Ihastunut kaverin tyttöystävään

Anxious

Olen vaikeassa tilanteessa. Olen aivan täysin ihastunut erääseen tyttöön. Hän oli koko lukion ajan samalla luokalla kanssani. Olin oikeastaan jo lukion alusta saakka vähän ihastunut ja kiinnostunut hänestä, mutta en sitten koskaan uskaltanut tehdä tai sanoa mitään.

Nyt tämä tyttö seurustelee erään kaverini kanssa. Olemme myös tämän tytön kanssa kavereita. Tämä tyttö ja kaverini ovat nyt seurustelleet noin 1,5 vuotta. Välillä kuitenkin huomaan kun vietämme kavereiden kanssa iltaa että tämä tyttö katsoo minua jotenkin, kuin olisi ehkä kiinnostunut minusta? Mutta sekoilenko vain, vai johtuuko se vain siitä että olemme kavereita?

No ongelma on siinä, että hyvä että saan yöllä nukuttua kun ajattelen vain tätä tyttöä. Haluaisin niin kovasti kertoa hänelle tunteistani, mutta pelkään että siitä tulee elämäni pahin virhe. Jos tyttö ei tunnekkaan samoin minua kohtaan. Jos kerron tunteistani tytölle, pelkään että menetän hänet sitten ystävänä. Mitä tälläisessa tilanteessa oikein voi tehdä? Kerronko ihan vain tunteistani, ja jos tulee kielteinen vastaus niin kysyn että pysymme vielä ystävinä jne?

Oi auttakaa.

10

1494

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tsemppiä!!!!!!!!!!!!

      Kerro hänelle rohkeasti, minä ainakin haluasin tietää jos joku olisi minuun ihastunut! Voihan olla ettei tämän tytön ja kaverisi suhde ole ihan kunnossa.

      Voi toki olla, että mikäli sinä ja tyttö päätyisitte yhteen, kaverisi menetät, tai sitten et, ei voi tietää, ja jos tyttö ei tunne samoin, tuskin ystäväsi tarvitsee edes tietää ihastuksestasi. Voit oikeastaan vain pönkittää tytön itsetuntoa kertomalla hänelle sillä ketäpä ei hivelisi kuulla olla jonkun ihailun kohde?

      Avoimuus kannattaa aina!

    • sjkss

      Toisaalta, mitä hyötyisit ertomisesta? Tyttö on varattu. Eri asia jos olisi vapaa, stten ilman muuta kannattaisi yrittää. Kertomisesta voi olla arvaamattomat seuraukset.

      • sepi5533

        ei kannata rikkoa kahta ystävyyssuhdetta ihan omaa typeryyttään, kyllä niitä suhteita katkeaa ilmankin. tyttö on varattu ja sillä selvä, kyllä niitä maailmassa riittää.


    • Glläähh

      Käpälät irti kavereiden naisista. Maailmassa riittää naisia, oikeita ystäviä on vaikea löytää. Tai noh, etpä sinä taida sille miehelle mikään oikea ystävä ollakaan, kun yrität hänen tyttöystävänsä viedä?

      • ksifj

        Mikäs vittu Se sinä oot haukkumaan jätkää tolla lailla. Itekkin oon samassa tilanteessa


    • hei mitä tehdä kun on ihastunut kaverin tyttöystävään oisko jotain neuvoa antaa mulle olis kiva jos olis jotain :D:D

    • ...

      Ei kannata tehdä mitään. Nuoret naiset tykkäävät flirttailla varsinkin, jos toisesta huomaa vähääkään, että on kiinnostunut. Pilaat ystävyyssuhteesi.

    • Lojaali!

      Tässäpä se kaveri-lojaalisuus mitataan!

      Se nyt on vain niin että näpit irti kaverin omasta.

      Miltäs itestäs tuntuis jos kaverisi rupeisi vokottelemaan omaa tyttöystävääsi?

      Maailmassa on vaikka minkä verran tyttöjä, jotka ovat vapaita.
      Ja parempia, kun annat vain mahdollisuuden itsellesi tutustua heihin, etkä roiku kiinni toisen omassa!

    • Nhhh

      Moi

    • Kunnoton

      Jos teidät tarkoitettu yhteen, menette. Ei kuitenkaan kannata yrittää heidän seurustellesaan. Jos tyttö sinusta kiinnostunut, hän lopettaa suhteen nykyiseen ja SOPIVAN ajan jälkeen päädytte yhteen. It it is meant to be. Tarkistakaa kuitenkin silloinkin kaveriltasi, että on ok.
      Voihan olla, että tyttö ei sinua loppujen lopuksi kiinnostakaan ja olisi hirveää rikkoa heidän suhteensa.
      Kaveria ei kannata ikinä pettää.
      Minuun otti yhteyttä exän kaveri nyt kahden vuoden jälkeen. Oiskohan ok pitkä aika nyt?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      91
      11896
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      106
      9020
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      109
      4907
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      36
      4125
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      100
      4124
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3906
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3699
    8. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      69
      3556
    9. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      27
      3543
    10. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      8
      3513
    Aihe