Oon jutellut yhden miehen kanssa mesessä jo muutaman kuukauden. On ollut tarkotuksena nähdä, mutta välimatka on sen verran pitkä, ettei viitsi toisen luo lähteä vaan kahville. Eli sellasta ollaan puhuttu, että kun tulee asiaa samalla suunnalle muutenkin niin siinä ohessa näkee. Noh, omalta osaltani on alusta asti tuntunut siltä, että tässä miehessä on todellakin paljon enemmänkin kun vaan kaveruutta. Ajattelee uskomattoman samalla tavalla, ihan kun toinen mieli. Vaikka oltaiskin jostain asiasta eri mieltä (mitä harvemmin tapahtuu) niin silti se ajattelutyyli on niin samankaltanen. Koen tähän mieheen jotain ihmeellistä yhteenkuuluvuutta, ja kaikki tämä tosiaan on tapahtunut ihan vaan netin kautta jutellen, ei olla ees soiteltu. Itse en oo mikään nettisuhteiden liputtaja, jollain tapaa tääkin tuntuu epätodelliselta niin kauan kun toisen on nähnyt.
Ongelmana kuitenkin on nyt se, että vaikka ollaan flirttailtu ja sekin kyllä on sanonut miettivänsä esim. että millasta mun kanssani olis seurustella ja ollaan puhuttu paljon sen suuntasia ja sillä tavalla asioista, ettei sitä pelkäks kaveruudeksi voi sanoo ulkopuolinenkaan, niin eilen selvis että tää on rakastunut johonkin toiseen naiseen. Ilmeisesti ovat tunteneet nuoresta asti, ja tää nainenkin sitä rakastais, mutta että sen elämäntilanne on tällä hetkellä sellainen ettei halua seurustella kenenkään kanssa. Ja on kehottanut tätä miestä etsimään jonkun muun ja että he pysyisivät vaan kavereina. Mutta tää mies liian hyvänä ihmisenä haluais olla 'kaverinsa' tukena niin kauan, että se sais ongelmansa käsiteltyä, JOS siinä vaiheessa se vielä haluaiskin kokeilla yhdessäoloo tän miehen kanssa. Ja kun miehen mukaan tässä saattaa mennä kuukausia tai vuosia, ei tiedä, ja sanoi ettei pidä mahdottomana rakastua johonkuhun toiseen yhtä paljon, jollon voisi valita sen jonkun muun sitten tuon kaverinsa sijaan..
Ja itse ihastuneena oli aika pommi kuulla toisen olevan rakastunut johonkin muuhun, kun on olettanu koko ajan toisenkin tuntevan samalla lailla kun itse. Enkä mä koko juttua oo kuvitellu, on siinä enemmän kun kaveruutta senkin osalta. Miten mä nyt enää pystyn suhtautuun tähän mieheen? Haluisin edelleenkin nähdä, kuvittelen sen selvittävän monia asioita. Enkä haluais luopua meiän monituntisista juttutuokioista missä puhutaan kaikesta maan ja taivaan välillä.. Mutten halua myöskään sitä, että vaikka tuo jossain vaiheessa hyvässä lykyssä rakastuiskin muhun yhtpä paljon kun nykyiseen kohteeseensa, että vaikka se ottaiskin sitten mut niin olisin silti aina se toinen vaihtoehto, en ensimmäinen. Ja toikin vaan jossitteluna..
Ja ikää meillä on reilu 20 molemmilla, joten mistään teinijutusta ei oo kyse vaikka siltä voikin kuulostaa.
Ongelmana kuitenkin on nyt se, että vaikka ollaan flirttailtu ja sekin kyllä on sanonut miettivänsä esim. että millasta mun kanssani olis seurustella ja ollaan puhuttu paljon sen suuntasia ja sillä tavalla asioista, ettei sitä pelkäks kaveruudeksi voi sanoo ulkopuolinenkaan, niin eilen selvis että tää on rakastunut johonkin toiseen naiseen. Ilmeisesti ovat tunteneet nuoresta asti, ja tää nainenkin sitä rakastais, mutta että sen elämäntilanne on tällä hetkellä sellainen ettei halua seurustella kenenkään kanssa. Ja on kehottanut tätä miestä etsimään jonkun muun ja että he pysyisivät vaan kavereina. Mutta tää mies liian hyvänä ihmisenä haluais olla 'kaverinsa' tukena niin kauan, että se sais ongelmansa käsiteltyä, JOS siinä vaiheessa se vielä haluaiskin kokeilla yhdessäoloo tän miehen kanssa. Ja kun miehen mukaan tässä saattaa mennä kuukausia tai vuosia, ei tiedä, ja sanoi ettei pidä mahdottomana rakastua johonkuhun toiseen yhtä paljon, jollon voisi valita sen jonkun muun sitten tuon kaverinsa sijaan..
Ja itse ihastuneena oli aika pommi kuulla toisen olevan rakastunut johonkin muuhun, kun on olettanu koko ajan toisenkin tuntevan samalla lailla kun itse. Enkä mä koko juttua oo kuvitellu, on siinä enemmän kun kaveruutta senkin osalta. Miten mä nyt enää pystyn suhtautuun tähän mieheen? Haluisin edelleenkin nähdä, kuvittelen sen selvittävän monia asioita. Enkä haluais luopua meiän monituntisista juttutuokioista missä puhutaan kaikesta maan ja taivaan välillä.. Mutten halua myöskään sitä, että vaikka tuo jossain vaiheessa hyvässä lykyssä rakastuiskin muhun yhtpä paljon kun nykyiseen kohteeseensa, että vaikka se ottaiskin sitten mut niin olisin silti aina se toinen vaihtoehto, en ensimmäinen. Ja toikin vaan jossitteluna..
Ja ikää meillä on reilu 20 molemmilla, joten mistään teinijutusta ei oo kyse vaikka siltä voikin kuulostaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No olettehan te vielä nuoria "teen"-iästä on vain alle vuosi aikaa.
Mutta mutta. Oletkos miettinyt sitä, että ylipäätänsä vaikka te päätyisitte yhteen, niin mites osaisit olla, kun tämä pojan rakkauden kohde, kaverityttö, on kuviossa? Miten osaisit suhtautua siihen, että poika tilittänyt sulle menossa olevasta rakkaudestaan? Siinä tulee helposti lohdutuspalkinto-olo. Ja miten te olette niin eri taajuuksilla, että poika lähti selittämään tuollaista sinulle. Sä voit kokea vaikka minkälaista yhteenkuuluvutta, mutta jos poika jotenkin susta välittää ja varmasti tietää että tuollainen pommi satuttaa, niin miksi olisi tuolla tavalla toiminut? Vai oliko keino kertoa, että ei koe samoin kuin sinä ja yrittää sinun hommaksi saada välien katkaisun? Pystyisitkö olemaan "vain ystävä"?
Mutta loppuviimeksi samapa tuo, noiden kysymysten pohtiminen vois auttaa ehkä selvittämään päätä. Mutta jos sä olet täysillä ihastunut ja tahdot jatkaa vaikka kaikki merkit varottaa siipeen saamisesta, niin siinä ei paljoa muita mahdollisuuksia ole kuin mennä tulta päin ja saada siipeensä. Koska muuhun sä et ihastuneena pysty, kun järki sumentunut.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. No, nuoria ja nuoria, kaikki on suhteellista. Oon miettinyt totakin, että miten vois olla kun tietää sen rakastavan toista. Koska vaikka se muhunKIN rakastuis jossain vaiheessa ja valitsis mut, niin siltikin olisin aina se toinen vaihtoehto, en ensimmäinen. Ja jos itelle tuo olis ensimmäinen, varman tuntuinen niin siinä olis kyllä iso pala purtavaksi.. Kyllä hänkin sano mulle kokevansa sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta että on miettinyt myös että onko se samankaltaisuus sitten parisuhteessa hyvä. Eikä kyse voi olla tuostakaan että olis halunnut saada mut katkaisemaan välit, kun on kerran suoraan sanonut, että toivoo että tullaan aina olemaan tekemisissä.
Sitä ennemminkin ihmettelen, että miks ei oo ennen mitään asiasta sanonut kun kuitenkin ollaan aihetta sivuttu. Halusko pitää mut varalla? Vai koska ei oltu ennen puhuttu väleistämme sen enempää, niin ei kokenut tarpeelliseksi, koska ollaan vaan "kavereita".
Pitäiskö mun nyt ottaa vaan vähän etäisyyttä ja sitten jatkaa juttelua ja kenties nähdä ja sitten miettiä uudestaan? Vai unohtaa koko tyyppi, etten satuta taas jälleen kerran itteeni vielä lisää? Kuitenkin oon siihen ihastunut ja tuo on ensimmäinen tollanen ihminen joka mun elämässäni vastaan tulee ja epäilen tokkopa koskaan tuun toista löytämään. Niin haluaisin edes sitten kavereina pysyä, mutten kyllä rehellisesti tiedä onko se mahdollista, ainakaan vielä. Ehkä sitten jos itellä olis joku muu niin vosi olla mahdollista, mut niin kauan kun kumpikin on sinkkuja niin en usko.
Mutta kerro sille syy, että miksi. Ehdoton kaikki tai ei mitään. Kyllä nimittäin sitä voi olla ihastunut vuosia ja vuosia salaa, eikä pääse ihastumisestaan eroon. Täys off ja tunteet haalistuu kyllä ajan myötä. Tai ehkä jopa löytää uuden kohteen. Ei tule muuta kuin ongelmia roikkua jossakussa joka ei itse tunne samoin.
Itse en näe asiaa ihan noin. Tavallaan. Siis itse jos rakastun johonkuhun, niin en näe muita silloin. Joten silloin kaikki muut on kakkosia. Samalla uskon että jokaiselle on useampia mahdollisia oikeita, joskin erilaisia. Nyt kannattais kuitenkin asia selvittää ja sanoa hyvästit siihen saakka kun joskus mahdollisesti törmäätte uudestaan sinkkuina. Itse en jäis missään tapauksessa roikkumaan mihinkään lähistölle sellaisen seuraan, johon olisin ihastunut. Ehdoton kaikki tai ei mitään. Se on henkistä itsemurhaa jäädä roikkumaan johonkin varasijalle. Itse olen ainakin täysin ehdoton tossa. Kyllä se vituttaa ja ankarasti, mutta elämä on.