Tapaus tuttavaperheessä: Kymmeniä vuosia naimisissa, läheinen suhde lapsiin, lämmin suhde vaimoon. Isällinen ja hyvätapainen mies.. --> Mies lähti ja jätti kaiken. Vaimolle jäi alaikäinen lapsi, lisäksi perheessä vanhempia lapsia. Miehellä jo uusi nainen jolla lapsia, toisinsanoen uusi perhe. Mies ei pidä omiin lapsiinsa yhteyttä, kieltää tekojaan, jätti tavaransa vaimonsa huoleksi.
Te kellä on samanlaisia tarinoita, kertokaa mitä tulevaisuudessa tulee käymään..? Palaako mies enää ennalleen, ottaako yhteyttä lapsiinsa, romahtaako, tajuaako koskaan miten on pilannut muiden elämän, repinyt kodin ym..? Pyytääkö aidosti anteeksi koskaan?
Te kellä on samanlaisia tarinoita, kertokaa mitä tulevaisuudessa tulee käymään..? Palaako mies enää ennalleen, ottaako yhteyttä lapsiinsa, romahtaako, tajuaako koskaan miten on pilannut muiden elämän, repinyt kodin ym..? Pyytääkö aidosti anteeksi koskaan?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mä jotenkin ymmärrän näitä "kunnollisia perheenisiä", jotka lähtee kioskille eikä palaa enää koskaan. Jos avioliitosta ei löydy siedettävää ulospääsyä, vaan edessä on kamala erosotkujen rumputuli ja riehuva vaimo, niin helpompaa painaa vaan ovi hiljaa takana kiinni. Tuskin sitä hetken mielijohteesta tehdään. Antaa puhumattomien olla hiljaa ja tehdä omat ratkaisunsa.
Yleensäkin on ulkopuolisen paha mennä sanomaan, miten lämpimät ja hyvät välit missäkin perheessä on. Kulisseja on niin monenlaisia.
jos asioista ei puhuta -koskaan. Itselle jostain nuoruudenjutuista jäi iso möykky sisimpään, saati jos suhde on ollut pitkä.
kun mies oikeasti rakastuu toiseen naiseen. Mies ei palaa ennalleen, eikä romahda tietenkään. Hänhän on rakastunut. Hän tuntee kuitenkin huonoa omaatuntoa kaikkien vuoksi, eikä siksi voi pitää yhteyttä lapsiinsa. Ei hän ole pilannut kenenkään elämää, elämä jatkuu vaikka vanhemmat ovatkin eronneet.
Niin, ei romahda vielä, mutta valitettavasti usein on myös niin että se uuden rakastumisenkin huuma hiipuu, kun muutama vuosi menee. Mutta silloin voi olla liian myöhästä katua. Oma veljeni katuu vieläkin, kahdeksan vuoden jälkeenkin, kun jätti vaimonsa ja tyttärensä uuden rakastumisen vuoksi, joka sitten kestikin vain pari vuotta.
ja riippuu lähtötilanteesta.
en esimerkiksi usko että setäni koskaan "palautuu ennalleen" siihen tilanteeseen josta lähti vähän samoilla mielillä, paitsi ettei lapsiaan hylännyt. mutta läht kuin salama kirkkaalta taivaalta, oli hautonut eroa jo vuosia tyytymättömän kohteluunsa. jos tilanne on tällainen, ennuste on huono. jos taas mies on yksinkertaiesti mennyt sekaisin huumasta kuin ilkka kanerva tekstareista, niin saattaa jopa käydä niin että jonnin ajan päästä yrittää palata kotiin häntä koipien välissä kun tajuaakin tehneensä elämänsä pahimman virheen.
mutta sitä on täysin mahdotonta meidän muiden sanoa mikä on todellinen tilanne, mutta eiköhän nuo ole ne kaksi ääripäätä.
jätti kaiken maallisen ja otti vain joitain paitojansa mukaan. Kaikki muu on yhteisesti ostetussa kodissamme, jota edelleen yhdessä maksetaan. Monta vuotta asunut toisen luona, mutta ei edes ole kirjojaan siirtänyt. Rankkaa on oleminen yhteisessä kodissa, mutta ei uskalla ottaa isoja velkojam joten tässä kärvistellään. Lapset otti tosi raskaasti xn lähdön ja joten ei ole sekotettu koulun ym. vaihdoilla heidän elämäänsä. Yksin pakerran edelleen. Mistäpä ketään edes hakisin, kun olen kuin vanki kodissa. Ei ole lapsen hoitajaa ym. Jahka lapset lähtee kodista niin sitten yksin täällä tai ehkä jossain pienessä yksiössä yksin. Itse asiassa virallista eroakaan ei ole vielä ja mies ei ole edes kirjojaan siirtänyt. Mitkä ovat lie hänen syynsä, en tiedä. Eipä ole palannut ennalleen, vaan elää nuorikkoaan(saman ikäinen kun minä tosin) paapoen ja reissuissa kuljettaen. Näin meillä, toisilla toki paremmin tilanne. Tsemppiä ja jaksamista !
Herran jestas! Annatko miehen pitää itsensä kirjoilla luonasi? Ethän saa edes yksinhuoltakorotusta lapsilisään, kun mies asuu maistraatin mukaan vielä kanssasi! Etkä ole laittanut eroakaan toiomeen? Entäpä jos kävisi niin ikävästi, että kuolisit? Entinen miehesi saisi osuutensa talosta, jota maksat ja lapsesi saisi tällöin paljon vähemmän! Minä ainakin haluaisin, että niin kamalassa tilanteessa kuin kuolema, lapset kuitenkin saisivat kaiken eikä entinen mies mitään! Hoidahan asiat kuntoon!
että pakotan kirjansa siirtää. Asunto on tasan tarkkaan puoliksi ostettu ja edelleen kimpassa maksellaan. Joten ei ole vaan mun kämppä. Ei ole mahd. ottaa lainaa että voisin ostaa ukon ulos tai saisin edes kohtuu kuntosen ja kokosen kämpän,jos tämä nyt myytäisiin. En halua muutenkaan kahden asunnon loukkuun. Mistä helvetistä etukäteen voi edes tietää millon tämän saisi myytyä. En pysty yksin ottaa 100000 lainaa tosta vaan, jos en sitä pysty maksamaan. Semmosetkin 100000 tonnin kämpät on aikamoisessa kunnossa ja ainakin putkiremppa tulossa. En ole mikään timpuri ym. joten en paskakasaa viitsi ostaa,jonka remppaan menee taas tuhansia euroja ja remppamiesten palkat päälle. Oon kuule monelta kantilta laskenu, mut ulospääsyä ei tunnu löytyvän. En ihan huvikseni kärsi, vaan takan monta syytä, myös lapsen koulua,harrastuksia ym. mietin. Kärsinyt ihan tarpeeks jo muutenkin. Kaikkea ei tässä voi selittää, mutta asiat ei ole aina niin yksinkertaisesti hoidettavia, kun se joistain kirjoittajista tuntuu.
että alahan laittaan asioitasi kuntoon. Ensimmäisenä tilaat ajan kaupungin tai kunnan oikeusaputoimistoon, sieltä saat neuvoja. Sitten talo myyntiin vaan ja muutat aluksi lähiseudulle vaikka vuokralle, eihän ole pakko olla omistusasuntoa, ainakaan aluksi. Ei se talo itsestään mene myyntiin, eikä kukaan muukaan voi tietää milloin sen saa myytyä mutta jos ei yritä, niin ei koskaan. Tai sitten exäsi lunastaa puolet talosta Sinulta. Jos et halua tinkiä siitä, että pitää olla oma talo, niin jatkat samaan malliin ja kärsit.
Joko olet saamaton tai sitten et ymmärrä asioista, kun hyväksyt tuollaisen tilanteen.
Kaikista tilanteista on ulospääsy jos viitsii ottaa asioista selvää. On ne muutkin ollut vastaavanlaisissa tilanteissa. Jos et itse osaa, hanki apua niiltä jotka osaa.
ei apua herunut,jos tulot ylitti jonkun minirajan,kokeiltu on. Olen myös pankista kysellyt lainamahdollisuuksi ja hintoja vertaillut. Laina-aika kuitenkin jäisi niin lyhyeksi,että kuukauerä nousisi liian suureksi yhden maksettavaksi. Sama koskee vuokra-asuntoja. Kaupunginasuntoa on turha yrittää, kun kuitenkin puolet nykyisestä omistaa, vaikka ei sillä puolikkaalla juuri mitään muuta saisi kun jonkun remontoitavan kämpän. Asunnon myös pitäisi löytyä samoilla hetkillä, jos /kun vanha menisi kaupaksi. Alueella jossa asun on pienestä rivitaloyhtiöstämme myyty asuntoja muutamia ja vuoden ja ylikin on myynti näyttänyt kestävän. Eli kyseessä ei siis ole mikään omakotitalo pellon kekellä. Olen kyllä kerrostaloon valmis ja niitä katsellut, mutta epätoivo valtaa kun katson asuntoja missä kunnossa ne ovat, vasinkin kun ei ole tuttuja jotka pystyisivät remonttia tekemän. Jos katson uudempaa,niin hinnat nousee pilviin. Olen myös tavaroita koittanut kirpparilla myydä, mutta mikään ei mene kaupaksi. Kai koko omaisuus pitää pussi kerrallaan heitää roskiin, koska yksiöön ei kuitenkaan mahdu. On sitä 30 vuodessa sen verran tavaraa kertynyt. Yksin pitäisi kaikki asiat hoitaa ja siihen ei vaan voimat riitä ja töissä ollessa ei kyllä pysty päivisin juosta muutoinkan asioita hoitamassa. Ehkäpä lomalla pystyisi jt setvimään, mutta tuppaa olemaan myös monet virkailija lomilla.
käyt uudelleen pankissa ja pyydät pienen lainan, että voit varata ajan oikeusaputoimistosta/maksaa sen, sekä muihun kuluihin, lainan takaukseen varmaan käy rivitalo. Senjälkeen kun olet saanut neuvoja, käyt vuokraamassa pienen yksiön tai kaksion ja laitat oman asunnon myyntiin(sen kerrot myös pankissa).
Jos et saa tavaroitasi myytyä, kait ne on sitten heitettävä pois mutta uskoisin, että niistä jotain saa. Oletko yrittänyt kaupitella niitä tutuille jne? Jos niitä ei kukaan halua, niin on aivan turha pitää niitä itselläkään.
Aina saa uusia tavaroita tilalle. Myöskään uutta asuntoa ei kannata ostaa, ennenkuin asiat ovat kunnossa ja vanha asunto myyty.
Jos et yksin jaksa hoitaa asioita, niin pyydä joku ystävä tukihenkilöksi auttamaan Sinua asioiden hoidossa.
Ota myöskin selvää asioista, kysele, netistäkin saa paljon tietoa, kun vaan viitsii etsiä.
Ei homma siihen kaadu, että jotkin virkailijat ovat lomilla, yleensä joku muu on sitten paikalla.
Nyt vaan ensiviikolla alat hoitamaan asiasi kuntoon. Aina löytyy tekosyitä, ettei viitsi tehdä mitään, oli se sitten "tavaroita niin paljon, ettei voi muuttaa" tai "virkailijat lomilla" jne. Se on itsestä kiinni...
varmaan tarvitaan myös sitä x:ää, asunto ei ole yksin minun, enkä voi yksin myydä toisen osuutta. Parin isomman lapsen kanssa ei kyllä yksiöön mahduta, että vähän isoompi kuitenkin pitäisi löytää. Tiedä sitten onnistuisiko lainan saaminen niin,että ottaisi nyt enemmän ja nykyisen myynnistä saasuilla rahoilla voisi suurimman osan lainaa maksaa heti pois. Toki varmaan pitäisi tehdä taas uusi maksusopimus loppuerälle jne... kyllä näitä asioita moneen suuntaan veivattu ja koitettu laskea. Teoriassa kaikki menee "helpommin" kuin käytännössä. Ihan kaikkea en voi yksin hoitaa,vaan siihen kyllä tarvitaan välillä(ikävä kyllä) sitä x:ääkin. Lainaa voisi ottaa maks. 7 vuodeksi. Siinä ajassa ei hirveitä maksella, jos kk lyhennystä haluaa jotakuinkin kohtuullisena pitää. Päälle tietysti vielä kaikki muut asumiskulut vastikkeista lähtein, joten kyllä sitä tarkkaan pitää laskea, eikä lähteä soitellen sotaan. Myöhemmin ihmetellä, ettei tilistä jäänyt mitään. Sen verran pienet on kulut nyt, että keposesti kolmin tai nelinkertaistuu, mitä laskureilla olen laskenut.
Tsemppiä sinulle, koita saada asioita hoidettua eteenpäin pikkuhiljaa! Noista tavaroista sen verran, että meillä mies tuli hakemaan yhteisestä kodista omat tavaransa pois koska me muutimme lasten kanssa pois uuteen asuntoon. No, hän heitti suunnilleen kaiken roskalavalle. Siinä oli sitten mukava katsella kun mies heitti noin vain kymmenien vuosien yhteiselon aikana hankitut tavarat minuutissa pois. Raastavaa....
No x aikanaan ns mietti josko palaisi takaisin ja palautti osan ottamistaan vaatteista kotiimme. Ei x palannut koskaan puheistaan huolimatta. Kaikki loput vaatteet pakkasin vuosia sitten jätesäkkeihin, mutta ei suostu niitä mukaansa ottamaan. Jos olisimme aikanaan paljon ruudelleet tai ollut jt alko-ongelmia, mutta kun ei. Hän vaan kerran keksi,että on kyllästynyt arkiseen elämään ja haluaa vain kahden aikuisen liittoa, missä voi tulla ja mennä juuri silloin kun huvittaa. Lähteä minne vaan,huomioimalla ainoastaan oman aikataulunsa. Arkea pyöritin minä ja koitin jotenkin pitää sitä säännöllisenä. Olisi hän voinut kertoa jos "aikataulut" ahdistaa ja toki tehdä askareita itsekkin. En ole ajatustenlukija(vieläkään). Nyt hällä itse tehdyt aikataulut lasten tapaamiseen, jos ei olla paikalla, nin sitten lapset ei näe häntä. Kiva se on kölliä tyttöystävän vieressä ja odottaa että vaimo hoitaa kaiken. Hän pakenee edelleen puhumattomuuteen jos jostain yrittää keskustella. Niimpä kaikki on jäänyt keskeneräiseksi. Miksi ihmeessä aina vaan sen toisen pitää jaksaa ja jaksaa. Tässä yksinolossa on ihan tarpeeksi jaksamista. Huoh...
Se millaisena mies koki avioliiton ei näy päällepäin... ulospäin saattaa näyttää että hänellä oli lämmin ja läheinen väli lapsiinsa ja vaimoonsa, mutta vain mies itse tietää ( yksin) miten oikeasti koki tilanteen. Todenäköisesti vain kauniit käytöstavat saivat tilanteen ulkopuolisen silmin näyttämään siltä ( joskus jopa sen ex-vaimon) Todennäköisesti jos mies olisi ollut todella tyytyväinen ( ja siedettävä/ ihan ok, ei sitten vielä siihen riitä) niin tuskin hän olisi hakenut muita vaihtoehtoja.
Ulkopuolisen on todella vaikea nähdä mitä oikeasti sen parisuhteen syövereihin mahtuu... ja harvoin kukaan kertoo ulkopuolisille asioita jotka saatavat itsensä huonoon valoon ( siksi ne aviorikkojatkin perustelevat omia valintoja syyttämällä toista "se aiheutti")
Ei en jaksa uskoa että mies palaa ennalleen ( paluu menneisyyteen) vaikka hän tulisi takaisin muutosta on varmasti tullut mukana (persoona, tavat, haaveet, toiminta ym) Saattaa otta jossakin vaihtoehdossa, riippuu niin monesta ( todelliset tunteet lapsia kohtaan, miten lapset suhtautuvat isään "lähtemisen jälkeen" ex-puolison reagointi ja se aika ( toisilla menee vuosia ennen mitän yhteydenottoa) kuinka syylliseksi tuntee itsensä, miten uusi suhtautuu tilanteeseen) Yhteys lapsiin ei sitten vaadi mitään yhteyttä ex-vaimoon joten.... se on sitten kaksi eri asiaa ( riippuu miten pystyvät tulemaan toimeen eron jälkeen) Romahtaako, ehkä jos katuu lähtöä ja ei jos pitää sitä onnistuneena ratkaisua ( itsensä kannalta) No vähän kinkkistä... läheminen muutti monta asiaa... mutta tuskin "pilasi" sillä eihän se elossapysymiseen vaikuta.... repinyt kodin... tämäkin on vähän klise sillä monet ylläpitävät kulissia vaikka parisuhde on käytännössä ollut kuollut jo pidemmän aikaa ja koti on ollut vain paikka missä nukutaan ja leikitään kotia.... Pyytää jos on aidosti sitä mieltä että on anteeksi pyydettävää tai siitä on hänelle etua, ei jos kokee tehneesä oikean päätöksen tai ei hyödy siitä mitään.
Toiset kun katsovat ja kärsivät hiljaa hymyillen ja joku päivä vaan se kamelin selkä katkeaa sen viimeisen korren tultua selkään... tekevät päätöksen ja kävelevät pois suhteesta kun mitta tuli täyteen eivätkä hetkeää kadu sitä... odottivat aikansa mutta luovuttivat jossakin vaiheessa.
Eivät halua riidellä ja siksi jättävät kaiken sille toiselle ( eipä tarvi mitettiä kumpi saa mitäkin) ja silloin ei myöskään ole keskustelun tarvetta ( sen aika meni jo) . Jos suhde on lapsiin hyvä ottaa yhteyttä lapsiin jos olettaa että ex puoliso ei siihen puutu tai tuppaanu myös siihen yhteydenpitoon mukaan...
Ja huomautan että tämä on siis yksin minun mielipide
No täällä kokemusta yhdestä naisesta joka lähti toisen matkaan, kotiin jäi kamat, puoliso ja ihan pieni lapsi. :(
Siinä sitten kului pari kuukautta, nainen ei suostunut näkemään lasta vaikka miten olisi järkkäillyt. Raivosi vain. Sitten vähän pakon kautta oli lasta vahtimassa hetken ja tästä ajan päästä alkoi itse ehdottelemaan tapaamisia. Nyt lapsi ja äiti näkevät toisiaan säännöllisesti.
Tuossa tilanteessa ihan sen vaimon kannalta en lähtisi herättelemään toivoa jostain aidosta anteeksiannosta tai valaistumisesta. :/ Koska sitä ei välttämättä koskaan tule. Voi vuosien jälkeen tulla kommenttia, että ehkä olisi voinut siistimminkin asian hoitaa, mutta sen varaan ei kannata mitään jättää. Sen sijaan kannattaa keskittyä siihen omaan arkeen ja elämän takaisin kasaamiseen ja opettela elämään nyt tällä uudella kokoonpanolla. Ja jos ei itse omassa päässään anteeksi antamaan niin tulemaan sinuiksi asian kanssa. Se toki vaatii aikansa, itkunsa ja raivonsa. Ja siinä rajana kulkee se, että lapselle ei aiheuteta tuskaa puhumalla pahaa toisesta vanhemmasta - oli hän millainen tahansa. Ne on niitä juttuja, joista lapsi itse aikanaan käsityksensä muodostaa itsenäisesti, tässä kohtaa se vain asettaisi lapselle paineita ja kahtia jakaantumisen tunteen. Koska tämä mies on kuitenkin hänen isänsä ja vaikka toimi väärin, niin hänelle se pahan puhuminen tuottaa tuskaa. Miehen kamoista ei kannata stressiä ottaa, lapsella on jokatapauksessa huonossakin tilanteessa se yksi vanhempi.
Toivottavasti nyt kuitenkin tämä kaikki ei merkitse lapsen ja isän suhteen lopullista katkeamista. Em. tarinassa tosiaan auttoi se, kun kaikesta huolimatta lapsi ja vanhempi toisensa näki. En tiedä oliko siitä äidille syntynyt jonkinlainen kynnys, mutta se aleni, kun konkreettisesti näkivät. Tämähän ei välttämättä tuohon mieheen toimi, koska tämä on ihan oma persoonansa, ajatuksineen ja toimintatapoineen. Tosin en tiedä kuinka vanhasta lapsesta kyse tuossa. Varhaisteini vai 17-vee. Tämäkin vaikuttaa siihen ehtiikö mitään tapaamiskäytäntöä syntymään vai lämmittelevätkö välinsä keskenään ilman ex-vaimoa jos ovat lämittelläkseen.
Yksi lohduttava juttu: Vaikka se elämä tuntuu menneen pilalle, niin se ei ole lopullista. Tuostakin voi päästä yli vaikka arpia voi jäädäkin. Siellä kuilun pohjalla ollaan vain se aika, jonka kukin siihen tarvitsee.
Kertoo suhteen laadusta, jos toinen vain häipyy...On varmaan ollut helvettiäkin pahempaa..
Toiset ei anna puolisolleen edes suunvuoroa, kun haukkua marmattavat vain vuodesta toiseen.Sitten ihmettelevät, kun toinen saa tarpeekseen ja lähtee. Ei sen kummallisempaa.
Ero on jännä juttu, sillä sen jälkeen se on miltei saman tekevää mikä on suhteen laatu tai mikä on kenenkin syy. Jos lapsia mukana, niin ainoastaan merkkaa se, että vanhempina osaa sitten paremmin tulla toimeen (asiallisesti, parhaita ystäviä ei tartte olla). Muuten sitten vaan oppia omalta osaltaan suhteestaan, eikä niin keskittyä siihen marmattiko se toinen tai ei ja toimiko toinen tyhmästi erossa vai ei. Eikä täällä voi ulkopuoliset sanoa mitään suhteesta, onko häippääjä ollut uhri ja toinen tehnyt elämästä helvettiä vai onko häippääjä ollut itse kykenemätön parisuhteeseen. Kyllä se pikkasen kummallisempaa on, kuin tuo tyylisi että kaikki maailman parisuhteet voidaan niputtaa samaan nippuun, jossa kaikki ihmiset toimivat täysin identtisesti. Jos tuollaiseen yleistämiseen on oikeasti tarvetta, niin voi miettiä onko omaan hampaankoloon jäänyt jotain mitä siellä ei tarvitsisi olla.
Siinä taas joku jeesustelija tuntuu tietävän niin hyvin asiat, että!
Kukaan nyt ei lähde hyvästä parisuhteesta kävelemään noin vain. Voithan sä leikkii näsäviisasta, tollo.