Suomen on reagoitava, niin on Yhdysvaltojenkin.

Odottelemme USA:n ilmoitse tehdystä alueloukkauksesta pikaisia anteeksi pyyntöjä ja selvityksen tapahtuneesta. Haluaako Amerikan Yhdysvallat pahemman selkkauksen Itä-merenalueelle, kun persianlahdella on ollut.

jopa siihen saakka mennään, että

Ultimaatumia odotellaan puolin sekä toisin.
11367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Varmaankin joku Hornet lähetettiin seuraamaan jenkkikonetta. Valitettavasti USA:n tekninen järjestelmä tunnisti Hornetin omaksi koneekseen, nappasi hallintaansa ja sammutti poimuhypyn.

Äänestä
  • Oliko tämä vitsi! Tällaisilla asioilla ei vitsailla!! Tässä on 5 miljoonan pienen maan ihmisistä kyse ja heidän vapaudestaan kiinni. Sille elinkautinen joka on mennyt integroimaan tällaisia, vaikka vitsi tämä nyt oli mutta, turva-aukot on suljettava.

    Me ostimme Hornetit Maanpuolustukseen, se tarkoittaa 0-170 asteen opin lisäksi, 170-360 asteen oppia pääkaupungista katsoen pohjoiseen!

    -masson

    Kiukkuinen vaarallinen mutantti!!

    Äänestä

  • -masson kirjoitti:

    Oliko tämä vitsi! Tällaisilla asioilla ei vitsailla!! Tässä on 5 miljoonan pienen maan ihmisistä kyse ja heidän vapaudestaan kiinni. Sille elinkautinen joka on mennyt integroimaan tällaisia, vaikka vitsi tämä nyt oli mutta, turva-aukot on suljettava.

    Me ostimme Hornetit Maanpuolustukseen, se tarkoittaa 0-170 asteen opin lisäksi, 170-360 asteen oppia pääkaupungista katsoen pohjoiseen!

    -masson

    Kiukkuinen vaarallinen mutantti!!

    se tarkoittaa 170-0 asteen opin lisäks jne....

    Äänestä

  • 170-0 asteen opin kirjoitti:

    se tarkoittaa 170-0 asteen opin lisäks jne....

    Ihan miten päin vain 0:sta 170 eli Narvan itäpuolelle ja 170-360-asteeseen astekulma pitää, mutta etäisyyttä en sano, pitkiä matkoja on...

    Ruotsi ja Norjakin tällaisessa boikotoisi totaalisesti, olisivat meidän puolta. Britannia ja yhdysvallat ovat teoreettisesti mahdollisia, britannia siksi, kun USA viettelee sen joka kerta, siinä lemmen leikissä ei EU ja sopimukset päde, kuin yksipuolisesti. USA taas siksi että se luulee hallitsevansa koko maailmaa, varsinkin Eurooppaa, mutta sen me emme haluaa tapahtuvan.

    USA ei saanut viekkaudellaan meitä ällöttävään Natoonsa ja nyt se voi itse hajottaa toimillaan koko paskan!

    Ensin keskenään USA ja UK sotineet 200 vuotta sitten, 1775-83 ja 1812–1815, mutta tämän jälkeen toimineet yhdessä julkisesti. Vuodesta 1917 USA tuli I. maailmansotaan Ympärysvaltojen puolelle, jonka jälkeen sen talous nousi maailmantalouden ykköseksi.

    Väliaikaista kaikki on vaan.

    Meillä on nyt jenkkejä paremmat kortit, USA:n kaksi paria ei todellakaan riitä. En kerro viellä enempää, sen aika ei ole vielä koittanut, mutta se tulee ja on jo lähellä.

    EUROOPPA TULEE TEKEMÄÄN REVANSSIN!! EIKÄ SIITÄ TULE ENÄÄ NYKYISTÄ ENEMPÄÄ KESKISTÄ, ETELÄISTÄ, ITÄISTÄ JA POHJOISTA ANGLO - EUROOPPAA.

    USA:N ON LÄHDETTÄVÄ EUROOPASTA!!
    - SYY HE YRITTÄVÄT ORJUUTTAA tai ainakin kahlita EUROOPAN ERI TAVOIN. KAUNOPUHEISUUDEN AIKA AINAKIN FOORUMEILLA ON NYT OHI!! JOKA muuten HEIJASTUU MYÖS REAALIMAAILMAAN.

    "Anglot" on pian kusessa ja otan sellaisen Preussilaisen hunnipiikki kypärän päähän tunnukseksi tai Bonaparten hatun... :)) ...ja I:sen konsulin punaisen viitan.. hah :).... mutta silti vihainen.

    -masson

    -

    Äänestä

  • Pian on loiskeita kirjoitti:

    sitten heräsit. Kuule masson, kerron sulle yhden jutun; kun sinä kuolet, USA on voimissaan ja vahvempi kuin koskaan, kun olet maatunut niin sama asiantila jatkuu ja kun sut on jo täysin unohdettu, USA se vaan on olemassa. Mutta sua ja neuvostoliittoa; niitä ei muista kukaan!! Hyydy siihen!

    Äänestä

  • jlkjkljkllkjl kirjoitti:

    http://www.saulmasson.org

    Neuvostoliitto on? - tarkoitatko sitä romukasaa, jotka vaani siellä idässä. En muistanutkaan.

    Kaikki me kuolemme... Tuomiopäivänä me kuitenkin nousemme ylös ryhdikkäinä. Silloin ei ole enää pelkästään idässä romukasoja, eivätkä ne vaani niin kuin tekevät romukasat nyt idässä :)

    Huomenta toivoo rakastamasi

    -masson

    heh :)

    PS Taidat ollakin tänään sellainen aamukasa. tai ihan romukasa? Vai paskakasa? :))

    Äänestä

terrorismin yms. vuoksi on otettu vihdoin käyttöön, ei kukaan sen lisäksi ole puhunut Nato 5. artiklasta yhtään mitään.
"Me ostimme Hornetit Maanpuolustukseen, se tarkoittaa 0-170 asteen opin lisäksi, 170-360 asteen oppia pääkaupungista katsoen pohjoiseen!"

Kiteytän oppivirhe on olettaa, että ainoastaan yksi maa voi hyökätä kimppuumme. Sillä jos kuitenkaan näin ei olisi pienennä yllätyksenä vain, olisimme silloin hampaattomia… Termi voisi olla vaikka ns. "Natoon pakottaminen" Elikä Suomen ryssittäminen, kun kupanimme löytyisi jostain Ukrainasta, Puolsata, leituasta, lativasta jne...Eikö kuitenkin hampaat kannata säilyttää ihan vain varmuudenvuoksi. vai? Jos tämä on riittävähyvin puolustuksellisesti järjestetty ja kyetään provosoimatta esittämään maailmalle diplomaattisesti, asumme silloin turvallisemmassa, tai ainakin itsenäisemmässä Suomessa, jos on tarvis, vai?
Ei se käy, että saksalaiset, ranskalaiset ja italialaiset lähtevät Natosta ja me olemme juuri liittyneet Natoon ja olemme varsin nukkavierussa porukoissa vain yhdessä balttien ja Itä-Euroopan maiden kanssa ja Meitä USA ei silloin irti päästä, sanoivat säännöt aivan mitä tahansa ja turhaa edes kuvitella, että keskieurooppalaiset kumppanimme tulisivat rinnalle sotimaan, kylki kyljessä, ketä tahansa vastaan hyvänsä.
Joukot on saatava myös nopeasti asenoitumaan viholliseen todella vihamielisesti jos aletaan sotimaan. Propagandamiehiä tulisi kouluttaa, jotka kykenisivät nopeasti luomaan mistä maasta tahansa, itse Saatanan valtakunnan. Eihän kukan koskaan hyviä vastaan tosissaan sodi, eikö vain niin? Ei muuten sitten aleta kuitenkaan sotimaan, koska mm Supervallallekin Suomen valtaaminen olisi sotilaallisesti, taloudellisesta ja sisäpoliittisesti kipeä ja arvaamaton pala Supervallankin haukata. Dollari ei riitä, kun ei ne riittänyt Lähi-Idässäkään, vaikka Bushin perhe oli ennen sotaa hankkinut valtaisasti sotataloudesta ansaitsevien yritysten osakkeita.
Nixoneitakin oli onneksi vain yksi, mutta tämä Bushin koko suku on vaaraksi ihmiskunnalle, eivät niinkään tavalliset amerikkalaiset, muuta kuin siten, että heitä on helppo kusettaa. Mies on vapaalle jalalla ja voidaan tulkita, että hän on tehnyt myös maanpetosrikoksia, muden rikosten lisäksi. Eikä teoriassa ne ”muutkaan rikokset” suojaa US-presidenttiä hänen ollessa jo viratta.
Obaman viimeinen teko olisi laittaa GW Bush molempineen hallituksineen 5 vuodeksi kaltereiden taakse.
Koska se GW Bush tullaan hakemaan senaatin kuulusteltavaksi? Luulen, että tämä jää vain minun omaksi fantasiaksi, eikö niin muka ole?

Provosion nyt reilusti ja hivenen, mutta totta kaikessa puhuen, kö? :D

-masson.

Äänestä
  • Loppujen lopuksi Obaman rauhan Nobel....mistä hyvästä? Olkoon se symboli poliittisista päätöksistä?

    Äänestä

Akkaa päälle Suomenpoika, ettei meitä bullshit voita.

Äänestä

Ei ole natoaviisi HS kertonut mitään asiasta.

Äänestä

Niinistö painui Mäntyniemeen piiloon Soini sairaatui Stubb lähti lenkille NatoHesari ja NatoYle ei uutisoi

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-Le Hakkapeliitta. kirjoitti:

Odottelemme USA:n ilmoitse tehdystä alueloukkauksesta pikaisia anteeksi pyyntöjä ja selvityksen tapahtuneesta. Haluaako Amerikan Yhdysvallat pahemman selkkauksen Itä-merenalueelle, kun persianlahdella on ollut.

jopa siihen saakka mennään, että

Ultimaatumia odotellaan puolin sekä toisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu