Pornosta

Luin tuossa aikaisempaa viestiketjua, jossa ongelmaa aiheutti miehen ylenpalttinen pornon katselu. Itse olen kovinkin tuoreessa suhteessa, mutta melko pian on käynyt selväksi, että olemme melko seksuaalisia ihmisiä, sekä minä että mies. Melkein tunnen kuitenkin itseni oudoksi, koska katselen joskus pornoa, ihan vaan yksin, koska kaksin emme ole löytäneet säveltä kuinka siitä nautitaan yhdessä..se oli jotenkin outoa kun kerran katsottiin yhtäaikaa.

No mutta siis, seksistä pitää nauttia kaksin ja pitää osata nauttia yksin ja sallia se sekä miehelle kuin naiselle, että yksin saa ja ja on lupa nauttia itsestään. Melko pian kävimme ostamassa "perusvälineitä" skaupasta, eikä se aina tarkoita sitä että seksielämästä on hiipunut jotain vaan siksi, että se tuo nautintoa eritavalla ja on viattomasti "vähän hävytöntä" kun on sauvaa pelissä. Ja kuitenkin parasta on lähetyssaarnajaa kun toinen on ihan lähellä ja suikkaa suukon kaiken päätteeksi otsalle ja sanoo, että tykkään susta. Pointtini tässä oli siis, että antakaa tilaa kumppanille touhuta itsekseenkin ja katsoa sitä pornoa, jos se ei vie mitään pois yhteisestä seksielämästä ja ottakaa tilaa itsellenne ;) seksin pitää olla ihanaa ja kivaa ja välillä tulee varmasti jokaiseen suhteeseen lamakautta, mutta paljon on itsestä kiinni ja suhtautumisesta toiseen ja toisen tarpeisiin.
3455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mutta sitä on vaikea hyväksyä että oma mies saa tyydytystä ventovieraiden naisten katselemisesta. Ventovieraiden jotka ovat todella kauniita, laihoja, kiinteä tissisiä ja muutenkin täydellisiä sellaisissa asioissa mitä minä en ole. Eli jos mies saa nauttii parempien naisten katselemisesta niin luultavasti hän myös toivoisi minunkin olevan jotain mitä minä en ole.

Emme ole hurjan aktiivisia makuuhuoneen puolella mutta tapahtumaa silti on kerran pari viikossa. Silti uskon että jos mies ei joka ilta itsekseen vain leikkisi niin hän telmisi minun kanssa enemmän. Vaikka on vaikea sanoa johtuuko se vain mustasukkasuudesta kun sanon noin sillä minä en kaipaa edes niin usein seksiä.

Eli hyvä jos sinulla on hyvä itsetunto tällä rintamalla, minulla ainakaan sitä ei löydy.

Äänestä
  • tiukkapipoista ja itsekästä. Aloittaja osaa oikean suhtautumisen...

    Äänestä

  • "Eli jos mies saa nauttii parempien naisten katselemisesta niin luultavasti hän myös toivoisi minunkin olevan jotain mitä minä en ole."

    Mies ei ajattele noin. Mies haluaa sinut ja kaikki muutkin naiset. Porno on kompromissi: yksi oikea nainen ja tuhat kuvitelmaa.

    Mutta jos loukkaannut tästä, sen jälkeen mies ei enää halua sinua. Sinähän olet torjunut sen ihmisen, joka hän oikeasti on, ja haluaisitkin jonkun muun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


naisen ajatuksia kirjoitti:

Luin tuossa aikaisempaa viestiketjua, jossa ongelmaa aiheutti miehen ylenpalttinen pornon katselu. Itse olen kovinkin tuoreessa suhteessa, mutta melko pian on käynyt selväksi, että olemme melko seksuaalisia ihmisiä, sekä minä että mies. Melkein tunnen kuitenkin itseni oudoksi, koska katselen joskus pornoa, ihan vaan yksin, koska kaksin emme ole löytäneet säveltä kuinka siitä nautitaan yhdessä..se oli jotenkin outoa kun kerran katsottiin yhtäaikaa.

No mutta siis, seksistä pitää nauttia kaksin ja pitää osata nauttia yksin ja sallia se sekä miehelle kuin naiselle, että yksin saa ja ja on lupa nauttia itsestään. Melko pian kävimme ostamassa "perusvälineitä" skaupasta, eikä se aina tarkoita sitä että seksielämästä on hiipunut jotain vaan siksi, että se tuo nautintoa eritavalla ja on viattomasti "vähän hävytöntä" kun on sauvaa pelissä. Ja kuitenkin parasta on lähetyssaarnajaa kun toinen on ihan lähellä ja suikkaa suukon kaiken päätteeksi otsalle ja sanoo, että tykkään susta. Pointtini tässä oli siis, että antakaa tilaa kumppanille touhuta itsekseenkin ja katsoa sitä pornoa, jos se ei vie mitään pois yhteisestä seksielämästä ja ottakaa tilaa itsellenne ;) seksin pitää olla ihanaa ja kivaa ja välillä tulee varmasti jokaiseen suhteeseen lamakautta, mutta paljon on itsestä kiinni ja suhtautumisesta toiseen ja toisen tarpeisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu