syynä voi olla se että hän riutuu rakkauden tuskassaan, eikä ole voinut tai voi niitä näyttää...
Minä purskahdin itkuun tänään kun ihastukseni kohde oli viimeistä päivää töissä ja hyvin olin tunteeni nämä kuukaudet peittänyt, sillä itku-reaktioni tuli hänelle hieman yllätyksenä ja hän oli hämillään, mutta selvästi otettu kuinka häntä niin ikävöitiin.
Olen tällä hetkellä helvetin porteilla, ottaa niin aivoon etten enää ikinä näe häntä, jäi vain rakkaus, kaipuu ja tunteet eloon tästä koitoksesta, mitä helvettiä mä niillä enää teen!!!???
Hänelle päivä oli mukava, siirtyi työpaikkaan jossa viihtyy, minulle päivä oli kuolema, eikä hän tiedä sitä.
Olimme 6 kk lähimmät työkaverit ja tosi hyviä ystäviä, hän ei kuitenkaan osoittanut kiinnostusta minuun vaikka taisi nähdäkin miten minä punastelin ja kihelmöin hänen seurassaan. Nyt vaan loppuelämän mietin että olisiko hänelle pitänyt kertoa tunteistani...mitä se olisi hyödyttänyt...
En ikinä unohda sinua joka teit puoli vuotta elämästäni elämisen arvoista! Tunteiden sisällä pito on raastavaa ja kohteen poistuminen elämästä vielä raastavampaa...
Miksi kohtalo ajaa ihmisiä yhteen vain erottaakseen heidät,ja miksi hitossa sitä retkaantuu sellaiseen jota ei voi saada....
Minä purskahdin itkuun tänään kun ihastukseni kohde oli viimeistä päivää töissä ja hyvin olin tunteeni nämä kuukaudet peittänyt, sillä itku-reaktioni tuli hänelle hieman yllätyksenä ja hän oli hämillään, mutta selvästi otettu kuinka häntä niin ikävöitiin.
Olen tällä hetkellä helvetin porteilla, ottaa niin aivoon etten enää ikinä näe häntä, jäi vain rakkaus, kaipuu ja tunteet eloon tästä koitoksesta, mitä helvettiä mä niillä enää teen!!!???
Hänelle päivä oli mukava, siirtyi työpaikkaan jossa viihtyy, minulle päivä oli kuolema, eikä hän tiedä sitä.
Olimme 6 kk lähimmät työkaverit ja tosi hyviä ystäviä, hän ei kuitenkaan osoittanut kiinnostusta minuun vaikka taisi nähdäkin miten minä punastelin ja kihelmöin hänen seurassaan. Nyt vaan loppuelämän mietin että olisiko hänelle pitänyt kertoa tunteistani...mitä se olisi hyödyttänyt...
En ikinä unohda sinua joka teit puoli vuotta elämästäni elämisen arvoista! Tunteiden sisällä pito on raastavaa ja kohteen poistuminen elämästä vielä raastavampaa...
Miksi kohtalo ajaa ihmisiä yhteen vain erottaakseen heidät,ja miksi hitossa sitä retkaantuu sellaiseen jota ei voi saada....
Vastaukset 5
Vanhimmat
"been there, done that"
http://www.youtube.com/watch?v=xY4r5Ufw4lc
- mieheltä -
"Mielummin kadun tehtyjä, kuin tekemättömiä asioita" Se on minun mottoni.
Ehkä vielä voit ottaa yhteyttä tähän kaveriin ja kertoa tunteistasi. Jos tulee pakit, eikä kaveri halua pitää yhteyttä sinuun, voit ainakin ajatella, että tulipa edes sanottua omat tunteeni ääneen, mutta ei onneksi tarvitse sitten nähdä häntä enään joka päivä ja punastella. :) Koita jaksaa.. vielä on kesää jäljellä! :)
Jos sinulla on vielä miehen yhteystiedot, voit vielä kertoa tunteistasi.
Eipä tuossa hävittävääkään ole muuta kuin se, ettet tiedä kuinka mies reagoi tuohon.
Jos tulee "pakit", elämä jatkuu ja mitään ei ole tapahtunut.
Jos hommat menee putkeen, voit todeta että kannatti yrittää!
Niin ja tietysti jos tiedät miehen olevan varattu, älä missään nimessä kerro tunteistasi yhtään mitään.
on ratkaisu. Olet selvästikin rakastunut ihan oikeasti, joten mitä sinulla on muka hävettävää? Mitä sinulla on hävittävää, kun nyt jo olet noin onneton? Lähtöpäivänä itkeminen varmasti ei jäänyt huomaamatta ja nyt hän ihmettelee, mitä tästä pitäisi päätellä. Kaikki miehet eivät välttämättä lue tunteita kovinkaan hyvin, mutta aika hyvän vihjeen kyllä annoit. Nyt vaan vahvistat epäilyt ja soitat hänelle. Kerrot suoraan kaipaavasi häntä ja se siitä. Joko hän ottaa tai jättää, mutta sinä vähintäänkin vapaudut nykyisestä piinastasi.
Moi. Tämä viesti menee vähän ohi aiheesta, mutta tässä esimerkki siitä, jos olisit avannut suusi ja olisit saanut vastakaikua tunteillesi.
Itsellä on ollut samanlainen tapaus, mutta sillä erotuksella, että me molemmat näytimme toisillemme kiintymyksemme. Ja tätä työkaveruutta ja ystävyyttä kesti vuosia. Olemme molemmat varattuja ja kaikki alkoi vain yksinkertaisesti sillä, että toisen kanssa oli hyvä jutella kaikenlaista. Oli samanikäisiä lapsia... ajatusmaailma oli hyvin samanlainen. Huomasimme, että viihdymme yhä paremmin yhdessä, kävimme aina sopivan tilaisuuden tullen yhdessä lounaalla, siinä vaiheessa jo tajusimme, että liian usein ei voi kulkea yhdessä, tai muut alkavat "juoruta"... Työkaverilleni sattui vielä yksi hyvin traumaattinen tapaus, josta hän ei kehdannut/uskaltanut kertoa kenellekään muulle kuin minulle. Pystyin auttamaan häntä siinä asiassa ja se ikään kuin sinetöi meidän ystävyyden ja keskinäisen luottamuksen. Aikaa kului ja aloimme huomata (tai paremminkin tunnustaa) myös sen, että välillämme oli fyysistä vetovoimaa. Halasimme ja suukottelimmekin... ja ennen kaikkea toisen lähellä oli mahtavan hyvä olla. Siitä sai voimia jaksaa henkisesti aika raskaassa työssämme.
Tilanne oli todella ristiriitainen. Kumpikaan ei haluaisi loukata ja olla uskoton puolisolleen, mutta kuitenkin yhdessäoloa ei mitenkään pystynyt välttämään, jos siihen vain tuli tilaisuus. Hyväilyt kävivät välillä jo aika kiihkeiksikin, mutta koskaan emme päätyneet rakasteluun asti. Sen esti ensinnäkin (totuuden nimissä) se, että tilaisuuksia/paikkoja siihen oli aika vähän. Mutta myös se, että molemmat pelkäsimme jotain särkyvän, ystävyyden hajoavan tms. jos päädymme yhdessä sänkyyn. Molemmille ystävyys tällaisena kuin se nyt on, oli tärkeämpää, vaikka himotkin kyllä hyrräsivät ja sen molemmat tunnustivat.
Sitten kävi niin, että minä siirryin muualla töihin. Paikan vaihdon päättämisessä vaikeinta oli luopua tästä mahtavasta työkaverista ja ystävästä ja siitä, että hänet ainakin näkee joka päivä, vaikka ei muuta ehtisikään. Sydäntä särki ja raastoi ajatuskin erosta... ja siitä, että kun ei enää nähdä niin ystävyys mahdollisesti kuihtuu.
Kuinka sitten kävikään. Olemme nyt olleet 2 vuotta eri työpaikoissa, mutta pidämme yhteyttä lähes päivittäin s-postilla. Näemme paljon harvemmin, voi olla välillä 2 kuukauttakin välissä, mutta tunne ja ystävyys on pysynyt aivan samana. Se on mahtava juttu. Mutta toisaalta se on uuvuttavaakin, koska emme varmaan koskaan voi "saada toisiamme". Kuten olemme yhdessä joskus miettineet, jos olisimme sinkkuja, niin olisimme jo aikoja sitten muuttaneet yhteen ja varmaan olisimme naimisissa...
Tilanne on "kaksipiippuinen", toisaalta on mahtavaa, että on hyvä ystävä, mutta toisaalta se on kiduttavaa, että tämän ystävän kanssa ei voi olla niin paljon kuin haluaisi ja niin vapaasti... miehen ja naisen ystävyyteen kun yleensä aina ajatellaan seksinkin kuuluvan... ja niinhän se tähänkin kuuluu siinä mielessä, että molemmilla olisi halu siihen ;) Hassuksi tämän tekee vielä sekin, että molemmilla on aivan hyvät puolisot ja perheet, mutta ilmeisesti jotain puuttuu, kun tällainen suhde kestää ja kestää...
Yhteenvetona sanoisin, että olemme molemmat saaneet tästä ystävyydestä todella paljon voimia ja iloa. Lumekattomat ovat ne kerrat, jolloin olemme yhdessä jutelleet, nauraneet ja pitäneet hauskaa ja ladanneet näin akkuja. Mihin tämä sitten aikanaan päätyy tai päättyy, sitä ei tiedä. Olen kuitenkin kuiskannut ystäväni korvaan, että rakastan sinua ja saman olen kuullut hänen kuiskaavan minulle.
Sinulle aloittaja... Ota rohkeasti yhteyttä ihastuksesi kohteeseen ja selvitä onko teillä yhteistä tulevaisuutta. (etenkin jos olette molemmat sinkkuja, niin anna palaa..=)