jatkaa vai eikö??

Olen 22 v nainen,ja ollut avopuolisoni kanssa nyt n.5 vuotta,Alussa kaikki oli jännää ja hauskaa,käveltiin käsi kädessä,käytiin paikoissa,oltiin sosiaalisia ja elettiin nuoruutta.Ollaan asuttu nyt saman katon alla päälle 3 vuotta.Olen nykyään tosi onneton ja väsynyt,väsynyt ainaiseen"rautalangan-vääntöön"joka asiasta,tuntuu ettei avopuolisoni ymmärrä mua henkisellä tasolla,siis ettei olla samalla aallonpituudella.Ainahan se oikeestaan on ollut niin mutta ennen aattelin että erilaisuus on hyvä juttu.Ollaan kuin yö ja päivä.Ei siinä mitään mutta me ei KOSKAAN tehdä mitään yhdessä,siis ei MITÄÄN.Paitsi ollaan saman katon alla ja sextaillaan.Haluaisin muutakin,en haluaisi elää kuin zombi päivät pitkät sisällä murjottamassa..Vaikka kävelyä ulkona,leffassa käyntiä,keilaamaan,pyöräilemaan,ihan mitä vaan..Mutta ei..Itse olen antanut tähän suhteeseen 100% mutta toinen vaan istuu päivät pitkät koneella,istuu ja tuijottaa näyttöä,ja välillä käy kusella.Ja sitten vinkuu et "Teetsä kahvii" Teetsä ruokaa Meetsä kauppaa..Minähän se kaiken meillä hoidan muutenkin.
Siis onhan se ok että on semmonen harrastus josta tykkää mutta rajansa kaikella.Ei virtuaalielämä oo oikeeta elämää.Elämä on tuolla ulkona!En mäkään mitenkään täydellinen ole,kyllä mä myönnän että mäkätän aika paljon,mutta vaan sen takia kun mies,tai siis POIKA ei tee mitään mikä liittyis meidän suhteeseen tai yhteiseen kotiin.Minä annan kaikkeni..ehkä liikaakin.Välillä tuntuu että en voisi elää ilman häntä,kai olen jotenkin riippuvainen..Pelkään todella olla yksin,mutta rakastan myös häntä todella paljon vaikka vikoja löytyy.Huumoria meidän suhteessa on aina ollut,ehkä johtuen siitä että ollaan vieläkin molemmat ihan kakaroita,pakko myöntää.Yritän hirveesti olla aikuinen ja maksaa laskut jne.
Olen monta kertaa yrittänyt keskustella rakentavasti mieltäni painavista asoista,mutta vastaus on yleensä tyyliin:mitä sä taas selität,vähä sä oot ääliö..tai joo,joo mä pelaan nyt..
Olen koko ajan tosi stressaantunut,en saa öisin unta ja pari kertaa on rinnassa tuntunu sydämen "muljahtelua"tai vastaavaa.
No joo-en nyt kumminkaan kaikesta halua häntä syyttää mutta..

Hän tuo parhaan kaverinsa meille monta kertaa viikossa,joskus moneksi päiväksi putkeen ja kaveri nukkuu
meidän sohvalla..He dokaavat eivätkä pyydä minua mukaan minnekään,koskaan.He ovat kuin paita ja perse.eivät nää eikä kuule mitään mitä sanon,sitten on pakko korottaa ääntä.Ehkä he eivät vaan tajua että haluan välillä olla rauhassa ilman että kukaan passutaa tai vinoilee "läskeistäni" Muistuttavat jokapäivä kuinka läski ja leväperseinen ääliö olen..Kiva..Muutenkin huono itsetunto.

Eilen hän sanoi "haluun olla villi ja vapaa,erotaaks"En oikeen osannut sanoa mitään..
Samoja fiiliksiä mullakin ollut.Mutta en vaan haluaisi vielä luovuttaa.Rakastan häntä...
Tiedän että jos nyt eroamme,romahdan totaalisesti....

Tästä tuli sitten tämmönen valitus-virsi mutta ihan sama..
8884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jollet halua jatkaa tuota samaa loppuikääsi, lähdet. Asia ON näin yksinkertainen.

Olet viettänyt varhaisaikuisuutesi, 17-vuotiaasta lähtien, parisuhteessa, joten totta kai täydellinen elämänmuutos pelottaa. "Rakastamisen" syynä suhteen jatkamiseen saat kyllä unohtaa, koska sen suurempaa kliseetä ja mielikuvituksen tuotetta on vaikea löytää.

Onko sinulla kavereita, joilta voisit hakea tukea vaikeaan tilanteeseen, siis niihin ensimmäisiin viikkoihin, joina aloittelet ikiomaa elämääsi omillasi? Entäs vanhemmat ja muut sukulaiset? Jopa jokin auttava puhelin voisi olla hyvä juttu.

Äänestä
  • On mulla pari hyvää ystävää..
    Ehkä eniten pelottaa se yksin jääminen kun olen muutenkin
    masentunut..

    Mulla on aina ollut sellanen pikku ongelma,meinaa
    nukkumaan meneminen,en tiedä mistä johtuu mutta
    inhoan nukkumaan menemistä ja pelkään iltaisin.
    Saan öisin pelkokohtauksia jne.
    Yksin nukkuminen on tuskaa..
    Saa nukutuksi ehkä 4-5 tuntia ja loput ajasta hikoilen ja pelkään..

    Mitä hittoa teen jos eroamme??
    Koira vois hieman auttaa pelkoon..:/

    Äänestä

  • MS.XXX kirjoitti:

    On mulla pari hyvää ystävää..

    menee niin, että vaikka suhde olisi jo tukevasti karikolla, niin sitä ajattelee rakastavansa toista siitä huolimatta... Vaikka itse ainakin huomasin jälkeenpäin, että rakastin muistoja hyvistä hetkistä ja roikuin niissä kiinni kynsi hampain, vaikka nykyisyys oli silkkaa kidutusta.
    Yritäpä miettiä vielä sitä, että pystytkö näkemään teidät yhdessä esim 5 ja 10 vuoden kuluttua..? Saatko aikaan realistisen mielikuvan yhteisestä elämästänne, mahdollisesti perheestä ym..? Ei varmaan kovin helpolla sellaista puserru mieleesi..?

    Oletko kertonut noille ystävillesi tilanteestasi? Tukeudu heihin, hädässä ystävä tunnetaan - itse sain ainakin parhaan avun erotilanteessa heiltä.
    Tuo sinun nukkumisongelmasi onkin sitten toinen juttu, kannattaa varmaan ottaa yhteyttä lääkäriin - ehkä tarvitset jotain nukahtamista helpottavaa lääkitystä.
    Hiton pelottavaa on lähteä omilleen suhteesta, mutta oman itsesi kannalta se on paras vaihtoehto. Huomaat kyllä, että sinulla on siivet, jotka kantavat! Voimia!

    Äänestä

  • MS.XXX kirjoitti:

    On mulla pari hyvää ystävää..
    Ehkä eniten pelottaa se yksin jääminen kun olen muutenkin
    masentunut..

    Mulla on aina ollut sellanen pikku ongelma,meinaa
    nukkumaan meneminen,en tiedä mistä johtuu mutta
    inhoan nukkumaan menemistä ja pelkään iltaisin.
    Saan öisin pelkokohtauksia jne.
    Yksin nukkuminen on tuskaa..
    Saa nukutuksi ehkä 4-5 tuntia ja loput ajasta hikoilen ja pelkään..

    Mitä hittoa teen jos eroamme??
    Koira vois hieman auttaa pelkoon..:/

    Ota kaksi Kelasin Zn -tablettia illalla ennen nukkumaanmenoa vaikka maidon kanssa (ettei tule pahoinvointia). Auttaa noihin pelkoihin jos olet vaikka pyrolurikko. Ja jos heräät yöllä kovaan pelkoon niin ota silloin pari Kelasin Zn-tablettia niin helpottaa hetken kuluttua. Ehkä yhdelläkin pärjäät...mutta kokeilemalla tiedät.
    En enää yleensä neuvo ihmisiä...mutta toivottavasti osaat hyötyä tästä tiedonjyvästä...

    Äänestä

  • ----- kirjoitti:

    Ja tämä on sinkkitabletti. Onko? Saat sen kuulostamaan joltakin muulta.

    Äänestä

  • Kelasin Zn kirjoitti:

    Ja tämä on sinkkitabletti. Onko? Saat sen kuulostamaan joltakin muulta.

    On se sinkki, aminohappoihin kelatoitu muoto, 15 mg/tabletti. Voi joku muukin merkki toimia mutta ei taida Suomessa olla myynnissä muita sinkki-aminohappokelaatteja.

    Äänestä

Neuvoisin sinua lähtemään tuosta suhteesta ja äkkiä.. olet vielä hyvin nuori ja löydät miehen joka sinua kunnioittaa eikä hauku läskiksi, ei omaa elämänkumppania haukuta millään muotoa!!! toiseksi, tuo miehen kaveri näyttää olevan sinua tärkeämpi ja miehesi käyttäytyy kuin joku poikamies. Olen itsekin aikoinaan lähtenyt kuolleesta suhteesta ja sanomasi muistuttaa minua tuolloin.. itsekin olin elävä kuollut ja mieheni istui aina vaan koneella päivät pitkät. Lähdin sitten suhteesta, olin muutaman vuoden sinkkuna (oli tosi mukavaa!!) nyt seurustelen sen oikean kanssa.

Olen itse oppinut myös sen, että jos annat ymmärtää olevasi aina paikalla ja saatavilla, toinen oppii sen, ja alkaa pitämään sinua itsestäänselvyytenä. Välillä pitää lähteä yksin tai kaverin kanssa johonkin, hän silloin huomaa ettei ole mikään maailman napa.
Voimia sinulle tulevaisuuteen!!

Äänestä
  • Sinun on nyt aika panostaa itseesi. Hakeudu ensin vaikkapa pari- ja perheyksikön kriisiterapiaan. Saat varmasti hyviä vinkkejä miten sinun tulee itseäsi vahvistaa, ettet tarvitse turvautua huonoon suhteeseen vaan löydät aikanaan turvan itsestäsi! Lainaa tai osta kirja Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy, saat hyvät työkalut parisuhteesi tutkimiseen ja oman itsesi kehittämiseen, kirjaa käytetään perusteoksena eroseminaareissa, joka on hyvä vertaistukiryhmä eroaville. Voi sinne toki osallistua vaikkei eroaisikaan, sieltä saadut työkalut auttavat myös rakentamaan toimivamman parisuhteen, jos kumppanistasi ei ole siihen, tulevaisuudessa on parempaa tiedossa! Nykyinen suhteesi syö itsekunnioituksesi ja mielenterveytesi, siksi et ehkä enää tunne pärjääväsi omillasi, mutta varmasti pärjäät kun saat oikeaa tukea ja opastusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MS.XXX kirjoitti:

Olen 22 v nainen,ja ollut avopuolisoni kanssa nyt n.5 vuotta,Alussa kaikki oli jännää ja hauskaa,käveltiin käsi kädessä,käytiin paikoissa,oltiin sosiaalisia ja elettiin nuoruutta.Ollaan asuttu nyt saman katon alla päälle 3 vuotta.Olen nykyään tosi onneton ja väsynyt,väsynyt ainaiseen"rautalangan-vääntöön"joka asiasta,tuntuu ettei avopuolisoni ymmärrä mua henkisellä tasolla,siis ettei olla samalla aallonpituudella.Ainahan se oikeestaan on ollut niin mutta ennen aattelin että erilaisuus on hyvä juttu.Ollaan kuin yö ja päivä.Ei siinä mitään mutta me ei KOSKAAN tehdä mitään yhdessä,siis ei MITÄÄN.Paitsi ollaan saman katon alla ja sextaillaan.Haluaisin muutakin,en haluaisi elää kuin zombi päivät pitkät sisällä murjottamassa..Vaikka kävelyä ulkona,leffassa käyntiä,keilaamaan,pyöräilemaan,ihan mitä vaan..Mutta ei..Itse olen antanut tähän suhteeseen 100% mutta toinen vaan istuu päivät pitkät koneella,istuu ja tuijottaa näyttöä,ja välillä käy kusella.Ja sitten vinkuu et "Teetsä kahvii" Teetsä ruokaa Meetsä kauppaa..Minähän se kaiken meillä hoidan muutenkin.
Siis onhan se ok että on semmonen harrastus josta tykkää mutta rajansa kaikella.Ei virtuaalielämä oo oikeeta elämää.Elämä on tuolla ulkona!En mäkään mitenkään täydellinen ole,kyllä mä myönnän että mäkätän aika paljon,mutta vaan sen takia kun mies,tai siis POIKA ei tee mitään mikä liittyis meidän suhteeseen tai yhteiseen kotiin.Minä annan kaikkeni..ehkä liikaakin.Välillä tuntuu että en voisi elää ilman häntä,kai olen jotenkin riippuvainen..Pelkään todella olla yksin,mutta rakastan myös häntä todella paljon vaikka vikoja löytyy.Huumoria meidän suhteessa on aina ollut,ehkä johtuen siitä että ollaan vieläkin molemmat ihan kakaroita,pakko myöntää.Yritän hirveesti olla aikuinen ja maksaa laskut jne.
Olen monta kertaa yrittänyt keskustella rakentavasti mieltäni painavista asoista,mutta vastaus on yleensä tyyliin:mitä sä taas selität,vähä sä oot ääliö..tai joo,joo mä pelaan nyt..
Olen koko ajan tosi stressaantunut,en saa öisin unta ja pari kertaa on rinnassa tuntunu sydämen "muljahtelua"tai vastaavaa.
No joo-en nyt kumminkaan kaikesta halua häntä syyttää mutta..

Hän tuo parhaan kaverinsa meille monta kertaa viikossa,joskus moneksi päiväksi putkeen ja kaveri nukkuu
meidän sohvalla..He dokaavat eivätkä pyydä minua mukaan minnekään,koskaan.He ovat kuin paita ja perse.eivät nää eikä kuule mitään mitä sanon,sitten on pakko korottaa ääntä.Ehkä he eivät vaan tajua että haluan välillä olla rauhassa ilman että kukaan passutaa tai vinoilee "läskeistäni" Muistuttavat jokapäivä kuinka läski ja leväperseinen ääliö olen..Kiva..Muutenkin huono itsetunto.

Eilen hän sanoi "haluun olla villi ja vapaa,erotaaks"En oikeen osannut sanoa mitään..
Samoja fiiliksiä mullakin ollut.Mutta en vaan haluaisi vielä luovuttaa.Rakastan häntä...
Tiedän että jos nyt eroamme,romahdan totaalisesti....

Tästä tuli sitten tämmönen valitus-virsi mutta ihan sama..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu