Työn tekeminen

Työmarkkinatoimenpiteissä, joita ovat työharjoittelu, työelämävalmennus, kuntouttava työtoiminta ja työkokeilu, joutuu tekemään työtä ilman palkkaa vaikka missään laissa tai sopimuksessa ei ole mainittu sanallakaan siitä että työtä pitäisi tehdä. Myös kansainväliset ihmisoikeussopimukset kieltävät pakottamisen palkattomaan työhön. Työntekovaatimus noissa toimenpiteissä on siis paitsi laiton ja moraaliton niin myös ihmisoikeusrikos.

Tosin tuon työntekemisvaatimuksen todistaminen on jo vaikeampi juttu vaikka työn tekemistä pidetäänkin jostain ihmeen syystä itsestäänselvyytenä, sitä se ei todellakaan ole. Yksi keino tuon työhönpakottamisen toteennäyttämiseksi on varustautua aina jollain ääntä tallentavalla laitteella esim. mp3-soitin ja aika usein kännykässäkin on tallenusmahdollisuus. Tuo työhönpakottaminenhan tapahtuu yleensä kovalla äänellä krenssiuhkauksia (=laiton uhkaus) kirosanoilla höystettynä huutaen. Ja sitten vaan äänitys päälle kun rähinä alkaa.

Lisäksi noista työmarkkinatoimenpiteissä ei kerry vuosilomaa eikä eläkettä, myös esim. työterveyshuoltoa ei ole vaikka noissa työmarkkinatoimenpiteissä tehdään ihan tuottavaa työtä josta on taloudellista hyötyä vain työn teettäjälle. Työmarkkinatoimenpiteissä saatava 9 euron ylläpitokorvaus päivältä ei riitä työssäkäyntikuluihin joihin sisältyy matkat vaatetus ja työmarkkinatoimenpiteen vuoksi kohoavat ruokailukustannukset, saati sitten että se olisi jotain ylimääräistä rahaa tai peräti palkkaa työstä.

Viime aikoina on kovasti vaahdottu työttömyysturvan vastikkeelisuudesta mutta tosiasia on että työttömyysturva on tarkoitettu työnhakijoille työttömyysajan työnhaku- ja elinkustannusten korvaamiseksi vaikka se ei nykyisellä hintatasolla siihen edes riitä. Työttömyysturva ei ole tarkoitettu yrittäjien kilpailua vääristäväksi työttömien työllistämiseksi ilman palkkaa. Tuo vastikkeelisuus ei missään tapauksessa voi tarkoittaa 40 h työviikkoa ja jopa vuosia ilman lomia. Jos lasketaan työttömyysturva jotenkin ”palkaksi” niin viikkotuntimäärä olisi tehtävästä riippuen korkeintaan 8 h/viikko. Tuossa on huomioitu myös lomakorvaus ja -raha sekä se että eläkettä ei kerry. Jonkinlainen arvio tuo on koska se tosiaan vaihtelee tehtävän mukaan.

Jos oikeasti haluaa tehdä työtä noissa työmarkkinatoimenpiteissä niin se on kai sallittua mutta sen työn tekemisen pitää olla oikeasti vapaehtoista . Motiivina voisi olla tosiaan se, että siitä saattaa olla jotain hyötyä joskus tulevaisuudessa. Tämä kai on ollut noiden työmarkkinatoimenpiteiden alkuperäinen tarkoitus mutta tuossa suhteessa on ”mopo karannut” jo aikoja sitten.

Mutta jos sattuu sen tyyppinen ”työnantaja” jolla ei ole mitään aikomustakaan ikinä maksaa palkkaa kenellekään vaan ainoastaa hyväksikäyttää työmarkkinatoimenpiteessä olevaa niin eipä juuri kannta tehdä mitään. Eli ei työsopimusta, ei työpanosta, ei palkkaa; kaikki nuo kolme pitää toteutua, muuten homma on silkkaa hyväksikäyttöä eikä sellaiseen pidä suostua.

Ja jos, tai kun nuo päättäjät joskus saadaan oikeasti vastuuseen asiasta niin aivan varmasti viime kädessä väittävät että ei kukaan ole pakottanut tekemään työtä; ”ihan vapaehtoisesti olet työtä tehnyt”. Ja yrittävät vierittää syyn noiden työhönpakottajien niskoille, ja ihan oikeaan osoitteeseen nuo syytökset silloin menevät. Samoin noihin työmarkkinatoimenpiteisiin pakottamissyytteistä selviävät sillä että; ”itse olet hyväksynyt nuo työmarkkinatoimenpitet allekirjoittamalla, työnhaku- /aktivointisuunnitelman”. Niin ovelaa ja pirullista touhua tuo on.

Miksi sitten tällainen yhä lisääntyvä palkattoman työn teettäminen on sallittu ja vieläpä poliitikkojen ja viranomaisten suosiollisella myötävaikuttamisella? Siksi, koska kun köyhältä ei voida enää mitään viedä niin varastetaan sitten vaikka työpanos. Ja tämähän on sallittua korruptoituneessa Suomessa ja on ns. ”maan tapa”. On paljon mahdollista ja jopa erittäin todennäköistä että tuokin ”maan tapa” on saanut alkunsa jostain työnantajapiireistä jotka ovat antaneet vaalirahaa ja poliitikot ovat sitten säätäneet lain jolla nuo ihmioikeusrikokest on tehty ”laillisiksi”.
3160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun kaikkialla on erään lainen "sotatilanne". valio kertoi investoinesta voi tehtaaseen, miten paljon se sitten jatkossa lisää meijeri alan työttömyyttä jää nähtäväksi. Yleensä nyky investointeilla tavoitellaan tuottavuuden nostoa- sen surauksena on ollut LISÄÄ työttömiä

Äänestä

päättäjiä ei vaan koskaan tulla saamaan vastuuseen. ideaalitilanne toki olisi, että saataisiin, ja jos kyseessä olisi jokin muu maa kuin suomi niin syylliset todennäköisesti telotettaisiin - sen verran suuresta rikoksesta ihmisyyttä vastaan tässä on kyse.

Äänestä

Kaikki kertomasi on vapaaehtoista. Ei kenenkään ole pakko osallistua mihinkään työmarkkinatoimenpiteeseen. Nämä toimet on tehty syrjäytyneille ilmaisiksi tukitoimiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei aina kannata kirjoitti:

Työmarkkinatoimenpiteissä, joita ovat työharjoittelu, työelämävalmennus, kuntouttava työtoiminta ja työkokeilu, joutuu tekemään työtä ilman palkkaa vaikka missään laissa tai sopimuksessa ei ole mainittu sanallakaan siitä että työtä pitäisi tehdä. Myös kansainväliset ihmisoikeussopimukset kieltävät pakottamisen palkattomaan työhön. Työntekovaatimus noissa toimenpiteissä on siis paitsi laiton ja moraaliton niin myös ihmisoikeusrikos.

Tosin tuon työntekemisvaatimuksen todistaminen on jo vaikeampi juttu vaikka työn tekemistä pidetäänkin jostain ihmeen syystä itsestäänselvyytenä, sitä se ei todellakaan ole. Yksi keino tuon työhönpakottamisen toteennäyttämiseksi on varustautua aina jollain ääntä tallentavalla laitteella esim. mp3-soitin ja aika usein kännykässäkin on tallenusmahdollisuus. Tuo työhönpakottaminenhan tapahtuu yleensä kovalla äänellä krenssiuhkauksia (=laiton uhkaus) kirosanoilla höystettynä huutaen. Ja sitten vaan äänitys päälle kun rähinä alkaa.

Lisäksi noista työmarkkinatoimenpiteissä ei kerry vuosilomaa eikä eläkettä, myös esim. työterveyshuoltoa ei ole vaikka noissa työmarkkinatoimenpiteissä tehdään ihan tuottavaa työtä josta on taloudellista hyötyä vain työn teettäjälle. Työmarkkinatoimenpiteissä saatava 9 euron ylläpitokorvaus päivältä ei riitä työssäkäyntikuluihin joihin sisältyy matkat vaatetus ja työmarkkinatoimenpiteen vuoksi kohoavat ruokailukustannukset, saati sitten että se olisi jotain ylimääräistä rahaa tai peräti palkkaa työstä.

Viime aikoina on kovasti vaahdottu työttömyysturvan vastikkeelisuudesta mutta tosiasia on että työttömyysturva on tarkoitettu työnhakijoille työttömyysajan työnhaku- ja elinkustannusten korvaamiseksi vaikka se ei nykyisellä hintatasolla siihen edes riitä. Työttömyysturva ei ole tarkoitettu yrittäjien kilpailua vääristäväksi työttömien työllistämiseksi ilman palkkaa. Tuo vastikkeelisuus ei missään tapauksessa voi tarkoittaa 40 h työviikkoa ja jopa vuosia ilman lomia. Jos lasketaan työttömyysturva jotenkin ”palkaksi” niin viikkotuntimäärä olisi tehtävästä riippuen korkeintaan 8 h/viikko. Tuossa on huomioitu myös lomakorvaus ja -raha sekä se että eläkettä ei kerry. Jonkinlainen arvio tuo on koska se tosiaan vaihtelee tehtävän mukaan.

Jos oikeasti haluaa tehdä työtä noissa työmarkkinatoimenpiteissä niin se on kai sallittua mutta sen työn tekemisen pitää olla oikeasti vapaehtoista . Motiivina voisi olla tosiaan se, että siitä saattaa olla jotain hyötyä joskus tulevaisuudessa. Tämä kai on ollut noiden työmarkkinatoimenpiteiden alkuperäinen tarkoitus mutta tuossa suhteessa on ”mopo karannut” jo aikoja sitten.

Mutta jos sattuu sen tyyppinen ”työnantaja” jolla ei ole mitään aikomustakaan ikinä maksaa palkkaa kenellekään vaan ainoastaa hyväksikäyttää työmarkkinatoimenpiteessä olevaa niin eipä juuri kannta tehdä mitään. Eli ei työsopimusta, ei työpanosta, ei palkkaa; kaikki nuo kolme pitää toteutua, muuten homma on silkkaa hyväksikäyttöä eikä sellaiseen pidä suostua.

Ja jos, tai kun nuo päättäjät joskus saadaan oikeasti vastuuseen asiasta niin aivan varmasti viime kädessä väittävät että ei kukaan ole pakottanut tekemään työtä; ”ihan vapaehtoisesti olet työtä tehnyt”. Ja yrittävät vierittää syyn noiden työhönpakottajien niskoille, ja ihan oikeaan osoitteeseen nuo syytökset silloin menevät. Samoin noihin työmarkkinatoimenpiteisiin pakottamissyytteistä selviävät sillä että; ”itse olet hyväksynyt nuo työmarkkinatoimenpitet allekirjoittamalla, työnhaku- /aktivointisuunnitelman”. Niin ovelaa ja pirullista touhua tuo on.

Miksi sitten tällainen yhä lisääntyvä palkattoman työn teettäminen on sallittu ja vieläpä poliitikkojen ja viranomaisten suosiollisella myötävaikuttamisella? Siksi, koska kun köyhältä ei voida enää mitään viedä niin varastetaan sitten vaikka työpanos. Ja tämähän on sallittua korruptoituneessa Suomessa ja on ns. ”maan tapa”. On paljon mahdollista ja jopa erittäin todennäköistä että tuokin ”maan tapa” on saanut alkunsa jostain työnantajapiireistä jotka ovat antaneet vaalirahaa ja poliitikot ovat sitten säätäneet lain jolla nuo ihmioikeusrikokest on tehty ”laillisiksi”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu