"Uskotttomuutta"?

Kokeile kertoa tunteestasi nykyiselle miehellesi ja katso sitten mitä tapahtuu.

Rakastat tai olet tunnesidottu siihen mieheen, joka elämässäsi oli. Ehkä alitajuntaisesti tiedät, että kukaan ei koskaan voi korvata häntä. Mutta voit olla viisas ja ottaa itseäsi kiinni niskasta: joko menet naimisiin nykyisen kanssa, vaikka tiedätkin, että jossain on joku rakkaampi ja elät tämän asian kanssa. Tai sitten perut nykyiselle antamasi lupauksen, etkä edes lupaa mitään kenellekään, ennenkuin olet tehnyt tilit selviksi itsesi ja menneisyytesi kanssa. Mutta älä kerro nykyiselle tästä menneisyyden miehestä, loukkaisit vain turhaan ja aiheuttaisit sen, että hän koko loppuikänsä miettisi salaa mielessään, että onko hän vain se toiseksi paras eli häntä kaihertaisi loppuelämänne ajan se, että rakastatko jota kuta muuta enemmän kuin häntä. Onko hän, eli nykyinen, ansainnut tälläisen kohtelun tai epävarmuuden loppuiäkseen?
Ota vastuu tunteistasi ja teoistasi ja päätä, mitä haluat, mitä haluat selvittää ennen avioitumista tms.

Samoissa fiiliksissä olin vuosia sitten, kaikki oli hyvin kihlatun kanssa ja häätkin suunnitteilla. Aloin ajatuksissani haikailla vanhan poikaystävän perään - ei koskaan tehty sinänsä bäniä, mutta yhteydenpito vaan lopahti pikkuhiljaa hänen muutettua opiskelun vuoksi 200 km päähän. Samanlaisia tuntemuksia ei ole ollut kenenkään muun kanssa - mutta silti tiesin, että se tie tuli kuljettua loppuun ja paikkani on kihlattuni kanssa. Asiaa kun oikein "analysoin", niin tulin siihen tulokseen, että kyse taisi olla jostain pienestä paniikista ennen sitä lopullista vakiintumista avioliiton muodossa. Ohi meni, nykyään parin lapsen äitinä lähinnä hymähtelen asialle - että olinpa hölmö, kun haikailin jotain muuta kuin miestäni.