Olemme vuoden päivän naimisissa ollut pari. Meillä on lapsia aikaisemmista suhteista, ei ole yhteisiä. Nyttemmin olen havahtunut siihen, etten tunne olevani millään tavalla "erikoinen" mieheni silmissä.
Missä tahansa liikumme, mies katselee ja jopa tuijottaa hyvin intensiivisesti toisia naisia. Ok, tiedän että miehet tekevät niin ja se on ihan ok, kunhan en joudu sitä itse todistamaan. Tästä on keskusteltu ja toivonut olen vain, että koettaisi edes katsella salaa kun olen vieressä, mutta ei.
Toisaalta tuntuu että ihan typeriä ajattelen, mutta olen jotenkin kuvitellut mielessäni, että kun on se oikea ihminen rinnalla, niin olo on hyvä ja itseensä tyytyväinen, kun tietää että toinen rakastaa jokaista milliä. En ole mikään mallivartaloinen, en tosin ylipainoinenkaan (n60kg) mutta kaikki toisten naisten tuijottelut ja kehumiset alkavat syödä ennen ihan inhimillistä itsetuntoa. Netissä mies juttelee toisten naisten kanssa mielellään, minä en keskusteluista kysele enkä urki, ei ole minun asioitani. Mies on kerran jäänyt kiinni baarissa mentyään liian pitkälle, nyt en luota enää häneen enkä itseeni.
Toivotontako?
Haluaisin niin selvittää asiat. Erota en aio, se olisi se viimeinen oljenkorsi. Jotenkin vain tunnen oloni niin huonoksi, rumaksi ja inhottavaksi.. Toivottavasti osaan huomenna nauraa tälle tekstille, kun nukun yön yli. Nyt piti vaan purkaa.
Missä tahansa liikumme, mies katselee ja jopa tuijottaa hyvin intensiivisesti toisia naisia. Ok, tiedän että miehet tekevät niin ja se on ihan ok, kunhan en joudu sitä itse todistamaan. Tästä on keskusteltu ja toivonut olen vain, että koettaisi edes katsella salaa kun olen vieressä, mutta ei.
Toisaalta tuntuu että ihan typeriä ajattelen, mutta olen jotenkin kuvitellut mielessäni, että kun on se oikea ihminen rinnalla, niin olo on hyvä ja itseensä tyytyväinen, kun tietää että toinen rakastaa jokaista milliä. En ole mikään mallivartaloinen, en tosin ylipainoinenkaan (n60kg) mutta kaikki toisten naisten tuijottelut ja kehumiset alkavat syödä ennen ihan inhimillistä itsetuntoa. Netissä mies juttelee toisten naisten kanssa mielellään, minä en keskusteluista kysele enkä urki, ei ole minun asioitani. Mies on kerran jäänyt kiinni baarissa mentyään liian pitkälle, nyt en luota enää häneen enkä itseeni.
Toivotontako?
Haluaisin niin selvittää asiat. Erota en aio, se olisi se viimeinen oljenkorsi. Jotenkin vain tunnen oloni niin huonoksi, rumaksi ja inhottavaksi.. Toivottavasti osaan huomenna nauraa tälle tekstille, kun nukun yön yli. Nyt piti vaan purkaa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
lyhyesti vastaa miehenä sulle,kattelen kanssa lähes jokaista hyvää persettä joka tulee vastaan,ja saatan ajetella että olipas herkku.mut mitä sitten?en todellaan halua elää elämääni kenenkään muun naisen kanssa kuin vaimoni.semmonen se ihmismieli vaan vaan on,ajatuksia ei pysty pois sulkee.tosin mieheltäs ois fiksua,ettei nyt nyt hirvee kuolavana roikkuis kun olet paikalla:)
Itselläni on vastaava tilanne, mutta toinen osapuoli on nainen. Hän on käyttäytynyt kaikella mahdollisella tavalla niin yöelämässä, kuin sen ulkopuolella ihan arjessa epäkunnioittavasti toista kohtaan. Ainut mitä korviini ei ole tullut, että olisi harrastanut seksiä toisen kanssa. Hän on mennyt toistuvasti baarissa liian pitkälle yhteisistä keskusteluista huolimatta, eikä hän halua missään muotoa minun tekevän niin. On myöskin useasti touhunnut humalassa minun silmieni alla. Näinä kertoina kun näin on tapahtunut, hän käyttäytyy minua kohtaan kuin olisin hänen veli tai jokin tuttu tms. Joskus on myös käyttäytynyt vihamielisesti minua kohtaan, joka itseäni suuresti kummastuttaa. Mistä tuo vihamielisyys juuri näinä hetkinä johtuu? Muutenkin ihmetyttää hänen suhtautuminen näihin tilanteisiin vähätellen, ettei niissä mitään ollut. Hakee syytä näihin tilanteisiin muualta kuin omasta käytöksestä, esim. toisesta osapuolesta. Tyyliin minä en tehnyt mitään, mutta se toinen aloitti esim. koskettelun. Kummastuttaa vain, että miksi hän ei osaa sanoa "ei" jos se hänenkin mielestä se on epäkorrektia toista kohtaan ja antaa tilanteen jatkua.
Joskus tuntuu sille, että vieraan miehen huomio on hänelle kuin "huumetta". Hän on valmis itsekin tekemään asioita, jotka loukkaavat minua, koska tästä käyttäytymisestä seuraa palkinto (huomio). Kaikista hulluintahan tässä on se, että kumppanini epäilee minua kaikesta mahdottomasta ja mahdollisesta. En ole koskaan aiemmin missään suhteessa tuntenut tämänkaltaista riittämättömyyttä, kuin nyt. Se on ihan sama kehunko tämän hetkistä kumppania, kun se kuitenkin menee kuuroille korville. Autapa armias, jos joku toinen kehuu häntä. En jaksa edes kertoa, jokainen voi päätellä itse. En sitten tiedä, että olenko kuullut näistä reissuista lievemmän version, kun en ole ollut paikalla. Hankala sanoa, kun on toisen sana sanaa vasten. Muutamia kertoja olen kuullut hänen kavereiltaan toista, mitä kumppanini itse kertoo. En tiedä ketä uskoa, mutta ehkäpä tässä tapauksessa historian vuoksi vaakakuppi kallistuu kumppanini valehteluun. On se niin mahtavaa, kun luottamus toimii meidän parisuhteessa valitettavasti vain yhteen suuntaan
Haluaisin kuulla onko muilla niin miehillä kuin naisilla vastaavanlaisia kokemuksia. Miten näistä karikoista on selvitty, vai onko suhde päättynyt omaan mahdottomuuteensa? Voiko ihminen oppia kunnioittamaan toista koskaan, vai onko tämä ihmisen sisällä itsessään oleva tunne (empatia toista kohtaan), johon ihminen itse ei voi vaikuttaa opettelemalla? Onko toisen kunnioitus opittu malli, vai ihmisessä oleva tunne?
Kyllästyin ja lemppasin emännän elämästä.Näiltä ihmisiltä puuttuu kunnioitus parisuhteen toista osapuolta kohtaan. Ilmeisesti sitä ei voi oppia. Kannattaa pysytellä näistä ihmisistä erossa. Mun elämä ainakin parani vaikka parisuhde kariutui.
neuvo käyttöön, käyttäydy jatkossa kuten miehesi, katso älyääkö sitä.
Tuollainen on ikävää ja latistaa suhdetta. Jos joutuu itse saman kohteeksi, niin voi ajatuksia herätä hänenkin päässään.
aivan tutulta, minulla oli tällainen mies. Kahden kesken oli kovin rakastunut ja sitoutunut suurimman osan aikaa, mutta heti kun kodin ulkopuolelle lähdettiin, alkoi jalka miehellä vipattaa. Lukemattomia kertoja huomasin hänen flirttailevan ja pitävän silmäpeliä, ei pelkästään yöelämässä vaan ihan vaikkapa ruokakaupassa keskellä päivää. Ei mitenkään erityisesti koittanut tehdä sitä minulta salassakaan, pikemminkin tuntui ajattelevan että se oli hänen "oma asiansa" niin pitkään kun mitään konkreettista ei tapahtunut.
Luottamushan siinä meni ja suhde kärsi epävarmuudesta. Minulla oli muutenkin elämä vähän heikolla mallilla silloin ja tämä miehen aihettama paha mieli ja epävarmuus kiristi suhdettamme. Lopulta kävi monta kertaa jopa niin, että hän eksyi baarissa "väärään pöytään" vaikkapa sillä aikaa kun minä kävin vessassa tai ystäväni kanssa tanssimassa jne. Väärässä pöydässä sitten oltiin niin mielinkielin ja tuijoteltiin silmiin ja flirttailtiin, kosketeltiinkin. Minä tietysti kauhistuin ja louukaannuin verisesti ja nostin hirveän metelin. Mies oli kuin ei olisi ollenkaan ymmärtänytkään mistä on kysymys, mikä tietysti sai minut aivan epätoivoiseksi ja raivon partaalle. Kerran jopa heitin tuopin sisällön hänen naamalleen keskellä baaria, mikä ei todellakaan ole tapaistani. Tietysti tästä päästiin siihen kätevään tilanteeseen, että minä olin "hullu ämmä", hankala ihminen, jolla oli vaikeuksia itsensä kanssa.
Mies oli komea, hauska, karismaattinen ja loputtoman perso ihmisten ihailulle ja kiinnostukselle. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että hänessa oli hyvin vahvasti narsistisia, jopa psykopaattisia piirteitä. Hän ei kyennyt aitoon myötätuntoon muita kuin itseään kohtaan. Jos ihmisellä ei ole kykyä myötätuntoon, hän ei kykene minkäänlaiseen tasapainoiseen suhteeseen. Jotkut ihmiset osaavat tarvittaessa hyvin uskottavasti teeskennellä myötätuntoa. Ehkä he itsekin luulevat, että se on aitoa. Useimmiten tällaisilla ihmisillä se kokemukseni mukaan on pikemminkin pelkoa, että he menettävät jotakin mikä on heille tarpeellista/hyödyllistä. He tekevät sen, mikä pitää tehdä, jotta toinen ei lähtisi. Aitoa myötätuntoa se ei kuitenkaan ole, en jotenkin usko että sitä voi edes oppia, jos sitä ei ole sisään rakennettu.
Suhde loppui lopulta siihen, että minä olin (tästä ja muista syistä) taantunut ihmisraunioksi ja suhteestamme oli tullut todellinen helvetti, joka ei ollut hyväksi meille kummallekaan. Mies sai tarpeekseen, petti minua ja sai tästä hyvän syyn tai oikeastaan pontimen lopettaa suhde. En tiedä oliko hän fyysisesti pettänyt minua aiemmin, nyt tuntuu että todennäköisesti oli. Nyt hän vain sai tarpeekseen. Jättäminen tapahtui puhelimen välityksellä kun hän oli toisella paikkakunnalla keikkahommissa. Tällä tavalla tämä hurmuri siis palkitsi yritykseni yhteisestä hyvästä elämästä, kertonee jotakin. Asia oli sillä selvä ja loppuun käsitelty, keskustella hän ei halunnut eikä kokenut tarvetta käydä läpi tapahtuneita. Myöhemmin kirjoitin hänelle kirjeen, jonka lukeminen sai hänet itkemään itsesäälistä, mutta minua kohtaan hänellä ei ollut myötätunnon tunteita.
Vuosia myöhemmin tutustuin nykyiseen mieheeni, joka oli tai jonka piti olla aivan erilainen, huomaavainen, rakastava, uskollinen, myötätuntoinen ja aito. Kuusi vuotta on mennyt kohtuullisen hyvin ihan tavallisten arjen ongelmien keskellä ja nyt yhtäkkiä sain tietää, että hänessäkin on tällainen "pimeä puoli." Vieraiden naisten ihailu ja huomio tuntuu olevan joillekin sellainen huume, että pitkään rakennettu antoisa parisuhde, yhteiset suunnitelmat ja yhteinen elämä ei sen rinnalla paina yhtään mitään. Tiedän, että mies pitää minua tärkeänä ja on perustanut koko elämänsä suhteellemme, kuten kuuluukin ollakin. Yhtäkkiä hän vain iskee ravintolassa vierasta naista, flirttailee, ehdottelee ja koskettelee ja vieläpä aivan silmieni alla.
En vieläkään ymmärrä, mistä tässä kaikessa on tällä kertaa kysymys. Suhde on tietysti telakalla ja tunnen hätää ja epätoivoa. En ole enää mikään kovin nuorikaan ja tuntuu, että en jaksaisi aloittaa kaikkea taas alusta. Olen itse ollut todella sitoutunut ja ajatuskin siitä, että lähtisin tuonne ulos etsimään uutta mr. oikeaa on aivan mahdoton. Varsinkin kun näyttäisi siltä, että ihmisestä ei useiden vuosienkaan tuntemisen ja tutustumisen jälkeen voi olla varma, mitä pimeitä puolia hänestä jossakin vaiheessa löytyy. Mies haluaisi jatkaa ja nimittää tapausta "erehdykseksi", ei ymmärrä mikä häneen "meni" jne. En usko, että hän on minulle rehellinen tässä asiassa. Hän yrittää selittää tapahtuman joksikin tilapäiseksi mielenhäiriöksi, mitä se ei tietenkään ole. Hän ei ymmärrä, että jotta voisimme jatkaa, meidän pitäisi ainakin olla rehellisiä ja myöntää tosiasiat, enhän voi perustaa elämääni pelkille vakuutteluille, varsinkaan kun minulla on konkreettisia todisteita että miehen lupauksiin ei voi luottaa.
Tässä siis mennään ja elämä on jälleen täydellisesti sekaisin, olen jo oikeastaan luopunut toivosta että siitä mitään taspainoista ja onnellista enää tulisikaan. Luottamus on särkynyt välillämme enkä halua mennä mieheni kanssa enää mihinkään, en halua laittaa itseäni enää siihen tilanteeseen että saan katsoa päältä kun minun parisuhteeni tuhotaan, minua nöyryytetään ja ihmisarvoni vedetään kölin ali. Johtuen aikaisemmista kokemuksistani minun on hyvin vaikea luottaa toiseen ihmiseen muutenkaan, näiden tapahtumien jälkeen se tuntuu aivan mahdottomalta. Mies on koko ajan tiennyt historiastani ja vakuutellut että hän ainakin pitää minusta huolta jne. Tämän kaiken takia olen alkanut epäillä nykyisenkin mieheni aiemmin niin ilmeistä kykyä myötätuntoon. Ehkä hänkin vain pelaa ja esittää, sanoo tarvittavat sanat ja tekee tarvittavat teot jotta minä menisin lankaan ja kokisin turvallisuutta ja pysyisin hänen kanssaan.
" Lopulta kävi monta kertaa jopa niin, että hän eksyi baarissa "väärään pöytään" vaikkapa sillä aikaa kun minä kävin vessassa tai ystäväni kanssa tanssimassa jne. Väärässä pöydässä sitten oltiin niin mielinkielin ja tuijoteltiin silmiin ja flirttailtiin, kosketeltiinkin. Minä tietysti kauhistuin ja louukaannuin verisesti ja nostin hirveän metelin. Mies oli kuin ei olisi ollenkaan ymmärtänytkään mistä on kysymys"
Juuri noin itsekin olen kokenut, jotenki toinen ei tunnu tajuavan loukkaavansa. Mistä se johtuu? Aina vähätellään omaa tekemistä. Esitetään kavereillekin muuta, mitä kotona ollaan. Tuntuu, että onnistunut ilta hänelle on, että kuinka monelta mieheltä on saanut huomiota. Näistä sitten keskustellaan viimeiseen pisaraan saakka kavereiden kanssa, jotenki teini meininkiä vaikkakin kumpainenkin lähestytään kolmeakymppiä. Jos minä kysyn illasta, niin vastaus on tyyliin et tylsää oli. Kuitenkin monesti olen kuullut hänen puhuvansa kavereiden kanssa näistä illoista, niin se onkin sitten aivan eri versio mitä minulle on kerrottu.
Ehkäpä näiden asioiden takia en enää kehu, tai kerro kumppanilleni välittävän hänestä. Ei jaksa välittää, vaikka haluaisi. Ei enää halua loukkaantua. Puhuminen ei auta. Ymmärtäisin vielä, jos sattuisi kerren tai kaksi vahingossa näin käymään, mutta kun tämä on ollut alusta lähtien toistuva tapa käyttäytyä. En jaksa kertoa mitä olen nähnyt, kokenut ja kuullut, mutta tosiaan ei varmaan enää puutu kuin seksi vieraan kanssa. Muuten kaikki mahdollinen maan ja taivaan väliltä on nähty ja koettu tässä suhteessa. Tuntuu, että meidän suhteessa on yhteiset ja hänen omat säännöt. Voiko tämä kaikki johtua huonosta itsetunnosta, vai mikä ohjaa ihmistä toimimaan niin? Jos joku vihtis kertoa, että mistä se vihamielisyys minua kohtaan johtuu näinä hetkinä? Kuitenkaan aina niin ei käy, että hän vihastuisi. Yksikin ilta kumppanini yritti tehdä tykö usean (suoranaisesti yritti iskeä) ihmisen kanssa, halas ja kosketti kaikki muut vastaan tulijat, tutut ja tuntemattomat. Kaikki kelpasivat, paitsi oma mies. Eikä näiden miesten taso kyllä päätä huimannut. Yritin puhua, mutta ei ymmärrä tehneensä väärin, tai vähätteli omaa käytöstä.
Nykyään hänen käytöksensä on hieman laantunut ainakin silloin, kun olen yhtäaikaa baarissa. Sanoo ymmärtäneensä tehneen väärin, mutta miten ihminen ei tajua alun alkaen mikä on oikein tai väärin. Jos joku väittää, että emme ole puhuneet rajoista mitää saa tehdä ja mitä ei, on väärässä. Ollaan puhuttu, mutta silti. Ei vain enään luota toiseen, vaikka kertookin muuttuneensa. Voiko ihminen oikeasti muuttua ymmärtämään kumppaniaan (emptia), vai onko hän vain oppinut olemaan kunnolla ymmärtämättä toista sisäisesti?
rajoista puhuttu, ja ne juuri menikin se yksi ihana ilta rikkomaan. Kuukausia on siitäkin aikaa, enkä pysty unohtamaan enkä kyllä anteeksi antamaankaan. Ehkä ei ole sydän tarpeeksi suuri..
tapahtumaa pysty koskaan unohtamaan, anteeksi voi ehkä antaa jossakin vaiheessa kun asian on riittävän monta kertaa käynyt itsensä kanssa läpi, mutta ei sitä muistijälkeä kukaan voi sieltä aivoista pyyhkiä. Olen ihan varma, että se haava ja hätä aktivoituvat hyvin nopeasti, kun jokin vastaava tai vastaavalta vaikuttava tilanne tulee eteen. Itse mietin, jaksanko elää peläten, vaikka vastaavaa ei enää koskaan tapahtuisikaan. Ja jos ihmisellä on tällainen heikkous, kuten minun entisellä ja ilmeisesti nykyiselläkin miehelläni on, niin miksi se ei uusiutuisi jossakin vaiheessa. En aio pettää itseäni, olen sitä tehnyt jo tämän elämän tarpeiksi.
Kaikissa meissä on heikkouluksia ja jokaisella on omat parannuksen aiheensa. Tämä vaan on sellainen "vika" ihmisessä joka kohdistuu nimenomaan parisuhteeseen itseensä ja syö sen sisältä päin. Mieluummin olisin vaikka alkoholistin tai peliriippuvaisen kanssa. Onhan elämä minkä tahansa kamalan addiktion kanssa raskasta, mutta en usko että mikään vetää vertoja petollisuudelle, joka lähtee kunnioituksen ja empatian puutteesta.
Oikeastaan pahinta on, että vaikka aluksi tunsin ennen kaikkea pettymystä ja että minua oli loukattu, nyt vähän ajan päästä olen alkanut huomaamaan, että en itsekään kunnioita miestä enää. Hänen sanomisensa ovat minusta typeriä, kaikki mitä hän tekee ja sanoo kuulostaa valheelta, ikäänkuin minun kustannuksellani tehtäisiin pilkkaa ja naurettaisiin hyväuskoisuudelleni. Asia voi olla vaikka kuinka arkinen, tässä yhtenä päivänä hän kysyi mennäänkö jätskille, sisälläni kuohahti ihan kauhea viha, jota en osaa edes pistää sanoiksi oikealla tavalla. Ajattelin, että mene sinä idootti jätskille keskenäsi, mitä ihmeen jätskin syömistä meillä enää tässä on , luuletko että minä olen kiinnostunut sinun typeristä jätskeistäsi, vie vaan se vieras ämmäsi jätskille, senhän kanssa sinä oikeasti tahdot jätskiä syödä ja muutenkin tehdä kaikkea hauskaa, minä kelpaan vain rutiinien hoitamiseen ja telkkarinkatseluseuraksi silloin kun ei ole parempaa seuraa tarjolla.
Typeräähän sekin on, mies näyttää ihan oikeasti yrittävän hyvitellä tapahtunutta, mutta tunteilleen ei voi mitään. Saattaa käydä niin, että tällaiset tunteet ja ajatukset toimivat henkisenä "irtiottona" jonka seurauksena yhtenä päivänä tajuan että en halua yrittää, selvittää mitään enkä tehdä sitä helvetinmoista työtä, joka suhteen uudelleen rakentamiseksi tarvittaisiin. Tunnen hirveää katkeruutta siitä, että minun pitäisi tässä luottamustani rakentaa, itkeä monet itkut, pelätä ja miettiä, mikähän minussa mahtaa olla vikana kun en kelpaa jne jne jne. Minä en kuitenkaan ole se, joka on tehnyt väärin ja loukannut. Mies saa jatkaa parisuhdettaan hyvässä uskossa ja luottamuksessa, koska minä olen aina ollut sen luottamuken arvoinen. Se on ihan hirveä vääryys ja ei ole mitään tapaa sälyttää tätä taakkaa miehen itsensä harteille, minun olisi se vain kannettava, uskottava petturin sanaa, luotettava tyhjiin lupauksiin ja tehtävä kaikki työ anteeksiannon eteen. Kuten sanot, sydän ei ehkä ole tarpeeksi suuri ja ylpeyskin minulla vielä kuitenkin on tallella, voiko ilman sitä ihminen edes elää?
Tarinasi tuntuu siltä, ettei puolisosi kunnioita tunteitasi. En itse (nainen ja naimisissa) kohtelisi puolisoani noin epäkunnioittavasti. Puhuisin kummpanini kanssa asiasta vakavasti ja ilmaisisin tuntoni aiheesta ja jos muutosta ei tapahdu, niin parisuhde loppuisi siihen. En haluaisi elää tuollaista parisuhdetta, elämä on aivan liian lyhyt. Helppoa ei erotilanteet ole, mutta jos mahdollista, voisitte jatkaa ystäväpohjalta, silloin ei tästä puolisosi toiminnasta olisi enää sinulle henkistä taakkaa. Kunnioitus ja 100% luottammus ovat hyvän parisuhteen perusta.
Vaikka miehesi lopettaisi toiminnan, sinun pitäisi silti päästä tilaan, jossa tuollainen ei pistäisi sua noin sekaisin.
Mäkin katson naisia joskus ja sanon vaimollekin kaupassa, että "katto tota muijaa ku on hyvä perse", ja joskus vaimo tietysti suuttuu mutta hän saa minulta joka päivä kehuja perseestään, kasvoistaan ja mitä enemmän paljasta pintaa ja fyysistä kontaktia hän ottaa, sitä enemmän hän tulee saamaan hivelyä itsetunnolleen verbaalisesti ja fyysisesti.
Mutta jos sua loukkaa niin kyllähän miehen pitäisi sitten vähentää. Itse jos vaimoni tuommoista vaatisi niin tietty minä lopettaisin sen, koska rakastan häntä. En myöskään halua sillä tavalla herkutella katseellani toisissa naisissa. Vaikka ketään ei olisi näkemässä, minä tiedän tekeväni silloin väärin. Katsominen ja kauneuden ja viehättävyyden huomaaminen ei vielä ole väärin mutta se toinen vilkaisu sitten onkin jo, mutta sitäkin on vaikea vastustaa.
mikä on sellainen "tila" ihmisellä, jossa toisen petollisuus ei pistäisi "sekaisin?" Minusta se on kyllä ihan liikaa vaadittu ja varsinkin tuossa tilanteessa joka ap:lläkin on, eli mies on muutama kk sitten mennyt baarissa liian pitkälle ja jäänyt siitä kiinni. Minkälainen kuvittelisit oman itsetuntosi ja luottamuksesi olevan vastaavassa tilanteessa, jos vaimosi olisi pettänyt sinua? Tuntuisivatko ihailevat kommentit vieraiden miesten pyllyistä sinusta hauskalta huumorilta?
Jokainen taaplaa tyylillään, minua ei tuollainen "paljaasta pinnasta ja kontaktista" palkitseminen onnistuisi ikinä hämäämään. Minä olen kai ansainnut mieheni kunnioituksen ja arvostuksen ilman mitään erityisiä kommervenkkejäkään eikä minun persettäni tai kasvojani tarvitse myötäänsä kehua, en kai minä nyt mikään yksinkertainen ole kuitenkaan. Haluaisin vain, että tässä oltaisiin rehellisesti ja avoimesti yhdessä, me kaksi naamoinemme ja perseinemme ja muine ruumiinosinemme ilman, että siihen tarvittaisiin mitään ulkopuolisten suomaa ihailua tai viihdykettä. Onko se liikaa vaadittu?
Se kuulostaa hyvältä, että tiedät tekeväsi väärin. Sinulla on siis omatunto, tunnet empatiaa vaimoasi kohtaan. Jos kerran toista vilkaisua on vaikea vastustaa, miksi kiusata itseään sillä ensimmäiselläkään? Entä, jos toinen vilkaisu johtaisikin kolmanteen ja neljänteen ja lopuksi siihen, että rikkoisit luottamuksen avioliitostasi ja vaimosi tekisi päätelmänsä sinun luonteestasi ja lähtisi? Olisiko se sen arvoista?
Miehen pönttömäinen ja ajattelematon käytös sinua surettaa.
Ei kukaan ole opettanut onnettomalle miespolollesi, että kyllä naista aina saa, vaan eri asia että miten naisen saa pidettyä ja MITEN naista pidetään.
Miehesi ei ole gentlemanni ollenkaan, näitä taitoja ei Suomessa korosteta eikä suomalainen mieskulttuuri sitä pidä arvokkaana ainakaan tietyissä piireissä.
Ollaan niin äijää, niin äijää. Suomessa onkin enemmän äijiä kuin miehiä ja loput ovatkin pikkupoikia, vaikka ikä edellyttäisi muuta.
Äijät eivät siis t a j u a, että KAIKKEIN ENITEN naista viehättää herrasmiesmäinen, kohtelias, kunnioittava ja arvokas käytös naisia kohtaan.
Ei, ne reppanat aivokääpiöt luulevat, että lihasten pullistelu, kehuskelu ja uhoaminen, ja alatyylinen flirtti kolahtaisi naiseen.
No, joihinkin tasottomiin naisiin kolahtaa, mutta tasokkaisiin ja fiksuihin naisiin tuo tyyli ei vetäise.
JOS mies kehuskeleen omalle vaimolleen toista naista ja tuijottelee silmät tapillaan, niin sellaista naista ei olekaan, jonka itsetuntoa ei moinen murentaisi.
Jos mies tekee tätä jatkuvasti, niin silloin onkin takana kiusaaminen ja tahallinen ärsyttäminen.
ÄLÄ SALLI itseäsi tällä lailla kiusattavan. Minusta sinun ei tulisi olla liian hienotunteinen ja olla muka huomaamatta.
Voit reilusti pahoittaa mielesi, siis näyttää sen. Minkä ihmeen takia yrität kestää ja niellä? Onko se sinun osasi teidän liitossanne, että SINÄ otat tällaista vastaan ja yrität kestää hiljaa oman pahan mielesi.
Ei muuta kuin nostat kissan pöydälle ja pyyhit pöydän puhtaaksi. Kerrot selkokielellä oman sietokykysi rajat. Tällainen rehellisyys liitossa kannattaa ihan jo suhteenne kehittymisen myötä... jos se on kehittyäkseen.
Jos miehesi ei tee parannusta, eikä huomioi sinua tässä, niin so what... sinä tiedät missä menette. Silloin kaiketi sinullakin on vapaat mestat kehua ja katsella tiukkapeppuisia miehiä.
Jotkut ovat vaan niin hiton heikkoja ihmisiä et itselle sallitaan kaikki mut kumppanille ei. Sellaset ovat todella heikkoja ihmisiä ja heihin ei voi luottaa. Kun selän kääntää voi tapahtua mitä tahansa, ei heidän sanoihin kannata luottaa.
Tiedän miltä sinusta tuntuu.
Mun ex-mies oli kyllä alkuun tosi reilu (molemmat oltiin reiluja eikä koskaan menty toisten mukaan ja yleensä oltiin yhdessä) mutta kun sitten ex alkoi kehua muita naisia, myös telkkarista ja lehdistä jne.
Tottahan se ei kivalta tunnu ja se vie itsetuntoa alas todella.
Mutta auta armias jos minä katsoinkin jotain miestä.....mikä huuto, hyvä ettei nyrkit heiluneet muita miehiä kohti. Ja joskus en voinut edes telkkua katsoa jos ex oli sillä päällä, mikäli ohjelmassa oli komeita miehiä.
Minulle tärkeintä on ihmisen sisin, kuinka hän käyttäytyy muita kohtaan.
Nyt tässä uudessa suhteessa en millään voi uskoa vaikka mies vakuuttaa, että rakastaa minua ja olen hänelle ainoa ja tärkeä. Tuntuu vain, ettei kukaan voi minua oikeasti rakastaa...ehkä alkuun ihastuu mutta sitten kiinnostuu muista.
Ai joo....ulkonäöltäni ja vartaloltani olen hiukan kuin Brooke Logan (kauniista ja rohkeista), joissain tilanteissa minun sanotaan muistuttavan Bo Derekiä.
Tiedän ulkonäköni ja vartaloni puolesta kelpaavan mutta en usko millään että kukaan voi oikeasti juuri minuta välittää.........kuinka uskallan luottaa.
Voi älkää koskaan tehkö miehellenne tai naisellenne näin, älkää viekö alas itsetuntoa.