Asia on nyt niin, että tämä avioliittoni on ihan kamala.
Lapsia on kaksi, eikä tästä niin vain kunnon tavoille opetettu tyttö lähde läksimään kun ei nyt varsinaista pahoinpitelyä tms. ole taustalla. Se olisi epäreilua lapsia kohtaan, mies on ihan kunnon isä, ainakin selvinpäin (ja yleensä ryyppääkin vain lasten nukkuessa). Mies siis on alkoholisti eikä sillä ole haluja minua, eikä ketään muitakaan kohtaan. Impotentti nykyään kenties. Nyt on kulunut jo yli vuosi viimekerrasta.
Toimeen tullaan jotenkin tässä samassa taloudessa, mutta rakkautta ei ole. Olen koettanut, herrajumala olen kaikkeni koittanut, mutta ei toinen lämpene tai edes arjessa pusua anna.
Nyt vielä selvennykseksi teille ketkä aioitte kirjoittaa minun olevan suohirviön luokkaa, että olen ihan normaalipainoinen, normaalin näköinen ja nuorempana oli vientiä enemmänkin joten olen ainakin joskus ollut kauniskin. Nyt piirun vajaa 30v.
Tässä sitä sitten lonutaan kunnes mies kuolee maksakirroosiin.
Katkeruus alkaa jo nyt nostaa päätään, saatika sitten vuosien/vuosikymmenten kuluttua.
Varsinaista kysymystä ei ole, kommentoida kuitenkin saa.
Pitipähän vain avautua kun ei suvulle ja ystäville kehtaa asiaa tunnustaa.
Lapsia on kaksi, eikä tästä niin vain kunnon tavoille opetettu tyttö lähde läksimään kun ei nyt varsinaista pahoinpitelyä tms. ole taustalla. Se olisi epäreilua lapsia kohtaan, mies on ihan kunnon isä, ainakin selvinpäin (ja yleensä ryyppääkin vain lasten nukkuessa). Mies siis on alkoholisti eikä sillä ole haluja minua, eikä ketään muitakaan kohtaan. Impotentti nykyään kenties. Nyt on kulunut jo yli vuosi viimekerrasta.
Toimeen tullaan jotenkin tässä samassa taloudessa, mutta rakkautta ei ole. Olen koettanut, herrajumala olen kaikkeni koittanut, mutta ei toinen lämpene tai edes arjessa pusua anna.
Nyt vielä selvennykseksi teille ketkä aioitte kirjoittaa minun olevan suohirviön luokkaa, että olen ihan normaalipainoinen, normaalin näköinen ja nuorempana oli vientiä enemmänkin joten olen ainakin joskus ollut kauniskin. Nyt piirun vajaa 30v.
Tässä sitä sitten lonutaan kunnes mies kuolee maksakirroosiin.
Katkeruus alkaa jo nyt nostaa päätään, saatika sitten vuosien/vuosikymmenten kuluttua.
Varsinaista kysymystä ei ole, kommentoida kuitenkin saa.
Pitipähän vain avautua kun ei suvulle ja ystäville kehtaa asiaa tunnustaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
tai laitat miehen lujille että avioliittoon kuuluu seksiä vähintään 2-4 kertaa viikossa ja jos mies ei pysty tai halua niin laita mies kiertoon ja oma elämä sinilla on pelissä ja en ymmärrä miten pystyt olemaan vuoden ilman seksiä kun itse miehenä viikkokin on liikaa mutta kun itsellä parisuhde kunnossa vaikka oltu jo 20v kimpassa mutta ei ole koskaan tarvinnut olla viikkoakaan seksiaalista kanssakäymistä jossain muodossa. Nostat kissan pöydälle ja teet asian miehellesi selväksi mitä haluat avioliitolta ja jos miehesi ei tee niin ei muuta kun avioerovireille ja mies ulkoruokintaan ja hommat itsellesi sellaisen miehen joka sekstailee normaalisti.
Hei, ei sinun ole mikään pakko tyytyä siihen mitä et halua. Lapsesi kyllä kunnioittavat pärjäämistäsi kunhan perustat tekosi rehellisyyteen.
kuitenkin olen itse häneen alunperin rakastunut ja nuo muistot jotenkin kantaa. En halua olla se joka jättää, koska mielestäni se on jotenkin häpeällistä. En halua luovuttaa.
Rakastajaa tms. olen miettinyt (nimenomaan miettinyt!). Exätkin alkaa mielessä kummittelemaan, mutta tosissani en kuitenkaan voisi, sillä sehän olisi väärin. Sitäpaitsi, kuinka naimisissa oleva perheellinen ja töissäkäyvä muka voisi sovittaa elämäänsä jonkun panokaverin ilman että arki kärsisi. Nytkin tuntuu että tunnit vuorokaudessa loppuu kesken.
Olen kait omatuntoni vanki. Kun kerran on naimisiin menty, niin tämän valinnan kanssa pitää elää myötä ja vastoinkäymisissä. Muutoin häpeä on suorastaan silmitön. Tuttavapiirissäni on tasan yksi avioero (riitaisa sellainen), jossa naista syytetään silmittömästä itsekkyydestä. Tilanne on kyllä heillä ollut varmasti erilainen, mutta se on ainakin minun näkemykseni yleisestä mielipiteestä - että nainen itsekäs pirulainen lähti lätkimään.
Summa summarum: tuskin eroan, se olisi liian rankka ratkaisu. Ei minusta ole sellaiseen. Rakastajan hankkisin, jos tietäisin miten moisissä tilanteissa edes toimitaan ja miten rakkaudelle järjestäisin aikaa arjestani. Helpompi vain kuvitella vällyjen välissä miehen ryypätessä illasta toiseen. Näyttää siltä, että tämä juoppomiehen kestäminen vain jatkuu ja jatkuu. Zen café:n sanoin: "nyt jos kestät tämän vuoden niin on seuraava, jos kestät sen, niin kestät sitten varmaan vielä yhden".
Mies on ihan järjissään puhunut, että tuskin elää tätä rataa eläkeikään saakka. Kyllähän se itekin tajuaa mihin sen juominen johtaa. En muista kuinka monta kertaa olen käskenyt rajoittamaan. Edessä surkea tulevaisuus - vielä pari-kolmekymmentä vuotta hidasta kidutusta, sitten rapistuminen yksinäisyydessä ja katkeruudessa.
Kiitos kommenteista ja kun luette/kuuntelette. Ongelmista ei ole helppo puhua omalla nimellä, ja jo tämäkin hieman helpottaa ja on eräänlaista terapiaa.
Olet liian kunnnollinen, hyvin kasvatettu ja rehellinen osataksesi edes kuvitella rakastajan kanssa vehtaamisen kuvioita. Kiero valehtelija, joku niljakas kaksinaamainen teeskentelijä olisi uinut toisiin kalavesiin jo ajat sitten, siinä missä sinä ihmettelet miten rakastajan suhteen toimia.
Jos olisit vanhempi ja kyynisempi , olisit jo toiminut. Mene deittinettiin, johonkin niistä tai ota yhteyttä vanhoihin heiloihisi. Kyllä sinä jonkun löydät mutta pidä asia piilossa. Voitte tavata milloin vain kun lapset ovat koulussa ja mies töissä tms. Anna mielikuvituksellesi valta ja improvisoi. Sinulla on oikeus kokea iloa sinun velvollisuutesi ei ole hautautua miehesi alkoholismiin. Ota elämästäsi kiinni ja riuhtaise vauhtiin. Miksi sinä pilaisit elämäsi haikailemiseen. Kaikki on ulottuvillasi. Ja kaiken lisäksi helppoa, kun olet kauniskin.
Mieti nyt itsekin. Sinulle on annettu tämä elämä, jonka voisi elää ihan täysillä hymyssä suin, kannattaako se tuhlata haikailuun?
eroamaan, jos itse niin päätät ja haluat. Älä välitä ympäristön paineista. Ette olisi ensimmäinen pari joka eroaa. Olet vielä niin nuori. Miksi tuhlaisit ja uhraisit elämäsi miehen kanssa, jolle et ole mitään muuta kuin kodin- ja lastenhoitaja. Seksi kuuluu parisuhteeseen. Ei sitä ilman tule elämästä yhtään mitään. Paitsi jos täydellisesti omat halunsa tukahduttaa. En suosittele sinulle rakastajaa, koska et todennäköisesti pystyisi hoitamaan asiaa niin, ettei puolisosi siitä saisi tietää.
On aivan sama, mitä ihmiset ajattelee, jos eroat. Sehän on sinun elämäsi. Itse epäröin kymmenen vuotta epätyydyttävässä suhteessa, ennenkuin uskalsin kissan pöydälle nostaa. Pelkäsin mitä suku ja ystävät sanoo. Sanoihan ne, että hyvän miehen jätin, tyhmä olen. Totuutta meidän liitosta ei kukaan kuitenkaan tiennyt. Yksinäni nuolin haavojani, kellekään en uskaltanut kertoa. Joten toisaalta ymmärrän sinua, kun et uskalla tehdä ratkaisuja. Jostain syystä nainen, joka liitosta lähtee, tuomitaan hyvinkin jyrkästi, vielä nykyisinkin. Mies jos lähtee, niin aviovaimohan on ollut aivan kamala, kuka sitä loppuikäänsä katselee..
Mutta mieti kuitenkin, olisiko elämäsi onnellisempaa ilman juoppoa miestä.
Jos v'ähänkään kunnollisen rakastajan hankit, sinulle tulee ero. Enkä nyt tarkoita fyysistä vaan henkistä puolta. Se kun on elämä vain sellaista... koita pärjätä ja löytää oikea tie elämällesi...
Tuolla se mies taas ryyppää viskiään. Juuri haukkui nipottajaksi kun koetin jälleen kerran houkutella nukkumaan. Jospa vain tönäisisin sen portaita alas...
Mutta siis, kiitos viesteistänne.
Luulen kuitenkin etten häntä jätä. Vuodenkin kun on ilman, niin kyllä selibaatiin tottuu, ei se ole enään ongelma, mutta arjenrakkautta ja läheisyyttä edes, niitä kaipaan. Sitäpaitsi siitähän vasta tunnontuskat saan jos hänet jätän ja hän ratkeaa ryyppäämään ihan tosissaan (siis nyt vielä työelämässä kiinni ja ulkopuolisen silmin kaikki ok). Se on sitten minun syytäni miehen tuho.
Niin ja nuo lapset. Hän on kuitenkin rakastava ja hyvä isä. En voisi riistää lapsiltani isäänsä.
Joten jatkan kärsimistä. Ehkä jokupäivä ratkean rakastajaan, toivoisin melkein niin.
Uskon että ansaitsen paremman, mutta pelkään jääväni tyhjän päälle jos teen rohkeita ratkaisuja.
ei se nyt niin helppoa ole.ei kysymys sukupuolesta.meillå vaimo, paljon hankalempi tapaus
Petin miestäni työmatkalla.
Se oli ihana yö enkä kadu juttua tippaakaan. Kuinka olenkaan voinut olla ilman jo niin kauan. Luulin, että katumus iskee viimeistään mieheni kohdatessa, mutta ei. Tunsin vain iloa siitä että minua oli kohdeltu kuin naista kuuluukin.
Luulen että en tee nyt mitään hätiköityä. Mutta ajatus erosta on ihan oikeasti kypsymässä.