Imagery analysis

Mä olen tavannut elämäni aikana kaikenlaista hiihtäjää ja puskan heiluttajaa, mutta eilisen jälkeen olen aivan ymmälläni. Pöydässä istui mulle ennestään tuntematon tyyppi, mies, about 35, tumma kuin yö ja ihmeelliset lehmän tai karitsan silmät. Kundi pukeutui chillisti, eikä ottanut sen suhteen mitään spurtteja. Koska me nyt satuttiin olemaan pöydän ainoat röökaajat, niin jouduttiin juoksemaan tuon tuosta terassilla. Juttu luisti kuin luistin vastajäädytetyllä. Sitten, kun aikaa oli jo kulunut ja me jotenkin eriydytty muusta porukasta omiin maailmoihimme, niin mä hokasin aivan käsittämättömän jutun: Pöytä oli täynnä lähes täysiä olutlaseja.

Mä kun en oikein aina heti hiffaa missä mennään niin kysyin, että kenen nämä oli? Kaveri heilautti kättään ja väisti kysymyksen jatkaen siitä mihin jäi. Jokin mun päässä alkoi kilkuttaa. Tajusin siinä katsellessani, että aina kun olimme tulleet savuilta niin pöytään oli ilmestynyt kaksi tuoppia lisää. Lopulta näytti siltä, että suomen mäkihyppääjät olivat Obersdorfissa syömässä aamupalaa. Ja kun vartin tarkkailin menoa niin tajusin, että kaveri otti vain zipin tai kaksi mukista, sitten heivas sen ja pyysi savuille ja tilasi uudet.

Vöhnö wierdoo

Täällä kun on tällainen kokenut omituisten otusten kerho, niin ajattelin kysäistä, että onko tällaisia näkynyt muualla ja mitä tämä tällainen käytös oikein on? Mun on itse erittäin vaikea hahmottaa tuollaista käyttäytymismallia.
7105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olut maistui suussa väljähtyneeltä, kun oli seisonut pöydässä muutamia minuutteja.
Vähän sama kuin jotkut eivät kestä saumoja vaatteissa (yliherkkä tuntoaisti).

Äänestä
  • aistiyliherkkä

    Äänestä

  • Toi on aika hyvä heitto. Ilmankos mä tulin niin hyvin juttuun. Siis kyllästyttiin asioihin samalla taajuudella ja samalla nopeudella. Tyypillisiä kaupunkilaisia ilman huomisentajua taskut täynnä kuitteja. Mitenköhän pitkä CV kaverilla oli?

    Tuntuu aika hurjalta. Kyllä mä mieluummin veisin asiat kuvitteelliseen päätökseen, niin kuin oluenikin, kuten tähänkin asti.

    Äänestä

  • egfi kirjoitti:

    aistiyliherkkä

    eritellä asiaa enemmän?

    Itse inhoan vähänkin jäähtynyttä kahvia ja siksi pyrin juomaan kahvini mahdollisimman pienestä kupista. Siitäkin menee usein loppu viemäriin.
    Kerrankin pengoin erään tuttuni astiakaappia tavoitellessani sitä taaimmaista pikkukuppia ja sain hänet hermostumaan puuhillani. Eihän sitä yleensä toisen kaapeille mennä ronkkimaan.
    Ihmettelen muiden ihmisten harrastamia hehtaarikahvimukeja. Lämmöllä muistelen erästä ravintolaa, jossa tilasin kahvia ja sain pienen, pienen kupin sekä pienen, pienen kahvipannun.

    Äänestä

  • tonou kirjoitti:

    Toi on aika hyvä heitto. Ilmankos mä tulin niin hyvin juttuun. Siis kyllästyttiin asioihin samalla taajuudella ja samalla nopeudella. Tyypillisiä kaupunkilaisia ilman huomisentajua taskut täynnä kuitteja. Mitenköhän pitkä CV kaverilla oli?

    Tuntuu aika hurjalta. Kyllä mä mieluummin veisin asiat kuvitteelliseen päätökseen, niin kuin oluenikin, kuten tähänkin asti.

    toistavat, että asioilla olisi oltava alku ja loppu.

    Äänestä

  • 0+0 kirjoitti:

    eritellä asiaa enemmän?

    Itse inhoan vähänkin jäähtynyttä kahvia ja siksi pyrin juomaan kahvini mahdollisimman pienestä kupista. Siitäkin menee usein loppu viemäriin.
    Kerrankin pengoin erään tuttuni astiakaappia tavoitellessani sitä taaimmaista pikkukuppia ja sain hänet hermostumaan puuhillani. Eihän sitä yleensä toisen kaapeille mennä ronkkimaan.
    Ihmettelen muiden ihmisten harrastamia hehtaarikahvimukeja. Lämmöllä muistelen erästä ravintolaa, jossa tilasin kahvia ja sain pienen, pienen kupin sekä pienen, pienen kahvipannun.

    erityisemmin, mutta makuja on monenlaisia. mulle maistuu viini rouhevammastakin astiasta, konjakki sitten mielellään paremmin tarkoitukseen sopivasta, lienee tottumiskysymyskin

    onhan näitä

    Äänestä

  • 0+0 kirjoitti:

    toistavat, että asioilla olisi oltava alku ja loppu.

    Siis aikuisille ihmisille pitää selittää tämäkin perusjuttu kädestä rautalankaa vääntäen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tonou kirjoitti:

Mä olen tavannut elämäni aikana kaikenlaista hiihtäjää ja puskan heiluttajaa, mutta eilisen jälkeen olen aivan ymmälläni. Pöydässä istui mulle ennestään tuntematon tyyppi, mies, about 35, tumma kuin yö ja ihmeelliset lehmän tai karitsan silmät. Kundi pukeutui chillisti, eikä ottanut sen suhteen mitään spurtteja. Koska me nyt satuttiin olemaan pöydän ainoat röökaajat, niin jouduttiin juoksemaan tuon tuosta terassilla. Juttu luisti kuin luistin vastajäädytetyllä. Sitten, kun aikaa oli jo kulunut ja me jotenkin eriydytty muusta porukasta omiin maailmoihimme, niin mä hokasin aivan käsittämättömän jutun: Pöytä oli täynnä lähes täysiä olutlaseja.

Mä kun en oikein aina heti hiffaa missä mennään niin kysyin, että kenen nämä oli? Kaveri heilautti kättään ja väisti kysymyksen jatkaen siitä mihin jäi. Jokin mun päässä alkoi kilkuttaa. Tajusin siinä katsellessani, että aina kun olimme tulleet savuilta niin pöytään oli ilmestynyt kaksi tuoppia lisää. Lopulta näytti siltä, että suomen mäkihyppääjät olivat Obersdorfissa syömässä aamupalaa. Ja kun vartin tarkkailin menoa niin tajusin, että kaveri otti vain zipin tai kaksi mukista, sitten heivas sen ja pyysi savuille ja tilasi uudet.

Vöhnö wierdoo

Täällä kun on tällainen kokenut omituisten otusten kerho, niin ajattelin kysäistä, että onko tällaisia näkynyt muualla ja mitä tämä tällainen käytös oikein on? Mun on itse erittäin vaikea hahmottaa tuollaista käyttäytymismallia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu