Olen hieman yli 40 vuotias mies, ja olen ollut reilut 20 vuotta naimisissa saman ikäisen vaimoni kanssa. En tiedä olenko muuttunut viime vuosina sairaaloisen mustasukkaiseksi, vai olenko ihan syystä tuskissaan. Vaimoni on todella kaunis, ja omitusta kyllä tuo on minun suurin ongelmani. Olen itsekin säilynyt ihan hyvänä, ja harrastan paljon urheilua, ja elän muutenkin tervettä elämää. Vaimoni kerää jatkuvasti flirttiä muilta miehiltä ja minusta tuntuu, että se on hänestä todella kivaa. Mielestäni hän nauttii omaksumastaan tavoitellun sinkkutytön roolista. Esim. minulle tuntematon työkaverinsa taivutti hänet syliinsä halukseen, eikä edes tervehtinyt minua, kun seison siinä vieressä. Vaimoni mielestä tuo oli ihan normaalia käytöstä, eikä mitenkään hänen vikaansa. Omasta mielestään hän ei mahda sille mitään, että muut läähättävät jatkuvasti hänen peräänsä, ja hänen mielestään näin on ollut aina kouluajoista lähtien, eikä tuo ole minua ennen häirinnyt, hän sanoo. Se on ihan totta. Ei tuo ole ennen minua niin häirinnytkään, mutta nyt kun hän ei muutenkaan ole kiinnostunut viettämään aikaansa minun kanssa, ja on haukkunut, että ajattelen vain itseäni, en edes tiedä mitä rakkaus on, ja vihaan hänen äitiään ( joka pitää kyllä paikkansa ). Nyt tuo hänen tyylinsä risoo ihan eri tavalla, etenkin kun kyseessä ovat mieshenkiöt, joita minä en edes tunne. Näyttää vaan olevan vähän joka työpiireissä samanlainen namu tuo vaimoni. Hänen työnsä on selainen, että viime vuosina on syntynyt monia eri työystäväpiirejä. Meillä on kouluikäisiä lapsia, ja avioero tuntuu muutenkin todella vaikealta ilman "pätevää syytä". Itsetuntoni ei vaan oikein salli sitä, että eläisin kimppaomisteisen vaimon kanssa. Eikä tässä ole vielä kaikki mitä viimeisten vuosien aikana on tapahtunut, mutta kumpikaan ei ole pettänyt, ja varmaan pohjimmiltaan hänkin rakastaa minua yhä edelleen paljon.
Kertokaa te 40 vuotiaat kauniit naiset onko naisen mahdollista elää niin, että hänen peräänsä ei koko ajan läähätetä, kun oma mies on poissa. Jo pari kertaa vaimoni on säikähtänyt ja lähtenyt ikäänkuin eri suuntaan karkuun, kun on tavannut miespuolisen työkaverin minun kanssaan. Hän sanoin, että hänen on tehtävä niin koska pelkää minun sairalloista mustasukkaisuutta. Toisaalta kun en ole ollut paikalla, niin lapsenikin olivat ihmetelleet tuon yhden miehen käytöstä vaimoani kohtaan, ja toisella kerralla ihmettelin minäkin, kun mies ei tiennyt, että olin paikalla.
Kertokaa te 40 vuotiaat kauniit naiset onko naisen mahdollista elää niin, että hänen peräänsä ei koko ajan läähätetä, kun oma mies on poissa. Jo pari kertaa vaimoni on säikähtänyt ja lähtenyt ikäänkuin eri suuntaan karkuun, kun on tavannut miespuolisen työkaverin minun kanssaan. Hän sanoin, että hänen on tehtävä niin koska pelkää minun sairalloista mustasukkaisuutta. Toisaalta kun en ole ollut paikalla, niin lapsenikin olivat ihmetelleet tuon yhden miehen käytöstä vaimoani kohtaan, ja toisella kerralla ihmettelin minäkin, kun mies ei tiennyt, että olin paikalla.
Vastaukset 53
Vanhimmat
40-vuotias kaunis nainen, mutta kyllähän vaimosi voisi laittaa jotkut rajat tuolle lähentelylle, jos haluaisi. Ehkä hän ajattelee, että kun et ennen ole siitä pahastunut, niin miksi nytkään, ja kerää huomiota juuri niin paljon kuin saa. Tai sitten liittonne on niin pitkällä, että häntä ei kauheasti kiinnosta, mitä ajattelet.
Voit myös itse mennä tilanteeseen mukaan ja osoittaa toisella jannulle, että hän on vaimosi. Ei tarvi mitään suurta kohtausta järjestää välttämättä, toinen janarihan voi siihen kyllä mennä. Voit kysyä vaimoltasi myös, mitä mieltä hän olisi, jos joku nainen pitäisi sinua sylissä tai muuta vastaavaa. Se ehkä avaa hänen silmiään, mutta en menisi siitä takuuseen.
loppui 36-vuotiaana.
Kyllä se nyt niin vaan on, että vaimosi vastuullahan tuollainen on. Jos hän antaa vääriä signaaleja ja hyväksyy lähentelyn, niin miehethän sitten lähentelevät niin paljon kuin sielu sietää. Omituista on, että (ainakin sellaisen käsityksen tekstistäsi sain) miehet eivät edes teidä vaimosi olevan naimisissa tai juuri sinun olevan hänen miehensä. Jos noin läheisiä ollaan, niin kyllä pitäisi sitten perhetaustatkin olla tiedossa. Vaimosi siis ilmeisesti jättää tarkoituksellisesti kertomatta asiasta.
Kuulostaa yksinkertaisesti siltä, että vaimollasi on pahasti noussut pissa hattuun ja sinun on palautettava hänet takaisin maan pinnalle. Vaikka sitten sanoisit, että lähdet lätkimään, jos tuollainen peli jatkuu. Harva sietäisi tuollaista rietastelua kumppaniltaan. Annatte myöskin lapsillenne todella huonon esimerkin parisuhteesta tuolla tavoin, koska heille syntyy käsitys, että tuollainen pelleily on täysin sallittua. Kyllä pitäisi jotain päässä jo syttyä kun lapset alkavat ihmetellä äitinsä käytösta muiden miesten seurassa.
Kiitoksia vastauksista. Vaimoni ei tosiaan käytä sormuksia, joten miehet eivät välttämättä edes tiedä, että hän on naimisissa. Tai vaikka tietäisivät, niin tuntuvat olevan sitä mieltä, että hänelle saa flirttailla niin paljon kuin haluaa. Ei vaimoni nää omassa käytöksessään mitään väärää. Minä olen kyllä sanonut, että tuo on myös omasta käytöksestäsi kiinni. Minulle vaan ei tulisi mieleenkään ottaa ketään omaa työkaveriani kainaloon, ja olla huomaamatta hänen vieressä seisovaa miestään millään tavlla, eikä minun työpaikallani edes ole ketään, joka pitää tuollaista normaalina, kuten vaimoni pitää. Olen tuota peliä yrittänyt saada loppumaan, ja kuullut että minun pitäsi hakeutua hoitoon mustasukkaisuuden takia. Ihan varmasti välejämme kiristää vielä sekin, kun hattuunnuin hänen äitiinsä, eli anoppiini lopullisesti viime syksynä. Anoppi on ollut erittäin hyvä minua kohtaan jo seurusteluajoistani lähtien, mutta nyt parin viimeisen vuoden aikana hänelle on tullut kauhea vimma puuttua meidän perheen asioihin, kuten esim. hän päätti, mille korkeudelle verhomme pitää asettaa, vaikka se tarkoittaakin sitä, että minä sitten katson takapihaame pitsiverhon läpi, sitten hän piti appiukon kanssa tunnin saarnan minulle siitä, että me emme saa ostaa kesämökkiä. Siinä tuli mitä moninaisimpia tekosyitä, joista paras oli se, että mökillä on niin hirveesti kaikkia töitäkin. Kiva kiitos, kun olen käynyt heidän mökillä pilkkomassa joskus kokovuoden saunapuut. Heillä on muuten kaksi omaa kesämökkiä, ja meille ainoa järkevä vaihtoehto on heidän muukaansa vuokramökkeily. Kolmas, ja lopullinen niitti anoppisuhteeseen tuli, kun syksyllä olimme vaimoni kanssa lomamatkalla. Anoppi oli meillä vahtimassa lapsia. Sanoin vaimolleni, että sano sitten anopille, että yhtään puuta tai pensasta ei revitä maasta ilman meidän lupaa. Kun tulimme kotiin, niin pihan suurin kukkapenkki oli revitty pois, ja kukkien mukulatkin viety pois, jotta siihen hänen haluamaan paikkaa ei tule muuta kuin ruohikkoa. Vaimoni pitää minua pitkävihaisena mulkkuna, ja huonona esimerkkinä lapsille, kun en ole tuon jälkeen suostunut anopin luona käymään. Tässä tätä vyyhtiä tulee, ja ehkä se muiden läähättäminen hänen peräänsä tuntuu juuri sen takia niin pahalta, koska välimme eivät ole enää entiset muutenkaan.
Tämän palstan suunnilleen sivulla 42 on 2.7.2009 aloittamani viestiketju: miten tästä eteenpäin.
Voin sanoa, että tuosta alkoi jo vuoden kestänyt piina, jolloin ensimmäistä kertaa huomasin, että ehkä minunkin onnellinen liittoni päättyy eroon. En ikävä kyllä osaa linkittää tuota ketjua tähän, mutta joku muu voi sen tehdä.
Vielä pari kommenttia tähän vastaukseen. Lapseni eivät ihmetelleet vaimoni käytöstä muiden miesten seurassa, vaan tuo työkaverin käytöstä vaimoni seurassa.
Sanoit, että "vaikka sanoisin, että lähdet lätkimään." Olen tuon jo liian moneen kertaa sanonutkin, enkä haluasi pelotella häntä tuolla asialla. Olen omastakin mielestä raukka kun vihjailen sillä, että lähden lätkimään, mutta ei se ole mitään turhaa pelottelua, vaan ihan oikeasti voisi olla parempi vaihtoehto molemmille. Hän saisi ihan vapaasti esittää kiimaista sinkkua, ja minun ei tarvitsisi murhetia siitä. Varmaan niitä löytyy sellaisiakin naisia, jotka eivät koe vieraiden miesten kanssa keikistelyä normaaliin parisuhteeseen kuuluvaksi. Tosin mitään halua tai tarvetta minulla ei ole uutta naista lähteä etsimään, ehkä vaan kuolisin yksin ikävään.
Avioliittohelvettiä parhaimmillaan. Helpottaisikohan sun elämääsi, jos kävisit vähän läähättelemässä kaunotarten niskoihin ja korviin. Unohda vaimo ja anoppi vähäksi aikaa ja tuumi, mikä, kuka, millainen ... immeinen sinä olet ja mitä haluat ja tahdot vielä elämältä saada. Päistikkaa ja suinpäin ei kandee kaikkea muuttaa, tehdä isoja elämänmuutoksia mutta se ikä alkaa olla ovella, kun pitää selvittää, kuka minä olen, miksi, mitä minä tahdon j n e .
Lapsenne ovat joka tapauksessa havainneet jotakin outoa läheisten aikuisten piirissä ja voi olla haitallisempaa kuin osaatte edes kuvitella. Ja lapset näkevät ja tietävät enemmän kuin vanhemmat usein ymmärtävätkään. Se, kuinka heidän äitinsä käyttäytyy tätä miestä kohtaan, on ratkaisevaa.
Tuon mökkijutun ja vaimosi suhtautumisen perusteella vaimosi ei osaa ajattele sinua ja tunteitasi pätkän vertaa. Kaikki muu, etenkin hän itse tuntuu menevän sinun edellesi. Haluaisin kovasti tietää, miten vaimosi reagoisi samanlaiseen käytökseen sinun puoleltasi. Vaimosi on asettanut pelisäännöt suhteellenne, joten voithan toimia samalla tavalla! Parisuhteeseen tarvitaan kaksi, jotka siihen myös sitoutuvat. Teidän suhteessa sitoudut vain sinä - järkevääkö?
Vaimoni oli nuorempana hyvin mustasukkainen. Eikä nytkään voisi mitenkään sallia minulta tuollaista käytöstä. Mutta kun minä olen mies, niin eipä naiset samalla tavalla hypi kintereilläni, kuten hyppivät miehen vaimoni kintereillä. Kun täällä on ehdotettu, että aiheuttaisin vaimolleni vähän mustasukkaisuutta tekemällä vastaavaa hänelle, niin täytyy todeta, että vaimoni käytös on saanut minut entistäkin varovaisemmaksi kaikessa mikä liittyy minun käytökseni muita naisia kohtaan. Jotenkin minua loukkaa hänen menonsa, ja en viitse edes yhteisille tutuille heittää samanlaista harmitonta vitsiä kuin aikaisemmin tein. Minusta tällainen vastaflirttailu muille ei olisi mitenkään hyvä ratkaisu, vaan se antaisi vaimolleni entistä vapaammat kädet esitää sinkkutyttöä, "koska minäkin flirttailen muille." Jotenkin hän ei vaan tajua tekevänsä mitään väärää, ja miesten himot johtuvat hänen mielestään esim. siitä, että hänellä on niin treenattu kroppa, joka miellyttää muita miehiä.
sanoa että lähdet lätkimään jos et lähde.
Voit sanoa kerran painokkaasti, että jos ei homma muutu niin sitten muuttuu siviilisääty, mutta jos homma ei muutu niin sitten on myös toteutettava se uhkaus.
sukkausuudesta...
mustasukkaisuus on sairaalloista silloin, kun epäilet vaimosi olevan vieraissa heti kun hän siirtyy näkökenttäsi ulkopuolelle.
"Esim. minulle tuntematon työkaverinsa taivutti hänet syliinsä halukseen, eikä edes tervehtinyt minua, kun seison siinä vieressä"
jos et ole vielä ketään hakannut (vaimoasi tai muita miehiä), tuskin olet sairaalloisen mustasukkainen.
itse olisin tuossa vaiheessa jo heilutellut nyrkkejä. myönnän että olen mustasukkainen, mutta en sairaalloisen mustasukkainen, mutta jos mun naista kouritaan jas ylitellään kun minä olen paikalla, sillä _on_ seuraamuksia.
Hae apua. Kyllä sinä olet juuri se.
Otan vastaan tuonkin vastauksen. Tosin uskottavuuttasi hieman huonontaa tuo hah -otsikko, joka tekee mielestäsi tilanteesta jotenkin hauskan. Varmasti mustasukkaisuuteni on jossain määrin liiallista, ja en missään tapauksessa halua pilata vaimoni elämäniloa.
kyllä suurin osa miehistä tirpoisi vaimon perseeseen tarrautujia mielelään turpaan, mutta kun ei ole kykyä eikä kanttia. sitten vaan puristetaan nyrkkiä taskussa. mitä turhia? Moisia toisten naisten iskijöitä kun kerran kopauttaa, niin oppivatpa olemahan!
ja sairaalloisuus tulee sitten vielä siitä, että jos on 1000%sen varma että vaimo pettää sen viiden minuutin aikana kun se käy viemässä roskat, niin ei siltikään lähde lätkimään. ylimustasukkaiset idiootit eivät koskaan lähde, vaan jäävät paikoilleen aiheuttaen ongelmia. kyllä niillä tyypeill on päässä vikaa, jos on oikeasti 100%sen varma että vaimo pettää, niin voihan sitä vaikka kopsauttaa, mutta kyllä silloin on nostettava kytkintä.
"Hah "! vastasi "sdfsfsdf":lle. Katsokaa nyt h-ssä noita vasemman sivun viivoja, niistä katsotaan, mille kommentille vastataan.
Ole iloinen että sulla on kaunis vaimo....Oletko tullut ajatelleeksi että vaimosi ei ehkä saa haluamaansa huomiota sinulta, niin hän hakee sen muualta??????? Vanheneva nainen on epävarma viehätysvoimastaan ja senpä takia miehen tulisi huomata vaimonsa eri tavalla kuin ennen....ehkä hän haluaa nostaa mustasukkaisuutta jotta tajuaisit mitä sinulla on?! Kokeile unohtaa hetkeksi miehinen egosi ja huomioi vaimoasi eritavoin, ei mikään suhde toimi jos ei sitä hoida. Urautunut suhdekin saa uutta pontta keskusteluista ja ennenkaikkea yllättävistä elementeistä. Jos häntä edelleen rakastat, näytä se!!!!!
Täällä lasissa nyt 44 vee ja kaikki kehuu kuinka mä olen kuin 35 ja läpäläpälää.
Olen flirttiluonne minäkin, mutta mun mies (42 ja oltu yhdessä 22vee, ei lapsia) sallii sen koska me on käyty asia läpi muinoin juurta jaksaen ja hyväksytty luonteidemme erilaisuus sekä myös koska mun flirtissä on selvät rajat. Mä myös osoitan avoimesti sen, että olen onnellinen mieheni kanssa.
Mun flirtti on siis aina kevyttä eikä tähtää mihinkään syvällisempään. Sen tajuaa miehetkin aika nopeasti joten säästyn yleensä heidänkin suunnalta tulevilta ylilyönneiltä täysin.
Esim. en voisi kuvitella antavani toisen miehen koskea itseeni kun mulla on oma mies seurassani. Musta siinä menee sellainen raja jonka ylittäessä voi vain katsoa peiliin ja kysyä, että miksi? Toinen raja sijaitsee siinä, mitä sallii kun se puoliso ei ole läsnä.
Jokainenhan määrää itse sen miten häntä saa tai ei saa koskettaa ja mulla se on erityisen tarkka, koska en halua turhia mutkia elämääni enkä tietenkään loukata miestä jota rakastan.
Lukiessani sun tekstejäsi aloin epäilemään, että sun vaimollasi on menossa joku (ikä)kriisi. Ei tuollaisiin mittasuhteisiin menevä huomionkipeys ja -vastaanottotarve kieli oikein tasapainostakaan.
Ehkä hän on alkanut viimeinkin pelätä menettävänsä viehätysvoimansa (siis jotain mihin on niin tottunut), joten ikään kuin rimpuilee sitä vastaan heittäytymällä vähän liiankin irvokkaaseen flirttiin. Ylilyöntejä tapahtuu ehkä siksikin ettei hän kehtaa enää perääntyä ja asettaa muille miehille rajoja.
Ja tuo teidän puhdas syrjähyppyhistorianne kertoo siitä, että hänkin on ehkä vaan luonteeltaan niin kuin minä, kevyt ja ilmava ihminen johon on helppo hullaantua - etenkin kun ulkonäkökin vastaa nykyajan naisen kauneusihannetta - joten hänenkään flirttinsä ei ilmeisesti takaa miehille onnistumista missään sen vakavammassa ja ne tietää sen.
Mä olen tottunut siihen, että muhun on helppo ihastua, ja kun olen vielä onnellinen ja huumorintajuinen enkä pelkää koskettaa tuntemattomiakaan, menee jotkut miehet musta ihan sekaisin. Mutta mulle on ollut jo nuoresta selvää se, että kauneuden mukana tulee myös vastuu.
Sen saldo näkyy selkeimmin oman puolison käytöksessä.
Sinä yrität juuri nyt näyttää sitä vaimollesi, ja sen sijaan että hän heräisi näkemään ja kuulemaan sen, hän antaa vaan mennä.
Miksi?
Siihen kun löydätte vastauksen niin ei teidän liitto välttämättä päätykään vielä.
Ei voi muuta kuin onnitella, että olet löytänyt sellaisen miehen, jota ei haittaa se, että annat vieraiden miesten kosketella sinua hänen ollessa poissa, ja hänen ollessa läsnä esität sitten vähän kiltimpää vaimoa. Minusta ei ikävä kyllä ole tuollaiseen liittoon. En mitenkään suuttu, jos joku yhteinen tuttavamme vähän hellemmin käsittelee vaimoani, vaikka olisin siinä vieressä. Mutta kun hänellä on jo pari kertaa ollut melkoinen pakokauhun ilme tavatessaan minulle tuntemattomia työkavereitaan, ja siihen vielä päälle nämä muutamat episoidit, joissa ei hänen mukaansa ole mitään väärää minua kohtaan, niin kieltämättä tuolainen suhde ei tunnu minusta hyvältä. Etenkin kun hän on muutenkin buukannut suunilleen kaikki illat ja vapaa-ajat omille töilleen ja erilaisiin koulutuksiin. Vaimoni mielestä esimerkiksi tällainen kirjoitelu tänne palstalle on nettideittailua, eikä hän ikinä alistuisi näin moraalittomaan puuhaan, eikä kyllä alistu edes lukemaan näitä "huuhaa juttuja". En tiedä olemmeko pettämisen suhteen juuri sen takia niin neitseitä, koska hän on kyllä osannut vahdata minua koko 25-vuotisen yhteiselomme ajan, vaikka minulla ei pettäminen ole käynyt edes mielessä. Nyt vaan tuntuu, että tälle sinkulle on oma ulkonäkö ja asema noussut hattuun niinkuin tuolla joku jo arvelikin.
Olen samaa mieltä tuon yhden kommentin kanssa, että avioerolla pelottelu on raukkamaista, ja sitä ei pitäisi harrastaa kuin kerran ja sen jälkeen se on sitten kerrasta poikki. Ehkä olen itse niin riippuvainen hänestä, että ei minusta ole avioeroon, mutta ei minusta näytä olevan tällaisen namun aviomieheksikään. Vaimo kyllä eilen jakoi jo perheenjäsenetkin mahdollisessa avioerossa tasan. Hän saa molemmat lapset ja minä saan koiran. Ehkä se näin sitten menee oikeassakin elämässä. Minä, kirkosta eronut , ja avioliitosta ilman pätevää syytä lähtenyt ansaitsen viikonloppuisän statuksen, vaikka molemmat lapsia yhtä paljon rakastaakin.
Ottakaa toki huomioon, että nämä kirjoitukseni ovat omia subjektiivisia näkemyksiä asioista. Jos vaimoni kirjottaisi tätä juttua, niin varmaan kaikki olisivat valmiit passittamaan tällaisen sairaaloisen mustasukkaisen miehen terapeutille. Ehkä monessa muussakin avioriidassa käytetään kovaa kieltä, mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen minusta tuntuu todella pahalta kuulla, että ajattelen vain itseäni tai en edes tiedä mitä rakkaus on.
Avioliittohelvettiä parhaimmillaan. Helpottaisikohan sun elämääsi, jos kävisit vähän läähättelemässä kaunotarten niskoihin ja korviin. Unohda vaimo ja anoppi vähäksi aikaa ja tuumi, mikä, kuka, millainen ... immeinen sinä olet ja mitä haluat ja tahdot vielä elämältä saada. Päistikkaa ja suinpäin ei kandee kaikkea muuttaa, tehdä isoja elämänmuutoksia mutta se ikä alkaa olla ovella, kun pitää selvittää, kuka minä olen, miksi, mitä minä tahdon j n e .
Olen pahoillani siitä, että sä olet ajautunut jo tuohon mielentilaan. Luit minunkin tekstini tunteellisena yksinkertaistaen, että mä olen vaan tietoisesti kaksinaamainen flirtti ja että mun mieheni on se häviäjä joka saa kärsiä mun kaksinaamaisuudestani. Selvä osoitus vain siitä kenelle sun sympatiasi tällä hetkellä menee, ja muusta viis.
No, ja se minusta ja mun miehestäni.
Sinuna yrittäisin vielä ymmärtää sen vaimon flirttitarpeen muutoksen hieman laajemmin kuin vain ajatellen että sillä on "ulkonäkö ja asema noussut hattuun", piste. Enkä kirjoittaisi näin jos lukisin sun riviesikään välistä, että sä olet jo antanut periksi ja hyväksynyt ajatuksen avioerosta.
Jos sun vaimosi on ollut tuollainen ulospäinsuuntautunut ja flirttaava ihminen jo nuoresta pitäen, se on silloin osa hänen luonteenpiirteitäänkin, osa sitä kuka hän on, ja hyvinhän sä näytät sitä sietäneen. Jos se olisi ollut sulle täydellinen kauhistus jo 20 v. sitten, ette te olisi enää yhdessä.
Se, että vaimosi on nyt päästänyt flirttipuolensa ryöpsähtämään yli rajojen, kertoo mun kokemusmaailmassani siitä, että hänellä ei ole enää niitä rajoja - no, muuten kun ehkä sinun seurassasi, jolloin hänestä tulee kärsivä martyyri, joka ei vaan voi sille mitään, että muutkin miehet käy häneen käsiksi jne jne.
Siihen fliritin yhtäkkiseen muutokseen (jos tässä siis siitä on pohjimmiltaan kyse?) on olemassa taustasyyt.
Ymmärrän, että väsyttää ja tuntuu turhalta panna enää tikkua ristiin niiden syiden selvittämiseksi. Mutta teillä on lapsiakin ja jo heidänkin takiaan teidän olisi täkeää kyetä vielä tsemppaamaan ja käsittelemään tämä asia ihan realistisesti ja järjellä, eikä vain jatkaa tuota tunteellista uhittelua avioerolla. Se kielii vain siitä, että te olette molemmat eksyksissä.
Ero tulee kuitenkin sattumaan eniten niihin lapsiin, jättää heihin muiston loppuelämäksi, eivätkä he ansaitse sitä. Vanhempina teillä on velvollisuus ajatella sitäkin, siis yli omien tarpeittenne ja tunteittenne.
Ja, joo, mullahan ei lapsia ollut, joten vittuako mä tässä teitä neuvon...
Sinä kirjoitat tänne saadaksesi purkaa ajatuksiasi, ja saadaksesi sympatiaa ja ymmärrystäkin. No, sitä olet saanut. Kukaan ei ymmärtääkseni ole silti tukenut sua pysymään sen rakastamasi naisen rinnalla, siis naisen jonka sä tunnet paremmin kuin yksikään meistä ja joka on sun lastesi äiti. Ja kuten hyvin kirjoitit, tämä on vain sun näkemyksesi asiasta juuri nyt, ja me lukijat reagoidaan siihen; sun hätääsi.
Mutta se ei siis riitä, että te olette molemmat vaan loputtoman provosoituneita toistenne syytöksistä. Se on vasta eka askel. Seuraava voi olla jo se tunteellinen eropäätös kun ei muuhunkaan pystytä. Tai se voi olla askel takaisin yhteistyöhön ja molemminpuoliseen ymmärtämiseen - joka vaatii niiden loukattujen tunteiden poiskäsittelyä ensin.
Kaikki on siis vielä mahdollista, vaikkei se siltä ehkä tunnukaan just nyt kun ollaan niin loukattuja ja eksyksissä, molemmissa leireissä.
En tiedä millainen suhde teillä kaikinpuolin on, miten hyvin te osaatte käsitellä ja ratkaista negatiivisia tunneasioita keskustelemalla, mutta sitä taitoa ja halua nyt tarvittaisiin. Tarvittaisiin joku katkaisemaan se tunnepitoinen noidankehä nyt, sillä mitä pidemmälle asioiden antaa ajautua miinuspuolella, sitä vaikeampaa on löytää enää yhtään plusmerkkiä mistään.
Noissa ajatuksissasi ja ohjeissasi on minustakin paljon järkeä. Tuli eilen vähän turhaankin vahvasti reagoitus tuohon sinun juttuusi, sillä siinäkin oli ihan hyviä näkökohtia. Minulla tuo luotto vaimoani kohtaan koki ison kolahduksen vuosi sitten, josta kirjoitin tänne 2.7. Kun tämän jälkeen on vielä tullut nämä anoppi selkkaukset ja parit muut osoitukset siitä millaisen pimu-kuvan hän on itsestään luonut sillion kun en ole paikalla, niin tästä tämä epäluottamus ja varmaankin täysin yliampuva mustasukkaisuus. Olen tosiaan ollut kahden vaiheilla sen suhteen pitäisikö nostaa kytkintä, vai jatkaa lasten takia. Varmaan mikään järkiseikka ei puolla eroa. Joskus vaan tuntuu siltä, että vasta eron jälkeen vaimoni voisi nähdä miten hyvä aviomies hänellä oli. Nyt on vähän sellainen sponsorin rooli. Niin kauan kun asutaan yhdessä, niin hän voi vapaasti tehdä mitä haluaa, kun minun seurani ei enää entiseen malliin kiinnosta. Toki voisi hän sinkkunakin tehdä mitä haluaa, mutta ehkä se elämä olisi molemmille jotenkinturvattomampaa, ainakin aluksi. Meillä ei ole oikeastaan yhtään ystäviä tai sukulaisia lähimainkaan, koska asumme uudella paikkakunnalla.
Voi olla, että tässä hänen roolissaan on sellainen pieni ongelma, että hän ei ole ollut työelämässä 10 vuoteen, ja nyt on opiskelun ja lasten kouluun menon jälkeen palannut työelämään noin 4 vuotta sitten. Koulussa ja opiskelussa hän tottui siihen, että flirttiä tulee, eikä se ole vaarallista, mutta nyt kun hän vetää samaa hard to get, but you can try roolia enempi aikuisten seurassa, niin tuo vastapuolikin saattaa kuvitella, että hän on omastakin mielestään vapaata riistaa.
Vastapuolihan kuvittelee mitä vaan sen mukaan mitä sillä kulloinkin on itsellä menossa siellä omassa yksityiselämässään, joten siihen ei voi vaikuttaa. Voi vain vaikuttaa itseensä esim. panemalla stoppia omalle flirtilleen sekkaisten ihmisten kanssa jotka käy jo käsiksi.
Sen sijaan se, ettei vaimosi tahdo enää reagoida edes sinun palautteeseesi siitä miltä hänen käytöksensä sinusta tuntuu ja näyttää, on minusta se pääasia johon teidän pitäis nyt keskittää se huomionne.
Mitä teille on tapahtunut kun te annatte tuollaisten juttujen vaan paisua siinä teidän välissänne ja siis työntää teitä erilleen?! Kaks aikusta joilla on jo perhekin ei vaan voi eikä saa antaa asioiden ajatutua tuolla tavalla. Se on kertakaikkinen katastrofi niille teidän muksuillenne, joille te olette ainoat iskä ja äiti maailmassa ja joiden elämää ne siinä seuraa mitä lie peläten.
Joko ne oireilee?
Tai älä kerro. Mieti itekses vaan.
En mä tiedä, mutta minut se kyllä vetäisi hyvin äkkiä ruotuun jos mun mies ilmaisisi mulle että hän häpeää mun käytöstäni! Se tarkoittaisi mulle sitä, että se minä itte ei enää näe eikä kuule vaan on sokeutunut, joten puoliso tulee väliin. Se olis noloa, se olis mulle tiukka itsetutkiskelun paikka.
Kyllä sen täytyy tuntua jossakin myös sinun vaimossasi, joten älä nyt saatana anna periksi sen kouluaikaisille flirttitottumuksille! Nehän on muutettavissa. Ja se vaimo tarvii siinäkin ennen kaikkea sun tukeasi, ei lisää haukkumista ja moralisointia, jota se varmaan tekee itse oman päänsä sisällä vaikka muuta kenties sulle esittääkin, vaan rakkaansa tukea.
Käytä sitä rakkauttasi aasinsiltana ja voimavaranasi ja vetoa sillä sen naisesi ajatuksiin. Hänhän kuulostaa jo epätoivoiselta teidän suhteen hänkin, kun jakaa jo teidän omaisuuttanne niin kuin te olisitte jo eronneet! Ei perr...
Mä yritän löytää vielä sen sun vuosi sitten kirjotuksesi...
Ei ne lapset mitään oireile. Kyllä me nämä riidat ollaan ihan keskenämme selvitelleet, ja eletään ihan normaalia yhteiseloa. Periaatetasolla meillä on vaan täysin eri näkemys tästä flirttiasiasta. Vaimo ei vieläkään näe mitään väärää omassa viime kesän tai oman työyhteisön käyttäytymisessään. Hän ei vaan mahda mitään sille, että miehet ovat niin kiinnostuneita hänestä. Lapsen kyllä vähän ihmetteli, että minkä takia se kunnanjohtaja tuli kaupassa röjöttämään meidän ostoskärryjen reunaan ja kantoi omatkin ostokset kärryymme, ihan kuin olisi joku tuttu, vaikka äiti ei omien sanojensa mukaan tunne sitä ollenkaan. Seuraavan kerran kun tapasimme tuon kunnanjohtajan kaupassa, oli mukana, ja vaimolle tuli kiire karkuun kun hän näki kunnanjohtajan lähestyvän, ja tällä kertaa aviomies oli mukana. Kunnanjohtajakin huomasi tilanteen, tervehti kohteliaasti, ja tuli kättelemään minua ja esitteli itsensä. Sitten pari viikkoa myöhemmin tanssilavalla samainen kunnanjohtaja ei edes tervehtinyt minua tai vaimoani, kun oltiin parketilla, mutta kun hän tuli vaimoani vastaan käytävällä, niin nappasi tämän automaattisesti syliinsä, kun ei huomannut, että olin siinä vieressä. Seisoin sinä vieressä, ja kun hän ei minua huomannut, niin lähdin kuselle. Se on vaan vaimolle aika rankkaa liikkua minun kanssani julkisuudessa, jos on itsestään antanut sellaisen kuvan jota minä hänen mukaansa harhakuvittelen.
Toki kunnanjohtaja voi olla sellainen paska, joka luulee omaavansa tuollaisen käytösoikeuden kaikkiin kunnan työntekijöihin. Mutta kun näyttää vaimolla olevan vastaava paniikki muidenkin miespuolisten työkavereiden kanssa, jos minun kanssa heihin törmää.
Lukasin entisen tekstisi.
Pyysikö se vaimo sulta koskaan anteeksi sitä, että oli osallisena siihen että sä loukkasit silminnähden tunteesi siellä juhlissa?
Jos ei pyytänyt, niin aloittakaa se vyyhden availu siitä faktasta, sillä sinä pidät nyt avoinna sitä haavaa yhä vieläkin ja vaimosi tietää sen. Siitä ne kauhistumiset ja karkuun juoksemiset, ettei tarvitsisi kohdata sitä kiusallista asiaa taas kerran.
Hankkikaa muksuille hoitaja ja hakeutukaa jonnekin kahdestaan, jutteleman vaan ja puimaan tuota molemminpuolista pahaa oloanne jolla alkaa jo olla pitkät juuret. Kelatkaa menneisyyttä ja jutelkaa nykyisyydestä. Kuuntele sen vaimon tuntemuksia siitä miten huikeeta on olla taas töissä jne. Omistautukaa toistenne kuuntelemiselle ja pitäkää kännykät kiinni.
Ne anopit sun muut jaksaa kyllä kestää sitten kun on tasapainossa ja onnellinen ja itellä hyvä fiilis. Ja sen onnellisuuden takia kannattais ottaa jo se aikalisä.
Te olette väistämättäkin jo tottuneet toisiinne, kuten kaikki me joilla on pitkä liitto takana. Se on ihan normaalia, mutta ei mitenkään lopullista. Aina voi muuttua! Aina voi jopa rakastua puolisoonsa uudelleen kun vaan ottaa ja pysähtyy ja alkaa taas hamottaa sen kumppanin plussapuolia. Kokemusta on!
Sun vaimo on kriisissä: töissä vihdoinkin! Se on iso muutos elämässä, ja se humalluttaa hyvin vikkelästi kenet vaan joka on elänyt erilailla staattista elämää himassa vekaroiden kanssa jne. Ja juopuneena ei aina näen mihin sitä ajautuu.
Sä olet sun vaimosi peili. Ja siihen peiliin hän ei nyt uskalla katsoa. Mieluummin hän pakenee siihen hyvänolontunteeseen, joka syntyy siitä kun saa osakseen muidenkin miesten huomiota. Se on ihan luonnollinen reaktio, mutta siihen ei auta jumittua. Viimeset 10v tai jotain vaimosi on ollut keskipiste vain perheelleen. Ja jos teillä ei kerta ole juuri ystäviäkään, te olette olleet siis hyvin tiiviisti perhe, niin se anoppi joka nyt oireilee ehkä vaan siitäkin, että tytär on niin erilainen kuin ennen jne. Ota noista kuuskymppisistä mutseista selvää... Niillä on omat kriisinsä.
Joka tapauksessa tässä näitä ymmärtämisen siemeniä, sulle mies, jonka elämä on monesti niin paljon yksinkertaisempaa ja selkeämpisävelistä kuin tää meidän naisten tippaleipäteoiroiminen.
Mutta kuten varmaan kokemuksestakin tiedät, se sun naisesi ymmärtää hyvin myös paljon pehmeämpää kieltä kuin esim. sun mieskaverisi, joten uskalla olla välillä vähän ridge ja puhua tunteistasi sille naisellesi, olla esim. nyt aidosti vaan siipi maassa ja neuvoton kun haluaisit vaan että se puolisokin olis taas onnellinen sun rinnallasi ja näyttäisi sen sullekin. Ei se muutu ihanaksi sillä, että seksi sujuu, etkä sä puolisona enää tue hänessä mitään muuta hyvää.
Mun mies katsoi mua tässä yks päivä silmiin ja mä heti, että noh, mitä nyt? niin se vaan katsoi ja katsoi väittämättä mun äimistelystäni ja sanoi lopulta hiljaa vaan, että mä rakastan sua. Meinasin kuule pillahtaa itkuun, oli se niin herkkä hetki ja mitäköhän me oltiin tekemässä, hyvä kun ei kuorittu pottuja tai jotain. Leijuskelen tässä vieläkin 5 cm ilmassa ja muistan senkin hetken takuulla lopun elämääni.
Niin pienestä se on kiinni.
Vaimoni itki ja pyysi anteeksi, ja ikäänkuin rakastuimme uudelleen. Todellisuudessa kuitenkin hän pyysi anteeksi vain siksi, että minä olin niin loukkaantunut. Hän on kuitenkin sen jälkeen moneen kertaan sanonut, että ei omasta mielestään tehnyt mitään väärää, joten en minä tuon jutun ohi ole päässty vieläkään, vaikka ei se periaatteessa mikään iso juttu ollut. Pitää paikkanssa, että olemme olleet todella tiiviisti yhdessä lähes 26 vuotta, ja ehkä minulle on myös ollut hieman vaikeaa hyväksyä sitä, että nyt vaimoni on niin lennokas omissa työasioissa, etten häntä enää yhteinen aika paljon kiinnosta. Hän nauttii työstää, ja samaan aikaan minä olen työpaikassa, jossa palkka on hyvä, mutta firmaa johdetaan pelon ilmapiirillä, ja melkein kuka tahansa olisi valmis lähtemään muualle, jos koulutusta vastaavaa työtä olisi tarjolla.
Kyse ei siis ole mistään yksittäisestä jutusta, vaan monen tekijän summasta. Eikä tilannetta ainakaan paranna se, että vaimoni on niin pirun kriikkinen minun suhteen. Jos en muista minä päivänä lapsilla on jokin tahatuma, niin olen sitten henkilö, joka ajattelee vai itseään. Luulisi hänenkin jo tietävän, että stressaantuneena en muista mitään muutakaan. Kyllä minä itsekin tajuan, että ei minulla ole mitään syytä avioeroon, mutta olen ollut hyvä isä ja hyvä aviomies, joten en haluaisi olla naimisissa kunnan tavotelluimman sinkkutytön kanssa.
"Sitten pari viikkoa myöhemmin tanssilavalla samainen kunnanjohtaja ei edes tervehtinyt minua tai vaimoani, kun oltiin parketilla, mutta kun hän tuli vaimoani vastaan käytävällä, niin nappasi tämän automaattisesti syliinsä, kun ei huomannut, että olin siinä vieressä. Seisoin sinä vieressä, ja kun hän ei minua huomannut, niin lähdin kuselle."
LÄHDIT KUSELLE??!?!?!?!?
Oletko sinä aivan puupää?
Minä olisin vetänyt tuossa vaiheessa äijältä HETI tauluun! Se on semmonen juttu, että suomalaisessa kulttuurissa toisten vaimoja ei tuosta vain "nappailla syliin", ellei ole valmis tappelemaan.
joitakin vuosia sitten joku tuntematon mies yritti hamuta vaimoa syliinsa ja sai vain puristettua perseestä, jonka jälkeen saikin minun nyrkin naamaansa.
Mitä luulet millaista naisen elämä on. Kävelet ihmisjoukossa ihan katse edessäpäin niin eikös jo joku takana oleva purista ahterista. Baarissa kun kulkee pöytien ohi sama asia. Farkut jalassa että ei pukeutumisessa mitään. Jos kaupungin keskustassa pysähdyt mihinkään seisoskelemaan, menee 2 minuuttia, että on joku mies tullut keksimään jutunjuurta. Vaikka kuinka näyttäisit tympääntyneeltä ja kääntyisit aina pois päin, kun ihmisiä lähestyy. Kauheimmat sanat oman miehen suusta on "Mä käyn tuolla, odota sä tässä yksinäsi vähän aikaa!" Kun kerrankin luuli saavansa olla juttelematta tuntemattomille. Ihan normaali olen. Uskoisin tämän siis olevan normaalia.
ole. Olemme 10 vuotta nuorempia mutta minulla on siinä mielessä sama tilanne että rouva on kaunis. Monet miehet yrittävät ja katsovat pitkään. Työtovereita hänellä on, opiskelutovereita myös. Siis miespuolisia. Ovat tulleet pikkupienissään juhlissa eräänkin kerran kyselemään että miten olen näin kauniin naisen itselleni saanut "koukutettua". Kysyvät minulta lupaa saako naista tanssittaa.
Mutta pointti, eli rouva ei ole ikinä ollut flirtti kaverimiestensä kanssa, eivätkä nämä kuvittele mitään, eivät halaile, eivätkä yritä kähmiä. Peli on avoin kaikille eli olemme yhdessä ja sillä selvä. Suurin osa kunnioittaa sitä, ne jotka eivät, häädetään nopeasti emännän tai minun toimestani pois.
Moikka ap kysyjä! Sinä olet liian kiltti mies ;) Olen itse hyvänäköinen nainen mutta en flirttaille muille miehille... Sääntöni on: käyttäydyn samalla tavalla kuin mieheni olisi läsnä. Sano vaimoillesi että hänen käytös tekee sinua onnettomaksi, eikö hän sitten tajua... Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Sä vaikutat tosi fiksulta ja kirjoitat hyvin. Analysoit ok. Mutta suosittelisin oman mielenterveytesi kannalta, että hankit vähän muuta elämää kuin vain vaimosi tarkkailun tälle palstalle kirjoittelun. Sä olet VASTA 40 eli elämää on paljon edessä JA ENNENKAIKKEA lastesi kanssa. Jos nämä neuvot eivät auta, niin eikö olisi järkevää erota kun luottamus on totaalisesti mennyt. Tiedät itsekin, että sitä ei enää palauteta mitekään, joten etkö voisi päästää vaimoasikin pahasta.
Pitää kyllä todeta, että elämässäni on yhä edelleen paljon muuta ja oikeistaan pelkästään muuta kuin tälle palstalle kirjoittelu ja vaimoni tarkkailu. Tämä ketju on ylipäätään toinen ketju, jonka olen, suhteet ja tunteet -palstalle kirjoittanut, enkä myöskään ole muihin ketjuihin kirjoitellut. En myöskään kyttää vaimoani. Suoraan sanottuna en ollut edes mitenkään vihainen tuosta kunnanjohtajan halauksesta, ajattelin vaan, että seli seli on tuo hänen käytöksensä myös vähän vaimostanikin kiinni, eikä varmaan pelkästää kunnanjohtajasta, kuten vaimoni väitti.
Tuo ehdotus avioerosta kuulostaa tosi rankalta, mutta olen ihan samaa mieltä kanssasi, että jos vaimoni ei näe omassa käytöksessään mitään väärää, ja jos minä en häneen enää luota entiseen tapaan, niin minä olen se, joka tekee tästä avioliitosta ja hänen elämästään helvetin. Joskus tuntuu, että olisi ihan oikein, että hän eroasi, ja voisi sitten viettää rehellisesti aikaa niiden kanssa, jotka läähättävät hänen peräänsä pelkän ulkonäön takia. Minulle hän merkitsee kuitenkin vähän enemmän kuin vain ihmistä jota olisi kiva päästä panemaan.
Se on kuule ajan kysymys milloin muijas kaatuu sänkyyn jonkun flirttikaverin kanssa. Miksi se hakee huomiota ja jättäis homman kesken. On kuin lopettais seksin esileikkiin. On varmaan hoidellut sen kunnanjohtajankin jo ja varmaan ne kolleegatkin. Miks muuten säikäihtäis kyseisiä ihmisiä jos olis puhtaat jauhot piussissa. Meepä tonne uskottomuuspalstalle lukemaan juttuja niin saat lisää vinkkejä miten väsyneet vaimot virkistäytyy. Sun eukolla on ihan ilmiselvästi ikäkriisi ja lisäks haluaa testata omaa viehätysvoimaansa jatkuvasti (heikko itsetunto?). Muutenkin vaimos vaikuttaa jotenkin tosi lapselliselta ikäisekseen.
En hyväksy tuollaista näkemystäsi vaimostani. Olen antanut hänestä ihan liian negatiivisen kuvan ja yksipuolisen totuuden asiasta. Tämä on elämän solmussa olevan miehen näkemys asiasta, ja törkeää liioittelua. En tullut tänne hakemaan sääliä tai myötätuntoa, mutta sain ihan hyvän vastauksen peruskysymykseen siitä voiko naimisissa oleva nainen laittaa rajat sille miten esim. työkaverit häneen suhtautuvat. Kiitän kaikkia kommenteista ja lopetan omalta osaltani tämän ketjun tähän.
siis osui ja upposi! Totuus tekee kipeää. Avaa silmäsi ja nosta kissa pöydälle. Ulkopuolinen näkisi tilanteesi paljon objektiivisemmin kuin sinä itse. Pitkässä suhteessa kaikkeen (paskaankin) tottuu ja sopeutuu. Eri asia on se mikä on sitten normaalia tai hyväksyttävää. Itse tiedät mitä tunnet- kaikkea ei tarvitse suvaita tai hyväksyä. Vain sinä päätät elämästäsi. Ei muuta sanottavaa.
Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki jos tajuuut oikeesti, että ihminen, kumpaa sukupuolta tahansa, on muutakin kuin seksuaaliolento. Näissä palstoissa on se vika, että täällä katsotaan ja tuijotetaan yksisilmäisesti asiain yhtä puolta, 'sitä', eikä käsitetä, että 'se' kytkeytyy kaikkeen muuhunkin elämässä. Ihminen on kaikkien ominaisuuksiensa summa eikä pelkkä panokone.
Paljastat luontosi juuri tuossa, kun sanot "Joskus tuntuu, että olisi ihan oikein, että hän eroaisi...". Jos kerta vaimosi ei tunne tehneensä mitään väärin, mutta sinä koet hänen toimivan väärin, niin mitä ihmettä sinä teet tuollaisessa avioliitossa? Jos kerta väitteesi pitää paikkansa, niin kyllähän tuolloin sinä olet se taho, joka hakee eron. Tämän sijaan kirjoittelet täällä sontaa yrittäen kiillotttaa omaa, mielipuolista kilpeäsi.
Lupasin jo lopettaa tämän nettideittailun, mutta kommentoidaan vielä tähän viestiin. Tuo sanamuotoni oli virheellinen. Tarkoitti sitä, että jos minä eroaisin hänestä. Hän ei todellakaan halua erota tällä hetkellä, ja on valmis kaikkeen mahdolliseen avoiliittoneuvontaan yms. jotta liitto säilyisi. En kyllä ihan ymmärrä tuota, että kiillotan täällä mielipuolista kilpeäni. Kysyin ihan asiallisesti asiasta, joka minua on vaivannut. En tiedä tulinko hullua hurskaammaksi, mutta ehkä yksi perusongelma tässä oli juuri se, että vaimoni ei ihan ymmärrä sitä, että 20-vuotiaat luokkakaverit ovat enempi sisaria keskenään, ja osaavat paremmin kunnioittaa toistensa puolisoita, kuin 30 - 50 vuotiaat satunnaiset työystävät, jotka jo enempi metsästävät kaikkea mikä liikkuu. Ehkä tuo naisten moraalikäsityskin on viimeisen 20 vuoden aikana vähän muuttunut, ja sen myötä vaikuttanut miesten toiveisiin. Joku muu voi olla ylpeä siitä, että oma uskollinen vaimo on monen miehen kostea uni, mutta minua tuollainen nykyään häiritsee. Ja miksi se ei ennen niinkään häirinnyt, johtuu ehkä siitäkin, että taustalla on pieni pelko siitä, että vaimolla mopo karkaa käsistä. Enkähän tämän jälkeen ole sanonut ihan riittävästi, kukin saa tulkita juttujani ihan niin kuin tahtoo.
Ihan hienoa, että täällä joukossa on myös ollut kommentteja, joissa nähdään pintaa syvemmälle, eikä pelkästään ajatella parisuhdetta pelkkänä seksinä.
niin se kannattaa toteuttaa kyllä heti. sulla olisi edelleen hyvät mahdollisuudet ottaa itseäsi muutaman vuoden nuorempi nainen, mutta kun ikä on lähempänä 5-kymppiä, se mahdollisuus menee ohitse.
PS jos taas et aio erota, niin jos pari vuotta jaksat niin kyllä tuossa iässä vaimolla ulkonäkö nopeasti rapistuu eli parin-kolmen vuoden päästä pitäis helpottaa
Ja kukahan sulle tällaisia 'viisauksia' on kertonut. Aukaise edes silmäsi, vaikka auttaneeko se mitään jos korvien välissä eivät harmaat aivosolut kulje.
Olen itse kokenut saman ja tommosesta pelistä se homma repes.Ota asia välittömästi käsittelyyn.Jos homma ei asetu uomiinsa,niin nosta kytkin.Muuten voi käydä hullusti.Kokemusta nimittäin on.Ei tommonen ole enää naisen puolelta pelkkää leikkiä.Siinä haetaan tahallaan "jotakin".Kyllä työporukan täytyy tietää että hän on naimisissa.Mutta tsemppiä.Ja se että et pidä anopista,tulee kohta enempi esille.Silloin tiedät,että asiat pois raiteeltaan.Sitä kautta haetaan osa syytä hänen käyttäytymiselleen.Ja lisää tulee pikku hiljalleen.Lopputulos on ERO.Toivotaan että asiat selviävät paremmin päin.Mutta jos peli on alkanut,niin naisen on vaikea lopettaa sitä.Sitten tulee naiskaverit(sinkut eronneet)mukaan siihen peliin.Ja sehän on silloin menoa.Ei meinaa lapset eikä ukko mitään.Toivotaan parasta,pelätään pahinta.
Mitäs h-n pahaa siinä erossa on ? Se voi olla maailman paras asia molemmille, jos osaavat hoitaa sen oikein ja oikeitten aikuisten tavalla. Eli ei tapellen vaan sulassa sovussa toista jaa toisen tarpeita ja haluja kunnioittaen tai ainakin ymmärtäen. - Hanki sinä aikakone ja matkusta sinne, minne kuulut; pimeälle keskiajalle.
MInä olen tottunut miesten jatkuvaan huomioon ja täytyy sanoa että oma mieheni iloitsee siitä sillä hänhän sen palkinnon kuitenkin siitä saa. Kun olen tyytyväinen ja tunnen itseni halutuksi ja viehättäväksi naiseksi niin olen taatusti hyväntuulisempi vaimo ja viriilimpikin =). Voidaan myös ajatella että tämä jatkuvan huomioimisen taakka on omalle miehelle vähäisempi kun muut miehet hoitavat myös tätä puolta vähän niinkuin hänen puolestaan. Minulle on kuitenkin tärkeää ettei oma kulta vähättele sitä muiden miesten antamaa huomiota vaan päänvastoin. MIes tuo esille että hän huomaa sen ja on ylpeä kauniista vaimostaan ja ei ihmettele yhtään että "kaikki" muutkin sen huomaavat. Mustasukkaisuus ei ole millään tavoin perusteltua jos huomiota vain vastaanottaa eikä itse jaa sitä muille miehille niin että se tuntuisi sinusta kiusalliselta tai nöyrryyttävältä. Raja menee siinä että saan huomiota mutta en anna sitä takaisin sen enempää.
Eihän tätä malta lopettaa, vaikka miten yrittää. Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Nyt vaan tuntuu tuo raja jo hieman ylittyneen, kun vaimoni on alkanut pelätä sitä, miten "kollegansa hänet syliin kappasee" kun minä satunkin olemaan paikanpäällä. Tuli kivasti vettä myllyyn ihan kaksi päivää sitten, kun vanhempi lapsemme sanoi, että kunnanjohtaja oli meillä eilen puhumassa koulussa, arvatkaapas iskä ja äiti paljonko se painaa. Sitten hän jatkoi, no äitin on helppo arvata, kun äiti on varmaan pitänyt sitä sylissäkin.
Eikä nämä meidän lapset ole näitä kunnanjohtaja-juttuja sen enempää kuulleet, kuin mitä silloin yli puoli vuotta sitten näkivät kaupassa. On se vaan vähän niin, että äiti on medän perheessä ainoa, joka ei näe, että raja on ylitetty. Kyllä minäkin olen ylpeä kauniista vaimostani, ja toivon, että hän nauttii elämästää, eikä halua käpertää häntä minkään mustasukkaisen aviomiehen nuoraan. Mutta kun aikaisemmin minulla oli täysi luotto hänen olemukseensa, ja nykyisin en enää luota hänen rajanvetoon, niin tilanne on varsin hankala, näin kauniisti sanottuna. Kun minulta on luotto jokseenkin mennyt, niin minä olen se joka tästä suhteesta tekee vaikean, eikä hän. Eniten se luotto on kärsinyt sen takia, että hän vähättelee kaikkea näitä minun juttuja, ja pitää tätä touhuani täysin kohtuuttomana. Tuola joku mainitsi, että seuraavaksi tulee kuvioon mukaan eroneet kaverit tai sinkut, jotka lopullisesti sekoittavat hänen pääsnä. No ei ihan sellaisia ole tullut, mutta kyllä hänen kaverinsa on jo kertonut, että tämän minun epäluuloni johtuu siitä, että en hyväksy vaimoni vapautta kaiken sen kotonaolon jälkeen, jota kesti siis 10 vuotta.
ja vastuuta! Tunnistan rouvasi äkillisen humaltumisen uudesta vapaudesta, sillä 10 v kotona ON pitkä aika. Kuitenkin vastuu on kannettava, teidän molempien. Avioliitto tarvitsee kunnioitusta, mielestäni vaimosi on epäkunnioittava kahdellakin tapaa: 1. Hän sallii muiden miesten koskettavan itseään vaikka tietää että sinä et asiasta pidä 2. Hän vähättelee sanomisiasi asiaan liittyen. Kokeeko hän sinut vanginvartijana? Siltä oikeasti kuulostaa minun korvissani, mitä enemmän häntä yritetään kahlita, sitä enemmän hän taistelee vastaan "Minähän teen mitä haluan kun kaikki nämä vuodet olen uhrautunut muille!".
Vaikuttaa siltä että koko tilanne on erittäin pahasti lukossa. Jotenkin vaimosi oli shokeerattava tajuamaan tilanteen vakavuus. Parhaiten ja ei-rikollisin keino on selvästi tehdä selväksi että kyseessä on sinun vaimosi, kun tilanne osuu kohdalle. Hän ei ilm. moiseen ole tottunut, ed. kirjoituksistasi päätellen vetäydyt taka-alalle moisissa kommervenkeissa? Kokeileppas mennä etulinjaan, puolusta reviiriäsi. Se saattaa herättää vaimosi, tai sitten hän muuttuu entistä äreämmäksi, mene ja tiedä.
Jotenkin tuntuisi tosi tyhmältä olla nyrkit ojossa, jos joku minulle tuntematon tulee tuttavallisesti halaamaan vaimoani. Varsinkin tuo halaaja voisi kuvitella, että olen todella kauhea ja huonoitsetuntoinen henkilö, jos noin vähästä suutun. Ei se henkilö kuitenkaan tiedä koko tätä vuoden kestänyttä vyyhtiä. Kosketteluakin on vaan niin erityylistä, jos samaan aikaan käyttäydytään "yli asiallisesti" miehen nähden, ja sitten ollaan heti kimpussa, kun mieheltä silmä välttää, niin ei se oikein rehelliseltä vaikuta. Ei vaimollani ole mitään kapinahenkeä tuoda esille omaa vapauttaan. Voi se homma lopulta hyväänkin suuntaan kääntyä, ja hän ymmärtää, että tiettyä rajaa naisen on mahdollista asettaa, vaikka olisi miten himottu. Jos minä puolestaan näen, että hän osaa tehdä tuota rajanvetoa muussa, kun minun mustasukkaisuuden pelossa, niin varmaan luottamuksenikin voi palata entiselleen. Yritän ystävällisesti saada hänet ymmärtämään, että hän saa ihan samalla tavalla pitää hauskaa miesten seurassa kuin ennenkin, mutta toivoisin, että olenpa läsnä tai en, niin hänen ei pidä antaa itsestään mitään sinkkutytön kuvaa, mikäli haluaa minun kanssani vielä hopeahäitä viettää.
vaan lähinnä esim. napakka esittäytyminen että olet tämän naisen puoliso. Väkivaltaa en kannata, en missään nimessä.
Hyvän pointin heitit tuossa, eli jos tämäntyyppinen keino ei häneen tehoa, kyse on vain siitä haluaako hän vetää rajoja vai ei. Suoraan sanottuna ei kovin hyvältä kuulosta, haluttu ja himoittu saa olla, mutta silti oma pesä kuuluisi olla etusijalla. Jos hän ei kertakaikkiaan halua vetää rajoja, on kyse sinusta itsestäsi, kuinka paljon siedät? Missä menee oman sietokykysi raja? Sen havaitseminen ja puolisolle informoiminen saattaa auttaa.
"vaan lähinnä esim. napakka esittäytyminen että olet tämän naisen puoliso. "
Tuossa vaiheessa asenteen on oltava sellainen, että on tarvittaessa valmis vaikka tappeluun. Silloin viesti menee paremmin perille. Nimittäin voihan olla että se toinen alkaa provoamaan ja katsomaan, kuka on kuka.
Jos joku alkaa kukkoilemaan siitä kellä on oikeus lääppiä vaimoa, aviomeiehllä on oltava kanttia nostaa panokset tarvittaessa naamanlyöntikisaan saakka, sillä hän ei voi jäädä tuollaisessa pelissä toiseksi.
"Jos hän ei kertakaikkiaan halua vetää rajoja, on kyse sinusta itsestäsi, kuinka paljon siedät? Missä menee oman sietokykysi raja? Sen havaitseminen ja puolisolle informoiminen saattaa auttaa."
Tässä tapauksessa ei tuosta ole mitään apua, puheet kaikuvat kuuroille korville.
Jos ei puhe mene perille, sitten lyödään erolla. Erolla uhkailu ei enää toimi, koska AP on tehnyt sitä.
Itse olen aina vaimolle sanonut, että sen suostu arvailemaan mitä peliä se pelaa muiden kanssa. Eli korttien on oltava avoimet ja rajojen selvät, ettei olla silläharmaalla alueella. Luottoa on, mutta jos se alkaa murenemaan, en suostu elämään sekuntiakaan todellisessa epätietoisuudessa, vaan lähden heti lätkimään.
Joskus nuorempana minulla oli samanlainen tyttöystävä, joka ei tuntenut rajojaan ja joka oli ulkonäkönsä takia kokoajan piiritetty miesten osalta. Lopulta kyllästyin ja läksin. Silloin myös päätin että sellaista peliä en enää katsele tipan tippaa.
Nyrkkeihin turvautuu sellainen, jonka korvien välin kapasiteetti ei muuhun riitä. Piste.
Lueskelin tässä ennen saunaan menoa ihan ensimmäisen kerran elämässäni tätä palstaa. Olen muodostanut ketjun aloittajasta mielipiteeni mutta en aio siitä enempiä avautua. Mutta..itse työskentelen alalla, jossa kolleegat eri puolilta Suomea halaavat aina tavatessaan, saattavat halaista asiakastakin ja ehkä parhaita kolleegoitaan (samaa sukupuolta olevia) toimistolla pitkän loman tms. jälkeen. Tarkoitan siis, että toimialallamme liikkuu erityisen avoimia ja sosiaalisia ihmisiä. Muuten alalle ei hakeudu / ajaudu. Silti - kaikki kymmenet ja oikeastaan sadat tuntemani ihmiset yrityksessämme osaavat käyttäytyä korrektisti eikä ylilyöntejä näy koskaan.
Taustoitin tuota "halailukulttuuria" ainoastaan siksi, että lueskeltuani pitkän viestiketjun, minun mieleeeni nousi toistuvasti ainoastaan yksi kysymys. Kysymys, johon en aloittajalta odota vastausta mutta ehkä sitä kannattaisi pohtia..?
Mikäli suomalaisessa yhteiskunnassa, joka on aika pidättyvä, vaimosi kolleegat etc. osoittavat noinkin suurta avoimmuutta ja uskallusta lähestyessään vaimosi Sinun läsnäollessa, ei voi välttyä ajatukselta kuinka avoin ja rohkea hän on sosiaalisissa kontakteissaan ilman läsnäoloasi. Ja millä tavalla.
Pahoittelen kyynistä asennettani mutta en todella päässyt ajatuksesta eroon. Voimia..!
Tästä juolahti mieleen entinen minäni. Kauan aikaa sitten olin rohkeampi aina silloin, kun siippa oli mukana, tiesin, että oli ikään kuin selusta turvattu, ei tarvinnut pelätä, että saisi perässähiihtäjiä ja liian innokkaita muunlaisia 'faneja'. Saattoi rauhassa olla oma iloinen itsensä, huomata ja huomioida kanssaolijat eikä tarvinnut pelätä, että joku käsittäisi sen väärin.
Ja kuinkas kävikään; väärin käsittikin juuri se siippa, jonka mielestä olen elostelija ja kieli on ruskea lipomisesta. Uusi minäni menee ja ilakoi ja nauttii saamastaan huomiosta täysin rinnoin eikä anna minkäänlaisen pelon enää hetkauttaa - eikä varsinkaan riipan.
Halaamistakin on montaa laatua. Eräässä vaimoni työyhteisössä on tapana, että kaikki tuon porukan jäsenet ( miehet ja naiset ) halaavat toisiaan viikoittain ennen ja jälkeen "viikkotilaisuuden". Vaimoni jopa sanoi, että jotkut vanhemmat miehet ovat sanoneet, että tuntuu tosi kivalta halata tuollaista urheilullista vartaloa. Minä en näe tuossa toiminnassa mitään vaarallista, eikä se minua suututa, kun se kerta on kaikkien heidän tapa, ja ikäänkuin avoin peli.
Nämä muutamat muut esimerkit sensijaan ovat olleet minusta rajojen ylittämistä. Esim. se kun hän oli viime kesänä täysin tuntemattoman miehen kanssa tanssimassa ja hänen kainalossaan kappaleen välillä, kun minä olin odotellut häntä ulkoterassilla jo pari tuntia, josko hän kohta saapuu sovitusti tanssipaikalle.
Vaikka hän systemaattisesti on yrittänyt vähätellä kaikkea tapahtunutta, ja pitää minun reaktioitani täysin tarpeettomina, niin on hän varmaan omassa mielessään, toivottavasti, käynyt läpi käyttäytymistään, ja ehkä muuttanut omaan sinkkutytön roolia viimeisen vuoden aikana.
Ostin juuri kirja avioparin uudelleen rakastumisesta. Täytyy sanoa, että näyttää kuitenkin olevan aika yleistä tämä meidän tapauksemme. Kun pari on aloittanut seurustelun teini-iässä, ja kun yhdessä on oltu yli 20 vuotta, niin jompi kumpi pareista saattaa alkaa tuntemaan rakkauden puutetta, vaikka toinen pari ei näe tilanteessa mitään hämminkiä. Näissä tilanteissa on jopa otettu ns. turhia avoieroja, tai ainakin ihan käsittämättömiä eroja toisen mielestä.
Varmasti tätä meidän tapausta vielä pahentaa se, että vaimoni on niin hyvän näköinen, ja senkun paranee vanhetessaan, että 30-50 vuotiaat miehet kuolaavat hänen peräänsä joka paikassa, ja uskoakseni etenkin silloin, kun minä en ole paikalla.
Yhdessä me sitä kirjaa luetaan, ja voi olla, että kumpikin oppii ymmärtämään tilannetta paremmin, mutta jos ei opi, niin aika räjähdysherkkää voi seuraavat vuodet olla ainakin minun puoleltani.
Jos teini-iästä keski-ikään kuljetaan yksissä, samat jutut, samat 'kujeet', samat kaikki; koko elämä, niin terve ihminen alkaa kyllä kaipaamaan vaihtelua. Eikä siinä pitäisi olla mitään pahaa / tuomittavaa, se vain on niin, että elävä ihminen ei jaksa, pysty, kykene ... koko elämäänsä elämään liian ahtaassa piirissä.
Elämä on elämistä, menemistä, tekemistä, nauttimista, kokemista ... varten, ei karsinassa tai aviovankilassa pystyyn märäntymiseen tarkoitettu. Lakkaa "räjähtelemästä" ja etsi itsellesi elämä, vaimosi kanssa tai hänestä huolimatta.