ystävä?

Varsinaisesti tämä ei liity parisuhdepalstalle, kun parisuhteessa ei ole mitään suurempaa vikaa. Tavallisia ongelmia, mitä nyt luultavamminkin jokaisessa suhteessa on.

Ongelma on lähinnä yksi meidän molempien ystävistä, jonka tunteet minua kohtaan ovat lämmenneet. Kyseessä on ystävä, johon olen mieheni kautta tutustunut suhteemme alkuajoista lähtien. Olemme olleet tiivis kolmikko ja olen myös viettänyt kaksinkeskeistä aikaa tuon ystävän kanssa. Tulemme erinomaisesti juttuun ja pystymme keskustelemaan aivan kaikesta. Ystävä usein kehuu, kuinka kauniilta näytän ja miten olen ihana muutenkin. Tämä on minusta imartelevaa, mutta en sitä koskaan ole kovinkaan tosissani ottanut. Pidän miehestä, mutta todellakin VAIN ystävänä. Hän on mieheni parhaita ystäviä ja minä rakastan miestäni yli kaiken.

Tilanne kärjistyi muutama viikko sitten, kun olimme viettämässä yhteistä aikaa kaveriporukan kanssa ja me lähdimme tämän ystävän kanssa kahdestaan yökerhoon tanssimaan, kun seurueen muut halusivat jäädä rauhallisempaan paikkaan. Loppuillasta tämä ystävä kertoi, että haluaisi alkaa seurustelemaan kanssani sitten, KUN eroan miehestäni. Tämän otin ihan vitsinä ja sanoin, etten todellakaan ole eroamassa. Sitten hän kysyi lupaa suudella minua ja tässä vaiheessa jo ahdistuin miehen puheista. Asia jäi siihen hetkeksi, kunnes hän taas alkoi ehdottelemaan ja silloin jo hieman menetin hermonikin ja sanoin, mitä ihmettä hän oikein kuvittelee.

Tästä meni jonkin aikaa kunnes mies taas puhui samanlaisia ja teki jopa aika suoriakin ehdotuksia, joista loukkaannuin itseni ja mieheni vuoksi. Eihän ystävät toimi noin! Eilen juttelin mieheni kanssa tästä ystävästä ihan muita juttuja ja mieheni sitten sanoi, että on huomannut, että tällä ystävällä on joitain suunnitelmia mun varalle, mutta mieheni ei oikein tiedä mitä. Miehelleni en ole näistä tilanteista kertonut, koska en halua pilata ystäväporukan välisiä suhteita. Mutta hälyttävää on se, että miehenikin on huomannut tämän ystävän muuttuneen käytöksen minua kohtaan. Jotenkin vain en pysty käsittämään, miten tämä ystävä voikin olla näin epälojaali miestäni kohtaan! Välejä en voi häneen rikkoa, koska kaikki ystävämme ovat myös keskenään ystäviä. Mutta jos olen jo hänelle sanoin ja elein tehnyt selväksi (omasta mielestäni), että ei ole minkäänlaista mahdollisuutta, niin mitä muutakaan voin tehdä?
0189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ihan ulalla kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu