Onko teillä, avoliitossa elävillä, yhteinen budjetti, josta maksetaan kaikki kulut?
Itse olen elänyt jo kolme vuotta avoliitossa ja kohta menossa naimisiin. Meillä on alusta alkaen ollut yhteinen budjetti; jokaisella on oma tili, jonne tulevat palkat sun muut rahat, mutta silti raha on yhteistä. Miehelläni on huono suomen kielen taito, joten tästä syystä minä maksan kaikki laskut, mutta tarvittaessa otan mieheni tililtä rahaa, eikä hän sitä pahemmin kysele. Käytämme toistemme pankkikortteja sen kummemin selittelemättä menojamme ("Menen ulos/kauppaan. Otan korttisi."), nostamme käteistä toistemme tileiltä ja siirrämme rahaa tiliemme välillä sen kummemmin mitään selittelemättä. Ajatuksena tälle taloudenhoidolle on molemminpuolinen luottamus ja yhteiset menot.
Minusta on vaikeaa kuvitella eläväni sellaisen henkilön kanssa, johon ei senkään vertaa luota, etteikö voisi raha-asioissa häneen luottaa 100%. Myös kulut ovat loppujen lopuksi yhteisiä; vuokra, puhelimet, ruoka, harrastukset, yms.
Olen harmikseni huomannut useita suomalaisia avopareja, joissa kukin valvoo rahojaan kuin "kukkaa kämmenellään". Jaetaan tasan puoliksi kaikki kulut ja tilitietojen, esim. tiliote, näyttäminen on aivan kauhea epäluottamuslause. Mikä ihmeen liitto se sellainen on? Pikemmin tuo näyttää minusta kaveriasumukselta kuin avoliitolta. Minusta tuntuu, että suomalaiset naiset ovat vetäneet itsenäistymistahtonsa överiksi.
Itse olen elänyt jo kolme vuotta avoliitossa ja kohta menossa naimisiin. Meillä on alusta alkaen ollut yhteinen budjetti; jokaisella on oma tili, jonne tulevat palkat sun muut rahat, mutta silti raha on yhteistä. Miehelläni on huono suomen kielen taito, joten tästä syystä minä maksan kaikki laskut, mutta tarvittaessa otan mieheni tililtä rahaa, eikä hän sitä pahemmin kysele. Käytämme toistemme pankkikortteja sen kummemin selittelemättä menojamme ("Menen ulos/kauppaan. Otan korttisi."), nostamme käteistä toistemme tileiltä ja siirrämme rahaa tiliemme välillä sen kummemmin mitään selittelemättä. Ajatuksena tälle taloudenhoidolle on molemminpuolinen luottamus ja yhteiset menot.
Minusta on vaikeaa kuvitella eläväni sellaisen henkilön kanssa, johon ei senkään vertaa luota, etteikö voisi raha-asioissa häneen luottaa 100%. Myös kulut ovat loppujen lopuksi yhteisiä; vuokra, puhelimet, ruoka, harrastukset, yms.
Olen harmikseni huomannut useita suomalaisia avopareja, joissa kukin valvoo rahojaan kuin "kukkaa kämmenellään". Jaetaan tasan puoliksi kaikki kulut ja tilitietojen, esim. tiliote, näyttäminen on aivan kauhea epäluottamuslause. Mikä ihmeen liitto se sellainen on? Pikemmin tuo näyttää minusta kaveriasumukselta kuin avoliitolta. Minusta tuntuu, että suomalaiset naiset ovat vetäneet itsenäistymistahtonsa överiksi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Koska olemme molemmat opiskelijoita, on rahan käyttö aika tarkkaa. Molemmat maksavat yhtä paljon vuokraa, laskut (netti, sähkö, vesi) menevät puoliksi. Ruokaa molemmat ostavat omiksi tarpeikseen johtuen siitä, että meillä mies syö enemmän ja minä paljon vähemmän. Välillä saatetaan tosin käydä kaupassa niin, että toinen ostaa ja sitten taas seuraavan kerran toinen ostaa kaiken. Riippuu vähän tilanteesta. Jos kävisimme töissä niin tilanne olisi varmasti pikkuisen erilainen ainakin ruokaostosten puolesta, koska silloin ei tarvitsisi kytätä niin tarkaan mihin raha riittää ja mihin ei.
Me olemme eläneet vuosia avoliitossa (ei lapsia) saman katon alla mutta käytännössä erillisinä talousyksikköinä, koska olemme niin eri tyyppisiä ihmisiä.
Asumme yhteisessä omistusasunnossa ja jaamme tasan 50:50 asumiskulut, sähköt ja kodin vakuutukset
Ruokakulut ja ravintolalaskut maksamme noin suurinpiirtein vuorotellen.
Muut kulut, kuten matkustus/liikkuminen, harrastukset, vaatteet jne molemmat hoitaa omansa.
Noiden yllämainitsemieni ns. pakollisten kulujen jälkeen minä tungen jäljellejäävät nin 1600 e/kk säästöön tai juhlimiseen ja naiseni omansa noin 1000e/kk, säästöön, kenkiin, käsilaukkuihin, eikä kenelläkään ole nokan koputtamista.
Open books & fair play, kumpikaan ei voi syyttää toista omien rahojensa tuhlaamisesta humpuukiin.
Miksi? Eikö se ole jokaisen parin asia, miten raha-asiansa hoitaa.
Seurustelua 4 vuotta, avoliittoa 4 vuotta, avioliittoa 21 vuotta. Koko ajan kummallakin on luut oma tili, omat rahat, ei yhteistä tiliä. Eka omistusasunto oli miehen, mutta hän hoiti myös lainakulut. Sittemmin omistusasunnot 50/50 maksuista ja käyttökuluista. Kaikki muutkin yhteiset ja perheen kustannukset maksettu puoliksi. Omat menonsa kumpikin maksanut itse. Säästöönkin jäänyt.
Tiliotteita ei ole syynätty, mutta kumpikin tietää toisen varallisuuden määrän. Riitaa ei ole ollut koskaan raha-asioista.
Toinen lähtöisin dunariperheestä, toinen maalaistalosta, joten lähtökohdat varsin tavanomaiset. Omat ammatit entisen opistotason koulutuksen edellyttämät työntekijätason työtehtävät.
Erilliset rahat toimivat vain, jos toinen ei koskaan sairastu tai joudu työttömäksi. Minä olen perheessämme se sairas ja kyllä minua ottaa päähän, kun joudun pyytämään aina rahaa mieheltäni lääkkeisiin tai hygieniatuotteisiin. Tai vaatteisiin. Minulla ei ole koskaan omaa rahaa, mihinkään. Jos menen ystäväni kanssa kahville, joudun pyytämään mieheltäni siihen rahaa. Ulkomaanmatkoista en voi edes haaveilla. Minua ärsyttää hirveästi jos mies ostaa jotain ja minä en saa jotain yhtä mukavaa. Hyvä on, käyhän hän työssä ja elättää minut, mutta minusta meillä on silti erilainen elintaso!
"Erilliset rahat toimivat vain, jos toinen ei koskaan sairastu tai joudu työttömäksi."
no mun vaimo on opiskelija, eli työtöntäkin köyhempi. silti meidän tapauksessa erilliset rahat toimivat.
" Minulla ei ole koskaan omaa rahaa, mihinkään. Jos menen ystäväni kanssa kahville, joudun pyytämään mieheltäni siihen rahaa. "
no mihin ihmeeseen sinä työttömyyskorvaukset oikein tunget? eikö niillä rahoilla saa muka edes kahvikuppia?
"Ulkomaanmatkoista en voi edes haaveilla. "
yksinkö sinä sinne ulkomaille olisit menossa? kyllä me ollaan vaimon kanssa käyty ulkomailla. vaikkei vaimollani olisi varaa niin minulla on.
Hetkinen, sanoin olevani sairas, en työtön. Olen sairas opiskelija, enkä saa tällä hetkellä mistään tuloja. Opintoraha on jo loppunut aikoja sitten sairauksien takia. Sairas ihminen ihan oikeasti ei saa sairausloman alkuvaiheessa mistään mitään, jos hänellä ei ole ollut aikaisemmin tuloja. Odotan parhaillaan Kelan päätöstä sairauspäivärahasta, mutta epäilen päivärahan olevan hyvin pieni. Tiedän, että minun olisi pitänyt hakea sairauslomaa aikaisemmin, mutta yritin sinnitellä pitkään.
Ulkomaanmatkalle lähtisimme tietysti yhdessä. Paitsi että mies on käynyt ulkomailla yksin ja se ottaa päähän. Jotenkin se ei ole sama asia, että mies maksaa lääkkeeni, koska lääkekulut ovat pakollisia kuitenkin. Rahaa minulla ei ole tällä hetkellä sentin senttiä
Itse elän avoliitossa jossa on yhteinen talous, olen nainen ja ole ollut tämän kolmen vuoden aikana enemmän töissä kuin mieheni joka on ollut suuren osan työttömänä. Nyt miehelläni on töitä ja minä olen lapsen kanssa kotona. Olemme aikalailla kituutelleet koko tämän kolme vuotta erinnäisten rahamenoeroerien takia(kuten rikkoontunut auto keskellä ruotsin maaseutua) ja emme kumpikaan ole kovin hyvin palkatussa työssä. Mutta milloinkaan emme kyseenalaista toistemme tarpeita, jos minä tarvitsen ripsivärin, niin sitten tarvitsen, Miksi sitä sen enempää laskemaan, mieheni ehkä tarvitsee ensi viikolla partaveden tai vaikka kalsarit.
Minä en ymmärrä jos toinen laitaa hurjasti rahaa säästöön ja toinen elää kiturahoilla, ja sitten on muka tarkoitus elää koko loppuelämä yhdessä, lähteekö se enemmän ansaitseva yksin reissuun maailmanympäri ja syö sisäfilettä kun toinen pyörittelee eräpäivä tarjouksessa olevaa jauhelihapakettia ja miettii olisko tähän varaa. Ja entäs sitten jos on lapsia, kuka niiden menot ja kulut laskee? osta sinä housut ja minä takin, ai mutta, tuo takkihan maksaa euron enemmän...osta sinä sitten myös hänen tämän päivän ruokansa, kärjistettyä, mutta asia jota en minä vaan ymmärrä kun on kyse vakavasta suhteesta.
Ennemmin tärkeää olisi että yhteisestä rahankäytöstä päästäisiin yhteiseen näkemykseen, osta sinä treenikassi, minä ostan käsilaukun jos vaan niitä kerran on tarve hankkia. Harrasta sinä tuota ja minä tätä ja jos se nyt maksaa enemmän niin so? kunhan kaikki ovat tyytyväisiä.