Olen nyt serurustellut kyseisen miehen kanssa suunnilleen vuoden, ja hän on ensimmäinen pitkäaikainen suhteeni, olenkin vasta 18 vuotias. Olemme molemmat täysin rakastuneita toisiimme. Ja vietämme niin paljon aikaa yhdessä kuin mahdollista.
Kuitenkin kun hän alkaa puhua tulevaisuudesta - kuinka monta lasta hankitaan ja mihin muutetaan ym. minua alkaa ahdistaa. Mietin, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Että joko mun on aikuistuttava kokonaan ja lupauduttava tälle yhdelle miehelle? Hän on sen monta kertaa sanonut, että olisi koska tahansa valmis muuttamaan yhteen tai menemään kihloihin loppuelämäksi.
Itse olen kuitenkin epävarma, sillä tuntuisi, että elämästä jäisi osa kokemuksista puuttumaan. Oon aina ajatellut että nuoruus on elettävä täysillä jotta vanhempana voisi olla täysin onnellinen. Olen ennen tätä suhdetta katsonut elokuvista parikymppisten sinkkutyttöjen deittailu elämää ja odottanut innolla että pääsen itse kokeilemaan ja etsimään sitä "suurta rakkautta". Toisaalta mietin onko tämä jo se rakkaus. Haluaisin time offin ja kokeilla mitä muutakin olisi tarjolla, mutta eihän niin voi tehdä!
Siispä.... Oon miettinyt paljon mitä teen. Jätänkö pojan? Vai en? Ei aina voi elää päivä kerrallaan, koska silloin voi mennä nuoruus ohi.
Kuitenkin kun hän alkaa puhua tulevaisuudesta - kuinka monta lasta hankitaan ja mihin muutetaan ym. minua alkaa ahdistaa. Mietin, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Että joko mun on aikuistuttava kokonaan ja lupauduttava tälle yhdelle miehelle? Hän on sen monta kertaa sanonut, että olisi koska tahansa valmis muuttamaan yhteen tai menemään kihloihin loppuelämäksi.
Itse olen kuitenkin epävarma, sillä tuntuisi, että elämästä jäisi osa kokemuksista puuttumaan. Oon aina ajatellut että nuoruus on elettävä täysillä jotta vanhempana voisi olla täysin onnellinen. Olen ennen tätä suhdetta katsonut elokuvista parikymppisten sinkkutyttöjen deittailu elämää ja odottanut innolla että pääsen itse kokeilemaan ja etsimään sitä "suurta rakkautta". Toisaalta mietin onko tämä jo se rakkaus. Haluaisin time offin ja kokeilla mitä muutakin olisi tarjolla, mutta eihän niin voi tehdä!
Siispä.... Oon miettinyt paljon mitä teen. Jätänkö pojan? Vai en? Ei aina voi elää päivä kerrallaan, koska silloin voi mennä nuoruus ohi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ihmiset lukee tätä mut ei oo mitään sanottavaa? kai se sitten kuvastaa mun ongelmaa...
Hmm..Kieltämättä aika vaikea tilanne itsesi kannalta,jos todella koet,ettet välttämättä halua elää tämän miehen kanssa loppu elämääsi,vaan haluat vielä seurustella muidenkin kanssa ja etsiä "sitä oikeaa".Samanlaisia tunteita ja ajatuksia kokee moni muukin sinun ikäisesi,joka on jo noin nuorena löytänyt hyvän miesystävän, mutta toisaalta haluaisi vielä kokea vapauden ja deittailun ilot.Silloin sitä toivoo lähinnä,että olisi tavannut miesystävänsä vasta muutaman,sanotaan nyt vaikka 4-5 vuoden päästä..Tunteet ovat ristiriitaisia,eikä asiaa ainakaan helpota se,että miesystävä suunnittelee jo yhteenmuuttoa ja lasten hankintaan (vaikka ainahan niistäkin voi puhua,ilman että sen tarvitsisi vielä mitään lopullista tarkoittaa).
Siskollani ja eräällä ystävälläni on ollut myös hieman samanlaisia ajatuksia.Siskoni on nyt 20v ja hän on seurustellut miesystävänsä kanssa 8kk.He viettävät paljon aikaa yhdessä ja ovat kumpikin hyvin rakastuneita/kiintyneitä toisiinsa.He myös suunnittelevat välillä yhteistä tulevaisuuttaan (asuntoa ja lapsia).Kuitenkin siskoni kertoo välillä miettivänsä juuri samoja asioita kuin sinäkin,että olisi toisaalta kivaa olla vielä sinkku ja käydä vapaasti baarissa yms.Siskoni on sinua pari vuotta vanhempi,mutta ei hänelläkään ole kuin yksi pidempi suhde (2 vuotta) ja yksi lyhyempi suhde (3kk) takana.Nyt hän on kuitenkin mielestään löytänyt "sen oikean",mutta...
Ja kaverini taas..Hän on 19v ja seurustellut nyt 10kk,mutta totesi jo joskus aikaisemmin,että "Olisimpa mä tavannu Mikon,vasta joskus vuosien päästä.."
Harmillista,mutta näin käy monille :/ Jotkut (yleensä alle 18-vuotiaat) saattavat tietää jo seurustelemaan ryhtyessään,että haluavat seurustella vielä ihan vain seurustelun ja kokemusten vuoksi.Itse aloitin poikien/miesten tapailun 16-vuotiaana,ja silloin en vielä halunnut pahemmin edes ajatella asiaa.Mutta kun sitten aloin 17-vuotiaana ensimmäisen kerran seurustelemaan,niin menin sillä ajatuksella,että "Hän voi olla se lopullinen,tai sitten ei".Mitä vanhemmaksi tulee niin olisi yleensä reilua kertoa toiselle,jos ei vielä etsi sitä lopullista ja oikeaa,vaan haluaa seurustella muista syistä.Mutta vaikka olisikin jo ihan tosissaan liikkeellä,niin ei silti välttämättä halua vielä suunnitella elämäänsä kovin pitkälle,ja senkin voi mielestäni kertoa kumppanilleen!
Mutta tilanteesi sinun on loppupeleissä ratkaistava itse.Sitä ei voi kukaan tietää jääkö sinulta jotain kokematta,jos et eroa miehestäsi.Mielipiteeni on kuitenkin se,että ette ole loppujen lopuksi seurustelleet vielä kovin pitkään.Mistä sitä tietää,vaikka teille tulisikin ero jostain muusta syystä?Sinun ei missään nimessä pidä muuttaa yhteen tai mennä kihloihin näin aikaisin,kun et muutenkaan tiedä vielä mitä elämältäsi haluat.Kerro miesystävällesi,ettet halua pitää mitään kiirettä tai suunnitella asioita liian pitkälle.Älä kuitenkaan mene suoraan sanomaan,että et ole varma haluatko elää hänen kanssaan loppu elämääsi.Anna ajan rauhassa kulua,ja katso mitä tapahtuu..Mutta jos vielä parin kuukauden jälkeen ajattelet aivan samalla tavalla,ja asia todella vaivaa sinua,niin suosittelisin eroamaan (niin ikävää kun se onkin) :/ Mutta ei ole oikein miestäsikään kohtaan,jos haikailet kokoajan vapauden perään,sillä hän kyllä huomaa sen sinusta jossain vaiheessa.
Ihanaa että joku tuntuu edes tajuavan tilanteen. Olen vähän päättänyt että elän päivä kerrallaan ja katson mitä tapahtuu, toisaalta tuntuu ettei sitä eroa tule jos minä en sitä tee. Ei olla koskaan oikeen mistään riidelty tai mitään.
Mutta kai sen sitten aika näyttää. Kiitos vastauksista! Olen joka tapauksessa tosi onnellinen että oon löytäny tämmösen aarteen.
haluaa vain haaveilla, että millaista kaikki voisi olla tulevaisuudesa. Eihän se sitä oikeaa sitoutumista häneltäkään ole, jos kihloihin voisi mennä loppuelämäksi, mutta naimisiinmenosta (eli todellisesta sitoutumisesta) ei hänkään uskalla puhua.
Voit aivan hyvin sanoa, että et ole valmis tuollaiseen ja haluat ensin asua yksinäsi vähän aikaa ja yksin asuminen tekee varmasti myös pojallekin hyvää.
Jos kaikki alkaa ahdistamaan liikaa, nin ero on oikea ratkaisu.
Olen täysin samassa tilanteessa, paitsi että ollaan seurusteltu vasta pari kuukautta ja poikaystävä puhuu naimisiinmenosta ja lapsien hankkimisesta ja kaikesta.. Itselle se on ensimmäinen seurustelusuhde, eikä tunnu ihan siltä että haluaisin viettää koko loppuelämän ensimmäisen poikaystävän kanssa. On hvä tietää että muillakin on samoja ongelmia. Kai sitä pitää sille kertoa suoraan mitä ajattelee, tässä tulikin hyvää neuvoa. Sanoa ihan rehellisesti ettei aio naimisiin tämän henkilön kanssa tai mitään. Tuntuu se silti aika pahalta sanoa, periaatteessahan sanoma on että haluan joskus erota, mikä kuulostaa aika kauhealta. Ja en haluaisi vielä erota, mutta kai pitää ettei anna turhaa toivoa tulevaisuudesta....