Vanhaa suolaako?

Täämmösen löysin. Vanha suolako janottaa näitä? Mitäs veikkaatte, mitä tämä tarkoottaa?

Sinä olit pitkään se mitta, johon muita vertasin. Se ihanne, jota kutsuin Antiksi. Kokemukseni sinusta yhdistettynä mielikuvitukseeni. Olin tyytymätön, hain ihannetta hänestä. Tilanne kärjistyi, kun miehelläni oli toinen suhde samaan aikaan. Luottamus oli kadonnut täysin. Kun minun biologinen kelloni alkoi tikittää, mies päätti lähteä. Se soti, kaikesta huolimatta, periaatteitani vastaan, koska olin sitoutunut loppuelämäkseni. Mutta hyvä näin. Opin ainakin, että luottamus on äärimmäisen tärkeä asia.

Minulla on nyt hyvä mies, ja erityisesti erinomainen isä lapsille. Haasteet/mahdollisuudet liittyvät kunnioitukseen ja haluun menestyä.Tommilla on erilainen ote elämään. Hän elää päivä kerrallaan, suunnittelmatta. Se on sinänsä ihan hieno kyky, mutta yhdistettynä minuun tapaani se kerää painetta. Minä suunnittelen ja organisoin, ja toivon sitä myös enemmän ympäristöstäni. Muistettavat arkiasiat eivät ole Tommin parhaimpia puolia. Minä navigoin perheen toimintaa, talouden pitkäjänteisen suunnittelua ja kannan vastuun monella tasolla.

Kun olet jatkuvasti vetovastuussa, kunnioitus toiseen katoaa. Sillä on tosi paljon vaikutusta monelle tasolle. Aikaa myöden olen nyt antanut periksi toiveissani, jo siinä määrin, että tapamme elää ei tunnu omalta. Parisuhteen vuoksi hyväksyn paljon, mutta olen löytänyt rajojani. Olen ilkeästi sanoen ollut kolmen lapsen äiti, ja viime aikoina todella tehnyt töitä, että pääsen irti tilanteesta. Väsyn hirveästi joskus, ja mietin miten pitkälle jaksan tätä. Siksikin se aika reissulla oli niin tervehdyttävää. Nyt tarvitsen ystäviä, erilaisia ystäviä, jaksamiseen. Sinuakin. Samalla haluan sanoa, että Tommi on hyvä ihminen, osaa olla varsin itsekäskin, kun ei yksinkertaisesti huomaa seuraamuksia. Mutta hyvä hän on. Ja tehnyt paljon perheen hyväksi.

Lopuksi
Saat siis kyseenalaisen kunnian kantaa ihannemieheni kruunua. Ja siksi on niin ihanaa kun kuulen sinusta ; )
Ainakin siihen asti kunnes karmea totuus näyttää kasvonsa : ))
- No jaa, tuskinpa sentään pahasti. Toistaiseksi totus on ollut kuviteltuakin parempi.

Hyvää lomaa, Kurre. Pidä huoli perheestäsi ja tule takaisin. Olet tärkeä minulle.
069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

nään on kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu