Kertokaa hyvät ihmiset mitä minun kannattaisi teidän mielestänne tehdä tai ajatella mieheni ajatuksista..
Tilanne on se, että juttelin vakavissani mieheni kanssa suhteemme tulevaisuudesta ja siitä miten hän minut ja meidät ylipäätään kokee. Kun kysyin olenko se oikea hänelle, mies vastaa että toivoo minun olevan se oikea. Minä ihmeissäni, että mitä helvettiä tuo sitten tarkoittaa, että toivoo!? Kun kysyin ennen tuota kysymystä, että miten sinä jaksat minua koko loppuelämän sinne mummeroiseen asti tms. vastaa että tietenkin jaksan ja heittää siihen jonkun lepposan vitsinkin päälle tukeakseen tarinaansa. No, sen jälkeen siis esitin tuon "se oikea"-kysymyksen ja vastasi siihen noin ja ahdistuneella naamalla. Mitä helvettiä tuollainen ristiriitainen vastailu on?! No ei siinä vielä mitään, sitten jatkoin keskustelua aiheesta, että miten kokee meidät sitten nykyisin. Kuulema joitakin asioita tulee selvittää, mutta menee muuten nyt hyvin. Kysyin mitä ne korjattavat tai selvitettävät asiat oikein sitten ovat, koska et koskaan minulle niistä tule kertomaan. No nämä "selvitettävät" asiat mitä mies kertoi ovat mielestäni aivan älyttömiä, enkä voi ymmärtää miten joku voi repiä tuollaisista asioista elämää suurempaa asiaa..yksi asia oli nimittäin sellainen, että miestäni risoo se, että ei ole tavannut erästä opiskelukaveriani ja haluaisi sen välttämättä tavata koska olen siitä hänelle kuulema puhunut niin paljon koska opiskeluaikana jouduimme olemaan tiiviisti tämän kamun kanssa tekemisissä. Tähän väliin mainittakoon, että tämän opiskelukaveri ei ole minulle eikä ole ollutkaan koko aikana sen kummempi ystävä tai edes kaverikaan, vaan ajauduimme koulussa olemaan pakosti toistemme seurassa koska olimme sidottuna toisiimme opiskeluprojektin vuoksi. Itseasiassa inhosin tätä ihmistä ja inhoan edelleenkin tietyissä asioissa ja olen tyytyväinen ettei minun tarvitse olla enää hänen kanssaan tekemisissä. Pointtina kuitenkin se, että mieheni todella hyvin tietää tämän asian ja silti haluaa tavata tämän henkilön ikäänkuin se olisi minun hyväkin ystävä! Olen kertonut, että on minun asiani kenen kanssa haluan olla kaveri ja ketä tavata ja ketä en, ja jos minä en halua olla kyseisen henkilön kanssa missään tekemisissä niin miksi ihmeessä minun pitäisi hänet esitellä ja tavata mieheni takiakaan!? Tästä mieheni on kuulema loukkaantunut. Minä puolestaan koen tuon minua loukkaavana asiana enkä ymmärrä miksi hän edes haluaa tavata kyseisen henkilön niin kovasti! Mieheni saattaa aina kysellä silloin tällöin tämän "kaverin" kuulumisia yhtäkkiä tms. ja aivan kuin ärsyttääkseen minua. Onko tuo normaalia?! Lisäksi en kuulema hyväksy häntä sellaisena kuin hän on ja hänen menneisyyttään, ei kuulema uskalla nauttia elämästä, koska en anna kuulema hänen kuunnella kotonamme hevimusiikkia kovalla jo heti aamusta kun heräämme. Kuitenkin nämä asiat miksi hän minun "oikeellisuuden" kyseenalaistaa ovat aivan naurettavia mielestäni normaalin ihmisen mittapuussa. Ainiin, se mikä myöskin saa kyseenalaistamaan minut on kuulema puheeni ja ilmeeni ristiriitaisuus, tässä on kuulema petraamisen varaa. Minulla pitäisi naamataulu näyttää samaa mitä sanon. Kaikki suhteemme "petraamiset" yllättäen löytyivät vain ja ainoastaan minusta. Hän ei edes viitsinyt kysyä, että mitä mieltä minä olen hänen käytöksestään, miten minä koen meidän suhteen ja miten minä koen onko hän minulle se oikea. Itse asiassa hän ei ole koskaan kysynyt näitä minulta. Hän ei sanojensa mukaan pidä että kyselen häneltä paljoa yhtään mistään, vaan yleensä hän hermostuu. Tämän vuoksi hänkään ei kuulema kysele paljoa minultakaan. JATKUU SEURAAVASSA VIESTISSÄ.
Tilanne on se, että juttelin vakavissani mieheni kanssa suhteemme tulevaisuudesta ja siitä miten hän minut ja meidät ylipäätään kokee. Kun kysyin olenko se oikea hänelle, mies vastaa että toivoo minun olevan se oikea. Minä ihmeissäni, että mitä helvettiä tuo sitten tarkoittaa, että toivoo!? Kun kysyin ennen tuota kysymystä, että miten sinä jaksat minua koko loppuelämän sinne mummeroiseen asti tms. vastaa että tietenkin jaksan ja heittää siihen jonkun lepposan vitsinkin päälle tukeakseen tarinaansa. No, sen jälkeen siis esitin tuon "se oikea"-kysymyksen ja vastasi siihen noin ja ahdistuneella naamalla. Mitä helvettiä tuollainen ristiriitainen vastailu on?! No ei siinä vielä mitään, sitten jatkoin keskustelua aiheesta, että miten kokee meidät sitten nykyisin. Kuulema joitakin asioita tulee selvittää, mutta menee muuten nyt hyvin. Kysyin mitä ne korjattavat tai selvitettävät asiat oikein sitten ovat, koska et koskaan minulle niistä tule kertomaan. No nämä "selvitettävät" asiat mitä mies kertoi ovat mielestäni aivan älyttömiä, enkä voi ymmärtää miten joku voi repiä tuollaisista asioista elämää suurempaa asiaa..yksi asia oli nimittäin sellainen, että miestäni risoo se, että ei ole tavannut erästä opiskelukaveriani ja haluaisi sen välttämättä tavata koska olen siitä hänelle kuulema puhunut niin paljon koska opiskeluaikana jouduimme olemaan tiiviisti tämän kamun kanssa tekemisissä. Tähän väliin mainittakoon, että tämän opiskelukaveri ei ole minulle eikä ole ollutkaan koko aikana sen kummempi ystävä tai edes kaverikaan, vaan ajauduimme koulussa olemaan pakosti toistemme seurassa koska olimme sidottuna toisiimme opiskeluprojektin vuoksi. Itseasiassa inhosin tätä ihmistä ja inhoan edelleenkin tietyissä asioissa ja olen tyytyväinen ettei minun tarvitse olla enää hänen kanssaan tekemisissä. Pointtina kuitenkin se, että mieheni todella hyvin tietää tämän asian ja silti haluaa tavata tämän henkilön ikäänkuin se olisi minun hyväkin ystävä! Olen kertonut, että on minun asiani kenen kanssa haluan olla kaveri ja ketä tavata ja ketä en, ja jos minä en halua olla kyseisen henkilön kanssa missään tekemisissä niin miksi ihmeessä minun pitäisi hänet esitellä ja tavata mieheni takiakaan!? Tästä mieheni on kuulema loukkaantunut. Minä puolestaan koen tuon minua loukkaavana asiana enkä ymmärrä miksi hän edes haluaa tavata kyseisen henkilön niin kovasti! Mieheni saattaa aina kysellä silloin tällöin tämän "kaverin" kuulumisia yhtäkkiä tms. ja aivan kuin ärsyttääkseen minua. Onko tuo normaalia?! Lisäksi en kuulema hyväksy häntä sellaisena kuin hän on ja hänen menneisyyttään, ei kuulema uskalla nauttia elämästä, koska en anna kuulema hänen kuunnella kotonamme hevimusiikkia kovalla jo heti aamusta kun heräämme. Kuitenkin nämä asiat miksi hän minun "oikeellisuuden" kyseenalaistaa ovat aivan naurettavia mielestäni normaalin ihmisen mittapuussa. Ainiin, se mikä myöskin saa kyseenalaistamaan minut on kuulema puheeni ja ilmeeni ristiriitaisuus, tässä on kuulema petraamisen varaa. Minulla pitäisi naamataulu näyttää samaa mitä sanon. Kaikki suhteemme "petraamiset" yllättäen löytyivät vain ja ainoastaan minusta. Hän ei edes viitsinyt kysyä, että mitä mieltä minä olen hänen käytöksestään, miten minä koen meidän suhteen ja miten minä koen onko hän minulle se oikea. Itse asiassa hän ei ole koskaan kysynyt näitä minulta. Hän ei sanojensa mukaan pidä että kyselen häneltä paljoa yhtään mistään, vaan yleensä hän hermostuu. Tämän vuoksi hänkään ei kuulema kysele paljoa minultakaan. JATKUU SEURAAVASSA VIESTISSÄ.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaiken huippu tässä on se että olemme kihloissa ja mies kihlautumisen aikoihin oli todellakin sitä mieltä että olen hänelle se oikea ja oli innoissaan yhteisestä tulevaisuudesta halusi kanssani naimisiinkin. Olemme molemmat ihan aikuisia ihmisiä eikä enää mitään teinejä(vaikka tämä nykyään kuulostaa juuri siltä). Siksi olenkin nyt aivan umpisolmussa ajatuksieni ja elämäni kanssa..haluan parisuhteen johon voin luottaa ja johon voi satsata itsensä, niin henkisesti kuin rahallisestikin. Kuinka kauan tässä muka pitäisi sitten odottaa jotta mies olisi varma "oikeellisuudestani"? Mielestäni mies käyttäytyy todella itsekkäästi asian suhteen. Kerroin hänelle että minun on tiedettävä, koska kyseessä on minunkin elämä ja tulevaisuus. En voi laittaa elämääni likoon sellaiseen parisuhteeseen jonka tulevaisuus on kysymysmerkki. Mielestäni tällainen asia pitäisi jo tietää tässä vaiheessa ja olla kummankin täysillä siinä mukana. Mies vain tuumaa, että mennään päivä kerrallaan nyt. Mitä helv?! Rakastan kyllä miestäni siksi olen suostunut tällaiseen ja hänessäkin on puutteiden lisäksi sellaisia hyviä puolia mitä arvostan..mutta mihin tämä johtaa? En uskalla edes ehdottaa uuden sohvan ostamistakaan, eikä hän sisustukseenkaan ole senttiäkään laittanut. Hän ei edes puhu mistään säästöistä meitä varten, eikä ole edes kesäksi ehdottanut yhtään mitään yhteistä matkaakaan tai tekemistä. Oli kuitenkin suostuvainen matkaehdotukseeni. Olen alkanut hajoamaan sisältäpäin tämän asian takia. Hän kyllä jaksaa ylistellä muiden suhteita ja tekemisiä minulle, mutta meistä ei puhettakaan, jammaillaan vain päivä kerralla. Mitä ajatella miehestä ja mitä minun tulisi tehdä? Olen aivan neuvoton tässä tilanteessa!
(Juma, mä sietäisin saada nobelin ton kaiken lukemisesta.. Ja sä tän seuraavan.. :)
Sori jos tää loukkaa, se ei ole tarkoitukseni, mutta mieleen tuli, että sä teet nyt kärpäsestä härkästä.
Sun mies vastaa tollasiin naisten tyypillisiin tenttikysymyksiin just niin kuin miehet niihin vastaa, ei mitään sen kummallisempaa. Hän vain toivoo, kun ei voi tietää mitään varmaksi kuten ei kukaan voi kun on kyse tulevaisuudesta, ja siksi hän ilmaiseen sullekin siis vain sen toiveensa. Että sä olisit hänen loppuelämän kumppaninsa ja niin edelleen. Se on hänen toiveensa, mutta varma hän ei siitä voi olla, sillä sähän voit ite retkahtaa johonkin toiseen mieheen tai jäädä auton alle huomenna tai... Ymmärrätkö? Miesten logiikka perustuu mutkattomaan tiehen ja uskoon, että kaikesta kyllä selviää, sitten aikanaan.
Heräskin kysymys, miksi sulla itselläsi on niin kamalan palava tarve kuulla verbaalista vakuuttelua siitä, että mies on tulevaisuudessakin varmasti onnellinen sun kanssasi? Mitä sä pelkäät? Epäonnistumistako, jos te menette naimisiin joku päivä? Rakkauden hiipumista ja yksin jäämistä?
Mutta eihän kukaan voi tietää varmaksi edes sitä mitä huomenna tapahtuu! Joten kandeeko elämäänsä elää varmistelemalla ja ennakoimalla kaikki mahdolliset sudenkuopat joita sitten kuitenkin tulee eteen muodossa tai toisessa?
Eikö kande mieluummin vaan uskaltaa luottaa itseensä ja kumppaniinsa, elää eteenpäin elämää ja ottaa jokainen päivä vastaan sellasena kun se tulee? Sitä se sun mies tarkoittaa sanoessaan, että otetaan päivä kerrallaan.
Relaa jo sinäkin ja luota siihen teidän kahden väliseen rakkaudentunteeseen ja ystävyyteen, äläkä aja itseäsi seinälle ajattelemalla, että sun mies on jotenkin tahallisen ilkeä kun ei nyt innostunutkaan vakuuttamaan sua sanallisesti, että joo, kaikki tulee olemaan ikuisesti hyvin.
Sulla on ihan fiksu mies joka tykkää susta, siksihän se on juuri sun kanssasi eikä jonkun toisen. Siinä on sulle ihan konkreettinen vakuutus hänen tunteistaan sua kohtaan.
Ja se pakkomielteeltä kuulostava kuvaus sen sun entisen opiskelukaverisi tapaamisesta on luultavasti vaan vastareaktio siihen, miten sä olet siitä ihmisestä puhunut sun miehellesi. Ehkä hänelle on jo syntynyt tarve piruillakin sulle sillä asialla, kuin vastatenttinä, jotta sä jättäisit hänen tenttaamisensa sikseen.
Joka tapauksessa sillä asialla kinastelu on ihan lapsellista ja osoittaa vaan että teillä on aika pienet ympyrät jutuissanne.
Ottakaa iisisti ja nauttikaa toistenne seurasta.