Hei
Olen kolmekymppinen nainen ja minulla on ihana, vakavaksi kehittyvä suhde eronneeseen, itseäni 14 vuotta vanhempaan mieheen. Miehellä on aiemmasta suhteesta kaksi aikuista lasta, minulla taas ei lapsia ole. Miesystävälleni on selvää, ettei hän halua lapsia enempää, "se vaihe elämästä on eletty". Itse en ole koskaan kokenut, että haluan välttämättä äidiksi, mutta en ole sitä täytenä mahdottomuutenakaan pitänyt.
Nyt esillä on kysymys siitä edetäkö suhteessa avioliittoon asti. Mitä jos haluankin lapsen parin vuoden päästä? Nyt ei siltä tunnu, mutta koen että niin voi hyvinkin tapahtua. Otanko liian suuren riskin, jos sistoudun tähän mieheen? Muuten ikäero ei ole olut meille mikään ongelma. Rakastan ja arvostan häntä koko sydämestäni ja tuntuisi pahalta lopettaa suhde tällaisen spekulaation vuoksi. Pitäisikö vain ottaa riski ja kohdata tämä ongelma sitten jos se eteen tulee?
Olen kolmekymppinen nainen ja minulla on ihana, vakavaksi kehittyvä suhde eronneeseen, itseäni 14 vuotta vanhempaan mieheen. Miehellä on aiemmasta suhteesta kaksi aikuista lasta, minulla taas ei lapsia ole. Miesystävälleni on selvää, ettei hän halua lapsia enempää, "se vaihe elämästä on eletty". Itse en ole koskaan kokenut, että haluan välttämättä äidiksi, mutta en ole sitä täytenä mahdottomuutenakaan pitänyt.
Nyt esillä on kysymys siitä edetäkö suhteessa avioliittoon asti. Mitä jos haluankin lapsen parin vuoden päästä? Nyt ei siltä tunnu, mutta koen että niin voi hyvinkin tapahtua. Otanko liian suuren riskin, jos sistoudun tähän mieheen? Muuten ikäero ei ole olut meille mikään ongelma. Rakastan ja arvostan häntä koko sydämestäni ja tuntuisi pahalta lopettaa suhde tällaisen spekulaation vuoksi. Pitäisikö vain ottaa riski ja kohdata tämä ongelma sitten jos se eteen tulee?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä jos haluat?
Kukaan toinen ei pysty arvaamaan, vain sinä tiedät mitä tulevaisuudeltasi haluat...
Ei tietenkäään kukaan voi puolestasi arvata, mutta ajatuksia olisi kiva kuulla. Uhratako ainutlaatuinen ihmissuhde epävarman lapsihaaveen takia? Mitä itse tekisit? Kokemuksia, mielipiteitä...
hyvää parisuhdettasi tuommoisen seikan takia!!!!
Kuvitteleppa jos heittäisit miehen pellolle, mistä uusi hyvä isäkandidaatti tilalle....
Ei niitä tuolla kadulla jokapäivä vastaan tule....
Siinä projektissahan menisi taas vuosia ja vuosia...
Eikä se niin sanottu ole ettei nykyinen miehesi vielä suostu isäksi.
Pidä hyvästä miehestä ja hyvästä parisuhteesta EHDOTTOMASTI kiinni!!!
Eikä se 14 vuoden ikäero ole yhtään mitään, itse rakastunut 24 vuotta vanhempaan mieheen...
Älä ota riskiä, vaan pelaa varman päälle. Vuodet vierivät, eikä elämää saa takaisin kelattua. Selvitä lapsiasia ennen kuin sitoudut. Selvitä myös itsellesi.
Voi nyt tuntua toisarvoiselta lapsen saanti, mutta viiskybäsenä voi alkaa kaivata, että olisikin pitänyt... vanhana voi olla yksinäistä, kun muilla on lapsia ja lapsenlapsia.
Olen huomannut sivusta, että omilla aikuisilla lapsilla ja lapsenlapsilla on suuri merkitys elämänhalulle ja jaksamiselle, vaikka niin hirveästi yhteydessä oltaisi, jo tietoisuus heistä riittää. Lapsettomuus saattaa olla vanhanakin ongelma, yksinäisyys puree silloin kun puoliso kuolee. Omista lapsista ja lapsenlapsista on lohtua.
Tuokin, että tuleva puolisosi näkee lapsen saamisen vain omalta kantiltaan, kertoo valitettavasti hieman itsekkäästä ajattelutavasta. Olisi väärin "tuomita" sinut lapsettomaksi, jos hänellä itsellään on jo lapset. Ei oikein tasapuolista.
Ajattele nyt sinäkin itseäsi, älä anna tässä kenenkään vaikuttaa siihen mitä haluat.
Toin vain esiin tämänkin puolen asiasta, että lapsettomuus on kauaskantoinen juttu.
Kyllä, lapsia kannattaa hankkia, ettei tarvitsisi kuolla yksin. Ihminen on itsekäs ja pelokas paska.
Vielä kun joku kysyisi niiltä lapsilta, haluavatko he tulla tänne helvettiin, jota maapalloksikin kutsumme. Täällä on vaikeaa kenenkään yksin jäädä, sillä vierellä kulkee ne 7 MILJARDIA muutakin ihmistä.
SINÄ olet itse elämäsi päähenkilö. Ei lapset tai puoliso. Se oma pieni ydinperhe kun ei ole ainoa ihmissuhde elämässä. Lapset muka ilo... Vanhainkodin työntekijätkin itkevät, kun kukaan ei käy vanhuksia katsomassa. Perintöä kyttäävät tai ovat muuten vain vaikeita.
"Olisi väärin "tuomita" sinut lapsettomaksi, jos hänellä itsellään on jo lapset." Mies on eronnut. Eli ei tainnut kauhean onnellista edellinenkään perhehelvetti olla, vai mitä?
"Elän 2000-luvulla" kirjoitit NIIN totta ja asiaa....
Jaahas, kukahan se nyt itsekäs on?
Sanot, että "SINÄ itse olet elämäsi päähenkilö, eivät lapset tai puoliso".
No jaa, mitä merkitystä elämällä on, jos kaikessa on kriteerinä vain minä itse päähenkilön roolissa vailla läheisiä ja rakkaita, huhuilee tässä Liina Anniina.
Aikamoinen yksinäinen susi sitä on, jos ei ole "omia ihmisiä". Tietysti jos on valinnut liikakansoittumisen estämisen vakaumuksen ja sen tähden ei halua lisääntyä, niin hattua nostan. Ylevä ja varmaan pitkään harkittu ratkaisu.
Sen tähden kannattaakin alkup. miettiä tarkkaan ne perusteet, haluaako lapsen vai ei.
Olen EDELLEEN sitä mieltä, että pelkästään MIEHEN mukavuuden vuoksi ei kannata tuomita itseään lapsettomaksi.
Älä yleistä, että kaikissa lapsiperheissä eletään jotain helvettiä ja lapset toisivat murhetta. Äläkä yleistä, että kaikki vanhainkodin vanhukset olisivat hylättyjä ja ketään ei käytäisi katsomassa. Ei se ole niin, kultaseni!
On onnellisia vanhuksia, joita käydään katsomassa, ja jotka itsekin ovat ihania, että heidän luokseen mennään mielellään. On vanhuksia, joita lapset ja lapsenlapset auttavat parhaansa mukaan ja muistavat.
Meitä on montaa lajia ihmistä tässä maailmassa, kaikki suhteellisen erilaisia asenteiltaan.
Tietenkään perhe ei voi antaa kaikkea, ja ihminen pärjää lapsettomana. Kunnioitan niitä jotka ovat harkittuaan tehneet sen ratkaisun, usein taustalla pitkä harkinta.
Ja aina ei ole omasta tahdosta kiinni, että jää lapsettomaksi. Sen asian kanssa on opittava elämään ja etsittävä jotain korvaavaa sijaan.
"No jaa, mitä merkitystä elämällä on, jos kaikessa on kriteerinä vain minä itse päähenkilön roolissa vailla läheisiä ja rakkaita"
En minä tuollaista väittänyt. Jokaisessa elokuvassa on päähenkilö. Mutta sivurooleissa olevat auttavat tekemään elämästä kokonaisen tarinan. Ei täällä kukaan yksin pärjää.
Vain SINÄ päätät haluatako leikkiä Matin kanssa tarhassa. Vain SINÄ päätät, miten ahkerasti teet koulutehtävät. Vain SINÄ päätät, mihin opiskelupaikkaan haluat hakea. Vain SINÄ päätät, sanotko Kyllä, kun rakkaasi kosii. Vain SINÄ päätät, kenelle haluat testamentata omaisuutesi. Kyllä, SINÄ olet oman elämäsi päähenkilö. Ei täällä voi elää muita varten. Sinä elät omaa elämääsi ja loistavaa, jos onnistut matkallasi olemaan muille tukena, ilahduttamaan heitä ja tekemään elämästäsi merkityksellisen.
Veljeni sattuu työskentelemään vanhainkodissa. Olen nähnyt läheltä, millaista se arki on. Olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä, että vanhuksia käyvät eniten katsomassa nuoret, n. 18-26 -vuotiaat opiskelijat. Sen sijaan vanhusten omat lapset ovat liian kiireisiä. Vartin pyrähdys äitienpäivänä, pakollinen kukkapuska mukana. Eniten vanhus haluaa, että hänen kanssaan ollaan ja keskustellaan. Että jollakin olisi edes hetki aikaa, esimerkiksi lukea sanomalehteä.
En sanonut missään vaiheessa, että jokaisessa perheessä eletään helvetissä. Moni vanhempi onnistuu sen kuitenkin aiheuttamaan, kun omat traumat on käsittelemättä ja jäädään väkisin huonoon parisuhteeseen roikkumaan. Sen sijaan tämä maailma: "Maybe this world is another planet's hell". Minusta on järkyttävää, että nykyajan lapsilta toisaalta halutaan sulkea silmät ja korvat, etteivät he vain pahoittaisi mieltään (ja toisaalta heidät otetaan mukaan aikuisten ongelmiin, jotka eivät heille kuulu). Minulle kerrottiin pienenä, että lautaselle pitää ottaa vain sen verran ruokaa kuin jaksaa syödä. Sillä Afrikassa kuolee lapsia nälkään ja he mielellään söisivät sitä minun mielestäni "pahaa" ruokaa. Kappas, juuri tänään kuoli 17 000 lasta nälkään. Curling-vanhemmuus on tämän ajan trendi. Eräs isä pakkasi ekaluokalle tulevan pojan reppuun leathermanin. Että "pojalla olisi jotain kättä pidempää kiusaamistilanteita varten".
Lapsen ongelmista syytetään päiväkodin tätejä ja opettajia. Oman vanhemmuuden heikkous on omien vanhempien vika, koska he eivät pitäneet tarpeeksi sylissä. Jos jokainen vanhemmaksi haluava oikeasti miettisi edes sen 10 minuuttia, onko hänellä edellytyksiä olla vanhempi, vähintään sen 18 vuotta, yövalvomisineen kera korvatulehdusten ja vaippaihottuman, veikkaisin että tässä maailmassa olisi enemmän tasapainoisia lapsia. Sen sijaan ehkäisy jää usemmiten pois niiltä, jotka eivät sitä älyä käyttää. Narkomaanit, alkoholistit ja mielenterveysongelmaiset näyttävät pamahtavan paksuksi keskimääräistä useammin (ja keskimääräistä useamman eri ihmisen kanssa). Sitten ihmetellään, kun huostaanotettujen lasten määrä kasvaa joka vuosi.
Minä olen jo vuosia ehdottanut seuraavaa ratkaisua: Adoptio helpommaksi. Jokainen tasapainoinen suomalainen pariskunta, joka haluaa adoptiolapsen, saisi sellaisen. Vauvana Suomeen tullut ulkomaalainen oppii kielen ja kasvaa tässä kulttuurissa. Me saamme heistä opiskelijoita ja työntekijöitä. He ovat suomalaisia. Sen sijaan meidän pitäisi näyttää ovea elintasopakolaisille ja rikollisille. He eivät tähän yhteiskuntaan sopeudu, eivät edes halua.
Kiitos selvennöksistä!
Olen monessa samaa mieltä kanssasi: ongelmien syiden kasaamisesta päiväkotien ja koulun niskaan, huostaanotoista, traumoista, curling-vanhemmuudesta, lasten liian varhaisesta aikuistamisesta, vanhainkodeista...
.. ehkäpä vanhainkoteihin joudutaan juuri sen vuoksi, että suhteet omiin aikuisiin lapsiin ovat rispaantuneet. Yksiselitteistä vastausta siihen ei varmaankaan ole. Vanhuksenkin kohdalla tilanteen kehittyminen siihen, että suhteet ovat jääneet heikoiksi, on pitkän ajanjakson tulos. Syyt löytyvät molemmista osapuolista, että vuorovaikutus ei enää toimi.
Toisaalta meidän koko kulttuurimme ja yhteiskuntamme syrjii vanhuksia, perheyhteisöt ovat särkyneet. Yhteiskuntamme on muuttumassa yhä enemmän sinkku-yhteiskunnaksi. Jossainhan se näkyy, juuri vanhainkodeissa.
Mutta on onneksi vielä niitäkin, jotka pitävät kiinni siitä, että ihminen voi elää myös muita varten. Sekä muita että itseään varten. Eivät ne sulje pois toisiaan! Kyse on vain ajankäytöstä ja omasta viitseliäisyydestään.
Nykyään on monen vaikea astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Aina kun on kyse toisen huomioon ottamisesta, joutuu ylittämään tuon mukavuusrajan.
Olemme pullamössö-sukupolvi valitettavasti. Sokerilla ja cokiksella ja valkealla vehnäjauholla rakennettuja, teollisuuden syöttökarjaa, joka mieluusti viihtyisi kotisoffalla viihteen parissa.