Noin vuosi sitten mummoni sairastui dementiaan, jolloin alkoivat raskaat ajat, kun vaarini ei kyennyt huolehtimaan kunnolla hänestä, kun oli tottunut siihen, että mummo oli se joka hoiti talouden. Jonkun ajan kuluttua mummoni joutui hoitolaitokseen, jossa häntä myös lääkittiinkin ja kunto romahtikin aika nopeasti. Vaari ei kestänyt käydä katsomassa häntä, kun tuntui luonnollisesti pahalta nähdä mummo siinä kunnossa. Vaari alkoi hakea lohtua internetistä, jos vaikka löytäisi samassa tilanteessa olevia ihmisiä ja saisi näin tukea.
Suku oli ja on kuitenkin koko ajan läsnä ja tukena.
Vaari tutustui netin kautta leskeen ja juttelikin tämän kanssa useammin ja useammin. Suku oli aluksi innoissaan, että oli joku jonka kanssa vaihtaa mietteitä. Epäilyttäväksi homma meni, kun vaari alkoi kutsumaan leskeä hänen "tyttöystäväksi" ja jopa mainosti tätä suvulle, vaikka hänen vaimonsa oli muutama kuukausi aikaisemmin vasta joutunut laitokseen. Ensin ajateltiin, että ehkä se oli vain vitsi, mutta mainostaminen jatkui ja kuulosti typerältäkin, että oliko kaikki ihan kondiksessa vaarilla. Onko hän sitten niin järkyttynyt vieläkin elämänkumppaninsa hoitoonmenosta. Noh, aikaa meni ja tämä leski alkoi vierailemaan vaarimme luona ja toisinpäin. Nämä virailut olivat yökyläilyjä alusta saakka. Missään vaiheessa leski ei halunnut tutustua sukuumme, vaan tutustutti vaarimme hänen sukuunsa. Paljastui, että leski oli netissä tavannut monia miehiä ja miettikin kenet näistä VALITSISI ja valinta koitui harmiksemme meidän vaariin. Vaarimme on hyvin varakas ihminen ja raha ei ole ikinä ollut ongelma hänelle. Pikkuhiljaa vaarimme on alkanut unohtaa oman sukunsa ja on mielummin lesken suvun kanssa, jonka on tuntenut n. 1,5-2kk. Ja vaimo edelleen sairaalassa elossa! Suku kertoi huolensa hienovaraisesti, mutta ei mennyt kuuleville korville, kertoi tosin ymmärtävänsä. Leski kuuli asiasta ja kauhistui, että nythän hän menettää rikkaan miehen! Hän kirjoitti vaarille tarkoitetun kirjeen, jonka vaari välitti sähköpostilla muulle suvulle: kirje oli niin marttyyrimäinen ja läpinäkyvä, mutta meni näköjään läpi vaariin. Vaari välitti viestin eteenpäin siksi, että halusi osoittaa tilanteen ja kuinka loukkaantunut hän oli. Jossain vaiheessa vaarin asunnosta alkoi hävitä tavaraa. Selvisi, että leski on "saanut lahjaksi" kalliita tauluja ja muita huonekaluja. Lesken tytärkin ilmestyi kuvioihin ja sotkuisemmaksi meni vaan tilanne (niin monimutkaista, etten viitsi kirjoittaa).
Mummolla vaihdettiin hiljattain lääkitys ja kunto nousikin todella hyvin takaisin. Välillä tosin huonoja päiviä ja elää menneisyydessä, mutta myös näitä loistavia päiviä, kun muistaa aivan kaiken. Fyysinen kuntokin palasi. Hän kaipaa aviomiestä, mutta ei näy eikä kuulu. Emme ole kertoneet totuutta vaarista, emmekä kerro. Parempi näin.
Tilanne on nyt se, että rakas vaarimme, jonka luona olemme aina kyläilleet usein pienestä pitäen, on muuttunut puolen vuoden aikana rajusti, ettemme tunnista enää omaksemme. Ei enää kyläilyjä, eikä soittoja ja haukkuu sukumme jäseniä aivan syyttä (jopa hänen aivan läheisiään ja uskomme, että nämä sanat eivät ole vaarimme, vaan lesken) Harmittaa, ettei edes onnitteluja merkkipäivinä. Muistaa toki "uuden sukunsa". Mitä tehdä tilanteessa? Miten saamme vaarin takaisin? Monella saattaa tulla mieleen, että mietimme perintöä, mutta kenellä ei tulisi mieleen? Perintö alle 2kk tuntemuksen jälkeen leskelle, jota koko suku ei ole nähnyt vai suvulle, joka on aina ollut läheinen. Kyseessä on periaate. Jos perintö menee leskelle, tuleehan siitä tunne, että leski on hänelle tärkein.
Suku oli ja on kuitenkin koko ajan läsnä ja tukena.
Vaari tutustui netin kautta leskeen ja juttelikin tämän kanssa useammin ja useammin. Suku oli aluksi innoissaan, että oli joku jonka kanssa vaihtaa mietteitä. Epäilyttäväksi homma meni, kun vaari alkoi kutsumaan leskeä hänen "tyttöystäväksi" ja jopa mainosti tätä suvulle, vaikka hänen vaimonsa oli muutama kuukausi aikaisemmin vasta joutunut laitokseen. Ensin ajateltiin, että ehkä se oli vain vitsi, mutta mainostaminen jatkui ja kuulosti typerältäkin, että oliko kaikki ihan kondiksessa vaarilla. Onko hän sitten niin järkyttynyt vieläkin elämänkumppaninsa hoitoonmenosta. Noh, aikaa meni ja tämä leski alkoi vierailemaan vaarimme luona ja toisinpäin. Nämä virailut olivat yökyläilyjä alusta saakka. Missään vaiheessa leski ei halunnut tutustua sukuumme, vaan tutustutti vaarimme hänen sukuunsa. Paljastui, että leski oli netissä tavannut monia miehiä ja miettikin kenet näistä VALITSISI ja valinta koitui harmiksemme meidän vaariin. Vaarimme on hyvin varakas ihminen ja raha ei ole ikinä ollut ongelma hänelle. Pikkuhiljaa vaarimme on alkanut unohtaa oman sukunsa ja on mielummin lesken suvun kanssa, jonka on tuntenut n. 1,5-2kk. Ja vaimo edelleen sairaalassa elossa! Suku kertoi huolensa hienovaraisesti, mutta ei mennyt kuuleville korville, kertoi tosin ymmärtävänsä. Leski kuuli asiasta ja kauhistui, että nythän hän menettää rikkaan miehen! Hän kirjoitti vaarille tarkoitetun kirjeen, jonka vaari välitti sähköpostilla muulle suvulle: kirje oli niin marttyyrimäinen ja läpinäkyvä, mutta meni näköjään läpi vaariin. Vaari välitti viestin eteenpäin siksi, että halusi osoittaa tilanteen ja kuinka loukkaantunut hän oli. Jossain vaiheessa vaarin asunnosta alkoi hävitä tavaraa. Selvisi, että leski on "saanut lahjaksi" kalliita tauluja ja muita huonekaluja. Lesken tytärkin ilmestyi kuvioihin ja sotkuisemmaksi meni vaan tilanne (niin monimutkaista, etten viitsi kirjoittaa).
Mummolla vaihdettiin hiljattain lääkitys ja kunto nousikin todella hyvin takaisin. Välillä tosin huonoja päiviä ja elää menneisyydessä, mutta myös näitä loistavia päiviä, kun muistaa aivan kaiken. Fyysinen kuntokin palasi. Hän kaipaa aviomiestä, mutta ei näy eikä kuulu. Emme ole kertoneet totuutta vaarista, emmekä kerro. Parempi näin.
Tilanne on nyt se, että rakas vaarimme, jonka luona olemme aina kyläilleet usein pienestä pitäen, on muuttunut puolen vuoden aikana rajusti, ettemme tunnista enää omaksemme. Ei enää kyläilyjä, eikä soittoja ja haukkuu sukumme jäseniä aivan syyttä (jopa hänen aivan läheisiään ja uskomme, että nämä sanat eivät ole vaarimme, vaan lesken) Harmittaa, ettei edes onnitteluja merkkipäivinä. Muistaa toki "uuden sukunsa". Mitä tehdä tilanteessa? Miten saamme vaarin takaisin? Monella saattaa tulla mieleen, että mietimme perintöä, mutta kenellä ei tulisi mieleen? Perintö alle 2kk tuntemuksen jälkeen leskelle, jota koko suku ei ole nähnyt vai suvulle, joka on aina ollut läheinen. Kyseessä on periaate. Jos perintö menee leskelle, tuleehan siitä tunne, että leski on hänelle tärkein.
Vastaukset 148
Vanhimmat
Vaarin tyttöystävä saa mitään kun puolet omaisuudesta on vaarin nykyisen vaimon ja toinen puoli on vaarin ja jos tekee testamentin niin vain puolet omaisuudesta voi testamentata toine puoli menee rintaperillisille.
Jos rahaa ja muuta omaisuutta rupeaa häviämään leskelle liikaa niin ainoa tapa saada vaari järkiinsa on saada hänet holhouksen alaiseksi eli joku lapsista rupeaa holhoojaksi ja niin edelleen. Yrittäkää tehdä vaarille selväksi että se leski kärkyy hänen omaisuuttaan ja katoskaa ettei hänellä ole käyttöoikeútta vaimonsa tiliin eikä eläkkeeseen ja sanokaa vaarillenne että hantä kusetetaan ja kunnolla ja hänen pitäisi käydä ainakin kerran viikossa vaimoaan katsomassa ja huolehtia ettei vaimollaankin on seuraa.
teille kuulu. En ymmärrä ed.viestissä mainittua holhouksen al. nimittämistä, onneksi asia ei käy noin vain ja läheskään aina se edunvalvoja ei ole omainen, onneksi.
Ja perinnöstähän sinulla aloittaja näyttää olevan huoli. Miksi? Ethän sinä ole niiden perintörahojen edestä tehnyt työtä ym. Jokainen saa, onneksi saa, tehdä eläissään omalla omaisuudellaan mitä lystää.
Totuuden nimessä on kyllä sanottava, että on nyt ja on aina ollut naisia, jotka kuppaavat hätääntyneeltä ja höynäytettävältä mieheltä vaikka koko omaisuuden.
Vaari kai yrittää todistaa itselleen, että vaikka vaimo on liukumassa pois, aviomies on vielä voimissaan kaikilla tavoilla. Ikivanha tarina.
Luultavasti vaaria ei saa holhouksen alaiseksi. Se on vaikea prosessi silloinkin, kun voidaan todistaa vaarin syytävän omaisuutensa sivusuhteeseen.
Mahtaako vaaria edes hetkauttaa, vaikka lähisukulainen selventäisi, mitä vaari on tekemässä? Hän on ylittänyt jo ystävyyden ja vertaistukisuhteen ja siirtynyt selvään avioliiton ulkopuoliseen uskottomuussuhteeseen. Tajuaako vaari sen kirkkaasti?
Aina ei ole kyse perinnöstä. Moni lapsi ja lapsenlapsi haluaisi säilyttää vaarista kauniin muiston. Vaarinkin aika nimittäin tulee.
mainitsee viestissään perinnön ja että vaari on huomattavan varakas, joten...."Monella saattaa tulla mieleen, että mietimme perintöä, mutta kenellä ei tulisi mieleen? "
Pitäisikö vaarin sitten ottaa avioero?
"Hän on ylittänyt jo ystävyyden ja vertaistukisuhteen ja siirtynyt selvään avioliiton ulkopuoliseen uskottomuussuhteeseen. "
Kukaan ei varmastikaan voi tietää tämän vaarin ja mummon avioliitosta, esim. miten harmoninen tai ei-harmoninen se on ollut. Eli vaarin pitäisi ottaa avioero, sittenhän hän ei olisi uskottomuussuhteessa (!!)
Mutta eikös sekin olisi sitten väärin, siis se eron ottaminen? Tekee niin tai näin niin se on taatusti sitten jonkun mielestä väärin.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä perintöasiaa, sitä varallisuutta eivät ole ne perijät olleet kartuttamassa. Ei ole mitään lakia, onneksi jonka mukaan ei saisi eläessään tuhlata _omia_ varojaan.
"Moni lapsi ja lapsenlapsi haluaisi säilyttää vaarista kauniin muiston." Vaari on kuitenkin elossa, aikuinen ihminen joka saa tuhlata vaikka kaiken oman osuutensa omaisuudesta. Ja elää siten kuin itse haluaa. Miksi vaarin pitäisi toimia siten että se miellyttäisi lapsia ja lapsenlapsia?! Meillä jokaisella on tiettävästi vain tämä yksi elämä elettäväksi annettu, kullekin omansa.
....kärkkyvälle leskelle, että vaarin omaisuus ei ole suuri, ja edunsaajat ovat asioista perillä.
Vaarille on turha puhua, kyllä se naisystävä on oikeampi kohde. Hän tarvitsee rahaa, eikä hän jaksa odotella kauankaan, jos selviää, että rahan tulo ei olekaan varmaa.
Kannattaisi myöskin vihjaista leskelle, että koko suku ponnistelee sadakseen mummikullan takaisin kotiin, joten on hyvä, että vaarilla on reipas ja terve naisystävä, josta varmaan mummin hoidossa tulee olemaan iso apu.
vaarin omaisuus ei ole suuri? Kait vaari nyt on kertonut omaisuudestaan ihan itsekin. Ja aloittaja kirjoittaa:
"Vaarimme on hyvin varakas ihminen ja raha ei ole ikinä ollut ongelma hänelle."
Mitkä ihmeen edunsaajat?? Ihmisen ei ole pakko täältä lähtiessään jättää perintöä kellekään vaan laittaa ne kaikki eläissään menemään!
"Kai se tilanne pitää hyväksyä, mutta ärsyttää! " Niin pitää, vaarisi on aikuinen ihminen.
Normaali-ihminen jättää jälkeensä ainakin sen mitä on itse ottanut vatsaan edelliseltä sukupolvelta, mulkvist ei...
Holhouksen alaisuutta ei ole olemassa. Edunvalvonta on, mutta tältä vaarilta vaadittaisiin lupa suostuuko hän edunvalvontaan. Tuskinpa suostuu.
Edunvalvonta paperit saa maistraatista ja ohjeet mitä siihen vaaditaan.
Itse tienatulle omaisuudelle jokainen toki voi vapaasti tehdä mitä lystää, mutta jos ihminen haluaa saada jälkeläisiltään tukea silloin kun hän on vanha, eikä itse enää jaksa tai pysty hoitamaan asioitaan täysipainoisesti, niin hänen on syytä pidättyä tuhoamasta sitä omaisuutta, jonka on itse ottanut perintönä vastaan.
Oikeus voi myös määrätä edunvalvojan jos käy ilmi että tämä ihminen ei kykene ymmärtämään mitä tekee.
Tässä tapauksessa tosin en usko että oikeus edes määrää edunvalvojaa. Vaarinne on yksinkertaisesti rakastunut ja rakkaus on häne sokaissut. Minun serkulle kävi samoin. Löysi sellaisen hirveän amazonin ja meni rikki monta suhdetta omiin sukulaisiin.
Joku mainitsi, että onneksi edunvalvoja ei ole aina omainen. Kovin olet harhakuvitelmissa. Olisit katsonut TV:stä asiaohjelman keväällä, missä tuotiin esiin edunvalvojan oikeuksia. Saattaa olla niin, että hän myy pilkkahintaan laitoksessa tai sairaalassa olevan henkilön asunnon. Omaiset eivät saa puuttua asiaan. Surullista.
Vaarin uusi tyttöystävä voi imeä vaarin kuiviin! Vaarikin on vähän pöllähtänyt, ihastuksesta. Vaari tekee raskasta syntiä, huoruuden syntiä jättäessään vaimonsa toisen takia!!!!! Laittakaa vaari aisoihin ja palauttakaa jalat maanpinnalle!!!! Mummu on paras ja ihanin vaihtoehto vaarille! Onnen onkijoita riittää tämän maankamaran päällä!
Ja voipi olla, että mummon ihana minkkiturkki "kokonahkoistakin" lähtee vieraalle.. tukevt ja hyväilevät satiinit sisällä... no sehän se harmittaa, kun maksoikin vielä maltaita ja muutenkin on hiukkasen parempi kuin toisten!!!
Sain perinnöksi velkaa pääosin. Kukaan ei riidellyt perinnöstä!! hahahahha
wari on oikeassa mistä nätimmin!
1
"meillä jokaisella on tiettävästi vain tämä yksi elämä elettäväksi annettu" pitää paikkansa ja jokaiselle on myös annettu päivä jolloin lähdemme pois täältä!! ja kyl itsekkin olisin tossa kohtaa huolissani vaarista. ja haluaisin ne kaikki hyvät muistot elää kertaalleen uudestaan isovanhempieni kanssa jotka sain viettää. vaikka vaari onkin nyt vielä elossa,tulee hänenkin aikansa tässä vielä ja olen itse käynyt kahdesti siellä ne kaikki hautajaiset perintöasiat ja lopulta heidän asonnon myyminen ja tyhjentäminen niistä ei helpolla selviä kun työstää sen surun ohella. vaikka jokainen saa tehdä omaisuudellaan mitä tykkää niin lapset ja lapsenlapset haluavat kumminkin säilyttää sen muiston rakkaasta ihmisestä tämän kuoltua!!
itse kullakin on...ja vaarillakin...rakkaus sokaissut hänet..mutta omaisuudellaan toki tehdä mitä vain...on silti teidän VAARI...niikuin meillä mummi hupsii on hälläki ystävä ja ukki sairaana pyörätuolissaan...elämää tää vaan ...ei enmpää.ITSE VASTAA MITÄ TEKEE..EI ME!
sinusta oikein, että lakiperilliset joutuvat jakamaan tulevan perinnön, lähes tuntemattomien kanssa, minusta ei ole.
Olet aivan oikeassa!! Vaari voi tehdä kaikki mitä itse halua. Hän on ELÄVÄ IHMINEN. Sukulaiset vain halusivat laita hänen elävänä hautaan ja huolehtivat vain omasta eduista. Teistä pitää vaarin pelasta!! Vaarilla samat oikeudet, kun sinullakin!!
Turhaan perilliset tässä rutisevat, mikseivät tiedustele vaikka lakipalstalta, kuinka uusi avioliitto solmitaan.
Miten jaetaan omaisuus edellisen puolison jälkeen leskelle ja lapsille. Sitä nimitetään ositukseksi, ja se on tehtävä ennen uuden avioliiton solmimista.
Jos laspilta kuolee äitii ja isä hurvahtaa uuteen suhteeseen, on lasten vaadittava perinnönjakoa heti.
Pitäkää huoli isäpapan asioista, jos hän ei itse pysty kykenemään. Uusi naisystävä jättää ukon puille paljaille, kun rahat loppuvat, huolehtikaa ettei niin tapahdu.
Mutta pitää muistaa, että omaisuus on papan. Jokaisella on oikeus lahjoittaa ja hurvitella omaisuutensa taivaan tuuliin, sille eivät lain mukaiset perilliset mitään voi, jolleivat saa riideltyä pappaa holhouksen alaiseksi.
Aika kornia jos ukko muuten on hyvissä voimissa ja viriili.
Jokainen saa todellakin tehdä OMALLE omaisuudelleen mitä vaan mutta avioliitto ilman avioehtoa tarkoittaa yhteistä omaisuutta eikä sille enää saakaan tehdä mitä vaan.
Wari wari wari, ompas tänään kaunis Mari! Pappa Maria halaa ja taas alkaa rakkaus palaa... ilmiliekein!
Mummu ei varmasti halua kenenkään käyttävän turkkiaan , uskokaa pois. Mutta vaari haluaa nähdä uuden hempukan minkissä ja hänellä alkaa hyrrrätä oikein kunnolla.. jopa niin että hous....
Vaari on nyt yksinäinen vanki, edessä hänellä rautakanki.. ulos uuden kanssa lähtee, heitää lenkin pakkasessa. Turkki päällä kulkee Mari on siinä oiva susipari, hankalasti töröttää kanki, vaikka on alla kova pakkashanki...himoa se vain on.. sitähän se!
Itse en tule saamaan perintöä, vaan vielä läheisemmät sukulaiset sen mahdollisesti saavat. Mutta itsellä kauhea huoli kokonaistilanteesta. Sukulaisille tuntematon nainen yöpyy mummomme sängyssä vaarin vieressä. Yököttävää!
Olen soitellut vaarille silloin tällöin ja vihjaillut, että vieläkö muistaa muuta sukua ja kerron aina yhtä iloisesta mummostamme aina hyvää, mutta syyllisyys kai vaaria painaa, kun muuttuu niin yrmeäksi aina hänestä puhuttaessa.
Kai se tilanne pitää hyväksyä, mutta ärsyttää!
Kerrotko itse seksuaalielämäsi detalijit koko suvullesi?
Voi hirveää kun sulla kauhea huoli kokonaistilanteesta. Hanki elämä, hiton sokerihiiri! Ei ihme että isoisä tahtoo olla toisen suvun kans tekemisissä. Varmaan tulettuu vähän. Lähdes sinäkin tuulettumaan. Turvallisuudentunne lähtee omasta itsestä, eikä suvusta ja suvun rahasta.
Tai kenties sun pitää mennä sinne vaarisi sänkyyn niin siellä yöpyisi joku sukulaisille tuttu nainen.
Erittäin hyvin sanottu.
Rahahan se oli aloittajalla mielessä kun piti niin tarkasti alkaa laskemaan että miten käy perinnön, vaikka ei edes sitä tiennyt ettei sitä ole vaaraa menettää jos vaari ei mene uuden akan kanssa naimisiin.
Anna mennä rautavaari jos vielä kanki on kovana ja halukasta naista saat! Älä anna omaisuuttasi pois, mutta nussi, nussi niin kauan kuin saat ahnetta naista nussia ja kutsu vielä tuo tyttäresikin sänkyyn kun se sinne niin haluaa.
teet ihan oikein vaarin pitää herätä todellisuuteen
jos SE on ongelma, että vaarin vieressä nukkuu joku muu, kuin se, jonka SINÄ haluaisit, niin vika on kyllä sinun päässäsi.. vaari -vaikka vaari onkin- saa kyllä ihan itse valita kenen vieressä nukkuu.. vai käykö vaarikin vahtimassa kuka sinun vieressäsi nukkuu?
jos edunvalvojaa halutaan kuvioon , niin ehkä korkeintaan sekaisin olevalle mummille sellaisen voisi saada; hänhän ei kykene raha-asioitaan hoitamaan..
Pitäkää huolta vaarista. Myös hänelle tule voi tulla dementia ja laittakaa holhouksen alle että ei tämä uusi mummo ota holhottavakseen. Omaisuudenkin kun hoitaa holhooja.
Rahat siirtyvät nykyisin nettipankista ulkomaille parilla hiiiren klikkauksella, mutta takaisin niitä ei saa millään...
Kuka tahansa voi avata vaikka Tallinnan ristelyn aikana pankkitilin virolaisesta pankista. Suomen viranomaisilla ei ole pääsyä sille siirrettyihin rahoihin.
Perinnöstähän tässä loppujenlopuksi on kyse.Kaikkea tekin kehtaatte! Jokaisen oma asia mihin rahansa käyttää.Häpeäisitte edes,tulla nyt tänne ruikuttamaan! Menkää töihin ja tienatkaa omaisuutenne siten.
On kova työ saada perintö tuottamaan niin hyvin ettei inflaatio syö sitä, ja että pystyy aikanaan jättämään sen viestikapulana eteenpäin ihan yhtä arvokkaana kuin mitä on sen itse saanut.
Tapasin kuusi vuotta sitten rikkaan eronneen miehen. Olemme hyvin onnellisia arjessamme. Minulla on itselläni riittävästi omaisuutta tulla toimeen, mutta en ole rikas. Olemme molemmat hyvin koulutettuja, tunnemme lakipykälät. Miesystäväni (kaikissa ruumiin ja hengen voimissa) haluaa hemmoitella minua arvolahjoin. Molempien suku on hyväksynyeet suhteemme, mamalla ja papalla on elämä hyvin. Suvun ei tarvitse pelätä puolestamme koska pidämme huolen toisistamme. Miesystävälläni on kaksi aikaisempaa avioliittoa takanaan ja lapsia molemmista. Minulla yksi avioliitto ja myös lapsia. Miesystäväni on testamentilla jakanut kiinteän omaisuutensa lapsilleen tasapuolisesti. Minun lapseni saavat minun kiinteän omaisuuteni, vaikka he ovatkin kehoittaneet minua pistamään kiinteitöni rahoiksi ja tuhlaamaan sen papan kanssa. Joten ei valittamista. Papalla on kohta synttärit ja ajattelin ostaa yllätyksenä meille makaliput Roomaan. Ainoat onneamme kieroon katselijat ovat X:mme.
Eikös se pappa ole naimisissa kuitenkin vielä mummon kanssa? Avioerossa kait jaetaan kaikki puoleksi molemmille. Ei siis hätää. Jää sitä vielä teillekin.
mikä hätä tos on vaari on mummun kaa edelleen naimisissa mutta ohan se aviorikos pettäminen tavallaan.. ja moraalisesti tuomittavaa!elämme kuitenkin nykyaikaa.Olen itse 46v nainen ja mut on kasvatettu vanhanaikasesti ja
(mullahan ei elämää saanna olla mitää nuorempanakaan,
piti olla nuhteeton vielä tänä pnäkin.Mua nimitellään ja sanotaan pahasti suoraan,
en saa haluta mitään..suku on samaa mieltä ja loppujen lopuksi kukaan ei välitä, kukaan ei edes käy kylässä.)Kait sitä on liian kiltti..
voi että vaarilla on vipinää pysy mieli korkealla..terveempänäkin,rakkaus on tärkeempi kuin mikään omaisuus,maallinen..eikö sitä lemppee ole ilo katsella jos se perustuu aitouteen..Olispa ihanaa rakastua itsekkin joskus noin sydänjuuriaan myöten..toivotaan että elämän päiviä piisaisi.
Onnea vaarillesi..
Ei omaisuuttaan tarvitse testamentilla jakaa omille lapsille tasan. Se menee niin automaattisesti Suomen lain (perintökaari) mukaan...
Harva laitoksessa oleva dementikko hakee avioeroa...
Olispa köyhilläkin vaareilla lempeä!
Ihanaa lomaa Roomassa ja sitten seuraavaksi Pariisissa!
Haistattakaa pitkät X:lle, ettehän ole heistä mitenkään riippuvaisia, miksi yleensäkään tiedätte niistä mitään!?
Lapset kaksi nyt aikuiset ensimmäisestä avioliitosta asuvat ulkomailla. Kaksi toisesta avioliitosta nuoremmat asuvat Suomessa. Omaisuutta papalla molemmissa maissa. Ulkomainen omaisuus menee aikanaan siellä asuville lapsille. Suomen omaisuus menee aikanaan Suomessa asuville lapsilla. Hieman monimutkainen, mutta lakiasiat ovat kunnossa.
Oma isäni aikoinaan sairastui alzheimerin tautiin, ja äitini hoiti häntä kotona vuosia. Sitten kun isä meni niin huonoon kuntoon, että tuli jopa onnettomuuksia ja eksymisiä äidin ollessa töissä (ikäeroa 23 v), sai isä vakipaikan dementiakodista. Jossain vaiheessa äiti tutustui uuteen mieheen ja rupesi seurustelemaan. Hän hoiti kuitenkin isän loppuun asti, käyden katsomassa ja muissa asioissa, itsekin kun oli hoitoalan ihminen.
Kyllähän siinä on kyse syvemmästä tunteesta, läheisestä ihmisestä, elämänkumppanista huolehtimisesta ja välittämisestä, mutta on erittäin raskasta nähdä ihmisen hiipuvan , ja menettävän identiteettinsä, kaiken minkä terveen elämänsä aikana on ollut..joten alkushokin jälkeen hyväksyin (kuten kai molemmat sisarenikin) tilanteen ja ymmärsin äitiä, kuinka tärkeää on oma jaksaminen.
Aviorikos tai pettäminen on jokaisen omalla kontolla, ei kukaan toinen voi mennä tuomitsemaan..
Aikanaan äiti sitten menetti myös tämän miehen syövän kautta, mutta nousi taas aikansa surtuaan, ja nyt on uusi kumppani elämää jakamassa.
Ehkä teidänkin vaari jaksaa ajan myötä käydä katsomassa vaimoaan, kunhan saa ensin oman elämänsä järjestykseen. Ja ei dementiasta koskaan kuntoudu, vaikka hyviä hetkiä ja aikoja myös välillä on, suunta on kuitenkin alaspääin. Yrittäkää hyväksyä vaarin valinta ja kannustakaa häntä silti "oman omatuntonsakin" kannalta käymään vaimon luona. Omasta tunnosta ei kannata sanoa mitään, vaan ymmärtää ja tukea vaaria vaikeassa tilanteessa. Jokainen vastaa omasta elämästään, ja varmasti vaarilla on aina vaimolleen paikka sydämessään.
... oman elämänsä!! Ei siinä sen kummempaa. Vanhana saa rakastaa ja tulla rakastetuksia. Hyvä, että vaari olisi niin järkevä, että tuhlaisi rahansa. Hyenooja kärkkymässä on nähty. Vaari, nauti elämästä!!
Rahasta lempeä teskentelevistä naisista käytetään ei-niin-kovin-kauniita nimityksiä...
Taulut ym. omaisuus lienee yhteistä laitoshoidossa olevan vaimon kanssa. Vaimolle kannattaisi hankkia ulkopuolinen edunvalvoja, koska käsittääkseni isoisällänne ei ole oiekutta hävittää tai lahjoittaa pois yhtiestä omaisuutta.
Jonkun pitää huolehtia vaimon omaisuudesta, irtaimista sekä muusta hänelle kuuluvasta varallisuudesta.
Koska hänellä ihan julkisesti on toinen "puoliso" on selvä, että vaimon oikeuksia loukataan, jopa käyttämällä hänelle kuuluvaa omaisuutta toisen "puolison" kanssa. Ottakaa kaikki mahdollinen dokumentti tästä naisesta, teillähän on se hänen sähköposti viestikin ja varmaankin muuta, joka todentaa tämän
selvän aviorikoksen. Ihmisellä on oikeus loukkaamattomuuteen, vaikka ei itse pysty itseään puolustamaankaan ja silloin varsinkin.
Se, että hän ei edes käy katsomassa vaimoaan, on jo todella törkeää. Hän on siis hylännyt hänet.
Vaatikaa ositusta ja vaimolle asioiden hoitajaaa.
On todella syvä loukkaus, mitä hän on tehnyt puolustuskyvyttömälle vaimolleen.
Hävetkää puolustelijat.
Eli perintöä mietitti, ette vaaria. Oletko ajatellut, miltä vaarista tuntuu kun vuosikymmenten jälkeen jää yksin ? Siis ihan yksin, ei siellä kotona olekaan ketään joka odottaa, vaimo ei enää muista välttämättä koko henkilöä jne. Mieti nyt uudestaan ja voitte koko suku miettiä, MILTÄ VAARISTA TUNTUU ?
No, vaari on kadun todellisuuden kohtaama, vaimo on sairas ja se ei millään tavoin oikeuta häntä loukkaamaan heidän keskinäistä sitoutumistaan. Tottakai kuuluukin tuntua pahalta ja surulliselta ja sehän tässä onkin pointtina, että hän tekee surutyötä ja luopumista.
Kaikkien, jotka ovat elämänsä jakaneet läheisen ja rakkaan ihmisen kanssa, joutuvat kokemaan luopumisen ja aina siinä jompikumpi sairastuu ja tarvitsee silloin omaa rakastaan enemmän kuin koskaan.
Ei meidän kuulu sysätä sivuun asioita, jotka kuuluvat elämään ja rakkaista välittämiseen. Ei surua ja luopumista voi haudata heittäytymällä täysin välinpitämättömäksi niitä läheisiä kohtaan, jotka ovat elämänsä arjen kaikkine hyvine ja huonoine hetkineen jakaneet kanssamme. Tässä tullaan aivan olennaisten kysymysten juurelle, mitä teet ja mitä toivoisit itsellesi tehtävän.
Usein myös tällainen täysin poikkeava käytös ja persoonan muutos , jonka läheiset havaitsevat selvästi, että on ihan eri persoona, saattaa ollakin oire alzheimeristä/dementiasta. Eli pappa on itsekin sairastumassa.
Joka tapauksessa on tärkeää, että vaimon omaisuudesta ja elämäntyön hedelmistä huolehditaan, ei niin että pappa hurvittelee sen täysin ulkopuolisen ihmisen kanssa. Omat rahansa pankoon vaikka akan liverlootaan.
On kyllä niin tämän ajan narsistiväen leimaamaa, että antaa papan nussia, ku tuntuu niin pahalta, niin sairasta kuin vain voi olla. Meille ihmisille kuuluu elämään myös paha olo ja se on sitä ihmisyyttä, siis kun on suru, niin kuuluukin olla paha olo. Kun surua työstää, ja on läheisten ihmisten kanssa sitä jakamassa, jonain päivänä sydämessä alkaa kirkastumaan ja on helpompi käydä vaimoaan katsomassa ja sitten elää loppuelämäänsä hyvällä omalla tunnolla. Ja on säilyttänyt läheiset vierellään, jotka ovat kuitenkin aarre hänelle itselleen, varsinkin silloin kun itse on puolustuskyvytön sairauden murtama.
Ei surutyötä ja luopumista voi paeta tällaiseen kaikki rikkovaan hetken hekumaan, se tulee kyllä silmille ja tosi kovasti tuleekin jossain vaiheessa.
Kun toisesta aika jättää ja olet käyttäytynyt loukkaavasti puolisoaan kohtaan hänen ollessaan puolustuskyvytön ja rikkonut muihinkin läheisiisi välit lopullisesti, ei ole helppoa, kun jäätkin pirulliseen syyllisyyteen, joka on väistämätöntä.
Kyllä kaikkien puolustelijoiden on ymmärrettävä, että tämä todella loukkaa kaikkia muitakin läheisiä. Usein nämä puolustelijat eivät edes pysty menemään tunnetasolla ihmisten todelliseen tunnemaailmaan, kun ovat itse täysin hakoteillä omien tunteidensa kanssa. Herran jestas, jos koko pitkä elämä ollaan oltu läheisiä ja yhtäkkiä henkilö muuttuu täysin kylmäksi ja tunteettomaksi, se järkyttää ja loukkaa ja repii ison määrän ihmisiä rikki ja sekö muka on oikein.
En jaksanut lukea kaikkia viestejä tästä välistä. Mutta:
Mummo, joka on sairaana, kaipaa edunvalvontaa. Hän omistaa osan kiinteästä ja irtaimesta. Vaari ei voi sitä lahjoittaa muille ihan noin vain. Tässä asiassa voitte kysyä neuvoa viranomaisilta.
Vaarin osuus on hänen omaansa. Sitä ei tule kenenkään odottaa saavansa perinnöksi. Hän voi ja hänen tulee käyttää se omien mieltymystensä mukaan - vaikka lahjoittaisi kulkukissalle.
Itse toivoisin itselleni tulevaisuudessa lapsenlapsia, joille minun hyväoloni ja onneni on tärkeää. Ei se, jätänkö jotain perinnöksi heille vai en.
>> Itse toivoisin itselleni tulevaisuudessa lapsenlapsia, joille minun hyväoloni ja onneni on tärkeää. Ei se, jätänkö jotain perinnöksi heille vai en.
Tuon ajatuksen suhteen varmastikin useammat ovat samaa mieltä. Entä jos olisit ymmärtämättäsi hyväksikäytön kohteena ?
Avauksesta käy kuitenkin varsin selkeästi ilmi, että suvussa on ollut normalit, läheiset ja hyvät suhteet, sekä terve vuorovaikutus.
Onko milestäsi "rakastuneen leskirouvan" käytös normaalia, tervehenkistä ja rhtiä ? Hän pyrkii systemaattisesti manipuloimalla erottamaan ja eristämään vaarin omasta suvustaan ja läheisistään. Miksi ? Kuin sattumalta hän useiden tapailemiensa miesten joukosta valitsee "rakkauden" kohteekseen juuri ko. varakkaan vaarin edellämainituilla metodeilla. Sitten tähän samaan kuvioon samoin metodein liittyy myöskin lesken tytär. Eikö herätyskellojen pitäisi alkaa soida ? Kyseessä on kuin tilaustyö lesken taholta vaarin aran elämäntilanteen hyväksikäyttöä ajatellen. Toiminta on kovin läpinäkyvää avauksessa kerrotun perusteella ja kovin klassinen metodi tämän kaltasissa hyväksikäyttötilanteissa.
Eikö aidosti ihastunut ja rakastunut leskirouva pyrkisi normaalisti toimimaan ja käyttäytymään juuri päinvastoin kuin hän tekee, pikemminkin tutustumaan varin sukuun ja luomaan pikku hiljaa läheisiä suhteita. Toki suvun kohtaaminen tuollaisessa tunkeutujan roolissa on vaikeaa, kun edustaa vaarin puolisoon nähden moraalitonta pettäjää. Toki siihen tarvitaan kaksi.
On kovin hämmästyttävää että ketjussa kovasti kritisoidaan avauksen tehnyttä ja sukuaan tilanteessa, joka on kuitenkin kovin läpinäkyvä. Vaari voi olla ja todennäköisesti onkin vilpitön tunteissaan, vaan "lesken" todellinen "vilpittömyys" kohdituu selvästikin aivan jonnekin muualle. Mikäli ko. leski olisi vilpittömin ja aidoin milein vaarista kiinnostunut, niin hänen käytöksensä olisi aivan toinen.
Mitä perintöön tulee, niin on pikemminkin luonnotonta, että ilmiselvää vilpillistä vaarin varojen tavoittelijaa hyssytellään foorumin kommenteissa ja sukua syyllistetään. Tietenkin vaarilla on oikeus toimia omien varojensa suhteen haluamallaan tavalla, joskin kun vilpittömän rakkauden sijaan huijaus ja manipulointi on selkeästi nähtävissä, niin asetelma on aivan toinen.
Tilanne on lisäksi erityisen arka, koska vaarilla on edelleen puoliso, joka tarvitsee myös vaarin tukea ja huolenpitoa.
Toivotan tsemppiä avloittaneelle ja hänen suvulleen. Arka ja haastava tilanne.
Tällaisille pesänrosvous "leskille" ja ahneille teeskentelijöille tavarantervaus.
epäilyttävältä. Täällä meidän kaupungissa erään uskonlahkon edustajat kyttäävät yksinäisiä/leskiä yms vanhuksia. Tyyli voi olla juuri tuo. Laitetaan hemaiseva seurakuntalainen ystäväksi/puolisoksi. Lirkutellaan ja annetaan ymmärtää kaikenlaista, kuitenkin omaisuutta viedään hiljalleen seurakunnalle. Todella härskiä.
Eihän tästä kauaa ole kun luin jutun äidistä ja tyttärestä jotka putsasivat poikamiehiä. Vaarisi voi olla oikeasti rakastunut, mutta vastapuolen motiivit voi olla ihan muut.
Oma lehmä ojassa? Aloittajalla on kylmärinki perseessä,jospa vaarin perinnöt viekin uusinainen? Olisit iloinen siitä,että vaarisi on löytänyt elämäänsä sisältöä ja on onnellinen uudessa suhteessa. Miksi sitten vaarisi äksyilee? Vaarisi on varmaan jo huomannut,mitä taka-ajatuksia sukulaisilla on.
Hankkikaa mummolle edunvalvoja joka huolehtii mummon omaisuudesta. Jos mummolla ja vaarilla ei ole avioehtoa niin mummo omistaa puolet yhteisestä omaisuudesta ja vaari ei voi sitä laillisesti tuhlata. Se on kavallu jos vaari näin tekee. Toivottakaa vaarille hyvää jatkoa ja antakaa hänen elää omaa elämäänsä. Keskittykää te mummoon ja hänen hyviinvointiinsa.
Vaari voi tehdä omalle ja vaimonsa omaisuudelle ihan mitä tykkää, ja varmaan tekeekin!
Mitäs jos olisit vaarisi tukena? Anna vaarisi nauttia viimeisistä vuositaan. Ole häneen yhteydessä vaikka mielipiteesi olisi tuollainen kuin kerrot. Elämssä tapahtuu eikä asioille voi mitään. Tuksin kukaan on omaisuutta rohmumassa. Myötätuunto ja tuki on se jota ette ole varillenne nyt pystyneet antamaan. Tapaa vaarisi ja halaa häntä vaikka miten pahalle vaarisi uusi elämä tuntuu. Kukaan ei voi tietää millainen elämä pariskunnalla on todellisuudessa ollut. Hyvät muistot varmasti ovat ne joista vaarisi haluaa pitää kiinni.
vaaris elämä. Anna vaarin elää jos hän näin haluaa.
"Monella saattaa tulla mieleen, että mietimme perintöä, mutta kenellä ei tulisi mieleen? Perintö alle 2kk tuntemuksen jälkeen leskelle, jota koko suku ei ole nähnyt vai suvulle, joka on aina ollut läheinen. Kyseessä on periaate. Jos perintö menee leskelle, tuleehan siitä tunne, että leski on hänelle tärkein."
Haahahaa...Siinähän se huolen syy tulikin näppärästi samassa paketissa.
Ja minä pikkasen epäilen että vaari laittas välit bänks sukuunsa aivan hepposin perusteluin. Ehkä se vaan on kyllästynyt joka puolelta tulevaan nipotukseen. Vaarilla on jäljellä enää vähän elämää ja jos vaari haluaa pikkasen revitellä ennen kuolemaansa niin miksi suku vaikertaa ja valittaa. Hankkikaa oma elämä.
Kenties Hyvinkäältä muuttanut Varkauteen kuulostaa oikein tutulta tuo homma.
ei ole muuttanut sieltä eikä muuttanut sinne.
Mitä enemmän arvostelet vaarille hänen "tyttöystäväänsä", sitä tiukemmin hän tähän takertuu. Niin jokainen tekee. En sinänsä ihmettele vaarisi ihastumista, dementoituneen puolison hoitaminen on raskasta. Kun sitten vapaus koittaa puolison jouduttua laitoshoitoon, saattaa hiukan seota :)
Ei kannata muistutella vaaria mummosta vaan lisätä löylyä: sano vaarille, että on se vaan ihanaa, että olet rinnallesi löytänyt tuollaisen aarteen. Että nyt äkkiä ero mummusta ja vihille viet tämän ihanaisen, että järjestetään oikein polttarit vaarille. Vaari kun voi hakea eron ihan yksin tuumin.
Täällä on irvitty huolta perinnöstä. Kyllä minä ainakin suuttuisin, jos minun äitini olisi hoidossa ja isäni sillä aikaa hemmottelee jotain leskirouvaa arvokkailla rahallisilla lahjoilla. Kuten täällä on jo neuvottukin, kannattaa hankkia mummollesi edunvalvoja, hemmotelkoon vaari ihanuuttaan ihan vaan omilla varoillaan.
Arki tulee joka suhteeseen väkisin. Jos vaarisi on tuntenut tämän naisen vasta pari kuukautta, niin sen ajan jaksaa jokainen näyttää pyhänaamaansa. Jätä nyt vaarisi rauhaan, mutta odota hetki, uskon hänen jossain vaiheessa haluavan taas pitää teihin yhteyttä.
Vaari on tainnut silmissäsi tippua jalustalta ja siksi olet pettynyt. Niinpä.... vaaritkin ne joskus sekoaa, ei vanhuus aina tarkoita viisautta....
Näin se olisi vaimokin tehnyt. Kyllä naisetkin jättävät miehen heti kun parempi löytyy. Se on se luonnon laki.
niin ne tekee,mullakii on yks sellane :)
ollenkaan vaarisi onnea vaan pelkästään perintöä, josta toivot siivua itsellesikin? Ei se leski mitään peri, jos vaarisi naimisissa mummosi kanssa pysyy eikä tee testamenttia lesken hyväksi. Ai monelle saattaa tulle mieleen, että mietimme perintöä? Ethän muusta kirjoituksessasi puhukaan. Sehän teitä koko sukua kaivaa. Oikein olisi, jos vaarisi ei jättäisi teille mitään vaan testamenttaisi omaisuutensa vaikka kodittomien kissojen hoitokodille. Ahneita ja itsekkäitä sikoja olette.
Mummosi ei sairautensa vuoksi tilanteesta varmasti kärsi. Vaarisi on onnellinen. Suokaa se onni hänelle. Suomen laki ei muuten tunne aviorikosta.
JURISTIi ja selvittäkää mitä on tehtävissä. Tai muuten on kohta koko omaisuus mennyt. Oikeus ja kohtuus että omaisuus menee omille jälkeläisille eikä joillekin ammattinetti horoille.
Pitkä viestiketju ja niin älyttömiä kommentteja että yritin jättää useimmat väliin. Kamala tilanne. Näitä hyväksikäyttäjiä on maailma täynnä. Miehen jalkojenvälissä kun liikahtaa niin silloin lompsa aukeaa. Onks se naikkonen paljon nuorempi?
Sinulle ei välttämättä tule yhtään mitään perinnöstä, mutta rintaperillisille puolet, vaikka vaarisi tekisi testamentin tms. Eikä vaarisi voi testamentata esim. vaimonsa osuutta, jos hän hengissä, eli vaarin uudelle naisella jäisi korkeintaan neljännes.
Menkääpä nyt juttelemaan vaarin kanssa, ihan tosissaan, hän on ollut aivan varmasti ollut masentunut, menetettyään vaimonsa sairaudelle ja ei ole edelleenkään toipunut siitä takaiskusta. Nyt kun on löytänyt kuuntelijan siis oikeasti kuuntelijan, niin kaipa vaarisi sitten on tämän uuden naisen lumoissa. Vaaria olisitte voineet auttaa ja voitte vieläkin, vain menemällä sinne ja olemalla hiljaa, vaikka koko päivän ja joka päivä, kyllä suvussa aina se verran joutilaita löytyy, ja odotatte kunnes alkaa puheleen.
Kyllähän jokainen aikuinen lapsi äidistään välittää, tai lapsenlapsi isoäidistään, ja hänen oikeuksistaan.
Mielestäni on jopa kavallusta viedä isoäidin kotoa kenties hänenkin tai yhteisiä tavaroita vieraalle naiselle, ilman että hän tietäisi siitä. Kyllä se on rikos, ja pitää ilmoittaa poliisille. He voivat neuvoa onko se oikein vai väärin. Ei kukaan mene avioliittoon tuollaisilla ehdoilla, kun että jos joutuu hoitoon niin sillä välin omaisuus jaetaan muille. Aviomiehen velvollisuus on olla uskollinen.
Voi olla että ukki pitäisi asettaa holhoukseen.
Kyllä minä siltä kannalta olisin lainkin puolestanu huolissani että käsittääkseni siinä vaiheessa kun asuu saman katon alla ja sama asunto koetaan molempien henkilöiden viralliseksi kodiksi niin jotakin rahaa jää erossa käteen molemmille puolisoille, vaikkei virallisesti mitään liittoa paperilla olisikaan.Tämä siis sikäli kun leski muuttaisi vaarin nurkkiin asumaan.Tietysti vaimon ja rintaperillisten rahat ovat turvassa mutta siitä läntistä mikä vaarille jää kyllä pystyy hän nakertamaan osansa.Ja vanhoja ihmisiä on valitettavasti todella helppoa lyödä rytköön ei siihen tarvita edes laki kikkailua, eroa tai kuolemaa.
Itselläni suvun kesken hieman samanlainen tapaus, suku jakautui pahasti kahteen leiriin kun 'perheen pää' eli vaarimme kuoli, nyt tämä toinen porukka lypsää vanhuuden höperöltä mummoltamme rahaa lahjoina, lainoina yms.Eihän siihen paljoa tarvita että vanhan ihmisen puhuu pyörryksiin.
minulla myös dementoitunut puoliso....avioliittoa enää paperilla...mennyt mikä mennyt sairauden myötä.Haluan vain sanoa,että ne jotka eivät ole nähneet miten puolison aivot tuhoutuu vierestä seuraamalla,ja miten oma elämä romahtaa,tuska tuska ja tuska. on turha ottaa kantaa siihen jos etoisella elämä jatkuu,minäkin vasta 45v...Hyvä kun vaarillanne uusi naisystävä,mummosi voi varmasti hyvin kun hoidossa,varmaan siirtynyt jo "muille maille" päässään.Minulla on jo uusi ystävä enkä aio luopua hänestä,pidän huolta miehestäni loppuun asti...ja perintö menee tyttärelle....mitäpä sillä rahalla väliä ,ei mitään
tuohan on vähän eri asia siinä mielessä kun sinä sanot pitäväsi miehetäsi huolta loppuun saakka jä tämävaari on hylännyt mummo paran ystävänsä vuoksi eikä ilmeisesti aio tehdä mitään mummon eteen!
Ei tuo enää ystävyyttä ole missään määrin.
Ei siinä perintökaaren lakiosat eikä rintaperillisyydet vaikuta yhtään mitään, kun kaikki omaisuus pannaan haisemaan jo elinaikana....
Kolme neljäsosaa nollasta on nolla!
TOTTAKAI ON VÄLIÄ, JOS PUOLUSTUSKYVYTTÖMÄN IHMISEN TAHDON VASTAISESTI TUUSATAAN YHTEINEN OMAISUUS. JA TOTTAKAI LÄHEISILLÄ ON OIKEUS HUOLEEN JA TOTTAKAI OIKEUS TUNTEISIIN MYÖS HEILLÄ. EI VOI AJATELLA YKSISTÄÄN DEMENTIKON PUOLISOA JA HÄNEN TUNTEITAAN, ONHAN SE RASKASTA LAPSILLE SEKÄ MUILLE LÄHEISILLEKIN JA TOTTAKAI HEITÄ LOUKKAA, ETTÄ HEILLE AIKANAAN KUULUVA ÄIDIN PERINTÖ TUUSATAAN JOLLEKIN HOROLLE. JA ETTÄ YHTÄKKIÄ ISÄ JA PAPPA HYLKÄÄ HEIDÄTKIN JA KUN HEKIN OVAT JO SURUTYÖSSÄ DEMENTOITUNEEN LÄHEISEN VUOKSI JA TEKEVÄT JO LUOPUMISTA HÄNESTÄKIN. EIPÄ NYT NOSTETA YHDEN IHMISEN TUNTEITA YLITSE ISON JOUKON IHMISTEN TUNTEITA, HEKIN LÄHEISIÄ.
VAIKKA KUINKA ON OLLUT RASKASTA, JA EN TODELLAKAAN SITÄ YHTÄÄN VÄHÄTTELE, MUISTETAAN, ETTÄ TÄSSÄ ON KYSE TÄMÄN SAIRASTUNEEN OMAISUUDESTA JA TOISENA ASIANA PUHUTAAN LOUKKAAVASTA KÄYTÖKSESTÄ SUURELLE JOUKOLLE LÄHEISIÄ, JOTKA OVAT MYÖS IHMISIÄ.
OMA ÄITINI ON HOITOKODISSA JA ALKAA OLLA JO MUISSA MAAILMOISSA TOTAALISESTI, MUTTA SILTI EI HÄNEN ELÄESSÄÄN MELLASTETA HÄNEN OMAISUUDELLAAN HÄNEN TAHTONSA VASTAISESTI.
EIPÄ NYT YRITETÄ OIKEUTTAA VÄÄRIÄ ASIOITA JA SIIS NYT PUHUTAAN DEMENTOITUNEEN PUOLISON OIKEUKSISTA EI SIITÄ KUINKA VÄSYTTÄVÄÄ SE ON PUOLISOLLE. MITÄHÄN KAIKKEA NE DEMENTOITUNEET PUOLISOT OVATKAAN JAKSANEET??
kyylää perintöä.
kuule perinnöstähän tuossa viestissä on suurin huoli? minusta se mainitaan lopussa vain parissa viimeisessä lauseessa? kannattaisi miettiä miltä viestin kirjoittajastaa tuntuu!!! miltä sinusta tuntuisi jos olisit samassa tilanteessa? ellet tiedä tuota ajattelua kutsutaan empatiaksi ja sinun olisi syytä kokeilla sitä!!!!
miksi vaivaiduit kirjoittamaan noin s..anan pitkän sepusteen?? etkö olisi voinut ilmoittaa vain yksinkertaisesti että sinua harmittaa kun isoisäsi on löytänyt tyttöystävän keheen hän tuhlaa "teidän" perintönne? ja edelläkin jo mainittiin mutta onneksi suomessa saa omia rahojaan tuhlata jopa vanhuksetkin, eikä tarvitse perillisiltä kysellä että mikä on sopivaa ja mikä ei!!
ite se, mikä on ite hankittukin! Ihan miten huvittaa.
ja miksi ihmeessä sä vaivaduit avaamaan sen suusi?
Tuhlaa vaan omat rahasi, jos ylipäätänsä olet yhtään mitään hankkinutkaan. Usein sellaisen on helppo antaa tällaisia neuvoja, jolla itsellä ei mitään olekaan tuhlattavaksi ja SIIS NYTHÄN PUHUTAANKIN TOISEN OMAISUUDESTA ei omasta. Pappa tuhlatkoon omaansa muttei vaimonsa!
miehet hakevat netissä nuoria naisia. Treffimestoilla on useita miehiä, jotka ovat aviossa ja silti hakevat naisystävää. Jotkut kirjoittavat nimimerkikseen "elävän leski". Olen monelle tällaiselle miehelle vastannut, että on todella epäsopivaa etsiä uutta kumppania, jos on aviossa. Jos liitto ei toimi, pitää rehellisesti erota entisestä, ennen kuin hakee uutta. Mutta eihän Suomessa ole kuin rippeet jäljellä moraalista. Tosin, miksi keski-ikäiset lapset tätä ihmettelevät, kun oma moraalikin on kateissa. Tietenkään ei voi yleistää, mutta kovin yleistä on kuitenkin.
Jos leski tai eronnut ottaa uuden puolison, toivottavasti älyävät tehdä avioehdon, että omaisuus jää omille lapsille! Neuvokaa vanhaa pappaa tai mummua nuoremmat!
Netissä on tosi paljon huijareita sekä miehissä että naisissa, valitettavasti. Siksi en sieltä otakaan kumppania, kirjoittelen vain aikani kuluksi joskus.
Mummo
sen miten vanha leski-isäni "rakastui" uuteen nuorempaan naiseen, joka tyhjensi pankkitilin vuoden avioliiton aikana ja sitten jätti isän.
Isäni oli kumminkin onnellinen tuon vuoden ajan eikä kadu mitään.
Vaarilla on oma oikeus osuuteensa rahoista ja omaisuudesta. Ilahduttavaa kuulla, että hän osaa elää. Tästä onnittelen häntä. Hän ei ole kenellekään sukulaiselle velkaa. Olen nyt 73-vuotias ja aion tehdä samoin. Parin tuttavani kanssa, jotka ovat kanssani samanikäisiä, oli keskustelua asiasta. Heillä molemmilla on hyvin menestyneet lapset ja he suovat vahmemmilleen täyden vapauden käyttää omaisuuttaan. Tällaisia lapsia alkaa yhä enemmän olla yhteiskunnassamme ja suunta on oikea. Kerran täällä vain eletään. Päätimme, että olemme juuri siinä iässä, että meidän on aika jo käyttää oman kuolinpesämme varoja; kyllä rippeitä jää hautajaiskuluihinkin. Onnea vielä kerran vaarillenne!
Päällepäin näyttää tosiseikoilta joita vain sukulaiset voi kirjoittaa. Eli pelkäävät että henkilö käyttää omaa omaisuuttaan itseään koskevissa asioissa.
On totta että, lakiin pitäisi tehdä selvä ehdoton pykälä ettei ansiottomasti kenekään omaisuutta voi /saa tavoitella ja saada. Tämä tulisi koskea myös perillisiä. Eli kun ei ole tehnyt mitään ei myös mitään saa. Jos ja kun saa tulisi se edelleen mennä heille jotka ovat työn tehneet.
Ystävyyksiä ja suhteita tulee olla niin kuin itsekukin haluaa.
Vaari on täysin oikeustoimikelpoinen ja voi päättää itse omista asioistaan. Vaikka omaiset kuinka tahtoisivat, että vaari eläisi heidän "toiveidensa" mukaan hautaan asti. Jokainen ihminen on ainutkertainen ja hänen omaa tahtoaan tulee kunnioittaa. Jo se, että kirjoitat näin huolestuneena täällä, kertoo valitettavasti siitä, että olet jakamassa perintöä, ennen kuin vaari on edes kuollut. Perintö on se omaisuus, joka jää vaarin kuoleman jälkeen, siihen asti se on vaarin omaisuutta. Miten itse suhtautuisit siihen, että sinun elämäsi tarkoitus olisi jättää mahdollisimman suuri perintö omaisillesi ja omaiset huolehtisivat siitä, miten se parhaiten tehdään. Ihmisen elämä on koko elämänkaaren aikana yhtä arvokas ja ainutkertainen. Ei ole niin, että "ukkivuodet" ovat jotenkin sellaista aikaa, ettei silloin enää kannata tai ole lupaa elää ja tehdä omaan elämään liityviä asioita. Joten, maltappas mielesi ja jaa perintö vasta vaarin kuoltua. Se voi vähän kirpaista, että vaari vielä elää.
Siksi on jännä juttu ettei vaari viitsi edes olla hetkeä luonaan. Mikähän lienee lopulta syy..
Missähän lienee jutun pahikset ja hyvikset.
Kysyisin myös, niin mitä lienee pitkä yhteiselämä tuonut tullessaan. Kuka toisen sisimmän tietää, olipa hän vaikka kuinka omainen.
Vaikkei mummelikaan ansaitse osaansa, mutta jos hän hiemankin ymmärtää, niin osaa avistaa tilanteen.
Aina joku häviää ja toinen voittaa, myös sydänsuruissa. Myös vanhana.
Vaarit ja mummot ovat ihania, itsekkin olen samassa tilanteessa. Olen kuunnellut tarinoita ja arvailuja siitä, kuka mummon osakkeeseen muuttaa, kun mummo kuolee. Samoin kuuntelen, kuinka paljon heillä on rahatarpeita, olisi vaikka minkälaista remonttia ja lasten opintoja ym. rahanreikää. Kun pyytävät rahaa omiin tarpeisiinsa, sanon yleensä että kaikki rahat on pitkäaikaisella tilillä, ei niitä sieltä saa. Tosin asia on niin, käyn hierojalla niin usein kuin on tarpeen, matkustelen paljon, annan rahaa niille ystävilleni, joilla on vain muutaman satasen eläke ja paljon muuta. En aio jättää kuin sen verran, että saavat hautaan. Osakkeestanikin olen tehnyt pankin kanssa sopimuksen, että saan vähän lisäeläkettä. Osan rahoista testamenttasin ja lahjoitin jo eläessäni. Omat läheiseni eivät juhli kanssani joulua, juhannusta eikä muitakaan juhlia. Heillä on ollut kiire jo 30 vuotta. Kun ottavat yhteyttä, kertovat vain omista huolistaan, minun kuulumiseni ovat kuulema aina samat. Minä kasvatin kahdeksan lastan hyvin puuttellisissa oloissa ja koulutin heidät ja olen siitä hyvin onnellinen, nyt olen osuuteni tehnyt ja elän omaa elämääni täysillä.
ensin sain otsikosta käsityksen että joku itkee kun vaarilla uus nainen,no oli pakko lukea. hmm hankala tilanne. no mutta jos vaari oikeasti haluaa hylätä sukunsa niin onko se oikea vaari?eipä ole. mun isän kuoltua isän sisarukset ei ole pitänyt mitään yhteyttä,joten ei ne ole minunsukulaisiakaan.ja raha on kuitenkin vain rahaa.
Aktiiviselle vaarille kaikkea hyvää!!
Vaikka rahanahne suku ahdistaakin aikuista miestä!
Vaarilla on vaarin oikeudet!
Hei, et kertonut mummun ja vaarin ikää, jospa tämä vaarikin sairastaa tietynasteista dementiaa ? Saattaa nimittäin johtua siitä ettei hän muista olevansa edes naimisissa ja siitä viha.
Täällä vaihtelee...niinpä niin. Tuossa kun noita vastauksia lueskelin tuli mieleeni, että yhtä monta mieltä, kuin kirjoittajaa.
Tässä vielä yksi uusi ehdotelma. Kun mummosi lääkitys on saatu kohdilleen ja dementoiva sairaus ei ole vielä edennyt kovin pitkälle, niin miksi et veisi häntä kotilomalle hänen ja vaarin yhteiseen kotiin, ollen itse siellä myös yötä/öitä. Hoivakodithan eivät ole vankiloita, eli sieltä voidaan omainen hakea pitemmiksi lomiksi, jos tämä järjestely sopii sukulaisille. Sieltä annetaan myös lääkkeet/ vaipat/ hoito-ohjeet mukaan ja puh. no, jonne voi soittaa, jos ongelmia ilmaantuu. Rohkeasti vain! Näin näkisit myös vaarisi reaktiot, onko rakkautta vielä tallella ja minkä verran.
Ihmiset ovat kateellisia aloittajalle vaarista, jolla on varallisuutta. Aloittajalle sanoisin, että ihan oikein on huolestua tuollaisen pyrkyrin toimista! Valitettavasti kateelliset suomalaiset samastuvat mieluummin tuohon huijaripumminaiseen kuin varakkaan suvun jäseneen. Huolesi on oikeutettua!
Ei kai tässä asiassa ole pelkästään rahastakaan. Kyse on myös siitä, että kuka jaksaa hoitaa vaaria sitten kun hän itse joutuu hoitoon? Kyllä sekin vaikuttaa, että suku on sysätty syrjään tarkoituksellisesti ja hyvin läpinäkyvästi. Jos omat sukulaiseni lopettaisivat yhteydenpidon yhtä tylysti minuun, en tiedä jaksaisinko itsekään enää panostaa heihin kovin paljon, vasta sitten kun apua ja huolenpitoa kaivattaisiin. Hoitakoon se, kuka on välirokon aiheuttanut, mutta kuinka luotettavaa tällainen onnenonkija sitten siinä vaiheessa on?
Neuvoisin, että yrittäisit ystävystyä tämän naisen kanssa. Kerro vaarillesi, että koska hän on kerran sitä mieltä, että tämä nainen on niin loistava, niin haluaisit myös viettää hänen kanssaan aikaa ja tutustua häneen paremmin. Älä missään nimessä luovu vierailuista vaarisi luona! Tätä kautta pysyt kärryillä paremmin asioista eikä vaarillesi tule "hylkimisreaktiota". Jos suhtaudut ystävällisesti uuteen naikkoseen ja hän silti on vihamielinen ja haluaa pysytellä erossa teistä, niin ehkä vaarisi alkaa itsekin päätellä asioista jotain, jos hänellä vielä yhtään leikkaa.
Jossain kohtaa voisit kertoa vaarille, että haluatte hänen parastaan ja toivotte ettei hänelle käy ikävästi. Voit kertoa ettet tietenkään missään nimessä(!) epäile uutta naista, mutta sanoa, että näistä huijareista on ollut niin paljon juttua, että olet ollut huolissasi koska et tunne vielä tätä uutta naista. Mielestäni kannattaisi myös jossain kohtaa ottaa esille, että jos vaari itse joutuukin pitkäaikaishoitoon, jaksaako tämä uusi nainen sitten hoitaa yksin häntä, jos koko muu suku sysätään syrjään. Hänellähän oli niitä kandidaatteja "orrella", että ottaako hänkin sitten mieluummin uuden miehen, jos vaari joutuu hoitoon? Eli tuskin vaari haluaa yksin sairaalaan hyljättynä joutua - ehkä tämä havahduttaa hänet pohtimaan?
Ihme natinaa tämä aina vaan kaikesta maallisesta! Tehkää kuten systerini: hän myi Eiran asuntonsa joka oli hänelle jäänyt kaikkien perinnönjakojen jälkeen ja nyt hän muutti senioritaloon vuokralle. Lapset ovat saaneet jo aiemmista perinnönjaoista petr lärvi helsinkiläisen ison kaksion verran rahaa mutta kaikki on pannut rahat palamaan eli kellään ei ole omaa luukkua. Systeri on nyt päättänyt että kun Eiran kämppä on myyty ja rahat kädessä hän lähtee ekaksi Roomaan katsomaan miltä Vatikaani näyttää. Ja jos ja kun rahaa riittää hän menee Ateenaan, Kairoon etc. eikä pennuille jää sitten enää kiisteltävää. Niin minäkin tekisin.
Suosittelen vaareille nuorempaa - neitykäisiä joilla puutarhat vielä kunnossa. Ei kuppaa ei hivii tai muut vastaavaa tarttuvaa. Nykyään on otettu mallia itäeuroopasta. Siellä köyhät myyvät 15-16v tyttäret varakkaille vaareille leluiksi ja uskollisiksi palvelijoksi. Naimakaupassa vanhemmat tekevät tilin ja pääsevät varhais eläkkeelle 43v - 53v Kreikassa jos suomalaiset veronmaksajat jaksavat kituuttaa 70 vuotiaaksi. Nuoret tyttelit eivät vaadi arvo lahjoja. Eivät kieroile koko perintöä pihtaamalla ja kuiskuttelemalla arvokkaamista "lahjoista tykkäävänsä." Vuoden toimivat prameat rihkama kellot riittävät vähän yksinkertaisille piukoille pimatsuille. Molemmat tulevat tyydytetyiksi ja suku pysyy lauhkeana kuin lammas näin ei kolota kenenkään hammas. Hyviä kutu ilmoja kaikille muille vaareille ja nyt joukolla vakoja kyntämään. 16 kesäistä lihaa merellä - kuka ehtii ensin purjeet testaamaan? Nyt melat heilumaan jollain saarella voi tulla purkaus tuhkaa ilmassa se ei tahtia haittaa ennen kuin on uurnassa.
Ihminen, joka hävittää saamansa perinnön, on sukupovien välistä ketjua ymmärtämätön itsekäs sika.
Se on sama asia kuin että viestijuoksija heittäisi viestikapulan jorpakkoon kesken oman osuutensa ja tulisi tyhjin käsin vaihtoon.
Siis kuinka pitkälle saadaan mennä? keskustelun aloittajalla on syytä huoleen ja on ihan tervettä että huolehtii perinnöstäkin ei vältäämättä itsekyyttään vaan vaarin puolesta!!!!!! Katsoisitteko te itse vieestä kun vaareiltanne huijataan kaikki rahat ettekä tekisi mitään koska "vaarilla on oikeus omiin päätöksiin"? Jos vastasitte EI teillä ei ole mitään syytä solvata aloittajaa ja mikäälli vastaus oli kyllä niin aloittaja ei ole epä normaali vain TE olette idiootteja!!!
Aloittaja on aivan oikeassa siinä että vaarin tulisi huolehtia mummista voi sitä hankkia ystäviä mutta uuden naisen hankkiminen kun toinen makaa sairaana hoitokodissa ei ole moraalisesti oikein. Sinuna hyvä aloittaja en huomiosi moisia kateellisia ja sivistymättömiä ihmisiä jotka eivät ole rahtuakaan empaattisia!!!
Yritä kertoa vaarillesi kuinka paljon hänestä välität ja tutstu ihmeessä tuohon uuteen naiseen. Silloin saat myös mahdollisuudn pitää häntä silmällä ja vaarille voisit kertoa että hänen velvollisuutensa on pitää mummosta huolta niin myötä kuin vastion käymisissä!!! ihmekkös tuo että olet huolisasi!!!
jakeluun että miten vaari voi vaimonsa eläessä muka jakaa yhteistä omaisuutta jollekin toiselle. Vaimo on oikeustoimikelvoton joten ei pystyisi edes allekirjoittamaan mitään paperia jossa antaisi luvan luovuttaa hänen ja miehensä omaisuutta jollekin leskinaikkoselle, ja jos olisi täysissä sielun ja ruumiin voimissa, niin ei taatusti antaisi lupaa. Niinpä mielestäni vaarin ei ole lupa antaa perheen yhteistä omaisuutta kuten esim. tauluja kenellekään kolmannelle osapuolelle. En tunne lakia tältä osin paljoakaan mutta näin maalaisjärjellä ajatellen tuntuu oudolta....
eli kuka hoitaa nyt mummon asioita. Pitäkää tästä mummon omaisuudesta ja rahoista huolta. Kysykää jos tavaroita, joita voi luokitella mummon tavaroiksi on kadonnut. Jos vaarilla on valtakirja niin hän voi tehdä mummon tavaroille ja rahoille varmaan mitä vaan vaikka omaisuudesta ja muusta puolet on mummon. Muussa tapauksessa se on ehkä tapa päästä tarkistamaan asioita mummon puolesta. Vaarin omien rahojen käyttöön on varmaan vaikeampaa mennä puuttumaan.
niin silloin vaari saa puolet yhteisestä asunnosta tasinkona puolet mummun muusta omaisuudesta...
Asiassa ei edetä koskaan maalais- tai kaupunkilaisjärjen mukaan, vaan Suomen lain!
Äitini ei ollut ollut kuin 3 kk kuolleena niin isälläni oli jo uusi tyttöystävä. Isäni antoi uudelle naiselle esim. huonekaluja, ilman kysymättä meiltä (lapsilta) mitään. Isän tyttöystävä oli pyytämässä jo kuolleen äitini (arvokkaitakin) vaatteita, se alkoi tuntua jo TODELLA oudolta! Käytti mm. äitini silkkikylpytakkia!!
No nyt on isällä ollut sitten uusi tyttöystävä. Isä edelleen työelämässä, vaikka kohta jäämässä eläkkeelle. Olen huomannut että isällä ei tunnu olevan koskaan rahaa. On alkanut ostaa halvinta vanhentunutta ruokaa kaupasta, itselleen (tai meille lapsille) ei koskaan osta mitään. Käy vanhan äitinsä lompakosta hakemassa rahaa kun ei muka ole rahaa mihinkään?! Omituista, kun 60 vuotta on pärjännyt ja nyt uuden tyttöystävän myötä alkaa rahat loppua!!?
Itse ei myönnä antaneensa rahaa tyttöystävälle. Mutta selväähän se on että sinne naisille ne (meidän perintö) rahat menee.. Enimmäkseen käy isääni sääliksi kun näyttää kituuttavan tämän uuden naisen takia. Alkoholiin taipuvainenkin on tämä uusi nainen. Yhdessä ryyppäävät kaikki viikonloput. Ihan pelottaa miten alkoholisoituu isäni kun jää eläkkeelle.
Täh..?! Miksi ihmeessä aikuisen ihmisen pitäisi kysyä LUPAA joltakulta, jos haluaa antaa pois omia huonekalujaan..?!
Ja herranen aika oliko silkkipyjamakin VÄÄRÄN ihmsen päällä : D...?? --mistä näitä "elä niinkuin minähaluan" -ihmisiä riittää..??
Toisen vanhemman kuoltua on puolet vahempien omaisuudesta automaattisesti lasten! Eli se kuuluu jo perintönä lain mukaan! Joten kyllä tosiaankin pitäisi kysyä lupa! Toisekseen usein kyse ei ole mistään muusta kuin tunnearvosta. Kyllä sitä haluaisi pitii perintöhuonekalut omassa suvussa eikä jaella niitä kaikenmaailman onnenonkijoille.
On minusta ei ka ERIKOISTA että joku uusi tyttöystävä haluaa pukeutua kuolleen ihmisen vaatteisiin? Pahaltahan se lapsista tuntuu jo muutenkin että isä on löytänyt "korvaajan" noin pian äidille.
Mummille pikapikaa ulkopuolinen edunvalvoja; jollei avioehtoa ole, niin puolet vaarin omaisuudesta on mummin. Vaarin omaisuus kannattaa unohtaa ja antaa hänen tehdä sillä mitä lystää --siihen hänellä on oikeus.
on mielestäni vaarisi henkinen hyvinvointi. vaimo joo tosiaan on hoidossa mutta vaarisi on edelleen naimisissa hänen kanssaan. tuskin hän avioeroa hakee. tosiasia on myös se että omaisuus sukuanne huolestuttaa, mutta silti vaarisi saa elää omaa elämää. otetaan vaikka esimerkki omasta suvustani. vaimo menee hedelmöityshoitoon (jokin leikkaus hänelle tehtiin) 70-luvulla, jokin menee pieleen ja vaimo ei herää nukutuksesta, vaipui siis koomaan. aviomies varakkaana henkilönä palkkasi yksityisiä lääkäreitä ihan ulkomailta saakka muttei kukaan kyennyt auttamaan rouvaa. mies kävi säännöllisesti vaimonsa luona, jutteli tälle ja vakuutti rakkauttaan. no, eipä aikaakaan kun mies tapasi naisen, rakastui ja oman vaimon luona käymiset harvenivat. mies kertoi uudelle rakkaalleen että vaimo makaa koomassa eikä hänellä ole aikomustakaan hakea avioeroa. vuodet kuluivat eikä vaimon tilanteeseen tullut muutosta suuntaan eikä toiseen. mies seurusteli useiden naisten kanssa mutta kertoi omalle koomassa makaavalle vaimolleen kaikista naisistaan. vaimo ei reagoinut. kului 10 vuotta eikä mitään tapahtunut, kului toinen mokoma, ei mitään. eräänä päivänä vaimon ollessa koomassa parikymmentä vuotta, mies meni tapaamaan vaimoaan. juuri kun mies oli lähdössä kotiin han suuteli vaimoaan otsalle ja vannoi rakkauttaan. naisen silmäkulmasta valahti kyynel. hän oli puhunut avioerosta. vuoden sisällä tästä tapahtumasta vaimo antoi periksi, hän kuoli. mies ei ole vielä tähän päivään mennessä mennyt uusiin naimisiin. hänellä on yksi lapsi erään naisen kanssa ja näin ollen hän on ainoa rintaperillinen ja saa kaikein omaisuuden aikanaan.
tarinan opetus, vaarisi on aikuinen ihminen, hän saa tehdä mitä hän haluaa ja mikäli hän tahtoo antaa tauluja ja huonekaluja tyttöystävälleen niin se on hänen asiansa. joka tapauksessa tuleva perintönne on toistaiseksi vaarisi ja hänen vaimonsa omaisuutta ei teidän. kysynpä vaan, kumpi on sinulle tärkeämpää raha vai vaarisi onnellisuus? itse haluaisin että isovanhemmat nauttisivat elämästään vielä kun se on mahdollista. itselläni ei ole enää yhtään isovanhempaa elossa, mutta tiedän ja muistan heidän nauttineen viimeisistä vuosistaan täysin rinnoin.
on tarioina. Urbaanit legendat sun muut..
Samaa mieltä, vaari tehkööt _omalla_ osuudellaan omaisuudesta mitä lystää! Ei ruumispaidassa ole taskuja!..
Kyllä se on näin ,että nuoret naisihmiset jotka on leskejä tai yksinäisiä etsivät rahakkaita miehiä itsellä ja varsinkin ,jos on paljon omaisuutta ja perintöä ja ,niin toinen osapuoli on hyväksi käyttämässä ja ,saatta senkin takia etsi rakkautaa tälläsissä tapauksiaa ,mutta tuos Vaari nyt ei jaksannut varmaan enää ja etsi lohdutusta tai läheisyyttä ,terveenmältä osapuolelta ja ystävyyttä ,mutta näinhän se on ,että ystävyys johdattaan rakkauteen ja syvinpään läheisyyteen ja seurusteluun
Eiköhän vaarisi saa tehdä elämällään ihan mitä haluaa, et sinä vaariasi omista.
Vaarisi määrää omalta osaltaan perinnöstään, hänenhän omaisuutensa on (ei sinun).
Tässä on taas legendaarinen tilanne jossa joku haluaa omistaa ja roolittaa yksittäisen henkilön tiettyyn rooliin elämässään eikä siedä mitään muutoksia ko.asiantilaan ... paskempi nakki että kyseessä on vain illuusio joka on rakennettu pään sisälle, reaalimaailma osoitti todeksi jotain aivan muuta ja se ei mahdu pienen ihmisen pieneen päähän.
Ahneella on tunnetusti paskainen loppu, kansanviisaus osui taas kohdalleen ... niin sosiaalisella kuin ekonomisella tasolla.
Jos on ahneella paska loppu, niin ei hyvä heilu kohta tälle vaarillekaan. Kun hänet on putsattu ja kun hän vielä sairastuu muistisairauteen, hän on puilla paljailla. Hän on lahjoittanut varansa vieraalle. Hän on lahjoittanut lämpönsä ja empatiansa vieraalle.
Minun vaarilleni kävi näin. Että jaksoi mies loppuelämänsä ruikuttaa. Sai sen mitä oli hakenut. Sukulaiset eivät enää välittäneet.
Vaikka vaari olisi kuinka hyvässä kunnossa tahansa niin edunvalvoja pitää hommata.
Netissä kärkkyy ihmisiä jotka kyttää rikkaita miehiä ja naisia varsinkin varakkaita VAIN HUIJATAKSEEN VANHUSTEN RAHAT.Kohta vaarisi pankkitili on tyhjä kun tyttötstävä maksattaa kaiken vaarillasi.
Ymmärrän jotenkin vaariasi,ainahan miehet ovat naistenperään vilkuilleet,vaaritkin vaikka jo näkökin alkaa heikentyä,no minkäs he itselleen voivat.Mutta vaarisi tapauksessa taitaa olla tyttöystävällä onnenonginta menossa.Jos hän oisi rehellinen,hän ei alkaisi flirttailla ukkomiehen kanssa sillä sitähän vaarisi on,olkein kuvottaa että yökylissäkin ollaan.Sitten ajattelen sitä ettei tutustu vaarin sukulaisiin,tuntuu epäilyttävältä.Jos hän olisi ihastunut vaariisi oikeesti ihmisenä hän olisi varmaan innokas tutustuun vaarin perheeseen mutta vasta sen jälkeen kun mummia ei enää oo,toivon että hän elää vielä kauan.Vaarisi pitäisi ymmärtää ja miettiä miltä mummista tuntuisi jos hän saisi tämän tietoonsa,vuosikausien yhdessäolon jälkeen kun sairastuu,niin tässäkö on kiitos,jo tulee toinen kärkkymään paikkaa,ei todellakaan sillä tyttöystävällä oo järjen hippusta päässä.Voi olla vielä niinkin että varisi vanhoilla päivillään tulee pettymään pahemman kerran,eihän tuommoset naikkoset rakasta kuin rahaa.
Kirjoitin tämän siksi että olen nähnyt muutamia todella onnettomia samankaltaisia juttuja.
Teille omaisille lujaa tahtoa vaarinne puolesta pitämään hänen puoliaan syöjätärtä vastaan,ei ainoastaan rahan vaav vaarinne mielenterveyden puolesta,nyt hän varmaan on onnensa kukkuloilla uudesta ystävästään,mutta on niin ikävää kun kukkulalta putoaa silloin sattuu ja pahasti.Kaikkea hyvää teille
ostaa vittua = nautintoa rahoillaan. >Perikunnalle jää mitä on jäljjellä sitten kun vaari on kuollut.
mummojen perää katselen, mutta onneksi on näkö heikentynyt ja näinollen halu ei.
Erikoista, ettei välitä omasta vaimostaan kuolemaan asti ja senkin jälkeen normaalisti varmasti tulee ikävä omaa kumppania. Hyvin erikoista. Ja miksi yhteistä omaisuutta jakaa muille?
Jospa se mummu oli kotona olleessaan se järjen ääni, joka piti hullunmerkit kurissa?
No niin, rahan takia ilmeiseti koko vuodatus. Harvat suvussa tapahtuvat riidat on pahempia, kuin perinnöistä käytävät kärhämät... Entäpä, jos kyseessä olisi rutiköyhä vaari? Olisikohan hänen käytöksensä enää silloin kaikista niin harmillista... Jokatoisessa lauseessa melkein mainitaan raha tai perintö, voivoi.
Mun faija ja mutsi teettivät asianajajallla keskinäisen testamentin, että hän tai äiti perivät toisensa, eivätkä lapset saa mitään ennen kuin molemmista aika jättää. Tätä selittivät sillä, ettei taloa ei sitten tarvitse myydä. Meillä lapsilla on omat itse tienatut talot ja mökit toisella paikkakunnalla, joten mitään heidän vanhaan purkuvalmiiseen taloon liittyvää himoa ei kyllä kellään ole eikä tule... Itse he kyllä empimättä ottivat omilta vanhemmiltaan vastaan huomattavat perinnöt vastaan normaalin perintökaaren mukaan ilman mitään ketkuilua.
Kävi sitten niin, että äiti sairastui syöpään ja kuoli vuoden päästä. Kätevä isä oli nettipankin kautta tyhjentänyt äidin sairaalassaoloaikana äidin tilit niin, että siellä koskemattomana ollut äidin omalta isältään vuotta aiemmin saama perintö oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Ja isä kruunasi homman vaihtamalla omiin nimiinsä siirtämänsä äidin auton uuteen autoon äidin kuolinpäivänä käyttäen välirahana äidin tiliilä olleita rahoja. Eipä ollut äidin perunkirjassa jäljellä mitään omaisuutta, vaikka oli juuri jäänyt eläkkeelle 30 vuoden työuran jälkeen ja saanut ison perinnön vuotta ennen kuolemaansa. Ei ollut jäljelä mitään mistä olisi voinut lakiosaakaan vaatia.
vaan eipä ole tullut äijää tänä vuonna tavattua muuta kun mitä se kutsumatta änki ittensä mun syntymäpäiville...
'
ei, onneksi ei, aseteta vain siksi että sukulaiset ovat huolissaan tulevasta perinnöstään, eli ihan turha huutaa että on hommattava edunvalvoja. Siis vaarille.
Sen sijaan dementoitunut mummo tarvitsee sellaisen, ja mielellään ulkopuolisen.
Mikä ihmeen laki kieltää pettämisen?????!!! Höpö, höpö...
Ja jos isäsi, nimimerkki Ahmed Ahneen poika on tosiaankin hävittänyt äitisi omaisuutta, niin kait olet asiasta aikanasi tehnyt ilmoituksen? Sinä ja sisaruksesi.
"jölafjljkfjasö12.6.2010 21:40
pettäminen ei muuten ole mikään rikos enää ollut pitkään aikaan. Olisi järkevää, että jokainen eroaisi oikeasti juuri sillon kun suhde loppuu, jotta tällaisilta sotkuilta säästyttäisiin. Perintöjen himossa maailma sumenee. Kukaan ei omista euroakaan toisten omaisudesta NIINKAUAN KUIN KUKIN ELÄÄ. Perinnöt jäävät KUOLLEILTA, ei eläviltä..tampiot. Ne setelit voi poltella vaikka takassa jos haluaa... " Näin on!!
. "Ikävää kun aviopuoliso vielä elää. " Miksi ihmeessä on ikävää kun aviopuoliso vielä elää?!
Minun mumulleni kävi noin,mummon löysin papan kuoltua jonkun laulaja papparaisen,ja tämä papparainen on myös ilkeä.Ratkaisu:kroo mummolle,hän antaa huutia molemmille,laki kieltää pettämisen ja tuo lasketaan puolison pettämiseksi joten oikeus voi tehdä asialle jotain se on petos jos huijaa toiselta rahaa ja tavaraa,voimme siis syyttää vaaria pettämisestä ja leskeä petoksesta ja pettämisestä vaarisi kanssa.
pettäminen ei muuten ole mikään rikos enää ollut pitkään aikaan. Olisi järkevää, että jokainen eroaisi oikeasti juuri sillon kun suhde loppuu, jotta tällaisilta sotkuilta säästyttäisiin. Perintöjen himossa maailma sumenee. Kukaan ei omista euroakaan toisten omaisudesta NIINKAUAN KUIN KUKIN ELÄÄ. Perinnöt jäävät KUOLLEILTA, ei eläviltä..tampiot. Ne setelit voi poltella vaikka takassa jos haluaa...
Voi hyvänen aika millaiseen sotkuun olettekaan joutuneet. Ensin huolet mummon sairastumisesta ja huolet vaarin pärjäämisestä ja eikös sitten paikalle liihottelekin ns. laillinen ryöstäjä. On aivan hirveää mitä ahneus ihmisillä teettää. Olisin itse ihan yhtä huolissani tilanteesta kuin teidän sukunne nyt. Siksi toiseksi perintö kuuluu suvulle eikä vieraalle "varkaalle", siltä tämä nyt kuulostaa. Minä ottaisin lakinaiseen/mieheen yhteyden ja hieman kyselisin tilanteesta. Vaikken perintöä havittelisikaan, en haluaisi, että se menee aivan vieraalle. Näitä yksinäisten ikämiesten manipuloijiahan löytyy. Toivon, että tilanteenne selviää.
Ostakaa vaarille Viagraa.
Nopeasti edunvalvoja mummolle! Ja siis julkinen, ei perheen sisältä. Mummo ja vaari omistavat yhdessä kaiken - oletan ettei ole testamenttia tms. - siis YHDESSÄ! Niinpä vaari ei voi hassata yhteisiä varoja (rahaa, tavaroita) ilman, että joutuu tekemään vuosittain tiliä. Jos nostaa isoja summia tileiltä, hänen on tehtävä selko edunvalvojalle.
Muistakin syistä on järkevää tässä tapauksessa mennä lakitoimistoon tai kunnallisen oikeustoimiston puheille HETI.
Ei auta kuin sanoa, että varoitettu on. Merkit ovat nämä: blabla. Pidä silmät auki ja katso, tai myöhemmin itket ja uskot. Pakkohan ei ole kuin syntyä ja kuolla, ja vaari tekee loppupeleissä kuten parhaaksi näkee. Pakottaa ette voi häntä mihinkään.
jos vaari aivan ok muuten...siis järjessä ei mitään vikaa,vaan on vain ihastunut...ei silloin voi laittaa edunvalvojaa...ja mummohan hoidossa,eihän hänellä hätää...antaa vaarin nauttia...mitä se muille kuuluu...hänen omaisuushan se vielä ja jos mummu hoidossa...so what....lapsilla tapan riidellä omaisuudesta ennen kuin toinen edes haudas...voi heh...papukaijamerkki ja 10 pistettä vaarille..nauttikoon
Ymmärrän hyvin tunteesi vaarin touhuista ja siitä, että hänen touhunsa huolestuttaa Sinua.
On ikävää kun ihmisellä on omaisuutta ja se huolettaa lapsia sitten kävi kuin kävi.
Mutta kertomasi perustella ymmärrän, että Sinulla on hätäkin vaarin touhuista. Ikävää kun aviopuoliso vielä elää. Mutta ei sitä edunvalvojaa saa niin helpolla tai saahan sen, mutta ei vaarista voida tehdä asioitaan hoitamattomaksi, jos hän rakastuu esim. kertomallasi tavalla.
Minä olen jo tehnyt edunvalvontavaltakirjan jos kävisi niin, että en pystyisi hoitamaan asioitani.
Mutta jos suku haluaa tehdä minut oikeustoimikelvottomaksi, niin tarvitaan kolmen lääkärin kuuleminen
siinäkin asiassa, ei se maistraatti hyväksy järjetömäksi henkilöä, joka vielä hoitaa asainsa.
Rakastuminen ei ole peruste. toivon kaikenpuolista asioiden selkeentymistä. kaikille osapuolille sopivaksi.
Kyllä on jo törkeys huipussaan,miten kehtaat puhua ja todennäköisesti odottamassa perintöä ihmiseltä joka vielä elävien kirjoissa!?Tollanen ei ole koskaan mun järkeen mahtunut...Voi jospa vaari saisi tietää että rahojahan siinä kärkytään.Mitä muuten itse tykkäisit jos omaisuuttasi kärkytään ja odotellaan h-hetkeä?Ole onnellinen että sinulla vielä vaari elossa vaikka vanha jo varmasti onkin!Tienaa itse omat rahasi.
Joten vaarikin päätti.Hmm,ulkoistaa rakkauselämänsä.
ei pidä sekaantua toisten elämään noin antakaa vaarin elää ja olla
Ei voi mitään, mutta kirjoituksesi perusteella näyttää siltä, että teitä huolettaa kaikki muu paitsi vaari itse.
Te itse / Suku
Raha / Perintö
Tavarat
ja Mummo (joka on näistä muista asioista inhimillisin)
Ottakaa selvää perinnönjaosta ennen, kuin riehutte ja muistakaa se että vaarinne on ihminen joka saa tehdä omat valintansa ja kaikkiin valintoihin on syynsä. Selkeesti rivien välistä voi lukea, että sinä ja sukunne ovat useampaan otteeseen kitisseet ja natisseet tästä uudestä tyttöystävästä. Ei siis mikään ihme, että vaari ei pidä yhteyttä ja jos tuota menoa jatkatte, ei hän tule sitä enää pitämäänkään.
Teidän pitää nyt vaan miettiä, mitkä ne teidän omat prioriteetit ovat.
Ihmiset joiden mielestä perinnön kärkkyminen on ainoa syy haluta oikeudenmukaisuutta ovat ilmeisesti ryhmä, jolla ei ole koskaan ollut mitään jne. Raha ei kasva puussa ja jos ihmiset ovat koko elämänsä tehneet töitä ja säästäneet yms - he yleensä haluavat jättää varansa lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Helpottaakseen heidän elämäänsä. Kun ikää tulee voi käydä mainitulla tavalla ja papparaiset alkavat "sekoilla". Älkä antako kenenkään ladata syyllisyyttä niskaanne. Te haluatte pitää papasta ja mummusta huolta ja oman sukunne perinnön perheellenne. Aivan normaalia toimintaa.
Surullinen tarina, mutta hyvin totuudenmukainen. Olen itsekin vaari ja tilanne on sama. Lasten on syytä tehdä mummulle ja vaarille edunvalvoja mitä pikemmin. Vanhuksilta menee ajatukset ja harkintakyky monesti sekaisin. Olette myöhässä, koska olette olleet niin hyväuskoisia. Nyt lakimies mukaan ja toimeksi.
Niin ja minkähän ikäinen tämä vaari sitten on. Onko kirjoittaja itse 30-kymppinen ja vaari joku 65-75 ikäinen. Kyllähän sen ikäisellä vielä useimmiten on vielä viriiliä elämää. Muistelen omaa isääni joka eli 90-vuotiaaksi ja vielä 75-vuotiaana käänsi lapiolla perunamaat ja teki polttopuut ja oli siis aika vireä ja järjissään. Pitäiskö jäädä odottelemaan kuolemaa ja istumaan kiikkutuolissa ja säästämään eläkkeensä tuleville sukupolville.
Olen omakohtaisesti nähnyt miten oma isäni arvosti äitiäni vain omana piikanaan. Heti kun äiti vähänkin sairasti isä oli kiukkuinen kun passaus ei toiminut. Kun äiti oli sairaalassa isä ei koskaan käynyt katsomassa, mutta kun isä oli sairaalassa äidin piti olla siellä melkein koko päivä isän seurana. Ja kotona kohteli tosiaankin äitiä kuin piikaa.
Olisiko tässäkin kysymys siitä, että miehellä yksinkertaisesti ei ole ollut sen enempää tunteita vaimoaan kohtaan kuin mitä mielihyvää tulee siitä kun kaikki kannetaan eteen ja saa olla pomona paikalla. Kun toinen siitä hiipuu, täytyy etsiä äkkiä uusi piika. Joku hömppä siihen aina tarttuu, mutta kauanko jaksaa "piikoa" jos sijoitus ei pian tuota toivottua tulosta?
Oma isäni oli niin saita että ei ollut pelkoa uudesta piiasta ja sitten siinä kävikin onneksi niin päin, että isä kuoli ja äiti elää vielä. Äiti ei uuttaa puolisoa enää ota ..... tai mistä sitä koskaan voi tietää :)))
Luin tekstisi ja kauhistuin, sillä oli kuin olisi meidän perheemme tarinan lukenut.
Meidän isämme löysi myös nk. tyttöystävän. Noin 20 vuotta nuoremman ja ihan samalla lailla häntä isämme alkoi kutsua tyttöystäväkseen ja alkoi tyrkyttää häntä meille --- etenkin minulle. Oma äitimme ennätti kuolla pitkän sairastamisen jälkeen ja asioiden hoito jäi minulle, vanhemman ja nuoremman veljeni kannustuksella, myöhemmin asioiden hoito jäi vanhemmalle veljelle ja sitten nuoremmalle. Ensin olimme tosi tyytyväisiä että isällä oli joku johon nojata vaikeana aikana, mutta sitten tuli ensin naisen tytär ja hänen perheensä kuvioihin, sitten alkoi äitimme parjaaminen joka tosin loppui kun sanoin sen naisen kuullen isälle että katsoo ympärilleen ja alkaa ajatella sitä että mitään ei varmaan olisi, ellei äitimme olisi pitänyt tiukassa otteessa raha-asioita meillä. Tämän jälkeen alkoi meidän muiden parjaaminen ja isälle syötettiin mitä kummallisimpia asioita, sillä se jo kertoo paljon että minä esim. (veljet tietenkin myös, mutta...) olin silmä terä isällemme, koska olin ainut tytär, minä olin paha ja minua ei eräiden keskusteluiden ja yhden "tapaamisen" mukaan ole ollutkaan koskaan.
Olimme mieheni kanssa kerran isämme luona käymässä, kun pihaan pöllähti mies. Hän oli ilmeisesti keskustellut talon myynnistä isämme kanssa. Tämä kyseinen talo jäi isämme ja äitimme keskinäisellä testamentilla isällemme "vanhuuden" varaksi. Olisihan se jäänyt joka tapauksessa Suomen lain mukaan, mutta kuitenkin varmistivat että näin menetellään. No, mies joka tuli pihaan, hän esitteli itsensä ja kätteli. Kummasteli kovasti kun hän minulta kysyi, kuka olen. Vastasin että talon omistajan tytär.
Isämme sanoi minulle että haluaa kaiken entisen, vanhan unohtaa ja aloittaa uuden elämän. Niinpä hän hävitti perusteellisesti kaiken, mikä oli ennen niin rakasta hänelle --- ja kas kummaa! Juuri tämän naisen kuvioon tulon jälkeen --- kuinka ollakkaan!
Asuimme toisella paikkakunnalla oman tyttäreni kanssa jonkin aikaa, jonka aikana tapasin nykyisen miehenikin ja muutaman kerran kysyessäni isältämme että voimmeko tulla yhdeksi yöksi yöpymään sinne hänen luokseen. Voisimme tehdä ruokaa ja siivota, laittaa paikat kuntoon, isämme sanoi että ei hän voi luvata mitään, että on kysyttävä hänen "tyttöystävältään" että voiko olla niin pitkään. Kysyin isältämme suunnattoman luokkaantuneena että mitä ihmettä se ihminen tekee sinun omaisuutesi kanssa? Ja eikö sinulla ole enää mitään sanan valtaa omaan taloosi? Kun aloin epäillä asiaa, en voinut enää isältämme sitä salata, vaan sanoin suoraan etten luota siihen naiseen. Tästähän tuli sota, joka ei tahtonut tulla loppuakseen. Olin muutaman kuukauden puhelimeen vastaamattakin, koska en jaksanut kuunnella niitä "tuuletuksia" ja kehuja kuinka hyvä tämä väliintukeva henkilö oli ja kuinka paljon hän haluaisi mennä naimisiin sen kanssa... Onneksi ei mennyt! Luojalle kiitos! Loppujen lopuksi kävikin niin että isämme otti minuun yhteyttä kuukautta ennen kuolemaansa ja sain korjattua isämme ja minun väliset suhteet kuntoon. Enhän toki ollut vihainen hänelle, vaan sille että yksi, ihan vieras henkilö koitti venkata meitä lapsia ja isäämme erilleen toisistamme.... tosin siinä todellakaan onnistumatta... Onneksi!
Tästä naisesta vielä. Hän kertoi aivan avoimesti että omistaa kolme asunto osaketta ja ei ole koskaan saanut lahjaa, ei ole ollut töissä päivääkään, eikä voittanut mitään rahaa mistään eikä myöskään ole saanut perintöä mistään koskaan. Kysyin häneltä, mistä oli saanut nuo rahavarat ostaa ne asunnot, hän sanoi vaan jotain epämääräistä ja kohautti olkapäitään. Edellisen miehensä kanssa oli kuulema jotain kärhämää ollut jonkin aikaa, mutta sitten tämä mies (näin käsitin) heitti pihalle tämän naisen. Kun kuulin noista asunnoista, alkoi hälyytyskellot soida...
Mutta jos joskus vielä näen sen naisen, voi olla aika vaikeaa pidätellä sanoja ja tekoja... mitä ne sitten ovatkin, sillä se nainen vei kolme viimeistä vuotta isämme ja meidän lasten väliltä ja sitä en koskaan anna anteeksi sille naiselle.
Mutta tälläistä!
Niin että kauhun sekaisin tuntein luin kirjoituksesi...Minä jos olisin samassa tilanteessa, ottaisin härkää sarvista ja alkaisin "pommittaa" kysymyksillä ja olisin ehdottoman paljon isän kanssa tekemisissä. Soittelisin niin paljon kuin voi ja menisin käymään ja koko ajan huolehtisin että isälle olisi muuta tekemistä... Menisin suorastaan isämme ja sen naisen väliin. En kaihtaisi keinoja enää... mitään keinoja! Toivottavasti isänne silmät avautuvat ja saatte olla taas isänne ansaittuja silmäteriä kaikki! Voimia jaksaa!
Oma mummoni makaa sairaalassa, alunperin siksi että sairastui dementiaan, enää hän ei juurikaan muista minua saatika muita. Ajattelen että vaarisi on oikeutettu olemaan onnellinen mies. Jotkut maksaa lomamatkasta, toiset muusta. Minun mielestä vanha ihminen saa tehdä mitä haluaa, eikö olekin hienoa et vaarisi on onnellinen? vai haluaako sinun sukusi vain sitä perintöä, eikö ihmisen onni ole tärkeämpi kuin raha?
Ehkä vaarisi ajattelisi teitäkin jakaessaan omaisuutta, jos olisitte hiukan edes mukana hänen onnessaan, eikö teille ole tullut mieleen vaikka tavata tätä uutta naisystävää.. tai kutsua häntä teidän juhliinne tms. Kai vaarisi mieluummin tapaa naisystävänsä sukua enemmän, kun teidän sukunne ei hyväksy hänen onneaan.
Ennen kuin syyttää muita, on hyvä katsoa omaan napaan. Enpä usko että vaarisi on ihan tyhmä, onhan hän kuitenkin elänyt jo pitkän tovin...
Antaako onnen onkiminen ja onni siihen valtuudet että unohdetaan kaikki muut ja muu, se mikä on ollut?
Ei se menneisyys katoa, mutta toisten vahingoittaminen toisen ihmisen kautta on RIKOLLISTA touhua!
Minä voin kertoa tuhannen ja yhden yön tarinat kyseiseen asiaan liittyen ja ne tariat ovat TOSIA!
Ne ei se ole vaarikaan enää täysissä järjissään, jos noin tyhmästi menettelee vieraan naisen kanssa. Tuskin olisi parikymmentä vuotta aikaisemmin ollut näin tyhmä, ihan varmaan oliis nähnyt naisen kulissin taakse. Mutta niin ne typeriä ihmiset sekä liian nuorina että liian vanhoina. Just luin jutun nuoresta likasta, joka lähti suin päin tapaamaan jotain netissä kohtaamaansa äijää, kun tämä höpötteli kaikkea aivan uskomatonta ja toinen pöhlö uskoi. Huonosti kävi, raiskaus ja pahoinpitely seurauksena.
Yhtä typeriä ihmiset on sitten vanhoina, uskoo mitä tahansa kun vaan nuorempi kumppani uskottelee. Tiedän minäkin vastaavanlaisen tapauksen ihan ystäväpiiristä, leskimies, jota nuorempi leskirouva alkoi piirittää ja pyydellä tältä rahaa milloin mihinkin tarpeisiin. Autokin olisi miehen pitänyt ostaa tämän leskirouvan pojalle. Asiassa oli vaan yksi paha kanto kaskessa, eli miehen tytär, joka ei oikein asialle lämmennyt. Kaikkea tämä ihme leskirouva yritteli, kyllä siinä sai välillä nauraakin oikein kunnolla kun kuuli vaikka mitä.
Täällä hoetaan, että mitä ne rahat perillisille kuuluu, eihän ne ole mitään työtä tehneet niiden rahojen ja omaisuuksien eteen. No sanokaas nyt sitten, millä oikeudella ne sen paremmin sitten kenellekään ulkopuolisellekaan kuuluu, vaikkapa nyt tämän ap:n mainitsemalle rouvalle? Mitäs työtä tämä sitten on niiden rahojen eteen tehnyt?
Joku kirjoitti vielä, että menkää töihin ja tienatkaa omaisuutenne siten. Aivan niin, menköön siis töihin tämä leskirouvakin ja tienatkoon omaisuutensa siten, eikä kärkkymällä toisen ihmisen omaisuutta.
Jos tällainen on noin monenihmisen mielestä ihan ok, että vanhan pariskunnan omaisuutta saa ulkopuolinen ihminen mennä tonkimaan ja sieltä viemään tavaroita itselleen ihan vaan toisen osapuolen heikkoutta hyväksikäyttäen, niin toki hemmetissä minäkin alan sitten niin toimia! Naapurissani asuu vanha pariskunta, joista nainen on useaan otteseen sairaalahoidossa, ei parane milloinkaan ja varmasti kohta kuolee. Täytyykin alkaa touhuta sen miehen kanssa. Kaukana asuva ainoa perillinen ei takuulla saa tietää yhtään mitään ennen kuin on liian myöhäistä, ja hänellehän voin sitten antaa näitä täällä lukemiani vastauksia. Että se on ihan miehen oma asia, jos hän tahtoo antaa rahojaan ja tavaroitaan minulle. Hieno auto niillä ainakin on, haluan sen omiin nimiini. Varmaan saan, kyllä se mies sen verran lepsulta vaikuttaa ja on aina minusta tykännytkin. Tarjoudun selänpesijäksi saunaan, ja lepertelen kaikenlaista. Mukava ukko se on, että kyllä sen kestää ja viitsii, kun rahaa on tarjolla sitten vastineeksi aika paljonkin. Kukaties saan puolet siitä talostakin itselleni, aika mukava summa ihan noin vaan tuulesta temmattuna. Ja tiedän minä yhden toisenkin vanhan miehen, jo leskeksi jääneen. Siltäkin voisi kivasti irrota rahaa, jos alan vaan käymään siellä sen luona ihan iltojen iloksi ja ratoksi. kenelläkään ei ole nokan koputtamista, eikö niin?
Että uutta naisystävää tavata?
Mietiskelin tässä että jos me olisimme siihen leikkiin ryhtyneet, emme itsekkään enään olisi tienneet kenen mikäkin omaisuus on ja kenelle mikäkin kuuluu.
Huomasin muutaman kerran jälkeen, mikä oli homman nimi, mutta meidän isukkiin kun se ei taas tehonnut vaikka olisi rautakangella järkeä yrittänyt saada päähän. Isämme ei ajatellut aivoillaan, vaan sydämellään. Se vaan että en koskaan ole pitänyt tyrkyttämisestä ja toisten ylistämisestä joten meidän ovemme takana ei edes jehovat käy kun tietävät ettei siellä tykätä. Minä kun olen sen sorttinen että sanon sitten suoraan enkä kiertele ja tässä meidän isämme tarinassa oli se pointti että nimenomaisesti ME vaalimme sitä omaisuutta ja rahaa isällemme ja isän vanhuutta varten, ei kenellekkään ulkopuoliselle huijarille.
Olen sitä mieltä alkuperäisen tekstin kirjoittajan ongelmasta että en ajattele itse rahallista puolta muuten kuin siten että heidän isänsä ei jäisi puille paljaille, sillä läpi näkyvä homma tuo on ja mieleeni tulee vaan kauhuskennaario siitä kuinka toinen menettää oman omaisuutensa ja lopuksi vielä itsenäisyytensä.
Olisitteko yhtä huolissanne jos vaari olisi täysin varaton? Antakaa vaarinne elää elämäänsä jota hänellä vielä on jäljellä, se mihin hän käyttää omat rahansa ei varmaan ole teidän asia, eihän ne teidän rahoja ole. Ahneella on paskainen loppu.
...kun pohtii, mitä MUMMO tekisi, JOS olisi tioetoinen? Sallisiko hän että hänen varojaan/omaisuuttaan annetaan toiselle naiselle? Mummo ottaisi avioeron, ja oman omaisuutensa, ja varat jaettaisiin. Vaari voi omalla osallaan tehdä mitä haluaa. Näin täytyy olettaa.
Tilanne on identtinen toisen samanlaisen tilanteen kanssa joka oli uutisissa. Vaimo joutui koomaan ja oli vuosikausia siinä. Hänellä oli kai varallisuutta. Nuori mies sillä välin kyllästyi yksinäisyyteen ja otti uuden naisen. Uusi nainen halusi avioliittoon, mies ei suostunut, ei halunnut ottaa eroa vaimosta, koska odotti perintöä ja vakuutusrahoja. Tuli päivä että mies halusi vetäistä vaimon hengityskoneen letkut irti (siis että vaimo olisi kuollut). Vaimon vanhemmat eivät suostuneet, veivät jutun oikeuteen.Ja alkoi tappelu naisen hengestä. Ihminen vaikka murhaa rahan ja etujensa takia.
Minä antaisin tuollaisen vaarin vaan elää oman elämänsä niinkuin haluaa. Käykää vaan tapailemassa mummoa säännöllisesti.
Sehän se tärkein näyttää vaarin suvulle olevankin. Perinnöt ja rahat, vaarista tuskin kukaan välittää ja siitä, miten hän jäi yksinäiseksi, kun mummo dementoitui! Jos todella rakastaisitte vaaria, ajattelisitte hänen yksinäisyyttään ja toivoisitte, että hän löytäisi uuden ystävän.
Niin ja teidän mielestänne lesken silmissä kiiluu vaan eurojen kuvat! Haistakaa home! Odottakaa nyt kun itse jäätte yksin ja leskeksi! Katsotaan sitten, mikä puntarissa eniten painaa: yksinäisyys ja seuran puute vai raha!
Miten ihmeessä muuten dementti vanhus voisi vielä parantua normaaliksi? Ei pidä paikkaansa!
No eipä se vaari nyt niin yksinäiseltä vaikuttanut, kun jo KAHDEN KUUKAUDEN kuluttua oli nainen kuvioissa! Ja näin vakava tapaus vielä. Kyllä se on äijä lähtenyt seuraa etsiskelemään ihan saman tien, edes odottelematta mitään yksinäisyyden tunteita. Mikäs siinä, mukavahan se on että löytyy uusia ystäviä, mutta pitää muistaa myös se, että ystävyys ei perustu taloudellisille asioille, päinvastoin. Jos tämä naisihminen oikeasti rakastaa vaaria ja haluaa tälle hyvää, hän ei ota vastaan mitään rahoja eikä taloudellisia etuuksia tältä. Silloin on kyseessä aito pyyteetön ystävyys ja rakkaus. Eikä kenenkään kodista lähdetä tavaroita viemään yhtään minnekään, johan aidon ystävän pitäisi se tajuta. Ei keneltäkään oteta sellaisia vähänkään arvokkaampia lahjoja vastaan, joiden omistussuhdekin on tavallaan epäselvä, koska kyseessä on naimisissa oleva ihminen. Minäkin olen avioliitossa, eikä minulla totisesti ole oikeutta lahjoittaa kodistani yhtään mitään kenellekään ilman aviopuolisoni suostumusta. Miten te itse suhtautuisitte, jos olisitte puolustuskyvyttöminä sairaalassa, ja sillä välin puolisonne antaisi kodistanne tavaroita jollekin teille tuntemattomalle ihmiselle, ja jopa rahaa syytäisi hänelle?
byääh, vaari ei tee miten ME haluamme, hän on itsekäs..
Kovasti kannatte huolta vaarin onnesta.
Dementoitunut tai dementoituva ihminen tajuaa loppuun asti kosketuksen. Siksi esim. vaarin käynnit vaimonsa luona ovat sairaalle tärkeitä. Ei hoitolaitoksissa riitä kädestä pitelijöitä.
Jos olisin itse tilanteessa, haluaisin huolehtia dementoituneen hyvinvoinnista loppuun asti. Kuinka dementoituneesta mahtaa olla kyse? Kokonaan sängyssä? Kokonaan kommunikoimaton? Letkulla ruokittava?
Ellei, hän ymmärtää mielihyvän, joka tulee esim. tukan laittamisesta, uudesta puserosta, laulusta, leikistä jne. Monet vaarit käyvät melkein päivittäin ruokkimassa vaimoaan.
Tässä nyt on tilanne, että hylätty mummo tarvitsee edunvalvojan. Tämä voi huolehtia mummolle niitä pieniä mukavuuksia, joita laitoshoidossa oleva ei yhteiskunnalta saa.
Vaari voi huidella ihan niin kuin haluaa. Mutta mummon edun mukaista on, että lähiomainen hankkii hänelle edunvalvojan. Siis ensiksi lääkäriin. Siitä se lähtee.
PS Minun anoppini oli dementoitunut yli 10 vuotta. Vain viimeiset vuodet hän oli "poissa", mutta ymmärsi kyllä kosketuksen. Hänelle järjestyi edunvalvojan avulla omista varoista jalkahoito, suuhygienia ja kampaaja. Me siis hankimme sen edunvalvojan, kun anoppi oli ollut noin 5 vuotta laitoshoidossa.
Olen juurikin samaa mieltä,olisiko vaari ja vaarin seikkailut yhtä kiinnostavia jos hän olisi varaton!?Pelkäät vaan omasta puolestasi että saatkohan SINÄ sitä "pätäkkää" kun se aika koittaa...niin kova on hinku päästä toisten varallisuuteen kiinni.Suorastaan oksettaa tollanen!Itse en edes viitsi enkä haluakaan ajatella rahankiilto silmissä ja odotella isovanhempien lähtöä.Mutta ilmeisesti vaari ei saisi käyttää aikoinaan elantonsa saaneena varojaan kysymättä ensin sinulta,onhan sinulla kova huoli että jäätkö pennittömäksi sitten joskus.
Ja ei siinä ole omasta perinnöstä kyse, vaan mummon oikeudesta ja vanhuudenturvasta! Mitä vaan voi vielä sattua, johon mummo tarvitsee rahaansa, tai vaikka paranee ja tahtoo takaisin kotiinsa!
Muutoinhan kaikkien velkaantuneiden sinkkunaisten olisi laillista ottaa kaikki vanhuudenhöperöt vaarit "ystävikseen" ja muuttaa heille asumaan ja maksattaa ruuat, matkat, ym.kulut heillä! Se on riistoa.
ei poliisi asiaan pysty puuttumaan, ellei kyse ole mittavasta petoksesta.
Luin juuri kaupungin lehdestä parista mummista, jotka olivat palanneet kotiin hoitolaitoksesta. Moniin muistisairauksiin on keksitty hyviä lääkkeitä. Näinkin voi käydä.
No, nämä mummelit ihmettelivät mitä kodille oli tapahtunut. Toiselta oli mies myymässä asuntoa, toiselta oli poika realisoinut kaiken myyntiin kelpaavan ja oli tehnyt vuokrasopimuksen vieraalle.
poliisin luokse ei kannata mennä,eihän tuossa ole mitään mistä tehdä rikosilmoitus..