Katselin eilen viimeisen jakson mullan alla -sarjaa, joka on tallessa dvd-levyilläni. Olen yhdesti katsonut ennenkin koko sarjan muistaakseni keväällä 2008. Aloin taas itkeä lopussa:
http://www.youtube.com/watch?v=HoHoxQTLcdE
Sitten katsoin saman pätkän uudestaan, mutta ajattelin mielessäni kaiken olevan vain aivoissani sähkökemiallisia reaktioita. Pystyin katsomaan tuon lopun itkemättä. Sitten tajusin sellaisen asian, että nainen joka hakee "kokemuksia" on sellainen ihminen että se ei osaa ottaa kaikkea irti niistä edellisistä kokemuksistaan. Siis, että kaiken pitää olla nimenomaan kivaa. En halua sellaista naista. Haluan naisen, joka on kerran elämässään sairastanut vakavan masennuksen, koska vain silloin hän näkee maailman niinkuin minä näen. Eli hän osaa repiä kaikki tunteet irti juurta jaksaen kokemuksistaan (toisaalta en halua kenenkään kokevan samaa paskaa mitä minä käyn juuri nyt läpi). Ne asioiden negatiiviset puoletkin.
Jokatapauksessa nyyhkytin nyt uudestaan kun katsoin tuon. Tuo on maailman paras TV-sarja ja tuskin yhtä hyvää sarjaa tulee koskaan olemaankaan.
Toisaalta onhan se sekin tapa tietysti elää, että vetää päähän sen "positiivisten ajatusten kuplan". Sen, että haluaa vain nähdä iloisia asioita. Sellaisten ihmisten kanssa minä en vain halua olla tekemisissä.
http://www.youtube.com/watch?v=HoHoxQTLcdE
Sitten katsoin saman pätkän uudestaan, mutta ajattelin mielessäni kaiken olevan vain aivoissani sähkökemiallisia reaktioita. Pystyin katsomaan tuon lopun itkemättä. Sitten tajusin sellaisen asian, että nainen joka hakee "kokemuksia" on sellainen ihminen että se ei osaa ottaa kaikkea irti niistä edellisistä kokemuksistaan. Siis, että kaiken pitää olla nimenomaan kivaa. En halua sellaista naista. Haluan naisen, joka on kerran elämässään sairastanut vakavan masennuksen, koska vain silloin hän näkee maailman niinkuin minä näen. Eli hän osaa repiä kaikki tunteet irti juurta jaksaen kokemuksistaan (toisaalta en halua kenenkään kokevan samaa paskaa mitä minä käyn juuri nyt läpi). Ne asioiden negatiiviset puoletkin.
Jokatapauksessa nyyhkytin nyt uudestaan kun katsoin tuon. Tuo on maailman paras TV-sarja ja tuskin yhtä hyvää sarjaa tulee koskaan olemaankaan.
Toisaalta onhan se sekin tapa tietysti elää, että vetää päähän sen "positiivisten ajatusten kuplan". Sen, että haluaa vain nähdä iloisia asioita. Sellaisten ihmisten kanssa minä en vain halua olla tekemisissä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tiedän tasan mitä tarkoitat..
Muutenkin musta tuntuu, et ihmiset ei ajattele tarpeeks. Elämä on monella vaan läpikahlaamista, ilman sen ymmärtämistä sen tarkemmin..
Jotta osaa arvostaa elämää enemmän, niin auttaa, et on kokenut niitä ikäviäkin asioita. Tosin niitä ikäviä asioita on aika paska käydä läpi, mutta jälkeempäin huomaa vahvistuneen ihmisenä. Itse oon ollut masentunut, aluks en ees ite huomannut sitä, mut sit jossai vaihees ku huomasin viilteleväni itteeni ni tajusin, et nyt ei kaikki oo hyvin.
Nykyään ajattelen aika paljon (siis ihan elämän perusjuttuja) ja mitä nyt ikinä tulee mieleenkään. Istun yksikseni puun juurella tai kävelen koiran kanssa iltasella metsäpolkuja. Joidenki mielest tää voi olla ajan hukkaa, koska on vaa yks elämä ja se pitää elää täysillä. Mut mulle se on täysillä elämistä..
Toivon tosiaankin, et se oikee mies tulee vastaan joskus. Joku, joka ymmärtää ja näkee molemmat puolet elämästä.
tähän sitten 17 palautetta miehiltä, eiks niin...
on liikaa.
Elämää voi myös oppia vaikka olisi säästynyt kaikelta paskalta.
Mulle on käyny niin monta kertaa vittumaiset et monella olis jo tässä vaiheessa päässy kylmä pieru, eli niinsanotusti kuolema olis korjannu mutta silti jaksan etsiä niistä paskempaakin paskemmista asioista ne positiiviset puolet nimenomaan.
En jaksa velloa missään kurjuuden syövereissä vaan siks et voisin kokea jotenkin enemmän eläväni, päivastoin ku meni oikein huonosti, meinasin oikeasti kuolla ja olin koneiden varassa. Sain uuden mahdollisuuden.
Mieluummin elän elämäni hymyillen ku naama norsunvitulla vaikka sitä paskaa sataa niskaan enemmän ku sitä jaksaa pestä pois.
Oikeestaan se on aika tragikoomistakin miten kaikki maailman yksinkertasimmatkin asiat mun elämässä on voinu ja voi mennä kantapään kautta (nimenomaan kantapään, ei kantapäiDEN, hehheh!)
Silti en lannistu, en jumalauta turhaan oo käyny tätä kaikkea läpi, et en vois hymyillä loppujen lopuksi.
>Siis, että kaiken pitää olla nimenomaan kivaa.
Näin.
http://tinyurl.com/hedonic