ollaan seurusteltu poikaystäväni kanssa yli 4 kuukautta. Tapasimme suomi treffien kautta. Alussa meillä meni ihan hyvin kaikki ja ihastuin mieheen täysin. Tuntui että hän on minulle se oikea jonka kanssa haluaisin elää. Sitten hän alkoi tehdä kaikkensa että tulisin hänestä mustasukkaiseksi ja alkoi kirjoittelemaan monien naisten kanssa. Olen monesti sitä hänelle sanonut että jos tosissasi olet kanssani niin et niin tekis. Ja että tämä kaikki satuttaa minua todella paljon. En enään meinaa uskoa että hän tosissaan haluaa ola kanssani. Ja olen nyt sellaisessa tilanteessa että mietin jätänkö hänet. Mietin koko ajan että miksi hän kirjoittelee muiden naisten kanssa täällä jos kerran sanoo rakastavansa minua. Olen niin epätoivoinen välillä ja saan tästä asiasta aina riidan aikaiseksi. Tuntuu ettei hän edes välitä tunteistani ollenkaan.
vaikeaa
seurustella
2272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei taida rakastaa. Kunhan pitää mielenkiintoa yllä.
Älä jatka hänen kanssaan....
4 kk on todella lyhyt aika ajautua jo noin pitkälle negatiivisiin ajatuksiin. Tuskin sua enää mikään vakuuttelukaan vakuutaisi, joten jos ette asu yhdessä jne. pane puhelin kiinni, huitele kartsalla muiden kavereiden kanssa ja ole vähän aikaa tavoittamattomissa. Saa poikaystäväkin tuntea sen konkreettisesti millaista on elää ilman sinua.