Kelkankääntö?

Olen tapaillut erästä miestä, mutta hän ei halunnut aloittaa suhdetta, joten sovimme olevamme vain ystäviä, mutta silti välillämme tuntui olevan jotain enemmän. Eilen hän sitten pyysi minua luokseen ja olinkin heti menossa. Kuitenkin samantien sen jälkeen hän lähetti viestin, että huono idea, minun sinne menoni tulee päättymään huonosti ja pyysi minua vain menemään nukkumaan. kyllästyin täysin pompotteluun ja laitoin miehelle viestin, että pidän hänestä liikaa ollakseni ystävä ja että meidän pitää lopettaa yhteydenpito. Mies ei vastannut mitään, soitin vielä perään ja laitoin vielä yhden viestin, että toivoisin, että hän ymmärtää minua, ja että oli kuitenkin todella mukavaa yhdessä. Hän ei ole vieläkään vastannut, joten voisiko päätellä, että hän sai eilen jotain muuta seuraa, kun yhtäkkiä minun seurani ei kelvannut? Vai onko muka jollain miehellä niin korkea moraali?
13104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kuulostaa siltä että mies on kusipää. Unohda se. Älä soittele tai tekstaile perään, siitä ei ole mitään hyötyä. Kusipää ei arvosta sua yhtään, jos vielä ottaa yhteyttä niin älä vastaa.

Äänestä
  • Itse aina vaan joka kerta hämmästyn, kun kohtaan tuollaista.
    Voivatko tuollaiset miehet koskaan muuttua, vai onko niin, että sattuu jostain syystä kohtelemaan vain minua näin?

    Äänestä

Mies voi oikeasti painiskella sen kanssa, että ei halua/pysty suhteeseen mutta silti kaipaa seuraasi. Haluaa lähelle mutta tietää että toivot sen johtavan enempään ja siksi tuli katumapäälle ettei loukkaisi. Been there. Muuhun seuraan en usko alkuunkaan kirjoittamasi perusteella. Ja yhteydenpidon lopettaminen voi olla kova pala, jota hän nyt pureksii.

Äänestä
  • ...eikö kuulu ihan hyviin tapoihin vastata edes jotain? Tulee sellainen olo, ettei hän välitä minusta edes sen vertaa, että viitsisi vastata jotain... Olenn kuitenkin yli kuukauden ajan nähneet kerran pari viikossa ja oleet muuten yhteyksissä lähes päivittäin. Onko tämä sitten vain helppo tapa lopettaa koko juttu?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    ...eikö kuulu ihan hyviin tapoihin vastata edes jotain? Tulee sellainen olo, ettei hän välitä minusta edes sen vertaa, että viitsisi vastata jotain... Olenn kuitenkin yli kuukauden ajan nähneet kerran pari viikossa ja oleet muuten yhteyksissä lähes päivittäin. Onko tämä sitten vain helppo tapa lopettaa koko juttu?

    Mitä hän tarkasti ottaen arpoo. Jos haluaisi vain lopettaa siististi koko jutun, ei olisi eilen kysellyt kylään alunperinkään. Hyvät tavat eivät ole pointti; hän miettii mitä vastaa koska tuntuu pahalta lopettaa yhteydenpito ja jos ei voi alkaa suhteeseen, ei oikein ole hyviä vaihtoehtoja hänelle. Sinulle ei riitä sitoumukseton tapailu ja hän ei ole valmis enempään ainakaan nyt. Tiedätkö miksi ei ala suhteeseen, onko jotain syitä vai eikö vaan halua?

    Äänestä

  • hyvintuttua kirjoitti:

    ...minä, tuore ero on syy. Ja kai tämä ystävyys oli nyt sitten jonkinlainen kompromissi ja ehkä sitten itse hätäilin kaiken suhteen. On vaan hyvin vaikea olla vain ystävä, enkä pidä mistään välitilassa roikkumisesta.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Käytte tilanteen läpi ja varsinkin ne asiat jotka voivat mennä pieleen ja sen jälkeen annat sille moraalista tilaa (siis ettet mene rikki vaikka juttu loppuisi jne.)
    Etkä vaadi alussa liikaa ja liian äkkiä ettei säikähdä.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Käytte tilanteen läpi ja varsinkin ne asiat jotka voivat mennä pieleen ja sen jälkeen annat sille moraalista tilaa (siis ettet mene rikki vaikka juttu loppuisi jne.)
    Etkä vaadi alussa liikaa ja liian äkkiä ettei säikähdä.

    ...se ole nyt liian myöhäistä enää keskustella, sillä mitään vastausta eilisiin viesteihin en ole edelleenkään saanut. Eli taisi jo säikäihtää. Totesinhan suoraan, että pidän hänestä liikaa pelkkään ystävyyteen ja haluan jutun loppuvan.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    ...minä, tuore ero on syy. Ja kai tämä ystävyys oli nyt sitten jonkinlainen kompromissi ja ehkä sitten itse hätäilin kaiken suhteen. On vaan hyvin vaikea olla vain ystävä, enkä pidä mistään välitilassa roikkumisesta.

    Oman tilanteeni kanssa. Erosta toipuminen voi olla pitkäkin prosessi ja vaikka tykkää, erilaisia epäilyjä uudesta suhteesta on ja tarvetta pelata varman päälle. Aika auttaisi jos jaksat ja jos et jaksa niin sitten yhteydenpidon katkaisu on oikea ratkaisu. Tuore ero on juttu jota ei todella voi ymmärtää ellei sitä itse ole kokenut. Uudet tunteet ja eron läpikäyminen vetää ihmistä yhtä aikaa kahteen suuntaan ja kypsyminen uuteen vie aikaa. Siksi siinä on perää että juuri eronneen kanssa on riskaabelia alkaa mihinkään. Ainakaan hän ei tunnu haluavan sinusta laastaria mikä on hyvä juttu.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    ...se ole nyt liian myöhäistä enää keskustella, sillä mitään vastausta eilisiin viesteihin en ole edelleenkään saanut. Eli taisi jo säikäihtää. Totesinhan suoraan, että pidän hänestä liikaa pelkkään ystävyyteen ja haluan jutun loppuvan.

    Kyllä se hiukan haittaa.
    Pidä taukoa ja pistä joku pieni viesti kuukauden päästä.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    ...se ole nyt liian myöhäistä enää keskustella, sillä mitään vastausta eilisiin viesteihin en ole edelleenkään saanut. Eli taisi jo säikäihtää. Totesinhan suoraan, että pidän hänestä liikaa pelkkään ystävyyteen ja haluan jutun loppuvan.

    Kyllä sieltä vielä jotain kuuluu ja voit itsekikin laittaa viestin, että (jos olet sitä mieltä oikeasti) aikaa on, et halua painostaa eikä mitään sellaista. Jos se on sinulle liian tuskallista on parempikin ettei ettei yhteyttä ole ja tehdä tilaa uusille tuulille.

    Äänestä

  • hyvintuttua kirjoitti:

    Oman tilanteeni kanssa. Erosta toipuminen voi olla pitkäkin prosessi ja vaikka tykkää, erilaisia epäilyjä uudesta suhteesta on ja tarvetta pelata varman päälle. Aika auttaisi jos jaksat ja jos et jaksa niin sitten yhteydenpidon katkaisu on oikea ratkaisu. Tuore ero on juttu jota ei todella voi ymmärtää ellei sitä itse ole kokenut. Uudet tunteet ja eron läpikäyminen vetää ihmistä yhtä aikaa kahteen suuntaan ja kypsyminen uuteen vie aikaa. Siksi siinä on perää että juuri eronneen kanssa on riskaabelia alkaa mihinkään. Ainakaan hän ei tunnu haluavan sinusta laastaria mikä on hyvä juttu.

    ...minä sen ymmärrän ja tiedän, ettei ero ollut mikään läpuhuutojuttu. Siksi jotenkin nyt kadunkin käyttäytymistäni, sillä tiedän, että hän olisi varmasti kaivannut ystävää. Mutta ihan kaikkeen ei pysty itsekään venymään... Ja eipä hänkään tosiaan minulle enää vastaa.

    Äänestä

Muista että miehen käyttö parisuhteeseen ja kommunikaatioon on sama kuin yrittäisi käyttää moottorisahaa hifi-kaiuttimena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmeissään...... kirjoitti:

Olen tapaillut erästä miestä, mutta hän ei halunnut aloittaa suhdetta, joten sovimme olevamme vain ystäviä, mutta silti välillämme tuntui olevan jotain enemmän. Eilen hän sitten pyysi minua luokseen ja olinkin heti menossa. Kuitenkin samantien sen jälkeen hän lähetti viestin, että huono idea, minun sinne menoni tulee päättymään huonosti ja pyysi minua vain menemään nukkumaan. kyllästyin täysin pompotteluun ja laitoin miehelle viestin, että pidän hänestä liikaa ollakseni ystävä ja että meidän pitää lopettaa yhteydenpito. Mies ei vastannut mitään, soitin vielä perään ja laitoin vielä yhden viestin, että toivoisin, että hän ymmärtää minua, ja että oli kuitenkin todella mukavaa yhdessä. Hän ei ole vieläkään vastannut, joten voisiko päätellä, että hän sai eilen jotain muuta seuraa, kun yhtäkkiä minun seurani ei kelvannut? Vai onko muka jollain miehellä niin korkea moraali?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu