vanhemmat naiset

chequile

Onko aikuinen nainen, jolla on seksisuhteita nuorten miesten kanssa, mielestänne jotenkin "outo"? Tarkoitan nuorilla 18-22-vuotiaita ja aikuisilla yli 28-vuotiaita.

Itse olen kohta 19-vuotias mies jolla ei ole ollut kovin montaa seksikumppania. Ne joita on ollut, ovat olleet itseni ikäisiä. Jo parin vuoden ajan olen kuitenkin huomannut että kypsemmät naiset vetoavat enemmän kuin lukioikäiset. Olen keskustellut monien aikuisten naisten kanssa s24 chateissä ja he ovat sanoneet, että heitäkin kiinnostaisi seksi nuoren miehen kanssa. Ongelma vain on ollut, että monet ovat pelänneet jotain "leimautumista" tms. joka johtuu muiden asenteista.

Onhan 18-20-vuotias vielä tosi nuori, mutta kuitenkin täysi-ikäinen ja aikuinen. 30-v miehen ja 19-v naisen seksisuhde vielä menettelee yleisesti, mutta 30-v nainen ja 19-v mies kääntyykin sitten jo päinvastaiseksi. Mies syyllistetään heti joksikin keskenkasvuiseksi joka etsii "äitiä" ja naista taas syytetään melkein pedofiliasta! Aika ahdasmielistä voi Suomessakin vielä olla.

Pitää toivoa että asenteet muuttuvat että aikuiset naiset uskaltavat rohkeammin hakea uusia kokemuksia ja seikkailuja ilman mitään leimaantumista. Nyt nuoremmista kiinnostuneet naiset eivät uskalla myöntää, edes netissä, että hakevat nuorempaa seuraa. Monilla nuorilla olisi paljonkin kiinnostusta ja innostusta, naisilla taas paljon annettavaa. Nyt he eivät löydä toisiaan.

25

6294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niko V.

      Salatut elämät käsitteli aihetta ansiokkaasti tässä keväällä ja sen käsittely varmastikin jatkuu vielä syksyllä kun sarja palaa kesälomalta.

      • ei NikoV:lle

        e v v k

        hullu se, joka käyttä oppikirjanaan Salattuja elämiä, yhtään jaksoa en ole katsonut, enkä aiokaan katsoa, Piste.

        Todella jotain alkeellista.

        Joten hjos joku nuori mies kysyi, että katsotko Salattuja elämiä, siinä meni mahkut. Päästä kokeilemaan salattuja elämiä kokeneemman naisen kanssa. No, kokemuksen aste sikseen, mutta harrastamaan kumpaakin tai edes itseään tyydyttävää seksiä.


    • kamalako

      Olen 40 nainen ja olen kiinnostunut nuoremmista miehistä enkä ole mielestäni outo. Tiedän, että yleinen mielipide pitää minua outona - jotkut jopa sairaana - joten en sitten huutele kiinnostustani julkisesti juurikin leimautumisen pelosta.

      Tai en nyt sanoisi pelosta, mutta elämä yleisesti ottaen on paljon helpompaa kun pitää jotkut omat asiat hiljaa sisällään ;)

      Minulla on ollut joitakin seksisuhteita itseäni huomattavastikin nuorempien miesten kanssa ja uskaltaisin väittää kaikkien osapuolten olleen tyytyväisiä. Joskus on ollut kyse vain yhden tai kahden tapaamisen virityksestä, joskus pitemmästäkin - vuoden verran taisi kestää pisin.

      Näiden suhteiden luomiseksi ja ylläpitämiseksi pitää tietysti käyttää enemmän vaivaa kuin jos hakisin ikäiseni miehen jostain ravintolasta. Netti on hyvä kanava, aina joskus tartun esim. jossain nettikeskustelussa tilaisuuteeni ja kommentoin jotain viestiä ja siitä pallo on joskus lähtenyt kierimään - ei siis aina kannata seurata pelkästään varsinaisia ilmoituksia. Onpa yksi nuori mies liimautunut kylkeeni huoltoasemakaupan kassajonossakin eli voihan sitä aloitetta ihan livenäkin kokeilla, jos kantti kestää. Silloin kun minulla oli täällä vielä profiili (jossa tietysti hain asiaankuuluvasti ja sovinnaisesti vain ikäistäni seuraa :D) tsekkailin kuka oli käynyt profiiliani katsomassa ja laitoin viestiä - joskus on onni ollut tätäkin kautta myöden.

      En koskaan tapaile nuoria miehiä omalta paikkakunnaltani, tästä en tinkaa. Ihan kaikki nuoret miehet eivät myöskään halua huudella omaa kiinnostustaan omassa kaveriporukassaan joten vaitiolokyky pitää olla - eri paikkakunnilla asuminen helpottaa molempia osapuolia.

      Ja täsmennän tässä kaikille niille, jotka nyt tulevat raivokkaasti heittelemään niitä pedofiili-kommenttejaan, että täysi-ikäiset ihmiset päättävät itse omista tekemisistään ja mistään laittomuuksista ei ole kysymys vaikka oma elämäntapani ei teille sovikaan. En ole parisuhteessa enkä haluakaan olla, eli en loukkaa ketään osapuolta.

      • Huoh.

        Että oikein useita? Miksi pitää salata. Itselläni oli vain yksi mies, eikä sitä tarvinnut hävetä.


      • kamalako
        Huoh. kirjoitti:

        Että oikein useita? Miksi pitää salata. Itselläni oli vain yksi mies, eikä sitä tarvinnut hävetä.

        Minusta vastasin omassa viestissäni jo aika hyvin miksi salata?

        Hienoa jos sinun ei tarvinnut! Minä en häpeä mitään mitä teen, mutta kun minä en ole ainoa jota tässä täytyy ajatella. Aina ei voi olla itsekäs.

        No, jokaisella on omat kuvionsa :)


      • vili83

        Pakko myöntää, että vanhempi nainen vetoaa itseeni paremmin kuin nuorempi.

        En pitäisi tämän mieltymyksen takia silti itseäni, tai vanhempaa naista outona, mutten silti varmaankaan kertoisi asiasta julkisesti leimautumisen pelossa... Ainakaan ihan suhteen alussa, tai eka vuonna. Ei sitä koskaan tiedä..

        Itselläni ei ole ollut suhdetta vanhemman naisen kanssa, mutta toivottavasti on ennenkuin on liian myöhäistä ;)

        Usein kaupassa silmäni vain "jäävät kiinni" vanhempaan naiseen ja salaa vilkuilen... Baarista varmaan löytäisi helpollakin, mutta se vaihtoehto ei kuulosta niin hyvältä.

        Amerikassa taitaa taas olla trendi vanhempi nainen nuorempi mies yhtälö. Siellä siitä saa ilmeisesti imago pisteitä.


      • Anonyymi

        Tapailetko edelleen nuorempia? ;) tai lähinnä onko kiinnostusta


    • joku raja

      Mulla on ollut seksikumppaneina pääosin nuorempia miehiä, 25 on kuitenkin ollut rajana, sitä nuoremmat eivät kiinnosta. Ja sitä 25-vuotiastakin luulin selvästi vanhemmaksi. Itse olen siis 38v.

    • 14+5

      Ei ole outo. Itse olen jo yli 30 ja edelleen pidän parhaimpana
      noin 10 vuotta vanhempia naisia.

    • marjam;)

      Mä en voi olla vilkuilematta kun näen hyväkroppaisia parikymppisiä nuoria. Varsinkin jalkapallopeleissä näkyy sellaisia herkkupeppuja että tekisi mieli hakea joku sieltä kainaloon. Ja kyllähän nuoret miehet on "aina valmiina" että varmasti olisivat tyytyväisiä yhteisen viikonlopun jäljiltä;)

      En vaan ole uskaltaltanut julkisesti mennä mitään ehdottelemaan, ettei joku säiky tällaisen kolmikymppisen vihjailuista. Sen verran ujo olen jopa ikäistenikin kanssa. Mutta ehkä joskus onnistun toteuttamaan fantasiani...

      • vili83

        Kirjoittelin jo tähän keskusteluun aikaisemminkin.

        Pitääkö olla urheilijan kroppa että saa vanhemman naisen innostumaan vai käykö normaali suomalainen nuori mies?


      • silumiini
        vili83 kirjoitti:

        Kirjoittelin jo tähän keskusteluun aikaisemminkin.

        Pitääkö olla urheilijan kroppa että saa vanhemman naisen innostumaan vai käykö normaali suomalainen nuori mies?

        Iloiset silmät ja kiva hymy saa ainakin minut kiinnostumaan, en katso kroppaa ensimmäiseksi enkä toiseksikaan :)


      • Ellu:
        vili83 kirjoitti:

        Kirjoittelin jo tähän keskusteluun aikaisemminkin.

        Pitääkö olla urheilijan kroppa että saa vanhemman naisen innostumaan vai käykö normaali suomalainen nuori mies?

        Olet äkkiseltään laskettuna 27. Kirjoitat aiemmin: "Usein kaupassa silmäni vain "jäävät kiinni" vanhempaan naiseen ja salaa vilkuilen...
        "Mitäs tarkoitat "vanhemmalla naisella"? Kysyjänä eräs kaupan Täti


      • vili83
        Ellu: kirjoitti:

        Olet äkkiseltään laskettuna 27. Kirjoitat aiemmin: "Usein kaupassa silmäni vain "jäävät kiinni" vanhempaan naiseen ja salaa vilkuilen...
        "Mitäs tarkoitat "vanhemmalla naisella"? Kysyjänä eräs kaupan Täti

        Tarkoitan vanhemmalla naisella noin 40-60 vuotiasta. Ikä siinäänsä ei ole tarkoin määritetty. Kiva olemus herättää huomion! Olen nähnyt monta 40-60 vuotiasta muttei läheskään jokainen ole ollut mielenkiintoisen oloinen..


        Aina en edes itse ymmärrä kuinka suoraa tulee "tuijotettua" vanhemaa naista, kunnes säpsähdän lopulta ja välttelen katselemasta. Aina tulee myös vilkuiltua onko nimettömässä sormusta...


      • Ellu:
        vili83 kirjoitti:

        Tarkoitan vanhemmalla naisella noin 40-60 vuotiasta. Ikä siinäänsä ei ole tarkoin määritetty. Kiva olemus herättää huomion! Olen nähnyt monta 40-60 vuotiasta muttei läheskään jokainen ole ollut mielenkiintoisen oloinen..


        Aina en edes itse ymmärrä kuinka suoraa tulee "tuijotettua" vanhemaa naista, kunnes säpsähdän lopulta ja välttelen katselemasta. Aina tulee myös vilkuiltua onko nimettömässä sormusta...

        Meistä 40-60 vuotiaista naisista varatut käyttävät poikkeuksetta sormuksia nimettömissään.
        Poikkeuksen tekevät itsensä lihottaneet naiset, joille 30 vuotta sitten hankitut sormukset eivät yksinkertaisesti mahdu enää kuin ensimmäistä niveltä myöten sormeen :).
        Valitettavaa, mutta totta


      • pertta69
        vili83 kirjoitti:

        Tarkoitan vanhemmalla naisella noin 40-60 vuotiasta. Ikä siinäänsä ei ole tarkoin määritetty. Kiva olemus herättää huomion! Olen nähnyt monta 40-60 vuotiasta muttei läheskään jokainen ole ollut mielenkiintoisen oloinen..


        Aina en edes itse ymmärrä kuinka suoraa tulee "tuijotettua" vanhemaa naista, kunnes säpsähdän lopulta ja välttelen katselemasta. Aina tulee myös vilkuiltua onko nimettömässä sormusta...

        No olipas kiva kuulla että kuuluu samaan kategoriaan jonkun 60-vuotiaan kanssa sen takia että on nelikymppinen.

        Se 60-vuotias voi olla 40-vuotiaan ÄITI. :(

        Kaikenlaisia jaotteluja olen lomakkeissakin nähnyt, mutta enpä ole joutunut itseäni vielä rastittamaan 60-vuotiaan kanssa samaan läjään.


    • blue.dreams

      Itse olen 41-vuotias ja tässä jokin aika sitten lähes ikäiseni mies otti minusta eron löydettyään toisen naisen. Ko. nainen ei ollut itseäni kummoisempi ulkonäöltään tai välttämättä persoonaltaankaan, mutta olimme parisuhteessa aika väsähtäneet toisiimme ja mies sitten sattui olemaan se aktiivisempi ja energisempi puoli ja oli jo etsinyt uutta seuraa kun itse olin vielä siinä naivissa käsityksessä että parisuhteemme jatkuisi vaikka hautaan asti. Kuvittelin että se ettei mieheni kiehdo minua, vanhettuaan oikeastaan itseäni nopeammin, on jotain mistä minun pitää tuntea syyllisyyttä... Halusin rakastaa häntä ja olla yhdessä vaikka seksuaalinen viritys oli lässähtänyt.

      Kun minut jätettiin, meni jonkin aikaa ja tietoisuuteni iski pommin lailla että jumalauta, minä olen nyt vapaa! Saan olla kenen kanssa huvittaa!

      Pari kokemusta on jo tullut, mutta ei kovin antoisia siinä mielessä että vaikka seksi oli ok, niin eka alkoi jälkikäteen räpättää typeristä asioista ja toka häipyi sen siliän tien ensimmäisen tapaamisen jälkeen, vaikka oli puhuttu vakihoidoista. Liian komea se jälkimmäinen kai olisi ollutkin, että olisi minuun tyytynyt.

      Mutta kaiken kaikkiaan havaitsin että minä en todellakaan PYSTY kiinnostumaan ikäisistäni miehistä, saati sitten vanhemmista. He ovat kaikki tylsiä, rutikuivia tyyppejä jotka ovat jo väsähtäneet elämässä. Muutaman kanssa olen kirjoitellut ja nämä ovat kaikki selittäneet etteivät kaipaa ketään eivätkä mitään. Olkoot sitten keskenään!

      Sensijaan nuoremmille kyllä maittaa - seksi. Mitään kumppaniahan siltä suunnalta on turha hakea, mutta mikä siinä sitten olisi niin kamalaa jos nainen on nelikymppinen ja mies nuorempi (kunhan on täysi-ikäinen)? Eräässä chatissa minulle jo sellainen 50 mies totesi että hän haluaa sylkeä päälleni kun sanoin että pidän itseäni nuoremmista miehistä.

      Kehdonryöstäjäksikin on haukuttu. En kai voine liikaa korostaa että deitti-ilmotuksiini on kyllä vastaillut muutamia 17-vuotiaita, mutta en ole näitä lähestynyt millään tavalla. Eivät minua sentään lapset kiinnosta. Miehen pitää jo selkeästi näyttää mieheltä että kiinnostaa. Mutta kun mennään kolmestakympistä yli, niin sitten alkaa jo elämän merkit näkyä (kaljavatsa, tukanlähtö ynnä muu) ja yleensä niitä luonnevikojakin alkaa olla kuin syöpäkasvaimia siellä korvien välissä.

      En voi liikaa korostaa että en to-del-la-kaan kuvittele olevani missi, ihanuuksien ihmenainen jne. Mutta jos minun kriteereilläni hyvännäköinen nuori mies lähestyy minua, niin minkä ihmeen takia pakottaisin itseni sekaantumaan ikäisiini ja vanhempiin miehiin joiden pelkkä ulkonäkökin saa veren hyytymään suoniini?

      Näistä jutuista varmaan taas huudetaan perään. Mutta sanokaas minulle: minkä VITUN takia tässä maassa on ihan ok että joku taata kuolaa nuorten neitosten perään, mutta kohtalaisessa kondiksessa oleva nainen ei saisi tykätä nuorista miehistä?!

      • vili83

        Täydet pisteet sinulle. Elämä on elämistä ja nautintoa.


        Turha elää toisten säännöillä ja olla nauttimatta elämästä ja miksei seksistäkin.

        Mieli tekisi kysyä missä sinuun voisi lähestyä ja tehdä tuttavuutta, mutta taitaa olla parempi etten ;)


    • melki30

      Itse mieluummin olen tekemisissä itseäni vanhempien naisten kanssa. Tuntuu että jutun juurta löytyy helpommin ja enemmän. Eikä 50 nainenkaan ole sängyssä millään tavalla huonompi kuin 2 kymppinen. Päin vastoin. Itseäni reilusti vanhemmat naiset ovat helliä, eivätkä odota tapaavansa mitään johnholmes, huippupanomies, vartsenekker yhdistelmää ja jos ei sitä ole niin ei kiinnosta ollenkaan. Itsellä ikää pikkusen vajaa 30 ja ulkoisesti "se normaali suomalainen mies" ja kelpaa oikein hyvin. Kun itsekkin käyttätyy fiksusti ja huumorin tajuisesti niin sitä myös saa takaisin. Muut ajatelkoot mitä tykkää-minä elän omaa elämääni!

      • Jos nuoremman ja vanhemman väliltä pitäisi valita niin mielummin se vanhempi, välttyy turhalta draamalta ja kun ne "aikuiset" naiset jo tietää mitä haluavat ja osaavat sen myöskin sanoa.


      • Nainen 40+
        Bender29 kirjoitti:

        Jos nuoremman ja vanhemman väliltä pitäisi valita niin mielummin se vanhempi, välttyy turhalta draamalta ja kun ne "aikuiset" naiset jo tietää mitä haluavat ja osaavat sen myöskin sanoa.

        Olen 47v ja olen ollut kohta 2v seksisuhteessa 23v miehen kanssa. On ollut lukuisia muitakin suhteita( 10v aikana) ikähaarukassa 20-28v. En kadu, parasta seksiä mitä maa päällään kantaa ;)
        Olen myöskin ystävä heille. Puhumme, tekstaamme, mesetetään. Osaan kuunnella ja huumorintajua löytyy. Mikään ei ole niin ihanaa kuin olla sängyssä, sekstailla ja välillä jutella. Yhdessä nauraminen lähentää tosi paljon. Vanhemmat miehet eivät tätä taitoa osaa. Nuoret ovat intoa ja elämäniloa täynnä. Jaksavat painaa aina vaan uudestaan ja uudestaan.
        Olen onnellinen juuri tällaisena, tällä hetkellä. Olen kokenut tämän kahden vuoden aikana niin paljon että oksat pois!! Seksiä autossa, luonossa....intohimoa ja kunnon suudelmia. Suuseksiä loppuun saakka. Mikään ei voita sitä tunnetta kun toinen avaa vetoketjun nähdäkseen rintani, se palava katse!! Tykkään katsoa häntä kun otan suihin, kasvot hehkuvat ja alkavat punertua sievästi nautinnosta. Hiukset kiertyvät kiharalle, koska pieni hiki alkaa nousta pintaan. Se jos mikä on söpöä.


      • 13+6
        Nainen 40+ kirjoitti:

        Olen 47v ja olen ollut kohta 2v seksisuhteessa 23v miehen kanssa. On ollut lukuisia muitakin suhteita( 10v aikana) ikähaarukassa 20-28v. En kadu, parasta seksiä mitä maa päällään kantaa ;)
        Olen myöskin ystävä heille. Puhumme, tekstaamme, mesetetään. Osaan kuunnella ja huumorintajua löytyy. Mikään ei ole niin ihanaa kuin olla sängyssä, sekstailla ja välillä jutella. Yhdessä nauraminen lähentää tosi paljon. Vanhemmat miehet eivät tätä taitoa osaa. Nuoret ovat intoa ja elämäniloa täynnä. Jaksavat painaa aina vaan uudestaan ja uudestaan.
        Olen onnellinen juuri tällaisena, tällä hetkellä. Olen kokenut tämän kahden vuoden aikana niin paljon että oksat pois!! Seksiä autossa, luonossa....intohimoa ja kunnon suudelmia. Suuseksiä loppuun saakka. Mikään ei voita sitä tunnetta kun toinen avaa vetoketjun nähdäkseen rintani, se palava katse!! Tykkään katsoa häntä kun otan suihin, kasvot hehkuvat ja alkavat punertua sievästi nautinnosta. Hiukset kiertyvät kiharalle, koska pieni hiki alkaa nousta pintaan. Se jos mikä on söpöä.

        "toinen avaa vetoketjun nähdäkseen rintani"

        Anteeks, mutta MISSÄ asti ne rintasi sitten jo menevät...? O_O


      • nainen 40+
        13+6 kirjoitti:

        "toinen avaa vetoketjun nähdäkseen rintani"

        Anteeks, mutta MISSÄ asti ne rintasi sitten jo menevät...? O_O

        Minulla on usein vetoketjullinen huppari päällä ja hänen pyynnöstä useinkaan en pidä rintaliivejä. Koska hän tykkää nähdä rinnat heti edessään ja haluaa heti hyväillä niitä.
        Jos nyt oikein käsitin että tarkoitit rinani ulottuvan housjen vetoketjun alle saakka, eli riipurinnat.!!!Huh, ei sentään. Rintani ovat kyllä isot ja pyöreät, kiinteät. Ja niistä todella tykätään.


    • no juu

      koska pelkään, että joku nuori mies vaan pelleilee, tai joku toinen,

      ei jotenkin usko, että joku nuori mies haluaisi seuraqa, joka saa aina, näkee kun nainen nauttii, ei ole sitoutumisesta pelkoa, ei ole pelkoa, että nainen tulee raskaaksi,

      joka antaa aivan uusia ulottuvuuksia suhteelle, yhden kerran tai vakipanoa.

      Jos joku haluaa tosissaan Tampereella, menen taas joskus sokkotreffeille, jos sitten uskaltaisi kokeilla nuorta miestä, kummankin nautinnoksi.

    • pannaan tuulemaan

      Niitähän on ollut sellaisia juttuja, että jotkut nuoret miehet ovat alkaneet kiristää, kuvanneet salaa jne.

      Joten miten luottaa siihen, että toinen ei tee sitä, tai on kai se rikos, jos tekisi.

      Tai jos tekisi vaan kiusaa, ja lähettäisi kuvat vaikka aviomiehelle. Muitahan ei tavikset kiinnosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 188
      2146
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      2002
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      160
      1699
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      139
      1624
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1247
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1224
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      12
      1155
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1148
    Aihe