Älkää lynkatko heti. En ole ilkeämielinen noita-akka vihaten lapsia vaan tilanne on pelottavan todellinen, ja haluaisin osata hoitaa sen niin kuin parhaiten voisin.
Tavattiin miehen kanssa ja ajattelin, että voisihan tuohon tutustuakin... Taustat selvitettiin heti kättelyssä, molemmat eronneita ja molemmilla yksi lapsi. Sovittiin, että edetään rauhassa ja pari viikkoa soviteltiinkin tapaamiset 'lapsettomiin' aikoihin. Kunnes mieheltä tuli puhelu, että tytär (8 v) vaatii saada nähdä, kuka on käynyt heillä hänen poissa ollessaan. Olin vähän ihmeissäni, miten tyttö oli asiasta edes saanut tietää, mutta kun asia puettiin hyväntahtoiseen leikkimieliseen sävyyn, toki ymmärsin tytön innon.
Tytär otti minut vastaan oikein mainiosti. Myös minun lapseni tuli tietysti ajan myötä mukaan ja liian nopeasta alusta huolimatta kaikki alkoi sujua ihan mukavasti. Huomasin kuitenkin vähitellen, että miehen tytär 'omi' minut itselleen eikä iskän kanssa ollut sallittua viettää kahdenkeskisiä hetkiä hänen läsnäollessaan. Tytär mustasukkaantui myös minun pojalleni ja suutahti vaikka olisin vain puhunut puhelimessa poikani kanssa tämän ollessa isällään. Ymmärsin kyllä tietyllä tasolla lapsen epävarmuuden vanhempiensa eron jälkeen, mutta mitä enemmän häntä hellittelin ja yritin saada oloa tuntemaan turvalliseksi ja rakastetuksi, sitä enemmän hän pyrki sulkemaan kaikki muut ulkopuolelle. Puhuin miehelle tästä ja hänkin näki tilanteen, mutta rajojen asettaminen tuntui olevan liian hankalaa.
Ennen pitkää huomasin, että parisuhteen sijaan olin saanut uusiolapsisuhteen isän puuttumatta asiaan millään tavalla. Mies toimi täysin tyttären asettamien sääntöjen mukaan, ja meidän kuviostamme tuli aika omituinen. Mies ikään kuin sysäsi minut lapsensa ’armoille’ ja pysytteli itse sivussa aina kun tyttö oli meillä. Lopulta päätin, etten halua jatkaa suhdetta, koska pohja oli kaikkea muuta kuin terve. Lisäksi oma poikani kärsi tytön jatkuvista mielenosoituksista häntä kohtaan.
Halusin hoitaa erotilanteen mahdollisimman vähillä vaurioilla. Sovin miehen kanssa, että voimme pysyä ystävinä ja pitää aika ajoin yhteyttä. Selitin tytölle tilanteen kuin syy olisi ollut meidän aikuisten suhteessa ja hän tuntui hyväksyvän sen kyllä ihan hyvin. Nyt ajan myötä tilanne ei kuitenkaan ole helpottanut. Tyttö pommittaa minua jatkuvilla teksti- ja sähköpostiviesteillä sekä itkuisilla puheluilla, suuttuu jos en heti vastaa tai olen jossakin niin etten pysty puhumaan. Viestit ovat aina samanlaisia, hänellä on kamala ikävä ja hän kaipaa vain minun syliini ja sitä kun juttelen hänelle mukavia. Tunnen olevani ihan umpikujassa eikä isä edelleenkään tunnu tekevän asian eteen mitään. Olisiko viisaampaa katkaista yhteydenpito kokonaan, vai jatkanko sitä vielä -- mutta millä ihmeen tavalla, että tytönkin saisi rauhoittumaan??
Tavattiin miehen kanssa ja ajattelin, että voisihan tuohon tutustuakin... Taustat selvitettiin heti kättelyssä, molemmat eronneita ja molemmilla yksi lapsi. Sovittiin, että edetään rauhassa ja pari viikkoa soviteltiinkin tapaamiset 'lapsettomiin' aikoihin. Kunnes mieheltä tuli puhelu, että tytär (8 v) vaatii saada nähdä, kuka on käynyt heillä hänen poissa ollessaan. Olin vähän ihmeissäni, miten tyttö oli asiasta edes saanut tietää, mutta kun asia puettiin hyväntahtoiseen leikkimieliseen sävyyn, toki ymmärsin tytön innon.
Tytär otti minut vastaan oikein mainiosti. Myös minun lapseni tuli tietysti ajan myötä mukaan ja liian nopeasta alusta huolimatta kaikki alkoi sujua ihan mukavasti. Huomasin kuitenkin vähitellen, että miehen tytär 'omi' minut itselleen eikä iskän kanssa ollut sallittua viettää kahdenkeskisiä hetkiä hänen läsnäollessaan. Tytär mustasukkaantui myös minun pojalleni ja suutahti vaikka olisin vain puhunut puhelimessa poikani kanssa tämän ollessa isällään. Ymmärsin kyllä tietyllä tasolla lapsen epävarmuuden vanhempiensa eron jälkeen, mutta mitä enemmän häntä hellittelin ja yritin saada oloa tuntemaan turvalliseksi ja rakastetuksi, sitä enemmän hän pyrki sulkemaan kaikki muut ulkopuolelle. Puhuin miehelle tästä ja hänkin näki tilanteen, mutta rajojen asettaminen tuntui olevan liian hankalaa.
Ennen pitkää huomasin, että parisuhteen sijaan olin saanut uusiolapsisuhteen isän puuttumatta asiaan millään tavalla. Mies toimi täysin tyttären asettamien sääntöjen mukaan, ja meidän kuviostamme tuli aika omituinen. Mies ikään kuin sysäsi minut lapsensa ’armoille’ ja pysytteli itse sivussa aina kun tyttö oli meillä. Lopulta päätin, etten halua jatkaa suhdetta, koska pohja oli kaikkea muuta kuin terve. Lisäksi oma poikani kärsi tytön jatkuvista mielenosoituksista häntä kohtaan.
Halusin hoitaa erotilanteen mahdollisimman vähillä vaurioilla. Sovin miehen kanssa, että voimme pysyä ystävinä ja pitää aika ajoin yhteyttä. Selitin tytölle tilanteen kuin syy olisi ollut meidän aikuisten suhteessa ja hän tuntui hyväksyvän sen kyllä ihan hyvin. Nyt ajan myötä tilanne ei kuitenkaan ole helpottanut. Tyttö pommittaa minua jatkuvilla teksti- ja sähköpostiviesteillä sekä itkuisilla puheluilla, suuttuu jos en heti vastaa tai olen jossakin niin etten pysty puhumaan. Viestit ovat aina samanlaisia, hänellä on kamala ikävä ja hän kaipaa vain minun syliini ja sitä kun juttelen hänelle mukavia. Tunnen olevani ihan umpikujassa eikä isä edelleenkään tunnu tekevän asian eteen mitään. Olisiko viisaampaa katkaista yhteydenpito kokonaan, vai jatkanko sitä vielä -- mutta millä ihmeen tavalla, että tytönkin saisi rauhoittumaan??
Vastaukset 8
Vanhimmat
tytön oma biologinen äiti? Onko hän mukana tytön elämässä? Se voi olla yksi syy miksi tyttö ottaa sinun roolisi niin vakavasti. Ns. Kun oma äiti lähti, mikset sinäkin lähtisi.... Tytön isällä olisi vastuu selittää tyttärelleen ettei hän ole tois-sijainen teidän "perheessä". Mutta miehet ovat tunnetusti huonoja puhumaan tällaisista asioista joten teidän kannattaisi kaikki yhdessä istua saman pöydän ääreen ja selittää juurta jaksain ettei hänellä ole syytä epävarmuuteen. Onhan toi aivan selkeetä että tyttö on epävarma, peloissaan. Hän saattaa pelätä että hänen isänsä rakastaa teitä enemmän kuin häntä. Pelkää sinun lähtevän. Ja toi että hän loukkaantuu että kun et heti vastaa viestiin kertoo suorastaan miten tärkeää hän sinun hyväksyntää ja rakkautta haluaa. Hän tietty luulee ettet tykkää hänestä kun et vastaa. Hän on lapsi vasta, ei hän ymmärrä että aina ei ole hyvä hetki puhua. Nämä ovat tyypillisiä tuntemuksia pienelle lapselle joka tulee rikkonaisesta kodista. Kyllä se siitä ajan myötä helpottuu.. koita olla maltillinen ja ymmärtäväinen. Hän on kuitenkin vain 8vuotias.
Pahinta mitä voit tehdä nyt on että jätät hänet. Sillä ainoa mitä hän tarvitsee on rakkautta, tasapainoa, roolimallin ja varmuutta.
Ja miksi lähtisit jos suhde toimii kaikin muun tavoin. Kyllä tytönkin asenne muuttuu kun hän alkaa olla varma sinun jäämisestä perheeseen.
"Onhan toi aivan selkeetä että tyttö on epävarma, peloissaan. Hän saattaa pelätä että hänen isänsä rakastaa teitä enemmän kuin häntä. Pelkää sinun lähtevän."........."jne. "Nämä ovat tyypillisiä tuntemuksia pienelle lapselle joka tulee rikkonaisesta kodista."
Olipas kerrankin rehellinen tyyppi, joka uskaltaa todeta muutakin kuin sen, mitä tällä ja tuolla avioerosivuilla jatkuvalla syötöllä itselle sopivana "totuutena" vakuutellaan, että "Lapset kyllä sopeutuvat ."
Siis ap kertoi jo eronneensa joten nimimerkin omenapuussa vastaus oli kaikin puolin mettään mennyt... Ero on jo tapahtunut, mikäli ap:ta on uskominen, ja miksei olisi. Ap ei siis ole jäämässä perheeseen, ja semmoisen asian uskottelu pienelle tytölle olisi valehtelua.
Mutta tyttö luonnollisesti voi kovin huonosti. Yritä nyt vielä puhua tytön isälle että huolehtii tytöstänsä paremmin, ja yrittäisi vaikka jotain kautta saada tälle aikuisen tukihenkilön mikäli et nyt itse halua "tukihenkilöksi" jäädä.
Kävisitkö juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa?
Voisitte myöhemmin mennä tytön kanssa tai miten ammatti-ihminen
katsoo parhaimmaksi tehdä.
Olen yrittänyt puhua tytön isän kanssa, mutta törmään aina siihen samaan asenteeseen, minkä vuoksi jouduin eroamaankin heistä: mies sysää minulle sen, että tyttö on niin tykästynyt, syyllistää suorastaan lähtöni, vaikkei hän ollut asiaa selvittämässä miehenä rinnallani kun kaikki oli vielä korjattavissa. Tytön ollessa meillä mies vetäytyi täysin omiin puuhiinsa ja minä jouduin olemaan seuralainen tytölle, kavereita ei saanut tulla meille eikä tyttö mennyt omilleen vaan hän otti asiakseen maksimiohjelmoida ajan minun kanssani. Ja hänen isänsä ja minun poikani olivat täysin ulkopuolella, enkä minä niin halunnut. Kun yritin aikuisena ohjata asioita terveempään suuntaan, seurauksena oli useimmiten hysteeristä itkua.
Ehkä olin itsekäs halutessani normaalin suhteen ensisijaisesti miehen kanssa, ja lapset olisi hoidettu yhdessä siinä niinkuin perusperheissäkin. Sen sijaan sainkin kaiken vaativan lapsen yksin vastuulleni, ja mies kaikkosi helpottuneena muualle. Välillä tunsin itseni uhrilampaaksi, jonka isä oli hankkinut tarjottimella lapsensa viihdykkeeksi.
Nyt olen siis poikani kanssa kaksin, on taas tilaa hengittää ja olen huomannut poikanikin helpottuneen tilanteen loppumisesta.
En usko että olit itsekäs halutessasi hieman tilaa itsellesi ja omalle pojallesi. Olipa ylipäätään hankala tilanne kaiken kaikkiaan, johon te kaikki jouduitte. Kertomasi peruusteella vaikutti tosin vahvasti siltä että tyttö tarvitsisi ihan ammatti-ihmisen apua noin voimakkaaseen 'tunne riippuvuuteensa' joka voi esim. johtua äidin huomiota vaille jäämisestä tai sitten jostain muusta, joka tapauksessa ehkä lapsi psykologilta saisi apua, tukea tytölle? vaikka et muuten jaksaisi olla enään tekemisissä heidän kanssaan niin olisi hyvä jos auttaisit tyttöä saamaan apua vielä lopuksi...
Muista tulevaisuudessa että sinun ainoa ja pääasiallisin velvollisuus on sinun huolellisesti ja harkiten aikaansaama poikasi. Hän on sinun ainoa vastuu niin kauan kunnes hän on täysi-ikäinen tai omillaan, kumpi tahaansa tapahtuu ensin. Keskittäydy täysillä omaan lapseesi. Sinä olet se tukipilari johon hän täysillä nojaa.
Siis eivät vieraat miehet tai heidän aikaansaama jälkikasvu. He ovat miesten vevollisuuksia.
Toivottavasti opit tuosta sen verran ettet näyttäydy vieraiden miesten lapsille ennenkuin olet tuntenut miehen vuosia ja olet varma että haluat olla sijaisäiti ja tarpeentullessa hoitaa miehen henkisesti häiriintyneet lapset.
Kahden viikon tapailu ja juttelut pienten lasten kanssa, yrittäen saada heitä ymmärtämään aikuisten asioita, ei toimi. Noilla lapsilla on ymmärryskapasiteetti jo ylitetty, he yrittävät parhaansa mukaan toimia tavalla joka loisi heidän pieniin avuttomiin mieliin edes jonkinlaisen turvallisuuden. Heidän maailmansa on jo revitty hajalle kodin rikkoontuessa.
Joten loppulauseeksi: pysy noist miehistä erossa ettet sotke enää lisää.
Sinuna jatkaisin yhteydenpitoa vielä jonkin aikaa.
Itselläni oli tämänkaltainen tilanne. Mies oli eronnut, lapsi tuomittu isälle. Tytär oli vaikein kuviteltavissa oleva kuusivuotias, itki ja huusi aina isän lähtiessä töihin, ei auttanut muiden vakuuttelu, et jää yksin.
Mies ei halunnut lasta, mutta katsoi velvollisuudekseen huolehtia hänestä. Minä en saanut sanoa mitään, lopulta lapsi oli isovanhempien luona.
Kyllästyin tähän kun he aina syyllistivät, toisaalta en saanut osallistua.
Miehestä riippuu, tai hankalan lapsen vanhemmasta, kuinka diplomaattisesti hän osaa hoitaa tilanteen.
Jälkeenpäin ajatellen miehessä oli syy isovanhempienkin mielestä, aina kun oli ongelmia, hän sysäsi vastuun muille.
Kuitenkin lapsella oli hyvä, voimakas, kehityskelpoinen perusluonne.
Kärsivällisyyttä!