En olis ikinä uskonut, että joskus päädyn tällaiseen tilanteeseen. Oli miesystävä, josta tuli myös ihminen johon luotin eniten kaikista. Sitten hän alkoi, ajattelemattomuuttaan tai mitä lie, tehdä asioita, jotka loukkasi minua ja sitä tapahtui aika ajoin (valehtelua, kulki exänsä kanssa sukulaistensa ja kavereidensa luona ja oli niinkuin minua ei olisi olemassakaan, yms).
Oli riitaista pitkän aikaa. Olin todella pettynyt enkä enää luottanut mieheen. Oli (on vieläkin) tosi paha olo, näin painajaisia, sain itkunpuuskia ja minusta alkoi tulla esiin inhottavia piirteitä (epäilyä pettämisestä ja kyttäämistä). Toisaalta taas, jos en olisi itse ottanut selvää, ei olisi selvinnyt, mitä mies salaa teki (mm. vietti joulua exänsä kanssa. Huomautukseksi, että heillä ei ole lapsia). Mutta en halua olla mikään epäilijä, sillä se syö ihmistä. Siinä vaiheessa panin välit poikki mieheen enkä ole tavannut häntä puolen vuoden aikana kuin muutaman kerran.
Viimeiset pari kuukautta en ole ollut missään yhteydessä häneen. Hän on lähettänyt muutamia typeriä tekstiviestejä ja ilmeisesti haluaisi tavata ja puhua, mutta edellisten keskustelujen perusteella en usko, että hän edelleenkään ymmärtäisi, mikä on vikana, joten en vastaa hänelle. Hän on myöntänyt omat vikansa, muttei ole valmis tekemään mitään tilanteen korjaamiseksi. Joten epäilen, ettei hän ymmärrä, että hänen tekonsa ovat aiheuttaneet minulle todella pahan mielen.
Luultavasti olen sairastunut myös masennukseen. Ammattiauttajan luona käyminen on ollut mielessä, mutta jotenkin se tuntuu typerältä ajatukselta. Ajattelin, että tämä paha olo katoaisi ajan myötä kunhan pysyn erossa tästä miehestä, mutta vielä ei ole tapahtunut mitään muutosta parempaan. Työ ja harvat kavereiden tapaamiset ovat olleet jonkinlaisia henkireikiä, mutta työt ovat nyt kesäksi loppuneet ja kaikki kaverit asuvat kaukana muilla paikkakunnilla eikä ole varaa käydä heitä tapaamassa usein. Jotakin puuhaa yritän keksiä, etten märehtisi pahaa oloani, mutta vaikeaa on. Liikunta kuulemma auttaa, mutta kun saisi vaan itsestään irti lähteä tekemään jotain. Miten voi sattua näin paljon...
Oli riitaista pitkän aikaa. Olin todella pettynyt enkä enää luottanut mieheen. Oli (on vieläkin) tosi paha olo, näin painajaisia, sain itkunpuuskia ja minusta alkoi tulla esiin inhottavia piirteitä (epäilyä pettämisestä ja kyttäämistä). Toisaalta taas, jos en olisi itse ottanut selvää, ei olisi selvinnyt, mitä mies salaa teki (mm. vietti joulua exänsä kanssa. Huomautukseksi, että heillä ei ole lapsia). Mutta en halua olla mikään epäilijä, sillä se syö ihmistä. Siinä vaiheessa panin välit poikki mieheen enkä ole tavannut häntä puolen vuoden aikana kuin muutaman kerran.
Viimeiset pari kuukautta en ole ollut missään yhteydessä häneen. Hän on lähettänyt muutamia typeriä tekstiviestejä ja ilmeisesti haluaisi tavata ja puhua, mutta edellisten keskustelujen perusteella en usko, että hän edelleenkään ymmärtäisi, mikä on vikana, joten en vastaa hänelle. Hän on myöntänyt omat vikansa, muttei ole valmis tekemään mitään tilanteen korjaamiseksi. Joten epäilen, ettei hän ymmärrä, että hänen tekonsa ovat aiheuttaneet minulle todella pahan mielen.
Luultavasti olen sairastunut myös masennukseen. Ammattiauttajan luona käyminen on ollut mielessä, mutta jotenkin se tuntuu typerältä ajatukselta. Ajattelin, että tämä paha olo katoaisi ajan myötä kunhan pysyn erossa tästä miehestä, mutta vielä ei ole tapahtunut mitään muutosta parempaan. Työ ja harvat kavereiden tapaamiset ovat olleet jonkinlaisia henkireikiä, mutta työt ovat nyt kesäksi loppuneet ja kaikki kaverit asuvat kaukana muilla paikkakunnilla eikä ole varaa käydä heitä tapaamassa usein. Jotakin puuhaa yritän keksiä, etten märehtisi pahaa oloani, mutta vaikeaa on. Liikunta kuulemma auttaa, mutta kun saisi vaan itsestään irti lähteä tekemään jotain. Miten voi sattua näin paljon...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hienoa että olet pitänyt pääsi etkä ole vastannut miehen viesteihin. Näyttää siltä että mies on melkoisen epäkypsä kun noin käyttäytyy. Vaikka nämä ovat kliseitä, niin itse saan lohtua siitä kun ajattelen että mies on ääliö kun ei tajunnut miten hieno nainen sillä oli. Ja etten tarvitse saatika HALUA elämääni tuollaista ihmistä joka ei arvosta minua. Itse luen juuri eronneena Bruce Fisherin Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy -kirjaa. Ehkä lukemisesta on myös sinulle apua liikunnan lisäksi? Ei tee koskaan pahaa hieman tutustua itseensä ja omaan sisimpäänsä.
kannattaa pysyä kaukana noista jotka eivät pysy erossa entisistään, kyllähän se järkikin sanoo, että jokin on pielessä sanoo toinen mitä tahansa. Tiedän tämän kokemuksesta. Juurikin itseä suututti ymmärtämättömyys ja tilanteen muuttamishaluttomuus omassa tapauksessani.
Ehkä voimia tuo sulle se tieto ettet ole yksin tuon asian kanssa ja et missään nimessä tarvitsisi vaipua masennukseen. Olet se parempi osapuoli, vaikka se sattuukin tällä hetkellä varmasti paljon.
Joulun vietto exän kanssa kuulostaa kyllä niin omituiselta, että melkein naurattaa.. vaikkei tuossa mitään hyvittavaa olekaan. Menee vain järjen rajan yli niin reippasti.
Olet tehnyt oikean ratkaisun ja pidä siitä kiinni. Vaikka hän lupailee kuuta taivaalta, jonkin ajan kuluttua varmaan sama meno jatkuu.
MUTTA kannattaa kuitenkin keskustella asia puhki, puhelimessa tai jotenkin muuten. Varo joutumasta taivuttelun tai manipuloinnin kynsiin.
muista että miehen sydämeen sopii vain yksi ämmä kerrallaan (sanaleikki). Jos on jonkun kanssa, silloin sinne ei sovi äiti tai yksikään exä!
Se joulun vietto exän kanssa... Kaikki ovat sitä kummastelleet. Meillä oli silloin riitaa, mutta järjetöntä se silti on. Ei voi käsittää, kuinka joku voi tehdä jotain niin typerää ja loukkaavaa. Menin jouluaattona käymään miehen kämpillä, muttei hän ollut kotona. Arvasin heti missä hän on ja kas, sielläpä hän oli, exän luona. Kaiken huipuksi hän ei myöntänyt olleensa siellä, vaikka näin hänet siellä. Ja pari kuukautta aiemmin hän oli sanonut, ettei HALUA kaveerata exänsä kanssa ja luvannut ettei tapaile tätä. Mikä kaksinaamainen valehtelija! Voit varmaan kuvitella, kuinka paska joulu mulla oli.
Ehkä pitäis tavata hänet ja sanoa kasvotusten, etten palaa siihen suhdehelvettiin ja se on loppu nyt. Turhaa enää miettiä, josko "ihme" tapahtuisi. Ei hän kykene/halua irrottautua entisestä eikä sitoutumis/läheisyyskammostaan, tai mikä lie hänen vikansa onkaan. Sairas mikä sairas, ja teki minustakin sairaan.
Sussa tuntuu olevan aimo annos vihaa ja näinhän se tuollaisen kohtelun jälkeen onkin. Jos et halua tavata kasvotusten, voi toiselle kirjoittaa kirjeen. Mutta olisiko sinulla sittenkin vielä toivo yhteenpaluusta?? Sillä silloin kun asia on neutraali eikä herätä niinkään enää tunteita, silloin toisesta alkaa olla yli...
Niin, ikävä kyllä niitä tunteita on, vaikka kuinka yrittäis kieltää. Viha nyt päällimmäisenä. Olemme tämän miehen kanssa pitkälti samalla aaltopituudella ja ajatellaan asioista samoin... paitsi parisuhteeseen liittyvistä asioista, kuten mitä saa tehdä ja mitä ei jne. Ei kumpikaan olla kuitenkaan mitään pirttihirmuja. Omakin elämä pitää olla, kunhan huomioi toista tekemisissään (mikä on ollut lähinnä tämän miehen ongelma) eikä petä.
Jotain toivoa kai vielä on yhdessä olosta, mutta tuskin enää pitkään. Johtuu varmaan suurimmaksi osaksi yksinäisyydestäni. Mutta ei ole uskoa, että mikään muuttuu paremmaksi.