Kertokaa minulle, miten olette selvinneet vanhempien avioerosta.
Sain kuulla omien vanhempieni erosta hieman ennen joulua. Pahinta tässä on, että he päättivät asua vielä yhdessä ja käyttyvät kuin mitään omituista ei olisi tässä. Äidillä on toinen mies, jonka luona on on usein öitä.
Ero astuu virallisesti voimaan aikaisintaan kesäkuussa.
Olen jo 18-vuotias ja oikein hävettää, kun suren vanhempieni eroa näin paljon. Eihän sen pitäisi minua enää liikuttaa näin paljoa, mutta minkäs teet...
Tämä tilanne on ollut päällä jo siitä joulusta asti ja siitä asti olen ollut ihan hysteerinen. Itken lähes joka päivä, eikä monetkaan asiat kiinnostaa lainkaan. Pelottaa vaan ajatella koko tulevaisuutta, vaikka nimenomaan sitä pitäisi ajatella, kun näin kirjoitusten jälkeen pitäisi hakea kouluihin ja lukea pääsykokeisiin...
Miten te olette selvinneet vanhempienne eroista?
Minusta tuntuu, että minä en selviä.
Sain kuulla omien vanhempieni erosta hieman ennen joulua. Pahinta tässä on, että he päättivät asua vielä yhdessä ja käyttyvät kuin mitään omituista ei olisi tässä. Äidillä on toinen mies, jonka luona on on usein öitä.
Ero astuu virallisesti voimaan aikaisintaan kesäkuussa.
Olen jo 18-vuotias ja oikein hävettää, kun suren vanhempieni eroa näin paljon. Eihän sen pitäisi minua enää liikuttaa näin paljoa, mutta minkäs teet...
Tämä tilanne on ollut päällä jo siitä joulusta asti ja siitä asti olen ollut ihan hysteerinen. Itken lähes joka päivä, eikä monetkaan asiat kiinnostaa lainkaan. Pelottaa vaan ajatella koko tulevaisuutta, vaikka nimenomaan sitä pitäisi ajatella, kun näin kirjoitusten jälkeen pitäisi hakea kouluihin ja lukea pääsykokeisiin...
Miten te olette selvinneet vanhempienne eroista?
Minusta tuntuu, että minä en selviä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ensinnäkin teidän pitäisi yhdessä jutella asiasta erittäin paljon, ettei siitä jäisi pahaa makua suuhun ja että tulevaisuus olisi sinulle selkeämpää.Ota asia niin että he ovat tehneet ratkaisun jonka katsovat parhaimmaksi, sinun tulee luottaa siihen että ratkaisu on paras mahdollinen. Älä tunne häpeää, tänä päivänä on hieno saavutus noinkin pitkä liitto.
Kyllä kaikki kääntyy parhainpäin ja toivottavasti sinulle ei jää mitään "traumoja" ettet esim itse haluaisi avioitua koskaan tms. Joskus vaan suhteet eivät kanna, eikä onnettomana kannata elää =))
Siksi onkin hankalaa keskustella asiasta, kun vanhemmat asuvat saman katon alla olevinaan sovussa. En osaa keskustella asiasta heidän kanssaan.
Tuntuu pahalta, että minulta viedään perhe tässä vaiheessa, kun pitäisi saada omat siivet kantamaan, että kesällä saisi muutettua omilleen. Hirvittää, että nyt kun lähden, niin takaisin ei ole tulemista, koska sitten minulla ei enää ole kotia.
Pelkäänkin, että minulta katkeaa välit vanhempiini. Nyt olemme eläneet melkein puoli vuotta siten, että en ole puhunut heidän kanssaan muuta kuin pakolliset asiat ja muuten olen majaillut omassa huoneessa. Sattuu vähemmän, kun ei ole isän ja äidin kanssa tekemisissä.
Sinuna kirjoittaisin molemmille oman kirjeen, ja olisin poissa paikalta silloin ku lukevat niitä ja antaisin muutaman tunnin aikaa mutustella asiaa....
Olin hiukan nuorempana samassa tilanteessa kuin sinä mutta meillä ero oli aika riitaisa, olin toisaalta onnellinen että riidan aiheuttaja lähti pois saman katon alta. Näin molemmilla vanhemmilla oli enemmän aikaa lapsilleen ja he pystyivät näkemään meidän "tarpeet" selkeemmin ja keskittymään meihin ilman "häiriötekijöitä". Kyllä ero syö vanhempiakin...
On sinulla koti lähtösi jälkeenkin, vaikkei samalla kokoonpanolla =) on mielestäni hyvä että vanhempasi eivät ole yhdessä jos ovat onnettomia, ethän sinäkään oikeasti halua heidän olevan onnettomia? Usko pois että on huomattavasti mukavempaa vierailla heidän luonaan kun he ovat onnellisia, vaikka tosin eri osoitteissa...
Kyllä tuo asia on parasta selvittää! Mitä nopeammin niin sen parempi. Uskoisin että vanhemmillesi sinun onnesi on tärkeää.
Olen hyvin pahoillani teidän kaikkien puolesta. Avioero on aina kaikille perheenjäsenille vaikeaa. Kyllä vanhempien avioeroa saa surra vaikka olisi jo omankin perheen hankkinut. Uskon kuitenkin että selviät tästä samoin kuin vanhempasi. Oletko vain surullinen siitä, että vanhempasi eroavat vai tuntuuko sinusta, että he tekevät väärin sinua kohtaan? Erohan on kuitenkin loppujenlopuksi vanhempiesi asia, vaikka siinä on myös aina mahdolliset lapset mukana, mutta edes lapset eivät voi pakottaa vanhempiaan olemaan yhdessä, sehän olisi julmaa. Yritä viettää aikaa kavereidne kanssa ja jutella heille asiasta niin ehkä mieliala kohenee.
Vanhemmillesikin on taatusi hankalaa kohdata sinut. Ehkä he tuntevat olevansa huonoja vanhempia, pettävänsä sinut kun eroavat. Hankalaksi tilanteet tekee varmasti se, että vanhempasi asuvat vielä yhdessä ja tilanne ei pääse ratkeamaan kunnolla.
Minun vanhempani ovat olleet joitankin vuosia sitten isän pettämisen takia asumuserossa muutaman kuukauden ja olin ihan varma että he eroavat. Eroa ei kuitenkaan tullut. Mutta ne kuuakudet olivat hankalia kaikille. Oikeastaan en muista kovinkaan paljon niistä ajoista ja ehkä hyvä niin. Tänään katsoin kun vanhemmat lähtivät yhdessä lenkille. Heillä menee ihan hyvin toistaiseksi ja toivottavasti jatkuu. Samanlaista avioliittoa en kuitenkaan itselleni haluaisi Elämä ei kuitenkaan yleensä kysy, että mitä saisi olla vaan se kyllä tietää etkäteen mitä me tarvitaan. Uskon, että vanhempasi olivat yhdessä juuri niin kauan kuin heidän oli tarkoituskin olla ja nyt on molempien tarkoitus löytää joitain uutta. Se ei välttämättä tarkoita uutta ihmissuhdetta, vaan vaikka työpaikkaa, asuntoa, asuinpaikkaa, mitä tahansa. Toisaalta on hienoa, että vanhempasi uskalsivat tehdä tällaisen ratkaisun, koska pysymällä yhdessä olisi voinut tuhoutua kaksi elämää. En voi sano, että olisit onnellien heidän puolestaa, koska tiedän, ettei se vielä onnistu mutta ehkä vuosien päästä näet sen mitä hyvää tästä on seurannut. Hyvää ehkä myös sinulle, voit ehkä yrittää omissa ihmissuhteissasi välttää niitä karikoita joihin vanhempasi ovat joutuneet.
Toivottavasti ylioppilasjuhlasi ovat kuitenkin onnistuneet ja iloiset. Toivon todella että jaksaisit lukea pääsykokeisiin ja lähetän sinulle paljon voimia.
Kannatan, mahdolliseti hyvinkin helpottavan tunteen tuovaa, ajatustesi päästämistä paperille.Se kirjottamisen hetki voi olla sinulla milloin tahansa.Just ennen nukkumaan menoa,tai kun oikein on "kärkevä" olo, mieleen ei tule kun ärsyyntyneitä,mutta aivan yhtä oikeutettuja tunteita.Tiedän että ajatusten saaminen jutteluksi asti voi olla ihan mahdoton teko.Saattaa tuntua, ettei tiedä miten aloittaisi, vaikka otollinen hetki tuntuisi yhtäkkiä olevankin siinä just.Kokeile kertoa vähän erin kirjoittamiasi asioita vanhemmillesi,vaikka jommankumman kanssa kahdestaan ollen.
en laita päätäni pantiksi, mutta ehkä se vanhempien eroaminen on helpompaa, mitä nuorempi lapsi on. Ite olin 8v. kun vanhempani erosi ja ite sanoin äidille et muutetaan pois.Kärsin niiden jatkuvasta tappelusta.Koulu sujui kyllä paremmin koska keski-arvo nousi pariksi lukukaudeksi.Äiti oli yksinhuoltaja eli isän tapaamisajat oli tarkasti sovittu, mutta olin onnellisessa asemassa kun sain ite päättää koska menin isälle (asui kadun toisella puolella). Mutta kai se vanhempien avioero (tai sitten joku muu) on aiheuttanut sen että en ole henkisesti kovin vahva.Olen jo 23 mutta välillä tuntuu että en ole vieläkään aikuinen (koska en ole vahva). Itse olen ollu naimisissa jo kohta kuusi vuotta ja on 2 lasta ja nyt ollaan ukon kans tosi pahassa kriisissä mut mä en pysty eroomaan. En tiedä onko se sitten heikkoutta vai sitkeyttä.
minun vanhemmat erosivat kun olin kahdeksannella luokalla(siitä on jo kuusi, kohta seitsemän vuotta) se vaikuttaa silti minuun vielä.. vaikka olen mielestäni käynyt eron läpi ja ymmärrän molempia osapuolia, silti itken usein.. siinä on vaikeaa keskittyä muihin asioihin, mutta yritettävä vain on.. se tuntuu vaikelata ja onkin sitä, mutta mitän muuta keinoa ei ole.. antaa ajan hoitaa asian, ei kannata mitenkään yrittää kiirehtiä asian kanssa..
Mulla kans vanhemmat eros tässä olisko jotain 5 vuotta sitten, mutta se asia ei oo mun osalta ainakaan vielä jääny siihen. Olin silloin vasta 11 vuotta.
Mun isällä oli toinen nainen kaks vuotta. Äiti sai tietää siitä jouluna. Ja se joulu oli yhtä helvettiä meiän perheessä. Ite menin niin paniikkiin että huusiin isälle koko ajan ja soitin sen uudelle naiselle ja haukuin sen ihan täysin puhelimessa. Ei sitä voi sanoilla kuvailla. Joulun jälkeen muutettiin äitin kanssa.
Mun isä jäi asumaan sen naisen kanssa. Aluksi vierailin siellä pariin otteeseen ,mutta en vaan voinut sietää mun äitipuolen lapsii, kun tuntu ettei isä enää välitä musta ollenkaan. Joten sen jälkeen aloin vähentää siellä käyntejä. Nykyään käyn varmaan vaan 1 tai 2 kertaa vuodessa siellä, joten mun ja isän välit on tosi vähäiset. Mun isä meni sitten viime keväänä naimisiin tän ko. naisen kanssa. Pyysi mua ja mun sisaruksii häihin, mutta ei menty. Näihin ei siis oo mitenkään vaikuttanu mun äiti, se ei oo mitään saarnannu isää vastaan tai muuta. En vaan hyväksy äitipuolta ja sen lapsii.
Jotenkin oon selvinny siitä, vaikka eron ja muuton jälkeen kaikki lapsuuden kaverit jäi ja mun numerot laskivat hirveetä alamäkeen. Meni noin vuosi niin sain elämäni taas jonkun näköseen kuntoon. Mutta se jätti hirveet arvet muhun ja luulen että se tulee vaikuttaan mun elämään vielä tulevaisuudessakin. Ainakin omaan seurusteluun se on vaikuttanu. Oon hirmu varovainen ja en ite pysty missään nimessä hyväksyyn pettämistä.
Kauheesti voimii sulle! Ja muista että et ole missään nimessä yksin tän asian kanssa! Ja kannatttaa puhuu jollekin asioista, SE todella auttaa tässä!