Elämän tarkoitus-kärsimys?

Pitkät yöt kirjoitti:

Mun elämä on ollut tän about 40v yhtä tuskaa, olen joutunut elämään lapsuuteni todella ankarassa kodissa, väkivalta oli päivittäistä, sekä henkistä, että fyysistä. Pakenin aikuisena sitten "turvallisen" miehen kotiin, joka yllätys yllätys olikin kaikkea muuta kuin turvallinen. Parin lapsen jälkeen tajusin lähteä turvakotiin ja jäin sille tielle. Aloitin elämäni alusta lasten kanssa. Meni vuosia terapiassa, sekä lapsilla että minulla. Uutta suhdetta en halunnut, en edes seksisuhteita, keskityin elämän rakentamiseen itselle ja lapsille. Puolitoista vuotta sitten työpaikalle tuli uusi mies, ja tutustuimme hiljalleen. Juttelimme päivittäin ja viihdyin hänen seurassaan. En pelännyt mitään, osittain siksi, että hän oli erittäin kohtelias ja korrekti aina ja naimisissa. Hän ei ollut koskaan mitenkään lähentelevä tai rasvainen. Olimme hyviä ystäviä, ja kun vihdoin tänä keväänä aloin uskaltautua kertomaan hänelle tuskallisia asioita elämässäni ja avautumaan, hän lähtikin erään projektin tiimoilta pois kaupungista. Olen aivan rikki. Juuri kun uskalsin antaa hänen tulla elämääni, vaikkakin vain ystävänä, hän jätti minut. En voi käsittää miksi näin kävi. Hän ei selitellyt mitään ja arvaan, etten merkinnyt hänelle läheskään niin paljon kuin hän minulle. Hän kuitenkin piti minua tärkeänä ja sanoikin sen suoraan ja toivoin kyllä hyvästijättöä, kohtaamista. Nyt hän vain lähti, enkä mä aio hänen peräänsä kysellä, kun on naimisissa, en halua tehdä mitään väärää. Kaikki se kaunis mitä välillemme rakentui noina kuukausina on poissa, kuin sitä ei olisi ollutkaan. Jäi vain hirvittävä tuska ja ikävä. Miten ikinä voin enää pistää peliin itseäni millään tasolla, jos tämä on näin hirivittävän tuskallista. Miksi minun elämääni ei voi tulla MITÄÄN HYVÄÄ JA KESTÄVÄÄ??? Olen mahdottoman katkera tällä hetkellä koko elämästäni. Enkö ole jo kärsinyt tarpeeksi

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä