Olen seurannut uskottomuudesta näitä palstoja täällä (ihastuminen, rakaus ja rakastaminen, uskottomuus, naisen/miehen logiikka) ja miettinyt...
A) Kuinkahan moni oikeasti on onnellisesti naimisissa/avosuhteessa, eikä ikinä tämän suhteen aikana ole halunnut muita (huom ikinä!)?
B) Kuinkahan moni on vaan naimisissa/avosuhteessa, mutta on kuitenkii uskollinen eli syystä tai toisesta kumppani riittää, vaikka ei silleen varsinaisesti ole onnellinen?
C) Kuinkahan moni on joskus ollut uskoton ja selvinnyt omin tai kumppanin tai ulkopuolisin avuin ja elää nyt ainakin siedettävää avioliittomaista elämää sen kumppaninsa kanssa?
D) Kuinkahan moni vaan haluaisi jotakin toista, mutta silti on onnellisesti aviosiipan kanssa suhteessaan eli pystyy hallitsemaan jotenkin tunteitaan ulkopuoliseen ihastukseen/rakkauteen?
Itse kuulun ryhmään D.
A) Kuinkahan moni oikeasti on onnellisesti naimisissa/avosuhteessa, eikä ikinä tämän suhteen aikana ole halunnut muita (huom ikinä!)?
B) Kuinkahan moni on vaan naimisissa/avosuhteessa, mutta on kuitenkii uskollinen eli syystä tai toisesta kumppani riittää, vaikka ei silleen varsinaisesti ole onnellinen?
C) Kuinkahan moni on joskus ollut uskoton ja selvinnyt omin tai kumppanin tai ulkopuolisin avuin ja elää nyt ainakin siedettävää avioliittomaista elämää sen kumppaninsa kanssa?
D) Kuinkahan moni vaan haluaisi jotakin toista, mutta silti on onnellisesti aviosiipan kanssa suhteessaan eli pystyy hallitsemaan jotenkin tunteitaan ulkopuoliseen ihastukseen/rakkauteen?
Itse kuulun ryhmään D.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Taidan onnekseni kuulua ryhmään A. Naimisissa ollaan, enkä ikinä pettäisi, enkä ole edes halunnut muita. Aiempiin suhteisiini verraten mulla on jotakin niin upeaa, etten ikinä sitä vaihtaisi mihinkään, tai vaarantaisi vihreämmän ruohon tähyilyllä, saatika pettäisi. Mitäs sitä huonompaa haluamaan? :-) Minusta ei pitäisi mennä naimisiin ollenkaan, ellei pidä sitä kumppaniaan maailman parhaana, ja jos pitää, niin hulluhan se on joka vielä muita kärkkyy... Uskottomuus on kyllä ikävän yleistä nykyään. En kyllä tekisi sitä huonossakaan suhteessa, mieluummin sitten lopettaisin suhteen kokonaan ensin.
Eihän kai (?) kukaan mene naimisiin, jos tosiaan ei pidä kumppaniaan maailman parhaana. Mutta ihmiset ja olosuhteet muuttuu: maailma muuttuu eskoseni! Ja voihan sitä kertakaikkiaan tavata joskus myöhemmin toisen vielä paremman, uskon siihenkin teoriaan. Jos minulle joskus niin kävisi, niin vaihtaisin tietenkin.
Ne minun kolme "ylimääräistä" ihastuksen/rakkauden kohdetta eivät ole olleet omaani parempia kokonaisuudessaan, mutta joku kussakin on ollut sellainen magneetti, että niitä ei vaan ole voinut olla haluamatta. Onneksi olen aina selvinnyt ilman seksiä - siis niiden kanssa ;) ja saanut pidettyä tunteet kurissa.
Minustakin avioliittomaisessa suhteessa kuuluu olla yksi kumppani kerrallaan, mutta ei kaikki uskalla/halua lähteä yksin olemaan, jos ei oman kanssa tule syystä tai toisesta toimeen. Ei ehkä pidä tuomita ketään liian jyrkästi.
Silloin kuuluukin pistää muiden osalta silmät kiinni, eikä enää etsiä parempia. Ihmiset muuttuu, kyllä, ja tulee arki, mutta useimmiten se uusi tavattu "parempi" osoittautuu täydeksi paskaksi, jollin puolisonsa siihen vaihtanut jää yksin, jätettyään puolisonsa jonkun makeilevan tyypin takia. Useimmiten näin. Ja, ei minusta liian ankarasti tuomaroitua, jos pitää vääränä sitä, että ei uskaala lähteä olemaan yksin, joten pitää toista varalla ja etsii samalla uutta. Moraalinsa tietysti kullakin, minun moraaliini tuo vaan ei sopisi. Jos sinulla sopii, ei ole mun asia. Kuten ei munkaabn moraalini sun päänvaiva. Joten, saanen jatkaa yritystäni olla korrekti muita kohtaan, vaikka se susta olisikin jyrkkää ajattelua. Onhan se tosiaan, välillä rankkaa itselle olla muille reilu, saattaa joutua itse luopumaan jostain?!
minäkin kuulun ryhmään D.
Saanko kysäistä minkä ikäinen olet? Oletko usein halunnut jotakin toista?
Olen nelissäkymmenissä.
Kuinka useinko vai kuinka montaa toista?
Ensimmäiseen: kun olen ollut ihastunut ehkä jossain määrin rakastunutkin toiseen, niin päivittäin.
Jälkimmäiseen: kolme "ylimääräistä" on kohdalle sattunut lähes kahdenkymmenen vuoden liiton aikana. Kunkin "haluaminen" on kestänyt kuukausista vuosiin...
Onneksi puolisoni on niin ihana ja olen voinut puhua näistä kaikista tapauksista hänelle.
En oikein usko, että itsekään ikinä pettäisin puolisoani, eikä ole tarvetta vaihtaakaan.
Joskus sitä vaan tapaa ihmisen, joka tuntuu tosi ihanalle tyypille ja jos toinenkin tuntee samoin, niin silloin on tunteet tiukilla.
No on tosiaan ymmärtäväinen ukko sulla. Siis elität sille kuukausista vuosiin jostain toisen äijän ihanuudesta, huh huh. Onneks en elä teidän liitossa. Prosentuaalisesti aika suuri osa liitostanne lienee kulunut sun muiden haluamiseen? Noh, mukavaa että voitte puolisonne kanssa jakaa nämä muite miehiä kohtaan tuntemasi vibat, ihme että liittonne on kestänyt. Taitaa miehesi olla melkoinen nössö, kun moista kattelee.
Niin täsätä puuttuu sellainen vaihtoehto että on onnellinen ja tyytyväinen omaan parisuhteeseen ja silti haaveilee välillä muista. Itse kuulun tähän. En kuitenkaan oikeasti pystysi omaa kultaani ikinä pettämään. Rakastan häntä liikaa tehdäkseni sellaista hänelle.
Eli elän avioliitossa, ja olen miehelleni uskollinen,vain siksi että ei ole tilaisuutta tai mahdollisuutta pettää.
Kun on pieniä lapsia ei pääse mihinkään ilman jotakin lasta. Mulla ei ole ollut viimeiseen viiteen vuoteen ainuttakaa hetkeä,tahi tilaisuutta, mihin voisin mennä tai olla yksinäni. Mies ei kykene, eikä edes suostu hoitamaan lapsia yksinään, jotta voisin lähteä edes kävelylle. Sukulaisiakaan ei ole hotoapuna. Näin ollen joudun odottomaan siihen asti, jolloin nuorinkin menee kouluun...Ja silloin takuulla petän.
No näin kävi mullekin. Vuosia olin kotona lasten kanssa ja jotenkin turhauduin. Aina luulin että olemme onnellisia ja kaikki on hyvin, olinhan kuitenkin elämäni miehen kanssa. Mutta mitäs tapahtui kun pääsin koko viikonlopuksi pois, petin. En toki lähtenyt pettämään, mutta jotain tapahtui, jälkeenpäin on turha selitellä. Nyt sitten olemme eronneet ja olen lasten kanssa. Toki tiedän tehneeni väärin miestäni kohtaan mutta jos edes joskus olisi päässyt itsekkin ulos yksin tai yhdessä, liekkö asiat nyt toisin!!
Johan on hulluks mennyt. Syytä pettämiseen ja oikeutusta teolleen haetaan lapsista - JUMALAUTA mitä paskaa! Se, että nainen on kotona lasten kanssa - hoitaa ja toimii äitinä, aiheuttaa teidän käsityksen mukaan väsymistä, josta löydetään oikeutus pettämiselle. HALVEKSIN SINUA!
Onkos sinulla paljonkin kokemusta kotona lasten kanssa olemisesta, kun noin asiantuntevasti ja syvällisesti kykenet analysoimaan sellaisessa tilanteessa ehkä vuosiakin eläneen ihmisen ajatusmaailmaa, ja sen vaikutuksia käytännön elämään ja -päätöksiin?
Jos sulla ei sitä omakohtaista vuosien pituista kokemusta ei ole, kannattaa ehkä jättää yleistävien stereotypioiden luominen johonkin sellaiseen aihepiiriin, joka on pikkuisen tutumpi sulle. Kokeile vaikka lätkää tai formuloita...
Tuntuu että joku ymmärtää tahallisesti väärin. Kukaan ei tässä lapsista hae suoranaista syytä, mutta ei toki lapsilla pitäisi olla 2 vanhempaa. Molemmat varmasti jaksaa paremmin jos joskus pääsee "tuulettumaan". Samahan se olisi jos olisi jostain muusta syystä kotona aina, eikä lähtisi/pääsisi ulkoilemaan, tässä tapauksessa vaan olin lasten kanssa 7 vuotta kotosalla. Sen tähden he tulivat mainittua, eikä esim. sairas vanhus mitä mahdollisesti joku toinen voisi hoitaa. Ehkä kannattaisi lukea tekstejä hieman avarakatseisemmin eikä noin suppeasti.
SEN SIJAAN OLISIN KYLLÄ AIKA TIUKKA...