Miten muuten mahtaa olla, alkaako kotimainen vähemmistömme jo karsastaa romaaneiksi nimittämistä.
Käsittääkseni ne eivät oikein arvosta tuota eteläistä sukuhaaraansa.
Käsittääkseni ne eivät oikein arvosta tuota eteläistä sukuhaaraansa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
se porukka on kulkenut nimikkeellä "tummat", ainakin itse käyttänevät sitä itsestään.
Eteläisen sukuhaaran arvostuksesta, onhan ilmiselvää, että kun täkäläinen sukuhaara on kehittänyt näkymättömän systeemin tienata rahansa työtä tekemättä, eivät he arvosta kehittymättömiä serkkujansa, jotka joutuvat tienaamaan vaihtelevan tulonsa kadulla.
Vähän kuin sanoisi afrikkalaista mustaksi.
vitun takia pari vuotta sitten mustalaisämmät sanoivat kuorossa että "Paula on mein tummien suosikki"?????
Ja mikä on afrikkalainen? Sellainen, jonka suku on sitkeästi pysynyt Afrikassa aina siitä asti, kun apina nousi kahdelle jalalle? Sellainen, jonka esivanhemmat muuttivat Afrikkaan kolme sataa vuotta sitten Hollannista ja jonka suku aina siitä lähtien on asunut Afrikassa? Jos Buurijälkeläistä sanoo mustaksi, voi siinä olla jotain vittuilun makua...
Mulla on sisäasiainministeriössä duunissa tuttu, joka ainakin kutsuu itseään romaaniksi. Pitää utskia lisää.
sit romaniksi? ;)
Olet ilmeisen pimahtanut? Hitto että inhoan toimettomia, jotka aukoo päätään ihmisille ihonvärin perusteella. En usko, että sua kiinnostaa asiallinen keskustelu - sori. Sopii toivoa, että esiinnyt pusikkopaska sille omalle sinut tunnistavalle yleisöllesi omalla nimelläsi ja omalla persoonallesi, koska jollet niin tee, voisi kunnianloukkaussyytteetkin ehkä naukua kohta.
Reaktio.
Haluaisitko kertoa siitä lisää.
Solvaa romaneja romaaneiksi, ei _kaaleita_ saa kirjoksi haukkua.Voit puolustaua sillä, että robottia solvataan _kaajoksi_ eli valkolaismieheksi :D)
Kyllä. Koskapa valtaosa palstan lukijoista on ilmeisesti täysiä ääliöitä tai jotakin sen suuntaista, voisin kysyä sinulta, että miksi kusipää edes kirjoitat, kun kaikki juttelusi näkyy olevan kuraa? Valitan myös sitä, etten ole imbesilli, eli en lukemani perusteella ainakaan luotettavuuteesi suurestikaan usko. Taidan olla harvinaisuus?
Pahoittelen, mutta tuosta on vaikea saada mitään loogista sanomaa esille.
eläkekassaan olisi eläkekassaan maksetuilla rahoilla ostaa peltoja silloin, kun niitä lyötiin pakettiin ja työksi hakea maataloustukiaisia, ettei sossunluukulle joudu laiskana luuserina
Aloituksesi oli ala-arvoinen. Ymmärrätkö loogisen tekstuaalisen sanoman?
Se nyt vaikea ymmärtää että tuossa on oikeasti ongelmallinen tilanne päällä, mikäli pohjoinen sukuhaara ei halua itseään sekoitettavaksi eteläiseen ja nimityksen perusteella siis kuulostavat romanialaisilta.
Suosittelen sulle arjen elämistä ja rutiineja. Tarkoituksesi on havaintojeni mukaan epämiellyttävä propaganda ja toisin kuin lehmät, jotka jutuistasi pitävät, minä en pidä. En myöskään luota siihen, että olet rehellinen. Jos voit lopettaa - mikä sitten lienetkin ja minähän en tiedä - keskustelupalstan täyttämisen paskalla, annan ehkä anteeksi jopa kaiken, mitä typeryyksiä olen lukenut. Ja kiitoksia, mutta kenenkään irlit ei kuulu palstoille, jos vaan suinkin sopii ja jos mikäli tarkoituksesi on sellaisten tyrkytys ja sellaisiin kommenttien saaminen kaltaisiltani viattomilta, suksihan toisaalle.
Yhä hämärämmältä.
Ja mikä irl-tilanne nyt mahtaa olla kyseessä.
Olet siis joku hörhö?
Pörhö.
(etsii kampaa)
pörhö/buddy tuskin kykenee vastaamaan muuhun kuin omaan kysymykseensä.. Eli kyseessä lienee tapansa jo sukupolvia sitten oppinut häiriintynyt selkärangaton. Sorry, pitkä lause ja pilkkuvirheet. Thanks & byi!
.
boteilla ei ole minkäänlaisia tapoja
.