Ihan kummalle puolelle vaan. Tai vaikka molemmin puolin. Jos käytännöllisesti ajatellaan, niin kummalla kyljellä tykkäät nukkua enemmän? Jos vasemmalla, niin sitten oikealle ja toisinpäin. Ja mieti muita tämmösiä käytännöllisiä juttuja jos löytyy.
0Äänestä
Juuh.
Riippuu sun muista lävistyksistä ja siitä, kummasta puolesta pidät enemmän. Mä otin ensin vasempaan, mutta tänään laitatin liikkeessä oikeaankin. Mulla parani tapilla parissa kuukaudessa, enkä ole tehnyt muuta kuin lämminvesihuuhtelua ja normaalit suihkussakäynnit.
0Äänestä
dybdjjstyg
mulla on nenäkoru vasemmalla, ja vasenpuoli tuntuu muuutenkin paremmalta. mutta mielestäni lävistykset ovat kauniimpia oikeallla puolella O_o joten olen ruvennut miettimään laittaisinko sittenkin oikealle, ensi viikolla aika joten on tässä vielä viikko aikaa miettiä (:
0Äänestä
12 + 18
Riippuu tosiaan varmaan siitä, kumpi puoli itsestä tuntuu luonnollisemmalta, sekä siitä, onko sulla jo ennestään muita lävistyksiä. Mikäli lävistyksiä on jo ennestäänkin kasvojen seudulla tai korvissa, ajattelisin uutta ottaessa sitä, miten lävistykset ovat ns. tasapainossa, ettei toinen puoli naamasta ole täynnä metallia ja toinen tyhjillään.
Omalla kohdallani traguksen puolen valinnassa vaikutti myös hiusmalli/jakaus. Oikea puoli tuntui muutenkin luontevimmalta, mutta siinä on omalla kohdallani myös se pointti, että oikeasta korvasta lävistys joskus näkyykin johonkin, kun taas vasemmassa korvassa ei olisi paljoa näkynyt, hiusmallin takia.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihan kummalle puolelle vaan. Tai vaikka molemmin puolin. Jos käytännöllisesti ajatellaan, niin kummalla kyljellä tykkäät nukkua enemmän? Jos vasemmalla, niin sitten oikealle ja toisinpäin. Ja mieti muita tämmösiä käytännöllisiä juttuja jos löytyy.
Riippuu sun muista lävistyksistä ja siitä, kummasta puolesta pidät enemmän. Mä otin ensin vasempaan, mutta tänään laitatin liikkeessä oikeaankin. Mulla parani tapilla parissa kuukaudessa, enkä ole tehnyt muuta kuin lämminvesihuuhtelua ja normaalit suihkussakäynnit.
mulla on nenäkoru vasemmalla, ja vasenpuoli tuntuu muuutenkin paremmalta. mutta mielestäni lävistykset ovat kauniimpia oikeallla puolella O_o joten olen ruvennut miettimään laittaisinko sittenkin oikealle,
ensi viikolla aika joten on tässä vielä viikko aikaa miettiä (: