Tuntuu joskus niin kurjalta, kun ei täytä mitään ihannenaisen mittoja tai ulkonäkövaatimuksia, niin saa sen tähden olla yksin, että sai tällaiset geenit ja ulkonäön. Olen samanlainen kuin äitini ja samanlainen kuin isoäitini. Samoja vikoja kannan geeneissäni. Ei ole muotoja ja raskaudessa rasva pukkaa vyötäröseutuun eikä siitä pääse eroon. Silti isoäitiäni ja hänen sisaruksiaan aikoinaan pidettiin kaunottarina. Isoäitini oli kaunis vielä 80 vuotiaana, sen jälkeen hän alkoi vanheta mutta ei ollut ryppyjä vielä paljonkaan edes yli 90-vuotiaana. Vaikka hänen ruumiinsa rapistui niin kasvot säilyivät. Myös hänen siskonsa ovat aina olleet ylvään kauniita. Mutta sukumme vartalomalli ei ole nykyihanteiden mukainen :(.
kun ei ole lähelläkään
ihannetta
6447
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
muuten menee läpi kirjoitus, mutta et nyt tosissaan sano että 80 vuotiaana ollut kaunis? Siis varmasti voi olla omassa ikäpolvessaan muita "kauniimpi" mutta että yhtä kaunis kuin esim 20-40 v?
aloittaja tarkoitakaan verrata nuorempien kauneuteen isoäitinsä kauneutta. Miksi pitäisi olla samalla tavalla kaunis kahdeksankymppisenä kuin 20-40 vuotiaana?
Olen nähnyt kauniisti vanhentuneita ihmisiä, niin miehiä kuin naisia. Kyllä heistä on hyvällä syyllä voinut käyttää sanaa kaunis. Mm. hyvä kasvojen luusto näyttää olevan avainasemassa ja tietysti perimä, ihon laatu jne.
täyttää 80 vuotta viikon päästä ja on erittäin nuorekas,lääkäri oli sanonut hänelle viimeviikolla
että harvalta 80 vuotiaalta löytyy vielä lantio!itse olen päälle 40v ja moni luulee minua 30v. ikinä en käytä
meikkiä.harrastan kävelyä ja pyöräilyä,ehkä tämä kaikki perimässä.
Ainakin hyvät harrastukset oot perinnä :)
...juttu. Äidiltä peritty neulatyynyiho ja rumat rinnat ja isältä pienet sian silmät, niin ole siinä sitten jonkun ihanne! :D No, menee se elämä yksinkin. Olisi vain ollut niin kiva kokea jotain parisuhdejuttujakin... :(
Minä tein niin että otin komean, vahvan ja hyvävartaloisen mutta täysluuserimiehen lapseni isäksi. Näin lapseni on todella kaunis/suloinen eikä hänen tarvitse kärsiä ulkonäöstä kuten minun :). Näin saa katkaistua suvun "rumuusketjun" :).