Tämä on tuolta sydänliiton sivuilta kopioitua tekstiä ja te täällä kehoitatte tekemään juuri päinvastoin?????
JOS SYDÄMENI SAISI VALITA
Sydänystävällinen ruoka on vähärasvaista, vähäsuolaista ja kasvisvoittoista hyvää perusruokaa. Se pitää
hyytymistekijät ja rasva-aineet kurissa sekä verenpaineen oikeissa lukemissa. Elämäntapamuutoksissa ei kannata hosua ja hoppuilla, sillä makutottumusten muuttaminen vie aikaa, tutkimusten mukaan 10-15 ruokailukertaa. Tee muutoksia asteittain, äläkä päätä yhdessä yössä hyljätä entisiä tapojasi. Elämäntapojen muuttamisessa on myös hyvä muistaa, että repsahduksia tullee kaikille ja ne ovat hyviä oppimistilanteita. Viikossa on edelleen yksi pyhä,jolloin voit suoda itsellesi “pikku paheita“.
KOLESTEROLI KOHDALLEEN
Kolesteroli on elimistössämme aine, jota tarvitaan mm. solujen rakennusaineena pieniä määriä. Suuret määrät ovat osallisena tapahtumaan, jota kutsutaan ateroskleroosiksi eli valtimoiden ahtaumataudiksi. Kolesteroli liikkuu
verenkierrossa kiinnittyneenä kuljettajavalkuaisiin LDL ja HDL. “Paha“ eli LDL vie kolesterolin solujen
rakennusaineeksi ja “hyvä“ eli HDL pyrkii tuomaan matkalle jätetyn ylimäärän takaisin maksaan hajotettavaksi.
Suonten ahtautumisongelma alkaa, kun LDL on määrältään suuri (>3), toisaalta korkea HDL-taso voi suojata
suonten ahtautumiselta. Kolesterolin määrä on riippuvainen oman maksamme tuotannosta ja siitä, mitä suuhumme laitamme. Suhdelukuihin näyttäisi vaikuttavan myös muut elämäntavat, tupakointi nostaa LDL-tasoa ja ja tehokas liikunta laskee LDL-tasoa ja nostaa HDL-tasoa... Itse voimme vaikuttaa siihen, mitä suuhun laitamme, emme siihen,mitä määriä maksa tuottaa kolesterolia.
Kolesterolin päälähde on kova eli eläinperäinen rasva. Kasviperäisessä rasvassa kolesterolia ei ole ollenkaan.
Kasviperäiset öljyt sisältävät myös ihmiselle välttämättömiä rasvahappoja, joita ei eläinrasvasta saada ollenkaan. Käytä siis leivän päällä margariinia ja ruoanlaitossa ja leipomisessa öljyjä tai “pullorasvoja“. Näin turvaat välttämättömien rasvaliukoisten vitamiinien ja rasvahappojen saannin mutta et kartuta kolesterolin saantiasi. Tarkista eläinperäisten tuotteiden kuten maitotuotteet, juusto, liha/makkarat rasvapitoisuus ja valitse rasvaton tai vähärasvainen vaihtoehto.
VILLIINNY VILJASTA, KASVIKSISTA, MARJOISTA JA HEDELMISTÄ
Suomalainen söi 50 vuotta sitten 170 kg ruisleipää vuodessa, nykyisin vain 17 kg vuodessa. Ei siis ihme, että
nykyisin kuitua saamme liian vähän, 18-23g/vrk. Hyvä pohja riittävälle kuidun saannille (30-35g) saadaan 5-6
viipaleesta leipää ja puolesta kilosta kasviksia hedelmiä ja marjoja päivittäin nautittuna. Kuitu alentaa kolesterolia viemällä sitä suolesta mennessään ja kuitu tasapainottaa myös verensokerin vaihteluja. Suolen toiminnan vilkastuttajana ja kylläisyyden tunteeen pitäjänä kuitu on ylivoimainen aine. Kuitutuotteet ovat myös tärkeitä kivennäisaineiden, esim. kaliumin ja magnesiumin, sekä flavonoidien ja muiden antioksidanttien saantilähteitä. Flavonoidilähteenä tomaatti on 10 kertaa parempi kuin ranskalaisten markkinoima punaviini!

Vastaukset 16
Vanhimmat
Ota yhteyttä sydäliittoon ja pyydä linkit niihin suuriin puolueettomiin tutkimusraportteihin jotka tukevat heidän väitöstään. ( Älä väsy odottamaan.)
kaltaisia vainoharhaisia pappoja,,joiden eläkepäivät vierii THL:n virallista linjaa vastustaen henkeen ja viimeiseen eläke-euroon asti ............ ( siis hamaan loppuun asti nylkyttäen )
veijo palveli ennen Tanskan tivolin elävänä TIVOLITYKIN -ammuksena !
ja kerran suojaverkko petti ja tulos on nyt nähtävissä näillä sivuilla !
uskoisin sinua ennemmin kuin sydänliittoa?
Ota yhteyttä sydäliittoon ja pyydä linkit niihin suuriin puolueettomiin tutkimusraportteihin jotka tukevat heidän väitöstään. ( Älä väsy odottamaan.)
Sydänliitto kertoo epätodellisia asioita ja niuihin ei ole uskomista.
että esim. Veijo tietää terveydestä ja ruokatottumuksista enemmän kuin sydänliitto?
Jos luulet, että Sydänliitto ja Diabetesliitto (alunperin Sokeritautiliitto) ovat jonkinlaisia viranomaistahoja joilla olisi totuus hallussaan ja velvollisuus jakaa tieteellisesti oikeaksi todistettua tietoa, olet väärässä. Molemmat ovat aivan tavallisia rekisteröityjä yhdistyksiä joiden perustamisen takana ovat aivan tavalliset yksityishenkilöt! Ja niiden toimintaa ohjaa yksinomaan raha.
Noiden yhdistysten tavoitteena on kerätä rahaa toimintaansa ja toiminnan suurin menoerä on työntekijöiden palkat. Toimivatko tuollaiset työntekijät sairaiden parhaaksi vai taatakseen työnantajalleen jatkossakin hyvät tulot? Mieti sitä!
Yritykset maksavat mm. siitä, että ne saavat käyttää tuotteissaan ja niitä mainostaessaan sydänmerkkiä. Sydänmerkki ei osoita mitään tuotteen terveellisyydestä. Kyseisen merkin käyttöoikeuden em. yhdistykset myyvät yrityksille jotka suostuvat maksamaan siitä vaaditun summan. Voiko tällainen yhdistys jakaa tieteellisesti oikeaksi todistettua tietoa joka osoittaisi sydänmerkillä markkinoitavan tuotteen epäterveelliseksi? Siinä on kaikille mietittävää...
minä olen sama henkilö kuin veijo
se on notta niin että määkin söin voita,mutta mun pitää teille valehrella sen terveellissyyrestä.
voita minä pistän leipäni päälle. tuskin minun on tarvinnut valheeseen sekaantua, koska rehellisyydellä pääsee pitemmälle.
"minä olen sama henkilö kuin veijo"
Hankkiudu hoitoon nappula.
niin notta älä puhu mulle! mäoon sä ja sä oot mäh.
se on notta niin, että oletpa sinä nikkivaras vähän pähkähullu
pakataan olemahan vähän hulluja, jos sitä ei oo niin sitte kysytähän mikä sua vaivaa ku et oo hullu.
Jokaasen ihimisen täytyysikin olla enempi tai vähempi hulluja.Mutta mä oon ainaki oikeen hullu, elikkä aiva normaali. Hulluussa ihimisiis asuu aina ripaus viisautta, mutta viisaures harvemmin asuu hulluutta. Se oh jämpti näin!
Nyt riitti pelleily tältä illalta, lainahöyhen-paskavaris. Faktoja tiskiin jos niitä liikenee. Oot käyttänyt ison määrän energiaasi tyhjänpuhumiseen tänään, eli nyt on saldon aika, faktojen aika, nyt jotain reaalista tiskiin ja heti. Vai oletko tyhjänpuhuja.
Hankkiudu hoitoon jos luulet tietäväsi enemmän kun sydänliitto.