Kansalaisten verotietojen julkistamisesta.

Verotietojen julkistaminen poikkeuksellista Euroopassa

4.6.2010 5:40
A A

STT

Suomi saattaa asiantuntijoiden mukaan joutua tiukentamaan lainsäädäntöään kansalaisten verotietojen julkistamisesta.

Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää Helsingin yliopistosta sanoo, että Suomen lainsäädäntö verotietojen julkisuudesta on poikkeuksellinen Euroopassa. Hänen mukaansa asia voidaan viime kädessä saada ratkaistuksi niin, että EU-komissio panee vireille kanteen EU-tuomioistuimessa.

STT:n haastattelemat asiantuntijat pitävät selvänä, että vaikka julkiset verotiedot antavat kattavan kuvan kansalaisten palkkatiedoista, ne eivät kerro koko totuutta ihmisten varallisuudesta.

EU-komissio ilmoitti eilen, että Suomen käytäntö julkistaa verotietoja saattaa rikkoa yksityisyyden suojaa. EU:n oikeuskomissaari Viviane Reding toivoo Suomen muuttavan lainsäädäntöään siten, että veronmaksajien henkilökohtaiset tiedot pysyvät salassa.

**********************
Minä olen AINA ihmetellyt, miten ihmisten verotietoja saa julkistaa. Varllisuus, jos mikä, oletteisi olevan yksityisasia. Minua ainakin loukka se, että minun nimeä ei koskaan näy niillä listoilla. Sekin on informaatiota.
1214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tietoja joita valtio kauppaa yksityisille virmoille. Siinä menee monesti rikollisille hyvää tietoaa. Näin valtio pettää kansalaiset

Äänestä

Kommentoi aloitusta


öööäää kirjoitti:

Verotietojen julkistaminen poikkeuksellista Euroopassa

4.6.2010 5:40
A A

STT

Suomi saattaa asiantuntijoiden mukaan joutua tiukentamaan lainsäädäntöään kansalaisten verotietojen julkistamisesta.

Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää Helsingin yliopistosta sanoo, että Suomen lainsäädäntö verotietojen julkisuudesta on poikkeuksellinen Euroopassa. Hänen mukaansa asia voidaan viime kädessä saada ratkaistuksi niin, että EU-komissio panee vireille kanteen EU-tuomioistuimessa.

STT:n haastattelemat asiantuntijat pitävät selvänä, että vaikka julkiset verotiedot antavat kattavan kuvan kansalaisten palkkatiedoista, ne eivät kerro koko totuutta ihmisten varallisuudesta.

EU-komissio ilmoitti eilen, että Suomen käytäntö julkistaa verotietoja saattaa rikkoa yksityisyyden suojaa. EU:n oikeuskomissaari Viviane Reding toivoo Suomen muuttavan lainsäädäntöään siten, että veronmaksajien henkilökohtaiset tiedot pysyvät salassa.

**********************
Minä olen AINA ihmetellyt, miten ihmisten verotietoja saa julkistaa. Varllisuus, jos mikä, oletteisi olevan yksityisasia. Minua ainakin loukka se, että minun nimeä ei koskaan näy niillä listoilla. Sekin on informaatiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu