Onneksi on vierailu ohi

Äkämystynyt ämmä

Hyvät vanhemmat! Kun lähdette kuskaamaan lapsianne kesätapahtumaan matkojen päähän niin älkää antako kullannuppujen mankua kavereitaan mukaan mikäli aiotte yöpyä tuttujen tai sukulaisten luona. Kyllähän ne kaverit tulee siinä samalla kyydillä kätevästi mukana mutta mitä arvelisitte isäntäväen perillä tykkäävän ylimääräisistä vieraista penskoista? Petipaikoissa on monella keksimistä ja ruuanlaitto saa ihan uudet uloittuvuudet. Kaiken kukkuraksi ja palkaksi saa vielä kuulla viisasteluita ahtaista nukkumasijoista ja sopimattomasta ruuasta kun vieras penska syökin pelkkää kasvisruokaa.
Sitäkin tulee ihmeteltyä että miten vanhemmat päästää kersansa vieraitten ihmisten vaivoiksi? Eikö osata asettua toisen asemaan ja miettiä miltä itsestä tuntuisi majoittaa ja ruokkia vierasta sakkia?

Jos ne kaverit on pakko ottaa mukaan niin eikun retkeilymajaa vuokraamaan ja kulut tasan retkueelta.

2

2313

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • monenlaista on ollut

      Itse vastaavassa tilanteessa olen soittanut sille kotoväelle mihinnä lapseni on menossa.
      Siis, en ole luottanut pelkästään lauseeseen: "kyllä ne sinne voi mennä". Mistä se perhe voi tietää, sopiiko just mun lapset mennä sinne toiseen perheeseen yökylään.
      Mutta sitten saanut kuulla olevani omituinen: "mitä se tänne soittelee" !!
      Teet niin tai näin, mutta kun kuitenkin kyse on omista lapsistani ja niin soittanut olen ja kysynyt samalla mitä voi tuoda tullessaan, vähintäänkin lakanat ja muut vempaimet.

      Lopuksi vielä, minun mieheni sisar tapasi aikoinaan tuoda mukanansa uuden poikaystävän lapsia meille yllärinä kyläilemään ja tuntui että se ei jaksanut niitä itse katsella joten meille niitä kippasi.
      Varsinkin kun tulla tupsahti usein "ihan kun mentiin tästä ohi" :))))))

    • trks

      Eikö seurueella ollut edes tuomisenaan ruokia, varsinkin kavissyöjälle sopivia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe