Alkakaa joukkovoimalla penätä syytä, miksi eivät kaikki työttömät vieläkään ole päässeet nauttimaan työvoiman palvelukeskusten mainioista palveluista?
Nyt tarvitsee pitää kunnon palopuheet turuilla ja toreilla, että työttömät haluaa työvoiman palvelukeskusten oivallisia palveluita, näin työvoimaa ei tarvitsisi rahdata ulkomailta suomeen. Tulisi halvemmaksi työllistää suomalainen, hän ei tarvitsisi kallista kotouttamista ja kielikurssia. Kun työtön palkattaisiin tämän loistavan työvoimapalvelun seurauksena työhön, niin lisääntyy myös ostovoima! Ette tällaista varmaan ole edes ymmärtäneet pienissä piireissänne? Ja kun tulee lisää ostovoimaa, yritykset säilyvät ja taas palkkaavat lisää työvoimaa menekin edistämiseksi.
Verorahat menisivät tosiaan parempaan käyttöön, mikäli työvoiman palvelukeskuksia heti reippaasti lisättäisiin. Kunnollisten työtä tekevien veronmaksajien mielestä tämä selkeästi kannattaa. Työhön opastusta, valmennusta ja kuntouttavaa työtoimintaa tulisi siis välittömästi saada lisää. Ja taas säästyisi yhteiskunnan varoja, kun työttömiä saadaan työkelpoisuuteen. Ette ole näköjään kaikki tätäkään selvää asiaa tajunneet.
Nyt tarvitsee pitää kunnon palopuheet turuilla ja toreilla, että työttömät haluaa työvoiman palvelukeskusten oivallisia palveluita, näin työvoimaa ei tarvitsisi rahdata ulkomailta suomeen. Tulisi halvemmaksi työllistää suomalainen, hän ei tarvitsisi kallista kotouttamista ja kielikurssia. Kun työtön palkattaisiin tämän loistavan työvoimapalvelun seurauksena työhön, niin lisääntyy myös ostovoima! Ette tällaista varmaan ole edes ymmärtäneet pienissä piireissänne? Ja kun tulee lisää ostovoimaa, yritykset säilyvät ja taas palkkaavat lisää työvoimaa menekin edistämiseksi.
Verorahat menisivät tosiaan parempaan käyttöön, mikäli työvoiman palvelukeskuksia heti reippaasti lisättäisiin. Kunnollisten työtä tekevien veronmaksajien mielestä tämä selkeästi kannattaa. Työhön opastusta, valmennusta ja kuntouttavaa työtoimintaa tulisi siis välittömästi saada lisää. Ja taas säästyisi yhteiskunnan varoja, kun työttömiä saadaan työkelpoisuuteen. Ette ole näköjään kaikki tätäkään selvää asiaa tajunneet.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Valetyönvälitys on yksi pahimpia loisimiskulttuurin muotoja. Istuaan vain päivästä toiseen typ:n toimistossa ja tuhlataan naapurin rahoja joita valtio kerää veroina ja maksaa valetyönvälittäjille valtionpalkkakontorin kautta. Todellista työttömyyttä on!. on vain ihmisiä jotka ovat muka työnvälittäjiä, todellisuudessa he ovat lois virka heittiöitä ja elävät toisten rahoilla. Nämä itsekkäät välinpitämättömät ihmiset on saatava kuriin. Heidän pitäisi antaa selvitys joka päivä mitä ovat tehneet millä suomi saadaan nousuun, muussa tapauksessa tämä valetyönvälitystoiminta on lopetettava ja saatava nämä lois virka heittiöt vapaan ajan viettoon valtionhallinnon palkkakontorin kautta vapaille työmarkinoille!.
Ehdotuksena on lois virka heittiöiden luokittelujärjestelmästä, mikäli he ei kykene ohjaamaan työttömät normaalin työpaikkaan ansaitsemaan elantoaan. Luokittelun jälkeen voitaisiin osa määrätä pakkokurrsituksiin, jotta oppisivat ohjamaan työttömät vapaille työmarkkinoille, pätevimmät ohjaajat saavat kunnon tasokorotuksen, se ei kuitenkaan ole "automaatti" vaan pitkäaikaisen seurannan tulosta, miten yksittäinen virka mies on työssään onnistunut (pysyvät työllisyys vaikutukset vapailla työmakkinoilla)
Näin saadaan myös virkamies osaltaan vastuuseen työvoiman järkevästä käytöstä, mutta osa virkamiehistä työsuhde myös katkeaa, koska eivät pysty sopeutumaan uusiin työelämä vaatimuksiin. Luuletteko, että päättäjät suosivat lois virka heittiöiden loisimista. Eivät suosi se on heidän mielestään anteeksiantamatonta rahojen ja työvoiman luvatonta tuhlaamista
Caleb kojootti yllyttää "Alkakaa joukkovoimalla penätä syytä, miksi eivät kaikki työttömät vieläkään ole päässeet nauttimaan työvoiman palvelukeskusten mainioista palveluista?"
Useimmat haluavat hiukan enemmän kuin vähän rahaa!
Nyt tarvitsee pitää kunnon palopuheet turuilla ja toreilla, Siispä caleb alias kettu kojootti lähtee ensimmäisenä että työttömät haluaa työvoiman palvelukeskusten oivallisia palveluita, näin työvoimaa ei tarvitsisi rahdata ulkomailta suomeen. Tulisi halvemmaksi työllistää suomalainen, hän ei tarvitsisi kallista kotouttamista ja kielikurssia. Kun työtön palkattaisiin tämän loistavan työvoimapalvelun seurauksena (vale työvoima välitys )työhön, niin lisääntyy myös ostovoima! miten vähällä ostovoimalla "ostetaan tuotteita? Ette tällaista varmaan ole edes ymmärtäneet pienissä piireissänne? Typ:toimistossa piiri on tosi pieni Ja kun tulee pieni ostovoimaa, yritykset menevät konkursiin ja eivät palkkaa lisää työvoimaa kun menekin ei vedä. siis deflaatio kierre palkat joustaa, niikuin lalviassa
Verorahat menisivät tosiaan parempaan käyttöön, mikäli työvoiman palvelukeskuksia heti reippaasti lisättäisiin. koska kaikki eläisivät vähenevien verorahojen käytöllä Kunnollisten työtä tekevien veronmaksajien mielestä tämä ei selkeästi kannata. Työhön opastusta, valmennusta ja kuntouttavaa työtoimintaa tulisi siis välittömästi saada lisää. jotta me lois virka heittiöitkin tuntisimme itsemme tarpeellisiksi Ja taas ei säästyisi yhteiskunnan varoja, kun työttömiä saadaan työkelpoisuuteen. Ette ole näköjään kaikki tätäkään selvää asiaa tajunneet varsinkin kaaleppi ei sitä ole vieläkään tajunnu typ pienessä toimistossa yksin virka tuolissa liimautuneena ja aivot päästä perseeseen laskeutuneena. Jonka illalla Albaani (lääketieteen tohtori) näiden loistavien palveluiden hengen tuotteen seurauksena siivoaa vesi pesuna, suomalainen perus typ valtias aamulla virka tointaan hoitamaan työkalupakissa työkalu työpajatoiminta tälläistä pajatoimintaa saa kun linnottautuu yhteiskunnan ulkopuoleelle sinne typ toimistoon
....Ette ole näköjään kaikki tätäkään selvää asiaa tajunneet varsinkin kaaleppi ei sitä ole vieläkään tajunnu typ pienessä toimistossa yksin virka tuolissa liimautuneena ja aivot päästä perseeseen laskeutuneena. Jonka illalla Albaani (lääketieteen tohtori) näiden loistavien palveluiden hengen tuotteen seurauksena siivoaa vesi pesuna, suomalainen perus typ valtias aamulla virka tointaan hoitamaan työkalupakissa työkalu työpajatoiminta tälläistä pajatoimintaa saa kun linnottautuu yhteiskunnan ulkopuoleelle sinne typ toimistoon eikä ole kiinnostunut työnantajan tarpeita siis tyypillinnen LOIS VIRKA HEITTIÖN AJATUS MALLI
En mene ikinä töihin, mistään hinnasta.
Olen pitkään hämmästellyt sitä, kun valetyönvälittäjät väittävät suojatyöpaikkoja työpajoihin , ne ei ole pitkäikäisiä. Tekevälle ei aina löydy aina töitä mutta sitähän laiskat valetyönvälittäjät eivät ole syystä tai toisesta tajunneet. Nyt onkin korkea aika perustaa laiskoille virka loisille sinne typ:n leirejä joihinka heidät voidaan asuttaa jotta heidät saadaan pois valetyön välittäjinä työtä tekevien suomalaisten ja ulkomaalaisten tieltä. Siellä lois virka heittiöt voivat keskenään pohtia, että onko typerä laiskottelu sittenkään järkevä virka-aikana?
Nyt on aktivoivia työllistämistoimia rutkasti lisättävä!
mutta loizs virka heittiö lisää pajatoimintaa siis heidän mielestä se on loistavaa yllä oleva kommenti on siitä selkeä todiste