Tutustuin noin kuukausi sitten yhteen ihanaan poikaa. Käytän nimitystä poika, koska hänen käytöksensä vastaa sitä. Meidän juttu alkoi tosi hyvin ja voisko sanoo kiihkeesti. Oltiin molemmat tosi ihastuneita ja tutustuttiin ja puhuttiin. Me tiedetään varmaan lähes kaikki toisistamme. En ois uskonu edellisen suhteeni jälkeen löytäväni tällaista tyyppiä..kaikki tuntui jotenkin niin ihanalta..tiedätte varmaan mille tuntuu kun ihastuu ja ajattelee koko ajan vain sitä ihastusta..
Mä oon kuullu siitä jätkästä vaikka minkälaisia juttuja jo silloin kun me alettiin pyöriä yhdessä..mut kaikki jutut on osoittautunu valheiks. Tällä mun "mussukkalla" on ollu vähän semmonen huono maine, ja nyt kun se on muuttanu elämäänsä aika radikaalisti, kukaan ei usko sitä..mainetta on vaikea puhdistaa..you know. Sitten siitä kerrotaan kaikenlaisia perättömiä huhuja, jotka ei todellakaan pidä paikkaansa...ainakaan niissä tapauksissa.
Halusin uskoa, että hänen elämänsä on muuttunu. Mutta eipä se olekkaan. Viime viikonloppu muutti mun suhtautumista siihen aika paljon.(Me asutaan eri paikkakunnilla, ei kylläkään kovin kaukana.) Mä olin tullu viettämään koko päivää sen paikkakunnalle ja oltiin sovittu, että lähdetään bilettämään yhdessä. Mä olin alkuillan mun yhden tyttökaverin luona ja odottelin hänen soittavan. Mut soittoo ei kuulunutkaan. Ei oo kuulunu koko tyypistä lauantaista tähän tiistaihin mitään. Mä yritin hulluna soittaa sille lauantaina ja laittaa viestiä, mut ei mitään. Mä oon lievästi pettyny.
Mun mielipide on, että jos ei halua olla jonkun kanssa niin siitä edes ilmoitetaan. Mutta tällä jätkällä ei ilmeisesti ole siihen munaa. Mut mä oon päättäny, että mä en ainakaan ota yhteyttä, en varmasti!! Kyllä mä oisin saanu kuulla jos sille ois sattunu jotain. Suoraan sanottuna eipä minua edes enää kiinnosta mitä se meinaa. Tosi raukka jätkä. Ehkä se ei kuitenkaan ollu mun arvonen.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Ois kiva tietää, onko tämä kovinkin yleistä..toivottavasti ei, sillä mulle on ollu aika rankkaa kaikkien niiden alkuihanuuksien jälkeen.
Mä oon kuullu siitä jätkästä vaikka minkälaisia juttuja jo silloin kun me alettiin pyöriä yhdessä..mut kaikki jutut on osoittautunu valheiks. Tällä mun "mussukkalla" on ollu vähän semmonen huono maine, ja nyt kun se on muuttanu elämäänsä aika radikaalisti, kukaan ei usko sitä..mainetta on vaikea puhdistaa..you know. Sitten siitä kerrotaan kaikenlaisia perättömiä huhuja, jotka ei todellakaan pidä paikkaansa...ainakaan niissä tapauksissa.
Halusin uskoa, että hänen elämänsä on muuttunu. Mutta eipä se olekkaan. Viime viikonloppu muutti mun suhtautumista siihen aika paljon.(Me asutaan eri paikkakunnilla, ei kylläkään kovin kaukana.) Mä olin tullu viettämään koko päivää sen paikkakunnalle ja oltiin sovittu, että lähdetään bilettämään yhdessä. Mä olin alkuillan mun yhden tyttökaverin luona ja odottelin hänen soittavan. Mut soittoo ei kuulunutkaan. Ei oo kuulunu koko tyypistä lauantaista tähän tiistaihin mitään. Mä yritin hulluna soittaa sille lauantaina ja laittaa viestiä, mut ei mitään. Mä oon lievästi pettyny.
Mun mielipide on, että jos ei halua olla jonkun kanssa niin siitä edes ilmoitetaan. Mutta tällä jätkällä ei ilmeisesti ole siihen munaa. Mut mä oon päättäny, että mä en ainakaan ota yhteyttä, en varmasti!! Kyllä mä oisin saanu kuulla jos sille ois sattunu jotain. Suoraan sanottuna eipä minua edes enää kiinnosta mitä se meinaa. Tosi raukka jätkä. Ehkä se ei kuitenkaan ollu mun arvonen.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Ois kiva tietää, onko tämä kovinkin yleistä..toivottavasti ei, sillä mulle on ollu aika rankkaa kaikkien niiden alkuihanuuksien jälkeen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Miten niin ne jutut on osoittautunu valheiks? Eiks pikemminkin niin, että sä tyhmä menit uskomaan SEN valheet, vaikka sua varoiteltiin?
Ne jutut oli semmosia, mitkä olis tapahtunu sillon kun se jätkä oli mun luona tai mä sen..paha siitä kainalosta on mennä tekemään mitään. Mua ärsyttää semmoset paskanpuhujat, jotka ei osaa tehdä muuta kuin puhua pahaa toisista..mut kuten todettua mä olin väärässä, todella väärässä sen tyypin suhteen..:(
mulle on tapahtunu tost sun tarinan alust yx koht ni aivan samanlailla....elik ihastunu tosi ihanaan "poikaan" ja ens ois uskonu et ees tapaan noin ihanaa jätkää...no sit sen kaverit alko levittelee must ihan outojan (oudon) huhuja(huhun) ja se mun "poika"-ystävä tais uskoo ainaki puolix sen juoron ja jätti mut....ja siin taas kerran huomas kuinka "pojalla" ei ollu tarpeex munaa olla mun kaa....!!!meni.ja usko sen paskojen kavereite levittämää juoruu!!!!mä en ollu ees koskaa tapanu nätä kyseisiä kavereita ja eikä hän suhteen loputtua edes kertonut näitä nimiä....sen voi sanoa 2,eri tavalla:joko "pojalla" ei ollut munaa olla mun kaa enää,et usko noihi juoruihi jne...tai sit se ei ollu tarpeex kypsä kantaa vastuut meidän suhteest....että sillalailla!!!jos se sun poika-kaveris oli siis ala-ikäne,tai no joku 13,14vuotias ni pojat on viel siin iäs nii vapait,vaik ne haluiski alkaa suhteen jonku saman ikäsen tytön kaa,sit ku ne onki ollu vähä aikaa sen tytön kaa,ni ne huomaaki kuinka he eivät "jaksakkaan" olla enää sen saman tytön kaa.....mutta eiväthän he pakolla sitä itse "älyäkkään" että he eivät ole vielä tarpeeksi kypsiä kantamaan suhteesta ns.vastuuta...
no muuta,pojat ovat poikia.Hauskaa Kevättä sulle!:)...ja yritäppäs pärjäillä niitte pojujen kaa,ei täs kyl mullakaa oo helppoo....x)(älä välitä jos tuli kirjotusvirheitä).....
Se mun poikakaveri on parikymppinen ja minä samoja ikiä, joten ei tätä ainakaan kokemattomuuden piikkiin voi laittaa...päinvastoin!! Kyllä muut mun kaverit ja muutkin tapaamani jätkät on tässä iässä jo hieman kypsempiä kuin murkkuiässä. Mutta sanotaan, että pojat on aikuisia vasta kolmikymppisinä. Taitaa pitää paikkaansa, ainakin tässä tapauksessa..:) Oot sä muuten kuin vanha?
Kuten sanoit POJAT ON POIKIA. Mut kyllä miehen erottaa..ennemmin tai myöhemmin.
Ja jotkut ei oo aikuisia koskaan.
On sattunut itsellenikin pari kertaa samanlainen juttu, toinen pitkän suhteen jälkeen ja toinen lyhyen. Molemmat munattomat olivat yli kolmekymppisiä, joten ei sinun pikkupojusi ole ainoa. Olisi vaan kiva tietää, onko se todella niin suuri vaiva nykytekniikan aikana laittaa vaikka tekstari, että ei ole enää kiinnostunut (sekin on kyllä raukkamaista, mutta parempi kuin pelkkä hiljaisuus). Naiset arvostavat rehellisyyttä, vaikka se sattuisikin. Munattomien miesten ei kannattaisi alkaa seurustelua, jos ei uskalla sitä reilusti lopettaa.
Viestienne perusteella tulee etova olo, en edes virtsaisi teitä kohti.
Mä oon kans aivan samaa mieltä. Kuinka paljon se veis sen aikaa jos viittis ees viestin laittaa, mutta ei...mä oon sellanen ihminen joka arvostaa rehellisyyttä parisuhteessa aika tosi paljon ja niin piti olla tämän toisenkin osapuolen, ainakin omien sanojensa mukaan. Mä kyllä kestän kuulla totuuden, oon nimittäin joutunu kokemaan yhtä sun toista elämäni aikana vaikka oonkin vasta parikymppinen. Se sattuu enemmän jos kiertelee ja yrittää peitellä. Mut ei näistä ihmisistä voi koskaan näköjään tietää. Mä oon onnellinen(jos tässä tilanteessa voi vaan olla), että tää juttu ei ehtiny mennä pidemmälle, koska sitten ois voinu sattua tosi kipeesti.
joo eipä toi oo iästä kiinni sattuu sitä meille nelikymppisillekkin.ei luonnevikaisesta nuoresta pojasta tule herttaista kiikkustuoli ukkia siitä tulee luonnevikainen ukki.
jotkut kestää sen ja ottaa niitten jutut vakavasti toiset taas reagoi kuten kuuluukin,peilaa itseään muihin ja sitä mitä itselle on käynyt.pahinta siinä kuiteskin on se että huonommat vaan kasvattaa olematonta itsetuntopankkia muiden kaltaistensa joukossa ja saa uhrit uskomaan itsensä mitättömäksi.
mutta hei likat kaikkea hyvää munaa!!!
Puuttumatta siihen että missä määrin hänen huono maineensa pitää paikkansa haluaisin sanoa, että ei tuo ole vain pikkupoikien käytöstä, kyllä ne isommatkin miehet toimii ihan samoin. Myös sellaiset "kiltit" miehet joilla ei ole mitään pahuuksia tilillään. Olen nähnyt ja kuullut lukemattomista tapauksista jotka katoavat täysin muutamaksi tunniksi tai päiväksi tai jopa viikoksi, ja sitten palaavat takaisin ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Edellyttäen tietnekin että tyttö ei ole osoittanut olevansa täysin raivoissaan ja ilmoittanut että se on ero nyt, tai ruvennyt hädissään ahdistelemaan ja tivaamaan mieheltä että mitä tämä meinaa.
Toki monesti on myös kyse siitä että mies haluaa lopettaa suhteen, ja ei vain oikein tiedä miten sen tekisi ja sitten ajattelee että täysi hiljaisuus on se lempein tapa... Ne on usein niin avuttomia tällä kommunikaation saralla ne poitsuparat. Vaikea sanoa kummasta olisi kyse tällä kertaa, sen saat tietää sitten ajan kanssa.
Monilla miehillä on tarve jotenkin vetäytyä omiin oloihinsa tai kavereidensa seuraan aina välillä, ihan samoin kuin naisilla on välillä tarve kiukutella ja olla hankala taikka ruveta sättimään miehiä jostain pikkuasioista.
Luepa sellainen kirja kuin "miehet ovat marsista, naiset venuksesta", se valottaa tosi hyvin näitä miesten ja naisten erilaisuuksia. Ehkä sitten sinun on vähän helpompi ymmärtää sitäkin poikaa... (en nyt yritä häntä puolustella, totta kai olisi oikein että hän kertoisi sinulle missä mennään, mutta yleensä ihmisillä on syynsä käyttäytyä jollain tietyllä tavalla ja kun sen ymmärtää niin on helpompi olla vihaamatta ja muistelematta pahalla).
Miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta on TÄYTTÄ roskaa, jossa yritetään selitellä että miehet saa käyttäytyä itsekkäästi ja dominoivasti, koska se on heille 'luonnollista'. Naisen tulisi vaan ymmärtää tämä ja mennä vaikka vaahtokylpyyn siks aikaa kun mies miettii 'suuria asioita' . Ja sitten pitäisi ottaa äijä takaisin avosylin kun se ilmoittaa itsestään. Kirjoittaja John Gray on muka Ph.D -tosiasiassa ostanut tittelin...
Mielestäni kirjassa ei vaadita naisia ymmärtämään miesten oikkuja yhtään sen enempää kuin mitä miehiltä vaaditaan ottamaan huomioon naisten tarpeita ja "kummallisuuksia". Tottahan toki mielipiteensä kullakin eikä mikään teoria päde joka parisuhteeseen. Mutta itse ainakin olen kokenut sekä nähnyt ympärilläni, että mitä enemmän yritetään oikeasti ymmärtää toista ja hänen edesottamuksiaan, sitä helpompaa on yhdessä eläminen ja sitä onnellisempi ja kestävämpi parisuhde on. Mutta tokihan se edellyttää sitä että MYÖS MIES joustaa ja ymmärtää silloin kuin nainen tarvitsee sitä.
Kirja on kirjoitettu naisille -huomaat sen kyllä,jos luet tarkkaan ja tarkkailet ketä puhutellaan... Naisten tulisi tehdä sitä ja tätä ja ymmärtää. Kirja TODELLAKIN on huono: siinä yleistetään aivan liikaa ja vahvistetaan sukupuoleen liittyviä stereotypioita. Muuten kirjoitat asiaa
itse asiassa luin ko kirjaa poikaystäväni kanssa ja hän kyllä naureskellen valitteli että häneltä vaaditaan aivan liikaa jos hän joutuu toimimaan kirjan mukaan...ja minä yritin sanoa että katso nyt, naisiltahan tässä vaaditaan. Joten eiköhän se ole ihan näkökulmasta kiinni...;)
Heh, totta kai otimme koko jutun aika huumorilla mutta olimme kyllä pohjimmiltamme kumpikin sitä mieltä että tosi hyvä opus, laittoi molemmat ajattelemaan monia juttuja, ja mikä parasta, sai meille aikaan ihan mielettömän hyviä keskusteluita. Opimme hirveästi toisistamme tuon kirjan ansiosta, ja osaamme olla avoimempia ja setviä kaikenlaisia pikku kärhämiäkin niin paljon helpommin. Emme todellakaan noudata kirjan ohjeita pilkulleen emmekä edes suunnilleen, mutta siitä sai tosi hyviä "aloitteita" toisen huomioimiseen. Kumpikin ollaan onnellisempia kun toinen tietää tarkalleen miten tehdä toinen tyytyväiseksi, tai mikä lohduttaa parhaiten silloin kun on paha mieli.Minuun tehoaa ihan eri jutut kuin mieheeni, ja on tosi kiva tunne kun tietää sen ja osaa toimia oikein ja saada toisen taas hyvälle mielelle. Ja nyt tiedän myös millaiset jutut miestäni ärsyttävät helposti (ennen en tajunnut joitakin juttuja, ihmettelin vain miksi hän oli välillä niin kireä) ja myös toisin päin. Joten elämää helpottava opus minun mielestäni.