Mihin raja?

Olen 20. vuotias nainen ja olen itseäni 10 vuotta vanhemman miehen kanssa parisuhteessa. Olemme seurustelleet enemmän noin vuoden. Intohimo on suhteessa hiipunut ja olemme riidelleet ihan liikaa. Riidat lähtee typeristä asioista ja meillä kummallakin on kova temperamentti.
Mies- ystäväni on todella mustasukkainen, joka on ollut tosi raastava asia minun käsitellä. Mitä mieltä olette mihin se raja on vedettävä, mustasukkaisen puolison kanssa? Minun mielestäni on ok nähdä miespuolisia tuttuja ainakin, jos he seurustelevat. Tuntuu, että oma elämä pilalla tämän mustasukkaisuus ongelman vuoksi. Ei tulisi mieleen pettäminen ja inhottaa, kun toinen ajattelee heti, ettö olisi jonkun kanssa säpinää, jos mainitsee jonkun toisen miehen nimen. Haluaisin tutustua kohtalo tovereihin jotka ovat saman ongelman kanssa tapelleet/tappelevat.. Inhottaa todella paljon, kun tuntuu ettei mitään ratkaisua ongelmaan tunnu olevan. Auttakaa, olen todella masentunut, kun saa koko aika miettiä mikä on 'sallittua' ja 'oikein' ja mikä ei :(...
4358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kokemuksesta voin sanoa että suurimmalla todennäköisyydellä pahenee. en haaskaisi elämääni tuohon. vaikka kuinka se toinen muuten voi olla ihana, niin mitä järkeä on elää se oma ainut elämä tuollaisten ristiriitojen keskellä ja rajoittaen normaalia käytöstä jonkun toisen vainoharhaisuuden takia. siinä menee helposti monta vuotta hukkaan ennenkuin huomaakaan. se on sun elämä, tee siitä sellainen että sä nautit siitä. ota sellainen mies joka on sun kumppani; joka on sun puolella eikä sua vastaan.

Äänestä

ja mies 30. Mies alkuun tosi mustis kun olin nuorempi ja hän pelkäsi että haluaisin loppu pelissä oman ikäistäni. Kävin miespuolisen ystäväni luona siis olimme kähden hänen kämpässään, jota hän minulle esitteli. Olin kertonut miehelle siitä mutta hän ei ollut tajunnut että olimme kaksin, kunnes kuuli siitä muualta ja siitähän raiho alkoi. Sanoin miehelle suoraa että en aijo pettää sinua jos haluaisin jotakuta muuta en olisi kanssasi. Tein myös selväksi että että minä en aijo alustua siihen etten saa nähdä kavereita tai jutella miehille sen takia että ukko on mustasukkainen. Siis sanoin suoraa että jos aikoo suuttua ja kontrolloida minua tuollaisesta niin minä lähden. Mies mietti asiaa ja nieli totuuden että minulla on mies puolisia ystäviä.
Mies on edelleen mustasukkainen mutta ei ole suuttunut että juttelen miehelle tai käyn kylässä. Porukalla jos mennään johonkin ja joku vieras mies tulee jutteleen minulle tulee mies tosi näyttävästi pitämään käsiään minun ympärillä tai pussaamaan että varmasti kaikki tietää et tää on sen tyttö. Aika huvittavaa, mut niin kai niiden pitää saada "reviiri" merkitä.

Tee miesystävällesi selväksi että hän ei saa kontrolloida sinua, sillä siitä tulee pahaa jälkeä pian. Tehkää yhteiset pelisäännöt asiaan. Hän ei saisi sanella sinulle mikä on oikein ja mikä ei. Jos mies ei pysty hellittämään lähde pois koska nämä mustasukkaiset miehet ovat juuri ne jotka eniten tappavat ja ovat väkivaltaisia.

Voimia

Äänestä
  • hyväksyisi tuollaista.

    "Kävin miespuolisen ystäväni luona siis olimme kähden hänen kämpässään"

    Ei kyllä käivis minulle tuollainen. kyllä sen tietää mitä sillä sun kaverilla on taka-ajatuksena.

    "Aika huvittavaa, mut niin kai niiden pitää saada "reviiri" merkitä. "

    no mitä sinä itse ajattelet jo/kun vieraat naiset keikailevat miehesi edessä? oletko tyytyväinen jos hän jakaa heille huomiotansa esimerkiksi katsomalla pitkään? tuskinpa vain.

    "Tein myös selväksi että että minä en aijo alustua siihen etten saa nähdä kavereita tai jutella miehille sen takia että ukko on mustasukkainen. "

    juttelu ja kämpillä luuhaaminen ovat kaksi _täysin_ eri asiaa.

    minä en hyväksyisi että tyttöystävä kaveeraa pillunhimoisten miesten kanssa. eli jus seurustelisin sun kanssa, laitettaisiin kyllä kantapäät yhteen ja lähdettäisiin eri teille.

    "joku vieras mies tulee jutteleen minulle"

    eli joku vieras mies tulee iskemään sinua.

    kyllä se niin on että noissa läheisissä ystävyyssuhteissa niitä vahinkoja tapahtuu. ei tarvi kuin olla pientä kriisiä ilmassa niin heti joku kaveripojuista yrittää sitä hyödyntää.

    hyvä esimerkki on eräs entinen heilani. kun hänellä meni poikki exänsä kanssa, niin ei kerennyt edes erosta toipumaan kun hänen paras miespuolinen kaverinsa tunnusti jo että haluaisi alkaa seurustelemaan. kaveri oli siis käytännössä vain odotellut sopivaa väliä liikulleen.

    (tämä tapahtui siis ennenkuin me edes tapasimme)

    Äänestä

  • --mies-- kirjoitti:

    hyväksyisi tuollaista.

    mut olin tuntenut sen miespuolisen ystäväni kanssa ihan lapsesta asti. Tällä miehellä on ollut mahdollisuus yrittää minua jo ennen nykyistä miestäni, jolloin olimme kummatkin sinkkuja, mut mitään ei tapahtunut. Hän esitteli minulle uutta kämppäänsä, joten en ymmärrä miksi en saisi mennä sitä katsomaan. Pitäisikö sanoa hyvälle ystävälle etten voi koska mies suuttuu.
    No joka tapauksessa olin siellä max. 10 min joten en nähnyt siinä mitään pahaa. Jos olisin jäänyt sinne hengaamaan pitemmäksi aikaa, niin ymmärrän silloin huolen paremmin. Ja se mun kaveri on tosi himo uskovainen eli ei saa pitää naista edes kädestä ellei olla vuosi seurusteltu ja kihloissa ja sillei.

    Mut minun mies sit saa mennä hänen lapsuuden kavereiden (tyttöjen) kanssa ryyppään ja katsoon kavereit mut mä en sais nähdä mun kavereit. Onks se sit oikein? Tietysti oon mustasukkainen minäkin, mut luotan mieheeni.

    No minun mies nykyään luottaa minuun. Saan jutella ihmisille ja mies ei suutu minulle jos joku vaikka yrittääkin iskeä minua. Hän tietää etten halua muita kuin miestäni silloinkin kun ollaan riidelty.
    Tiedän että on naisia ja miehiä jotka pettävät heti kun selkänsä kääntää. Minä en ole silti sellainen eikä miehenikään, joten en hyväksy sitä että minun elämääni rajoitetaan, minua vahditaan ja määräillään vain vainoharhojen ja mustasukkaisuuden takia. Olen lopettanut sellaiset touhut, mitkä loukkaa miestäni, kuten sekasaunat (jota koulussani harrastetaan paljon) ja hengailut mies kavereilla (siis yli tunnin mittaiset)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

toivo a...? kirjoitti:

Olen 20. vuotias nainen ja olen itseäni 10 vuotta vanhemman miehen kanssa parisuhteessa. Olemme seurustelleet enemmän noin vuoden. Intohimo on suhteessa hiipunut ja olemme riidelleet ihan liikaa. Riidat lähtee typeristä asioista ja meillä kummallakin on kova temperamentti.
Mies- ystäväni on todella mustasukkainen, joka on ollut tosi raastava asia minun käsitellä. Mitä mieltä olette mihin se raja on vedettävä, mustasukkaisen puolison kanssa? Minun mielestäni on ok nähdä miespuolisia tuttuja ainakin, jos he seurustelevat. Tuntuu, että oma elämä pilalla tämän mustasukkaisuus ongelman vuoksi. Ei tulisi mieleen pettäminen ja inhottaa, kun toinen ajattelee heti, ettö olisi jonkun kanssa säpinää, jos mainitsee jonkun toisen miehen nimen. Haluaisin tutustua kohtalo tovereihin jotka ovat saman ongelman kanssa tapelleet/tappelevat.. Inhottaa todella paljon, kun tuntuu ettei mitään ratkaisua ongelmaan tunnu olevan. Auttakaa, olen todella masentunut, kun saa koko aika miettiä mikä on 'sallittua' ja 'oikein' ja mikä ei :(...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu