Menimme naimisiin ja muutimme yhteen. Minulla ei ole töitä. Miehen mielestä sillä ei ollut mitään tekemistä yhteenmuuton ja naimisiinmenon kanssa. No ei kai periaatteessa, mutta... Kun tämä tilanne ärsyttää. En haluaisi missään nimessä olla työtön. Aina, kun tässä cityssä tai lähimailla on jokin sopiva työpaikka auki, on sinne heti kymmeniä hakijoita, ja todennäköisyys paikan saamisesta pieni. Suurin osa paikoista on lisäksi pätkätöitä, joka ei tuo pysyvää muutosta tilanteeseen, vaikka olen niitä tehnytkin. Niiden ansiosta kuitenkin saan työmäärän täyteen, joka oikeuttaa saamaan työttömyyskorvausta puolison tuloista huolimatta. Mutta kun on niin aikaansaamaton olo. Ei minulla ole rahaa talon lainoihin ym maksuihin. Ne hoitaa mies. Mielelläni antaisin hänelle kaiken maallisen mammonan, vaan kun ei ole. Tietysti hoidan kotitöitä ja laitan ruokaa. Tuntuu, etten silti ole "riittävän hyödyllinen". Tämä on kamalaa. Olisiko pitänyt olla yksin, ettei tarvitsisi vastata huonosta taloudellisesta tilanteestaan kenellekään muulle kuin itselleen? En ainakaan kuormittaisi ketään. Tuntuu, että elän siivellä, kun asun hänen maksamassaan talossa. Sähköt,lainat, kiinteistömaksut,lämmitys,jätekulut,arrrgh... Tottakai sen vähän mitä saan, yritän käyttää kodin hyväksi. Koulutuskin minulla on, mutta täältäpäin ei sen alan töitä löydä, pitäisi asua Etelä-Suomessa. Alan olla jo vieraantunut koko ammatista, en ole sen alan töitä tehnyt vuosiin, vaan aivan muuta. (Olen hakenut mitä tahansa työtä ammatista piittaamatta). Sekin, että mitä enemmän töitä hakee, ja vastaus on ei, tai ei vastausta ollenkaan, tekee pahan olon. Kiinnostus ja toivo on koko hakemisesta mennyt. Miten muilla, vaikuttaa tällainen tilanne parisuhteeseen? Meillä miestä ei tunnu haittaavan, mutta kun minua haittaa. Mutta en voi työpaikaksi/rahaksikaan muuttua. Jos ei ole, ei ole. Kuinka ihmeessä sitä pidemmän päälle pärjää näin? Jatkuva stressi.
Minua riepoo
tämä tilanne
91126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
itse olen ollut samassa tilanteessa ja tuntenut aivan samoin...Kiinostaisko esim. aikuisopiskelu?Tai jokin muu vastaava? Ainakin kokisit itsesi hyödyksi ja liiton päivät säästyisi, eikä tarvisi kotona hengailla ja miettiä kaiken maailman asioita. Harrastatko muuten mitään säännöllistä liikuntaa?? Aloitappa ystäväsi/tuttusi kanssa jokin liikuntamuoto, vaikkapa lenkkeily, niin kummasti mieli piristyy ja kunto kasvaa! Eika maksa maltaita;)
Älä kanna mitään älyttömiä syyllisyyden taakkoja työttömyydestäsi, koska olethan hakenut töitä mielinmäärin, etkä ole omasta halusta työttömänä ja ilmeisesti miehesikin sen ymmärtää.
Sinuna kävisin päivittämässä tietojasi jossain opinahjossa, joka helpottaisi taas osaltaan työnsaantia ja pitäs mielen virkeänä. Mitä kauemmin työttömyytesi pitkittyy, voi työnsaanti sitä mukaan vaikeutua entisestään. Valitan, ajat ovat kovat! Työnhaussa työnantajat katsovat suopeammin esim. opiskelevia työnhakijoita, kuin pitkäaikaistyötöntä työnhakijaa!
Suosittelen muuten tsekkaamaan työpaikat palstaa; saat todeta kuinka paljon kohtalotovereita sinulla on;))...
Hyvää kevään jatkoa ja piristystä!!
Opiskelu kiinnostaisi muuten, mutta se aina maksaa... Entiset opintovelat on sentään, luojan kiitos, maksettu. Harrastan kyllä, ja tekemistä on, mutta tulot on se, mitä vain kaipaan... Onneksi ei ole lapsiakaan tullut tehtyä, huoli olisi varmaan satakertainen... Taidan ehkä olla vähän ylihuolehtija näissä asioissa.
...mutta meillä on 11- ja 13-vuotiaat lapset.
Minun mielestäni heidän olemassaolonsa pikemminkin parantaa tilannetta: edes lapset tarvitsevat vielä äitiään. Nyt tarpeen vähentyessä alan itsekin yhä enemmän hyppiä seinille.
Ehkä nyt olisi sitten aika tehdä pari lasta? Tai jos alasi töitä ei ole saatavilla, niin onko muuttaminen työn perässä mahdoton ajatus?
No se on sitten iltatähden paikka :)
Muutto on mahdoton, miehellä työ täällä, ja talo juuri ostettu. Eli silloin muutaisin yksin, joka taas tekisi tilanteesta aivan toisen. Miestäni en sentään työn takia jättäisi, rakkaus kuitenkin ennen rahaa mun arvomaailmassa... Ja lapsia ei kumpikaan halua, luultavasti koskaan. Ja mielestäni se olisi vähän vastuutontakin, pitää pystyä ne elättämään, jos hankkii. Mies tosin tienaa ihan hyvin, ei hätää ole, muuta kuin tämä minun vauhkoamiseni.
Ymmärrän hyvin tilanteesi. Olen ollut samassa jamassa itsekin. Se on todella ikävää ja turhauttavaa, ettei saa töitä vaikka haluaisi ja kovasti yrittää. Ja onhan se väärin, että työt keskittyvät enimmäkseen Etelä-Suomeen.
Tulette ilmeisesti hyvin toimeen miehen palkalla, ettei tarvitse kituuttaa?! Voisihan sinulle olla muitakin vaihtoehtoja. Niinkuin joku tuossa ehdottikin, niin lisäkoulutusta. Todellakin työnantajat mieluummin palkkaavat vain vähän työttömänä olleen kuin pitkäaikaistyöttömän. Eikö mieheltäsi liikenisi (edes lainaksi) sen verran, että voisit mennä kurssille?
Entä oman yrityksen perustaminen tai kokonaan alan vaihto? Ellei paikkakunnallasi ole oman alasi työtä, voisi miettiä alan vaihtoa johonkin toiseen, joka myös kiinnostaa.
Senkin tunnistan kirjoituksestasi, että työttömänä olo tosiaankin masentaa ja tekee olon saamattomaksi. Sen kerran kun sitä aikaa kerran on, niin ei jaksa tehdä sitäkään vähää. Joten uudet harrastukset kannattaa aina. Onko kaupungissasi tai missä asutkaan joitain kylätoimikuntia, urheiluseuroja, joissa voisi vaikka olla mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia? Se toisi ainakin piristystä! Tsemppiä!
Työvoimakoulutus ei maksa paljon mitään(kork.kirjat?), saa vielä ylläpitokorvauksen lisäksi ja aikuiskoulutukseeen on mahdollisuus saada erikseen NOSTE-rahoitusta. Ainakin täällä Pohjois-Suomessa. En ole varma sitten, mitä kriteerejä siinä rahoituksen myöntämisessä on, mutta mitä sitä menettää, jos yrittää. Ei se anna, jos ei otakkaan;), vai kuis se meni? Mutta kelalle ja työkkärille kyselemään siitä, mars mars...
esim. linkissä http://www.mol.fi/tiepa/aikuiskoul/opiskelupaikat.html
ja
http://www.mol.fi/tiepa/aikuiskoul/