Alan kait keräämään pulloja

Olen 16-vuotias, asun Helsingissä. Olen jättänyt tänä- sekä viime keväänä paljon hakemuksia eri mainostenjakofirmoihin, mutta yhteenkään ei ole edes vastattu. Olen myös käynyt erään kauppakeskuksen eri kaupoissa kyselemässä töitä, ja minut on poikkeuksetta torjuttu vastaamalla "ei alle 18-vuotiaille". Nyt kysynkin, mistä niitä kesätöitä saa? Ei minulla mitään suhteita ole, eikä vanhempieni työpaikoille meneminen nyt edes tulisi kuuloonkaan.

Tuntuu siltä että se on jo valmiiksi päätetty ketkä pääsevät töihin, ja ketkä eivät. Rikkaiden vanhempien pienet porsaat kyllä pääsevät vaikka kolmeen eri kesätyöhön samana kesänä, tai mikäli tuttusi nyt sattuu olemaan jossain sopivassa firmassa töissä, niin sinne vaan, oli sinulla mitään näyttöä osaamisesta tai ei.

Harkitsen vakavasti pullojen keräämisen aloittamista, "palkkakin" on todennäköisesti parempi, kuin jossain orjatyö-mainostenjakokusetuksissa. Pullojen ja tölkkien keräämisellä todellakin tienaa enemmän kuin mainosten jakamisella, joten päätös ei ole kovin vaikea.
3386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mä oon 14-vuotias tyttö, eikä mulla oo aiempaa kokemusta minkäänlaisista kesätöistä, ei muuta koulutusta kuin peruskoulu ja sekin kesken. Mun tutut tai vanhemmat ei oo töissä sellaisissa paikoissa, että pääsisin niiden kautta töihin. Silti mulla on kesätöitä.
Jätin 5 eri työpaikkaan lyhyen hakemuksen, jossa kerroin vain perustiedot itsestäni. Neljä yrityksistä otti minuun yhteyttä, ja pyysi työhaastatteluun. Valitsin parhaimman. Kannattaa yrittää sitkeämmin ja ottaa yllättävätkin tarjoukset vastaan, eikä heti tulla angstaamaan nettifoorumille siitä, kuinka epäreilu maailma on.

Äänestä
  • No minusta ei kannata tulla tänne pätemään, jos kesätyöpaikka on puhelinmyyntifirma. Sinne nyt pääsee kuka vaan, mutta provikkahomma ei ole kannattavinta esim. täysi-ikäiselle. Hyvähän jonkun teinin on saada siitä vähän taskurahaa karkkeihin, mutta jos puhutaan oman vuokran maksamisesta ja muista kuluista, niin siihen ei välttämättä pelkällä provikalla pääse.

    Äänestä

Pullonkerääminen on ihan kiitettävää aktiivisuutta. Miksei sen voisi laittaa CV:hen myöhemmin. Ja koska aktiivista sorttia olet, niin suosittelen marjojen keräämistä. Ymmärtääkseni niitä saa myydä verovapaaksi. Lyhyen matkaa Helsingistä on puhtaita maita, ja pian on mustikka-aika. Viikonvaihteessa ja pyhinä pullonkeruuta, arkisin marjoja. Kaverisi tulevat kadehtimaan tienestejäsi.

Olen sinua parikymmentä vuotta vanhempi ja samaa mieltä. Suhteet ratkaisevat, ei osaavuus. Pärstäkerroin myös vaikuttaa, sievä laiha tyttö pääsee taatusti paremmin töihin kuin ruipelo finninaamainen nuori mies. Joillakin aloilla päällekäyvyydellä ja paremmalla ulosannilla saa karkoitettua mahdollisesti tosi tilanteessa tekevämmät työnhakijat.

Tulevaisuutta ajatellen suosittelen, että tarjoudut tarvittaessa olemaan pari viikkoa tai kuukauden palkatta töissä osoittaaksesi työtaitosi ja -intosi. Ilman työkokemusta työtä on hankala saada, ja työhistorian puutteet romuttavat työuran alkuunsa. 16-vuotiaana sitä hätää tuskin on ihan vielä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


5345345 kirjoitti:

Olen 16-vuotias, asun Helsingissä. Olen jättänyt tänä- sekä viime keväänä paljon hakemuksia eri mainostenjakofirmoihin, mutta yhteenkään ei ole edes vastattu. Olen myös käynyt erään kauppakeskuksen eri kaupoissa kyselemässä töitä, ja minut on poikkeuksetta torjuttu vastaamalla "ei alle 18-vuotiaille". Nyt kysynkin, mistä niitä kesätöitä saa? Ei minulla mitään suhteita ole, eikä vanhempieni työpaikoille meneminen nyt edes tulisi kuuloonkaan.

Tuntuu siltä että se on jo valmiiksi päätetty ketkä pääsevät töihin, ja ketkä eivät. Rikkaiden vanhempien pienet porsaat kyllä pääsevät vaikka kolmeen eri kesätyöhön samana kesänä, tai mikäli tuttusi nyt sattuu olemaan jossain sopivassa firmassa töissä, niin sinne vaan, oli sinulla mitään näyttöä osaamisesta tai ei.

Harkitsen vakavasti pullojen keräämisen aloittamista, "palkkakin" on todennäköisesti parempi, kuin jossain orjatyö-mainostenjakokusetuksissa. Pullojen ja tölkkien keräämisellä todellakin tienaa enemmän kuin mainosten jakamisella, joten päätös ei ole kovin vaikea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu