Minulla on ollut noin vuoden mittainen, epämääräinen on-off suhde erääseen mieheen. Olen vasta lähiaikoina todella havahtunut tajuamaan, kuinka mies suorastaan kerjää mustasukkaisuuttani, yrittää tahallansa saada minulle pahan mielen. En ole ihminen, joka roikkuu perässä mustasukkaisena, vaan jos koen tulleeni loukatuksi, ajattelen ettei mies välitä minusta ja muutun väliinpitämättömäksi, en halua näyttää että muhun sattuu.
Mies on yrittänyt jo kaikkensa. Olen kerta toisensa jälkeen yrittänyt alkaa pitää matalaa profiilia ja unohtaa miehen siinä luulossa ettei hän välitä minusta kun loukkaa jatkuvasti tunteitani, mutta hän lopulta tulee itse anelemaan minua takaisin. Olenkin alkanut huomaamaan, että hän tuntuu selvästi odottavan että minä itse lähtisin "roikkumaan" hänen peräänsä, ja kun en lähde, hän "joutuu" lopulta itse tulla anelemaan minua takaisin. Olen kaikin tavoin jo näyttänyt hänelle, etten ole nainen jota pompotellaan ja joka juoksee sitten itkien perässä, vaan jos tunnen ettei minusta välitetä lähden itse kävelemään ja annan koko jutun olla. Mies kuitenkin sinnikkäästi jatkaa käytöstään. En halua lähteä mukaan miehen pelleilyyn, ja minusta on alkanut tuntua suorastaan siltä kuin mies ei uskoisi että välitän hänestä ennenkuin hän on nähnyt minut suunniltani mustasukkaisuudesta/epätoivosta, yhden ainoan kerran kun sanoin ääneen hänelle että hän saa minut mustasukkaiseksi, hän hymyili kuin olisi onnistunut tehtävässään.
Mies on esimerkiksi itse hyvin mustasukkainen jos vaikkapa puhun toisten miesten kanssa. Hän ei raivoa minulle, mutta näen sen hänen käytöksestään, hän saattaa esimerkiksi olla loppupäivän tyly ja puhumaton jos joku mies on jutellut minulle hänen mielestään liian tuttavallisesti. Silti hän saattaa esimerkiksi itse kehua minulle ystäviäni seksikkäiksi, joka on minusta käsittämätöntä, jos itse tekisin samoin hänelle, saisin varmasti sanoa suhteellemme samantien hyvästit.
Välillä mies tekee niin, että alkaa yhtäkkiä viettää hiljaiseloa. Ei pidä yhteyttä, ja jos itse soitan, hän on puhelimessa vaitonainen. Suhteemme ei ole vielä päässyt edes oikean seurustelun tasolle sen epämääräisyyden ja jatkuvien välirikkojemme takia, siksi en osaa vielä edes olla täysin oma itseni hänen kanssaan, vaan jos koen ettei hän välitä minusta kun ei pidä yhteyttä, annan hänen lopulta olla, en ala vaatia selitystä käytökseen vaan ajattelen että ei tästä mitään tule, jos mies välittäisi niin hän kyllä myös näyttäisi sen. Sitten kun mies huomaa etten ole edes aikeissa jäädä roikkumaan hänen peräänsä, hän tuntuu hätääntyvän ja tulee aina lopulta itse "perääni", alkaa soitella ja kysellä että miksen MINÄ pidä yhteyttä.
Näytän miehelle tunteeni avoimesti silloin kun meillä menee hyvin, mutta tuntuu ettei se vain riitä miehelle, tuntuu että hän suorastaan nauttii jos saa minut mustasukkaiseksi, ikäänkuin se olisi ainut keino jolla hän kokee olevansa haluttu ja rakastettu. Suhteemme on jatkuvaa vuoristorataa, jatkuvasti saan kokea ettei musta välitetä, ja aina kun meillä menee hyvin, osaan jo nykyisin suorastaan ennustaa että sen jälkeen alkaa "huono kausi", mies tekee jotain millä saisi minulle pahan mielen, kuten esimerkiksi olemalla väliinpitämätön minua kohtaan jotta saisi nähdä minut mustasukkaisena.
Tähän on helppo sanoa ulkopuolisen että mikset vain lähde kävelemään suhteesta. En vain osaa, en tiedä miksi. En ole ennen ollut tällainen, mies on todella saanutkin minut kiedottua sormensa ympärille, ja vaikken siis roiku hänen perässään niin en myöskään osaa kuitenkaan olla jatkamatta suhdetta hänen kanssaan kun hän aina lopulta itse anelee minua takaisin vakuuttaen rakastavansa minua. Odotan jatkuvasti että suhteemme "normalisoituisi", olen välillä yrittänyt näyttääkin että hän loukkaa minua käytöksellään ja todella saa minut mustasukkaiseksi, mutta mies jatkaa, hän on jopa kerran tunnustanut minulle että yritti tehdä minut tahallansa mustasukkaiseksi kun kerran sitten nostinkin kunnon riidan kun hän jälleen oli loukannut tunteitani. Kun kysyin syytä tälle, mies sanoi että teki sen vain "huvin vuoksi", että halusi vain leikillänsä ärsyttää. Minusta kyseessä ei ole enää millään tavoin pelkkä leikkimielinen pelleily, en usko että on normaalia että mies loukkaa minua jatkuvasti niin että olen enemmän kuin usein hyvin allapäin ja masentunut hänen käytöksestään.
Mikä miestä vaivaa? Miksi hän tekee tämän minulle, pitääkö minun ryhtyä epätoivoiseksi mustasukkaiseksi tyttöystäväksi että hän tajuaa että välitän hänestä todella? Tekstini on varmasti epäselvästi kerrottu, en edes itse tajua missä mennään suhteessamme, kaikki on sekavaa, kummallista ja epävakaata. Onko täällä kohtalotovereita, ketään joka olisi kokenut samaa kohtelua toiselta? Olisi mielenkiintoista kuulla mitä tällaisten ihmisten päässä todella mahtaa liikkua, mitä he haluavat kumppanistaan, ja millaiseksi suhde on pidemmällä tähtäimellä kehittynyt. Kiitos jos joku jaksaa lukea ja jakaa kokemuksiaan.
Mies on yrittänyt jo kaikkensa. Olen kerta toisensa jälkeen yrittänyt alkaa pitää matalaa profiilia ja unohtaa miehen siinä luulossa ettei hän välitä minusta kun loukkaa jatkuvasti tunteitani, mutta hän lopulta tulee itse anelemaan minua takaisin. Olenkin alkanut huomaamaan, että hän tuntuu selvästi odottavan että minä itse lähtisin "roikkumaan" hänen peräänsä, ja kun en lähde, hän "joutuu" lopulta itse tulla anelemaan minua takaisin. Olen kaikin tavoin jo näyttänyt hänelle, etten ole nainen jota pompotellaan ja joka juoksee sitten itkien perässä, vaan jos tunnen ettei minusta välitetä lähden itse kävelemään ja annan koko jutun olla. Mies kuitenkin sinnikkäästi jatkaa käytöstään. En halua lähteä mukaan miehen pelleilyyn, ja minusta on alkanut tuntua suorastaan siltä kuin mies ei uskoisi että välitän hänestä ennenkuin hän on nähnyt minut suunniltani mustasukkaisuudesta/epätoivosta, yhden ainoan kerran kun sanoin ääneen hänelle että hän saa minut mustasukkaiseksi, hän hymyili kuin olisi onnistunut tehtävässään.
Mies on esimerkiksi itse hyvin mustasukkainen jos vaikkapa puhun toisten miesten kanssa. Hän ei raivoa minulle, mutta näen sen hänen käytöksestään, hän saattaa esimerkiksi olla loppupäivän tyly ja puhumaton jos joku mies on jutellut minulle hänen mielestään liian tuttavallisesti. Silti hän saattaa esimerkiksi itse kehua minulle ystäviäni seksikkäiksi, joka on minusta käsittämätöntä, jos itse tekisin samoin hänelle, saisin varmasti sanoa suhteellemme samantien hyvästit.
Välillä mies tekee niin, että alkaa yhtäkkiä viettää hiljaiseloa. Ei pidä yhteyttä, ja jos itse soitan, hän on puhelimessa vaitonainen. Suhteemme ei ole vielä päässyt edes oikean seurustelun tasolle sen epämääräisyyden ja jatkuvien välirikkojemme takia, siksi en osaa vielä edes olla täysin oma itseni hänen kanssaan, vaan jos koen ettei hän välitä minusta kun ei pidä yhteyttä, annan hänen lopulta olla, en ala vaatia selitystä käytökseen vaan ajattelen että ei tästä mitään tule, jos mies välittäisi niin hän kyllä myös näyttäisi sen. Sitten kun mies huomaa etten ole edes aikeissa jäädä roikkumaan hänen peräänsä, hän tuntuu hätääntyvän ja tulee aina lopulta itse "perääni", alkaa soitella ja kysellä että miksen MINÄ pidä yhteyttä.
Näytän miehelle tunteeni avoimesti silloin kun meillä menee hyvin, mutta tuntuu ettei se vain riitä miehelle, tuntuu että hän suorastaan nauttii jos saa minut mustasukkaiseksi, ikäänkuin se olisi ainut keino jolla hän kokee olevansa haluttu ja rakastettu. Suhteemme on jatkuvaa vuoristorataa, jatkuvasti saan kokea ettei musta välitetä, ja aina kun meillä menee hyvin, osaan jo nykyisin suorastaan ennustaa että sen jälkeen alkaa "huono kausi", mies tekee jotain millä saisi minulle pahan mielen, kuten esimerkiksi olemalla väliinpitämätön minua kohtaan jotta saisi nähdä minut mustasukkaisena.
Tähän on helppo sanoa ulkopuolisen että mikset vain lähde kävelemään suhteesta. En vain osaa, en tiedä miksi. En ole ennen ollut tällainen, mies on todella saanutkin minut kiedottua sormensa ympärille, ja vaikken siis roiku hänen perässään niin en myöskään osaa kuitenkaan olla jatkamatta suhdetta hänen kanssaan kun hän aina lopulta itse anelee minua takaisin vakuuttaen rakastavansa minua. Odotan jatkuvasti että suhteemme "normalisoituisi", olen välillä yrittänyt näyttääkin että hän loukkaa minua käytöksellään ja todella saa minut mustasukkaiseksi, mutta mies jatkaa, hän on jopa kerran tunnustanut minulle että yritti tehdä minut tahallansa mustasukkaiseksi kun kerran sitten nostinkin kunnon riidan kun hän jälleen oli loukannut tunteitani. Kun kysyin syytä tälle, mies sanoi että teki sen vain "huvin vuoksi", että halusi vain leikillänsä ärsyttää. Minusta kyseessä ei ole enää millään tavoin pelkkä leikkimielinen pelleily, en usko että on normaalia että mies loukkaa minua jatkuvasti niin että olen enemmän kuin usein hyvin allapäin ja masentunut hänen käytöksestään.
Mikä miestä vaivaa? Miksi hän tekee tämän minulle, pitääkö minun ryhtyä epätoivoiseksi mustasukkaiseksi tyttöystäväksi että hän tajuaa että välitän hänestä todella? Tekstini on varmasti epäselvästi kerrottu, en edes itse tajua missä mennään suhteessamme, kaikki on sekavaa, kummallista ja epävakaata. Onko täällä kohtalotovereita, ketään joka olisi kokenut samaa kohtelua toiselta? Olisi mielenkiintoista kuulla mitä tällaisten ihmisten päässä todella mahtaa liikkua, mitä he haluavat kumppanistaan, ja millaiseksi suhde on pidemmällä tähtäimellä kehittynyt. Kiitos jos joku jaksaa lukea ja jakaa kokemuksiaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kaksoiskappale kyseessä, kohdallani. Ällistyin, kuinka samankaltaisessa tilanteessa olen, samoin itse käyttäydyn, samat jupinat miehellä,samat pahat olot itsellä.
Kohdallani tilanne ehkä on jo loppumetreillä, oikeasti.Ei jaksa mankua enää, selitellä, hellyyden, lempeyden ym. kaipuusta, kun ei niin ei.Lisäksi alkaa jo omakin itsetunto horjumaan, olenko näin vastenmielinen.
kuulostaa tosiaan tutulta.. mutta minä olen mies ja olen kirjoitellut tälle palstalle omasta tapauksestani tänne muutamaa päivää aiemmin.
Tosiaan lyhyt neuvoni olisi, että kerrot vain sitkeästi miltä tuntuu ja suosittelisin myös kertomaan, että sama meno ei voi jatkua. Tuollainen meno on pidemmän päälle erittäin vahingollista itselle ja omalle lähipiirille. Alat pikkuhiljaa taantua ja menetät huumorintajusi, iloisuutesi, olet kalpea varjo entisestäsi. Jos miehesi sinua oikeasti rakastaa, niin hän kyllä vähentää toimintaansa ja jos ei, niin kyse on alistamissuhteesta josta kannattaa irtaantua.
Kuitenkin kannattaa miettiä myös omaa käytöstään, kirjoitan tämän siksi, koska omassa tapauksessani minua syytettiin mustasukkaiseksi. Jos alussa ruokit miehen mustasukkaisuutta, voi hän kostoksi tehdä mitä tekee. Jos käyt rauhassa läpi mitä olet tehnyt ja olisiko siitä asiasta keskustelun paikkaa. Eli ilman puhdistuskeskustelun paikka. Jos tämä prosessi ei tuota tulosta ja et löydä itsestäsi mitään moitittavaa niin silloin kannattaa ottaa se asenne että pois ja äkkiä. Tässä kannattaa olla varovainen, ettei tee vääriä johtopäätöksiä ja siksi kannattaakin miettiä asia rauhassa ja etäisyyttä ottaen (tutkit asiaa ikäänkuin ulkopuolisena).
Nuo tunteet jotka koet ovat todella uuvuttavia, tiedän tarkalleen mistä kirjoitat. Helposti joku kirjoittaisi, että siinä selvä narsisti mutta olen itse tullut siihen johtopäätökseen ettei narsismi ole yksi yksittäinen sairaus vaan kokoelma ominaisuuksia ihmisessä joka ei osaa parisuhdetta ollenkaan. On täynnä ns. epätoivottavia ominaisuuksia. Siinä vaiheessa kun toinen kärsii ja toinen vain lisää höyryä niin kannattaa juosta kun vielä voi. Vaikka jokin vetää takaisin puoleensa niin tiedän ja toivon sinun kannalta, että parempia miehiä löytyy, kilttejä ja uskollisia, ihmisiä jotka oikeasti välittävät toisesta eivätkä yritä alistamalla pitää toista koukussa.
Kiitos vastauksista teille, lohdullista ainakin kuulla että samaa kohtelua on kokeneet muutkin, etten olekaan ainoa. Broken_but_not_fixed, kehoitit miettimään josko omassa käytöksessä olisi mitään vikaa, ja myönnän että suhteemme alussa onnistuin kyllä loukkaamaan miehen tunteita. Olimme vasta tavanneet pari kertaa ja sovimme seuraavista treffeistä, mutta tein oharit koska en yksinkertaisesti vielä siinä vaiheessa ajatellut että suhteemme kehittyisi vakavemmaksi. Tein oharit vieläpä melko tylysti, lähetin viestin etten jaksa tavata, hän varmasti löytää muuta seuraa, ja tylyksi sen teki se että mies oli jo vakavissaan tässä vaiheessa, kun minä taas en.
Olin tuolloin vasta äskettäin eronnut edellisestä poikaystävästäni, enkä tuntenut olevani valmis uuteen suhteeseen. No kaduin ohareitani kuitenkin melkein saman tien, olin kuitenkin jo alkanut kiinnostumaan miehestä. Soittelin perään ja sain kyllä lepyytellä melkoisesti että mies antoi anteeksi, hän oli torjumisestani hyvin loukkaantunut ja vihainenkin, ihmettelin jo tuolloin kun hän otti niin kovasti itseensä vaikka vasta muutaman kerran olimme tavanneet. Sattui muutaman kerran niinkin, että pari miespuolista tuttavaa soitteli minulle ahkerasti hänen läsnäollessa, ja hän kuvitteli että olin siis jonkun miehen takia aiemmin tehnyt ne oharit.
Kun sitten selvitimme tilanteen ja aloimme tapailla vakavammin, alkoi miehen puolelta jo ilmaantua tätä outoa käytöstä melko pian. Nyt kun ajattelen, voi hyvin olla että menetin jollain tasolla luottamukseni miehen silmissä jo alusta saakka, jos hän todella onkin niin herkkä että otti moisesta itseensä. Alun jälkeen en ole kuitenkaan loukannut kertaakaan miehen tunteita ainakaan niin että hänellä olisi syytä loukkaantua oikeasti.
Tuntuu ettei miehelle puhuminenkaan auta mitään, hän ei avaudu tunteistaan helposti. Välillä todella tuntuu ettei hän välitä minusta ollenkaan, on raastavaa elää pelkän uskon varassa että toinen välittäisi, kun hän ei osaa sitä kunnolla näyttääkään. Ja jos näyttääkin, niin samantien tekee jotain mikä loukkaa mua, ja saa mut tuntemaan itseni jälleen mitättömäksi. En pelkää itse puhua tunteistani normaalisti, mutta tämän miehen seurassa tuntuu etten uskalla paljastaa, kuinka paljon välitän hänestä, ja varmaan sekin osaltaan edesauttaa sitä että mies jatkaa käytöstään. Aina kun olen osoittanut välittämistäni, mies ryhtyy väliinpitämättömäksi, ja jos taas en osoita, hän kyselee että enkö välitä hänestä.
Kuukausi sitten mies teki jotain odottamatonta, ja sanoi ensimmäisen kerran että rakastaa minua. Sen jälkeen olin kuin seitsemännessä taivaassa, olin niin kauan odottanut että hän näyttäisi tunteensa, ja nyt hän sanoi sen suoraan. Sanoin että on ihana kuulla se, ja sanoin että rakastan häntä myös, todella paljon. Sen jälkeen meni hetken hyvin, ja nyt mies viettää taas "hiljaiseloa". Eikö hän uskalla elää onnellisesti, niin että kaikki meillä olisi hyvin, kun kokoajan hänen täytyy pitää mut varpaillani ja epävarmana miehen todellisista tunteista?
Välillä olen ajatellut, että jospa mies ei kertakaikkiaan vain välitä minusta, jos hän perääntyy koska ei rakasta oikeasti minua, ja hän ei halua että alan uskomaankaan niin. Mutta jotain on pielessä, koska mies ei kuitenkaan päästä minua menemään, eikä itse lähde toisten matkaan kun minä yritän unohtaa miehen ja pitää välimatkaa silloin kun olen ajatellut ettei tästä mitään tule.
Sitten vielä sellainenkin seikka, että mies etenkin kavereittensa edessä ottaa sellaisen roolin, että esittää väliinpitämätöntä minua kohtaan. Hän on jopa käskenyt minun halailla ja suudella häntä oma-aloitteisesti kavereittensa nähden, ja kun teen niin, hän on suurinpiirtein että "menes nyt siitä". Jo tämäkin saa ajattelemaan, että mies nauttii siitä että roikkuisin hänen perässään. Kun kysyn myöhemmin että mitäs tuo nyt oli olevinaan, mies sanoo vain että "kunhan pelleilin", ja ei anna selitystä koskaan mihinkään, jos alan tosissani tivaamaan että mitä hän oikein ajaa takaa käytöksellään, hän vain hermostuu.
Huh, taas tuli tekstiä paljon.. Voisin loputtomiin purkaa tunteitani, en jaksaisi enää päivääkään miettiä että rakastetaanko minua oikeasti vai ei. Kuten ensimmäinen vastaaja sanoi, tässä todella menee itsetunto, koen olevani niin mitätön ja arvoton.. Normaalin ihmisen kanssa voisi puhua asiat halki, mutta jokin tässä meidän välisessä suhteessamme on vikana kun sekään ei tunnu onnistuvan. En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä, kuitenkin tunnen jotain niin syvää tätä miestä kohtaan, etten edes uskalla ajatella suhteesta lähtemistä.