apua

itse olin suhteessa melkein 14kk ja työnsin exäni pois turhilla kiukutteluilla ja äkkipikaisuudellani.. Lopullinen ero astui voimaan vasta siinä vaiheessa kun puutuin exäni äidin yksityiselämään. (exäni on todella riippuvainen äidistään ja äiti pojastaan heidän kahden välinen suhde kuulostaa joidenkin korviin jo melko sairaalta) noh.. puutuin hänen yksityiselämäänsä ja ex anoppini haukkui minut pystyyn. olen yrittänyt rukoilla exältäni anteeksiantoa ja muuta ja sanonut hänelle että hän on elämäni mies, mutta mikään ei tunnu auttavan. Näemme usein ja harrastamme seksiä silloin tällöin joka on tätä nykyä upeaa. silti exäni sanoo ettei tahdo palata kanssani enää yhteen. en toistaisi enää virheitämme enkä muutakaan. ikävä on aivan kauhea ja tuntuu kuin koko maailma olis minua vastassa. kysyin exäni äidiltä suostuisiko hän lähtemään kanssani kahville, mutta oli haukkunut minut pystyyn ja sanonut exälleni että ei kai me helvetissä palata yhteen. nykyään jos exäni tulee käymään hän valehtelee olinpaikkansa.. .en enää tiedä mitä voin tehdä.. miten saan tämän ihmisen takaisin itselleni ja elämääni.. auttakaa ihmeessä... ps.. erostamme on jo kohta kaksi kuukautta.
0229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


apua tarvitseva kirjoitti:

itse olin suhteessa melkein 14kk ja työnsin exäni pois turhilla kiukutteluilla ja äkkipikaisuudellani.. Lopullinen ero astui voimaan vasta siinä vaiheessa kun puutuin exäni äidin yksityiselämään. (exäni on todella riippuvainen äidistään ja äiti pojastaan heidän kahden välinen suhde kuulostaa joidenkin korviin jo melko sairaalta) noh.. puutuin hänen yksityiselämäänsä ja ex anoppini haukkui minut pystyyn. olen yrittänyt rukoilla exältäni anteeksiantoa ja muuta ja sanonut hänelle että hän on elämäni mies, mutta mikään ei tunnu auttavan. Näemme usein ja harrastamme seksiä silloin tällöin joka on tätä nykyä upeaa. silti exäni sanoo ettei tahdo palata kanssani enää yhteen. en toistaisi enää virheitämme enkä muutakaan. ikävä on aivan kauhea ja tuntuu kuin koko maailma olis minua vastassa. kysyin exäni äidiltä suostuisiko hän lähtemään kanssani kahville, mutta oli haukkunut minut pystyyn ja sanonut exälleni että ei kai me helvetissä palata yhteen. nykyään jos exäni tulee käymään hän valehtelee olinpaikkansa.. .en enää tiedä mitä voin tehdä.. miten saan tämän ihmisen takaisin itselleni ja elämääni.. auttakaa ihmeessä... ps.. erostamme on jo kohta kaksi kuukautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu