enkö riitä?

Mieheni katsoo minulta salaa pornoa ja kaikkea siihen liittyvää.. Kerran olen siitä maininnut etten erityisemmin pidä hänen toiminnastaan, se loppu vähäksi aikaa mutta alkaa taas uudestaan. Mieheni sanoi ettei kannata ottaa sitä niin vakavasti, mutta en voi olla ajattelematta että teen jotain väärin. Enkö riitä miehelleni vai miksi se haluaa katsoa muita naisia? Olen yrittänyt miellyttää häntä seksikkäillä vaatteilla, eri asennoilla, pitämällä alapääni posliinina yms. Onko kellään mitään mietteitä asiasta?
17754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

miehet kattoo pornoo. piste.
Niin se vaan on ja niin se tulee aina olemaan, turhaan sillä on päätä vaivata.
Ei se tarkoita että se ei silti sinua haluaisi ja ettet sinä hänelle riitä.
Tietysti jos on joku suurkuluttaja tai ei kykene enään sinun kanssaan mitään tekemään koska on kuluttanut itsensä puhki pornon avulla.
Mutta ihan normaalia se on, tykkäät siitä tai et. Ei sitä kannata kieltää koska se tekee sitä kuitenkin ja sitten vaan pahoitat mielesi.

Äänestä

Anna hyvänen aika katsoa! se kuuluu miehen luontoon. Mielummin kotona pornoa kun baarissa heiluvia perseitä, vaikka niistäkin ajattelisin että katsoa saa muttei koskea. Älä tuhoa suhdettanne turhalla mustasukkasuudella. Miehet tulee aina olemaan miehiä!

Äänestä

-porno on vain väline masturbaatioon. Ja masturbaatio on osa tervettä seksuaalisuutta, niin parisuhteessa kuin sinkkunakin. Usko huvikses: porno EI kilpaile sun kanssa eikä syrjäytä sua!

Äänestä
  • ..vieraiden miesten perseitä eteeni kun masturboin?? Olenko epänormaali?
    Minä en kiihotu jos joku outo mies runkkaa itseään edessäni...

    Olenko epänormaali kun haluan olla haluttavin nainen omalle miehelleni? En ole sokea..näen kyllä että naiset siellä on seksikkäämpiä ja kauniimpia ja miestä ilmeisesti kiihottaa kun nainen näyttää pornolta eikä tälläiseltä mekkotytöltä pienine tisseineen? Mieheni on minulle kaikkein komein ja haluttavin enkä todellakaan tarvitse muita mieleeni kun tyydytän itseäni. Mitä mies itse siitä tykkäisi jos katselisin jotakin lihaksikasta komistusta samalla kun masturboin? Jotain jolla olisi isompi kuin sillä?

    Äänestä

  • MItä hittoa.. kirjoitti:

    ..vieraiden miesten perseitä eteeni kun masturboin?? Olenko epänormaali?
    Minä en kiihotu jos joku outo mies runkkaa itseään edessäni...

    Olenko epänormaali kun haluan olla haluttavin nainen omalle miehelleni? En ole sokea..näen kyllä että naiset siellä on seksikkäämpiä ja kauniimpia ja miestä ilmeisesti kiihottaa kun nainen näyttää pornolta eikä tälläiseltä mekkotytöltä pienine tisseineen? Mieheni on minulle kaikkein komein ja haluttavin enkä todellakaan tarvitse muita mieleeni kun tyydytän itseäni. Mitä mies itse siitä tykkäisi jos katselisin jotakin lihaksikasta komistusta samalla kun masturboin? Jotain jolla olisi isompi kuin sillä?

    ..et mies! Hyväksy se tosiasia, et miehet ja naiset ovat erilaisia. Ja edelleenkään se EI tarkoita, ettetkö olis haluttavin miehes silmissä, vaikka hän pornoa katsoisikin silloin tällöin.
    Kannattaa lopettaa turha vaahtoaminen asiasta joka on täysin luonnollinen ja olla tekemättä moisesta turhia ongelmia.
    Ja katso toki ihan vapaasti pornoa kun masturboit. Siihen sulla on täysi oikeus. Ja voittehan katsoa pornoa yhdessäkin! Suosittelen lämpimästi! ;)

    Äänestä

  • MItä hittoa.. kirjoitti:

    ..vieraiden miesten perseitä eteeni kun masturboin?? Olenko epänormaali?
    Minä en kiihotu jos joku outo mies runkkaa itseään edessäni...

    Olenko epänormaali kun haluan olla haluttavin nainen omalle miehelleni? En ole sokea..näen kyllä että naiset siellä on seksikkäämpiä ja kauniimpia ja miestä ilmeisesti kiihottaa kun nainen näyttää pornolta eikä tälläiseltä mekkotytöltä pienine tisseineen? Mieheni on minulle kaikkein komein ja haluttavin enkä todellakaan tarvitse muita mieleeni kun tyydytän itseäni. Mitä mies itse siitä tykkäisi jos katselisin jotakin lihaksikasta komistusta samalla kun masturboin? Jotain jolla olisi isompi kuin sillä?

    olet outo minun näkökulmastani, kun haluat olla maailman seksikkäin nainen ja väität että miehesi on maailman komein sinulle. Te nyt vain olette tykänneet ja halunneet toisianne, ei tarvitse väittää itsellesi että olet joku Scarlett Johansson tai Angelina Jolie, tai mistä nyt kukakin tykkää.

    Miehet voivat haluta monennäköisiä naisia, olisit tyytyväinen, jos mies saa tyydytettyä tämän vietin pelkällä netti- tai elokuvatuotannolla. Miehillä ei tyypillisesti tule sellaista "jos olen rakastunut, en vilkaisekaan kehenkään muuhun päin" -ilmiötä. Se katsominen ei kuitenkaan johda mihinkään ainakaan omalla kohdallani, jos olen suhteessa.

    "Mitä mies itse siitä tykkäisi jos katselisin jotakin lihaksikasta komistusta samalla kun masturboin? Jotain jolla olisi isompi kuin sillä? "
    Itse en välittäisi tästä mitään. Toisaalta, jos alkaisit hieroa asiaa miehen naamaan kehumalla pornomiehen lihaksia, ulkonäköä ja metristä melaa, niin sehän nyt tietysti olis aika epäkunnioittavaa. Kuulostaisi tahalliselta vittuilulta.

    Äänestä

tästäkin on täällä jo jauhettu....

Äänestä

jos miehesi harrastaa vielä seksiä kanssasi, ei huolta. toisaalta jos mies katsoo pelkästään pornoa eikä pidä sinua tyytyväisenä, suosittelisin vaihtamaan miestä.

Äänestä
  • Huolta on jos mies katsoo pornoa. Se ei kuulu mitenkään miesten eikä ihmisten luontoon. On aika arveluttavaa että miehesi innostuu toisista akoista, jotain moraalia! Oma mieheni ei katso pornoa, eikä haluakkaan katsoa koska kumpikaan meistä ei hyväksy ulkopuolisia hempukoita suhteeseemme. Tämä ei todella ole mitään epätervettä mustasukkaisuutta, vaan aitoa tasapainoista rakkautta ja toisen kunnioittamista! Kysy mieheltäsi etkö ole riittävä ja selvitä asia, tsemppiä! Ei varmasti ole kiva elää suhteessa jossa toinen osapuoli katsoo himokkaasti muita naisia/miehiä.

    Äänestä

  • huolissaan. kirjoitti:

    Huolta on jos mies katsoo pornoa. Se ei kuulu mitenkään miesten eikä ihmisten luontoon. On aika arveluttavaa että miehesi innostuu toisista akoista, jotain moraalia! Oma mieheni ei katso pornoa, eikä haluakkaan katsoa koska kumpikaan meistä ei hyväksy ulkopuolisia hempukoita suhteeseemme. Tämä ei todella ole mitään epätervettä mustasukkaisuutta, vaan aitoa tasapainoista rakkautta ja toisen kunnioittamista! Kysy mieheltäsi etkö ole riittävä ja selvitä asia, tsemppiä! Ei varmasti ole kiva elää suhteessa jossa toinen osapuoli katsoo himokkaasti muita naisia/miehiä.

    Kuule ei niitä himoja kannata tuolla tavalla yrittää kahlita. Seksuaalisuus nimenomaan kuuluu ihmisen luontoon, eikä siinä ole mitään pahaa vaikka se kaikki ei kohdistuisikaan juuri siihen partneriin.

    Kai sitä nyt kaikille tapahtuu esim että kaupungilla tulee vastaan hyvännäköinen ihminen, joka tulee jollain tavalla huomioitua. Mihin sitten vedät rajan että missä vaiheessa siihen huomioon on puhtaasti asteettiset syyt ja milloin mukaan sekoittuu seksuaalista tunnetta?

    Mitä mieltä sitten olet naisista (tai miehistä) jotka lukevat eroottisia romaaneja/novelleja? Monethan niistä ovat varsin suorasukaisia seksin kuvaamisessa. Itse sanoisin että täyttä pornoa. Kuvia vaan ei yleensä taida niissä kirjoissa olla. Mutta jos nyt ajattelee, että lukee yksityiskohtaisen graafisen kuvauksen siitä miten komea Henry perhelääkäri nuolee ujon Marien jalkoväliä ja sitten panee takaapäin kunnes molemmat huutavat orgasmiansa, niin mitäs jos lukijan housut vähän kastuvat tästä tarinasta? Mikä ero sillä on siihen että katsoo saman pornoelokuvana? No vastaisin että suurin ero on se että pornoleffassa ne ihmiset ovat oikeita. (jätän nyt väliin pornobisnekseen liittyvät eettiset kysymykset) Onko tämä sitten syy siihen että ei saisi katsoa, että ne ihmiset ovat lihaa ja verta? Miten sitten esim animaatioporno? Tai eroottinen sarjakuva?

    Ja mitäs jos katsot ihan tavallista elokuvaa jossa päähenkilöt kiihkeästi rakastelevat niin että sinunkin mahanpohjassa rupeaa kutkuttamaan? Entä fantasiat, väitätkö että sinä fantasioit aina vain omasta miehestäsi? Tai unet, niissäkin joskus tapahtuu varsin seksuaalisia asioita, eikä se aina ole se oma kulta jonka kanssa tapahtuu. Näissäkin asioissa se himo kumpuaa jostain muusta kuin omasta partnerista. Tarkoittaako mielestäsi että en kunnioita miestäni jos katson elokuvaa jonka eroottinen kohtaus herättää minussa seksuaalisia tunteita? Ja jos vaikka masturboin tämän elokuvan katsomisen jälkeen, niin ovatko ne elokuvan henkilöt sitten jotain ulkopuolisia hempukoita ja uroita suhteessamme?

    Äänestä

Tekee hyvää sinullekin katsoa yhdessä miehesi kanssa pornoa.

Äänestä
  • Pornossa (elokuvat, videoklipit) ole mitään värään. Mut ne akkojen kuvat..Mieheni suusta olen oikein hyvin kuullut "Kun ei voi mennä oikeesti muiden akkojen kaa nussimaan, koska se on pettämistä, niin se hoidetaan silloin 'pettämisenä' kuvien kautta."

    Äänestä

  • 29.03 kirjoitti:

    Pornossa (elokuvat, videoklipit) ole mitään värään. Mut ne akkojen kuvat..Mieheni suusta olen oikein hyvin kuullut "Kun ei voi mennä oikeesti muiden akkojen kaa nussimaan, koska se on pettämistä, niin se hoidetaan silloin 'pettämisenä' kuvien kautta."

    Onpas täällä vapaasti ajattelevia ihmisiä. En kyllä ikinä allekirjoittasi pornon katselua ja muuta haureutta normaalina ihmisyyteen kuuluvana asiana! Hei haloo, jotain rajaa ja kunnioittakaa avioliittoanne!

    Äänestä

Miehille siis on kaikki sallittua? Eikö naiset saa sanoa vastaan missään asiassa??
Meillä on niin, että mies vahtaa pornoa ja akkojen kuvia sen minkä kerkeää, haluaa myös katsoa minua
masturboidessani. Mutta jos itse katson jotain mielestäni komeaa tai kiihottavaa miestä, mieheni suuttuu siitä. Miehet on NIIN käsittämättömiä otuksia, ettei ne varmaan tajua itsekään itseään.

Äänestä

Siis jos se ei ole pois teidän yhteisistä jutuista millään muotoa. Mitään suhdetta ei miehesi meinaa niiden kuvien tai filmien kanssa alkaa. Keskustelu netissä olisi pahempi, kuin pornon katselu. Sen sijaan kun se sua nyt selkeästi häiritsee, niin kannattaisi asiasta keskustella ja ilman hysteeristä kimpoilua. Pornonetissä ei ole sama asia kuin oikea seksi. Porno netissä on kuin kuvitelma aivan sama kenestä ja mistä tilanteesta. Kyse on enemmänkin jännityksestä seksinsaralta. Joku asu on vain asu. Tai asento. Jännitystä tulisi seksiin jos vaikka kesämökin laiturilla pyllistelisit ja mies panisi sua siinä kaikkien nähtävillä keskellä päivää. Se olisi vastaavaa. Tai jossain kaupan sovituskopissa tai suikkari jossain pöydänalustilanteessa. Mutta suurin osa miehistä ei välttämättä halua kokea noita kuvitelmia. Haluaa vain kuvitella. Mikä siinä sitten on niin pahaa, jos haluaa kuvitella? Jos pitää mielen virkeänä, niin luultavasti muutenkin mielikuvitus toimii paremmin. Eli lisää seksionnea sulle. Sä voit olla aivan riittävästi liveä, mutta kuvitelmat on sit erijuttu. Tai en voi tietää mitä justii sun äijäs ajattelee, mutta voisi olla näin.

Äänestä
  • Itse en kyllä varmaan pornosta lisäjännää hakisi, mutta se johtuukin siitä, etten muutenkaan nauti niinkään pornosta. Mutta ymmärrän sen täysin.

    Äänestä

  • old_profile_38348 kirjoitti:

    Itse en kyllä varmaan pornosta lisäjännää hakisi, mutta se johtuukin siitä, etten muutenkaan nauti niinkään pornosta. Mutta ymmärrän sen täysin.

    Meillä on kotona taulu jonka ostin vaimolleni syntymäpäivälahjaksi. Aluksi hän sanoi että se on maailman ihanin taulu, juuri sellainen jonka hän on aina halunnut. Nyt olen kuitenkin huomannut että vaimoni ei enää katselekaan taulua yhtä usein kuin ennen. Hän on jopa käynyt välillä museoissa katsomassa muita tauluja vaikka olen tätä kyllä paheksunut! Mutta ei ole auttanut. Aina silloin tällöin olen myös yllättänyt hänet lukemassa taidekirjoja joissa on kuvia paljon meidän tauluamme hienommista tauluista. Eikö minun antamani taulu enää ritäkään hänelle? Haluaisin että se olisi hänen tärkein taulunsa ja hän ei koskaan katselisi muita!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


enkö riitä kirjoitti:

Mieheni katsoo minulta salaa pornoa ja kaikkea siihen liittyvää.. Kerran olen siitä maininnut etten erityisemmin pidä hänen toiminnastaan, se loppu vähäksi aikaa mutta alkaa taas uudestaan. Mieheni sanoi ettei kannata ottaa sitä niin vakavasti, mutta en voi olla ajattelematta että teen jotain väärin. Enkö riitä miehelleni vai miksi se haluaa katsoa muita naisia? Olen yrittänyt miellyttää häntä seksikkäillä vaatteilla, eri asennoilla, pitämällä alapääni posliinina yms. Onko kellään mitään mietteitä asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu