Lost sarja oli sekavin sarja vuosikymmeneen ja sarjan kehnoudesta kertoo se, että sitä kirjoitettiin sitä mukaan, kun sarja eteni eli käsikirjoittajilla oli vapaat kädet keksiä mitä ihmeellisempiä juonikuvioita ja Lostissa ne ampuivat yli ja kunnolla. Sarjaa piti yllä ainoastaan se, että seuraavassa jaksossa selitetään enemmään mitä kaikki tarkoittaa. Lopulta mikään ei selvinnytkään ja lopetus tehtiin kun katsojaluvut alkoivat pudota. Osaako joku esim selittää mikä se saari itseasiassa oli ja miksi siellä tapahtui tuollaisia asioita Mikä oli Dharma-aloite ja entä se savuolio jääkarhut jne.
Miksi toiset joutuivat saarelle lentokone-onnettomuudessa ja toiset esim Julia meni sinne aivan tavallisesti sukelluveneellä. Miksi saari pomppi ajassa ja saarella olijoista osa näki jopa itsensä aiemmissa tapahtumissa. Entä kun saari jopa vaihtoi paikkaansa kadoten kokonaan silmien edessä.
Miksi saarella oli eläviä ja kuolleita ja miksi Hugo näki niitä ja muut eivät. Saarelta pääsivät suuri osa pois ja ne palasivat takaisin taas uudessa lento-onnettomuudessa...mikseivät ne menneet takaisin vaikka laivalla
vaan onnettomuuden kautta vaikka monet menivät saarelle juuri kuten Julie normaalisti.
Oliko koko saarta edes oikeasti olemassa sillä normaali saari ei pompi ajassa eikä paikassa
Jos joku on niin viisas niin olisi hienoa saada selitys mitä kaikki tarkoitti

Vastaukset 2
Vanhimmat
mietin ite ihan samaa. ja sitten myös sitä kun ne päähenkilöt kosketteli toisiian nii näki näkyjä saaressa olosta, ööö?? ja sit se että kuoli saarella mutta eli kaupungissa, what what ?
mä katselin sarjan kahdeksan ensimmäistä jaksoa. ja siihen loppui. jos ei alussakaan saanut mitään tolkkua koko sarjasta niin ei näköjään lopussakaan *lol*