Riitaa jo takana useita viikkoja.Pettämisestä ei minun kohdallani ainakaan ole kyse, vaan sitä samaa vanhaa toisen arvostusta ja sen puutteesta molemmin puolin.Nyt mieheni ei enää puhu vaan sulkeutuu työhallilleen, pitää oven lukittuna, eikä vastaa puhelimeen.Tulee kotiin, huutaa ja vittuilee ja vaikka minä koitan puhua asiallisesti sekään ei auta.Minä osaan sivaltaa toista sanallisesti tosi kovastikin, mutta hän onkin aliarvioinut minua viimeiset 3 vuotta jatkuvasti.Mitään negatiivista en saa ottaa esille, edes rakentavasti vaan heti suututaan ja huudetaan ettei häntä arvosteta.Vaikkei niin edes ole.Tässähä juuri minä olen häntä arvostanut ja tukenut hänen yrittäjäurallaan.Ja itsekin teen töitä, tosin vain palkallisena työntekijänä ja työpäivän jälkeen minulla on vielä lapset.Itse mies reissaa, aina pois kotoa ja illathan saa viettää ihan itsekseen, ottamatta vastuuta kenestäkään, kuin vain itsestään.Olenkin nyt todella miettinyt eroa, tuntuu että pääsisin helpommalla."Yksinhuoltajana" olen nämä vuodet ollut ja se todellinen yksinhuoltajuus ei sinällään pelota.
toinen ei puhu
Mimmupii
8879
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
et niin mitenkään. Suosittelen silti, että yritätte kaikkenne ja ero olisi vasta viimesijainen vaihtoehto, sillä lapset aina kärsivät ja syyttävät itseään vanhempien erosta. Se on toisaalta myös hylkäämiskokemus lapselle. Menkää parisuhdeterapiaan, psykoterapeutille tai esim seurakunnallakin on mielestäni myös vastaavaa toimintaa. Joskus (niinkuin ilmeisesti nyt teillä) kun tilanne on tarpeeksi pahasti solmussa ja kommunikaatiolukot eivät avaudu ulkopuolinen apu on tarpeen jotta puheyhteys saadaan taas auki. Tsemppiä teille!
olen minäkin. Samassa veneessä tunnen olevani sinun kanssasi.Meillä ei puhuta ja arvostus puuttuu kokonaan. Onneksi ei ole enään pieniä lapsia. EN jaksaisi enään. Arvostan mieheni ahkeruutta, hän tuo leivän pöytään, mutta jos ei muuta elämää ole. Tänään mietin,että pitäisikö hankkia talonmies joka hoitaisi vaimonkin...
puoliahan siitä yhteiselosta tarviis löytää ja huumoria vaikkakin vaikeeta joskus.Jos muija on tuppisuu niin puhelen yksinäni ja joskus se auttaa. Pitää toista arvostaa mutta myös itseään, sillä muuten ei arvostusta saa.Heikko itsetuntohan se meitä usein vaivaa. Törinää pönttöön siskot ja veljet! Kaikissa meissä on jotain hyvää ps. täällä olis monitaitoinen talonmies.
Yksinpuhumista ja huumoria tässä "yrityksessä" on viljelty, mutta välillä vaan tuntuu niin niin turhalta. Joskus tuo itsensä arvostus joutuu koville, mutta siitäkin on selvitty ja selvitään edelleen. Paljon olen miettinnyt miksi ei parisuhteessa puhuta jos sitä haluaa olla yhdessä. Luulis itselläkin olevan parempi olo kun voisi puhua toiselle ja antaa läheisyyttä.Ymmärrän senkin, että suhde muuttuu alkuhekuman jälkeen. Itse ainakin haluaisin, että mieheni joskus kysyisi minulta kuulumisia, minä kyllä kysyn päivittäin. Nyt on kyllä alkannut tuntumaan ettei minuakaan hänen kuulumisensa kohta kiinnosta. Olen selvästi alkannut ottamaan häneen etäisyyttä, mitä en haluaisi tehdä. Suhteen alussa meillä puhuttiin rakkaudesta usein, nyt kun otan sen puheeksi mieheni sanoo ilmoittavansa jos hänen puoleltaan tilanne muuttuu.Tuntuu ,että on toukka vaikka tietää olevansa perhonen ja haluaisi näyttää kaikille ihanat siipensä vai eikö niitä vai itse huomaa selästään:)
PS: Talonmiehen paikkaa voi aina kysellä
Meilläkin minä enempi se keskustelija, mutta miehen töykeyden jälkeen ei enää oikein iteltäkään irtoo mitään mukavaa...kiinnostus alkaa laantua täälläkin päässä ja niille hellyyttä ja huumoria omaaville talkkareille olis raparperipiirakkaa täälläkin tarjolla! :D
Ei tilanne vain parane.Jotenkin tuntuu, että mies on itse jossakin solmussa, ehkä tehnyt liikaa töitä, eilen saunan jälkeen räjähti siitä , että sinä aikana kun olimme saunassa, oli puhelimeeni tullut 3 puhelua ja kaksi tekstiviestiä.Kaksi puhelua oli pojaltani ja yksi ystävättäreltäni ja tekstarit siltä ystävältäni.Mieheni ei voi sietää puheluitani ystävälleni, koska kuvittelee, että jauhamme hänestä.Onhan meillä ystäväni kanssa todellakin paljon muuta puhuttavaa, kuin mieheni.Toki olen avautunut hänelle myös parisuhteestani, mutta eikö näin tehdäkin ystävieni kesken?Kenelle puhuisin, kun oma miehenikään ei puhu, eikä pukahda!!!!Ystäväni ei useinkaan häiritse meidän rauhaa, mutta jos niin käy, niin on helvetti taas irti.Itse mieheni voi taas puhua tuntikausia työasioita tai muuten kaverinsa kanssa.Mutta se onkin eri asia.Tuntuu, että mies yritää kontrolloida elämääni ja määrätä, mitä puhun ja kenen kanssa.Hänelle pitää puhua vain kauniita ja kivoja asioita, ei missään nimessä tarttua johonkin vaikeampaankin asiaan.Olen ihan poikki tästä tilanteesta.Miten saan mieheni tajuamaan, että minullakin on oikeus myös omaan elämään(mikä ei kuitenkaan meidän yhteiselämään vaikuta) ja voin myös hänenkin kanssaa puhua "ei niin mukavista asioista".
erosin mykästä,ilkeästä pihtaaja miehestä,ainut kommunikointimme oli riitely.lasten takia on turha pitää kulissia pystyssä.itse olen yh.äitinä paljon onnellisempi,mies maksaa elatukset,näkee lapsia->minulla nuyt enemmän omaa aikaa kuin avioliitossa.nyt seurustelen ihanan rakastavan,puhuvan miehen kanssa.tyhmä olisin olut jos olisin riutunut onnettomassa suhteessa.eivät lapset kärsi ,jos vanhemmat väleissä eron jälkeen,paremmin voivat kun ei tarvitse kuunnella ja katsoa riitelyä tai mykkyyttä.
Minä todella eroaisin, jos mulla olisi mies jonka kanssa en pystyisi kommunikoimaan ja joka ei edes halua ryhtyä siihen.Anteeksi vain mutta minulla on jo sen verran kokemusta noista miehistä, että se on silloin ohi kun jämpsähdetään sohvalle telkkua katsomaan ja viisveisataan perheestä vaikka mikä kriisi olisi.Ota ero ja vaihda uuteen tai vaihtoehtoisesti nauti elämästä, missä ei aikuinen mies(uusi pikkukakara) ota mistään mitään vastuuta.Unohda moinen pillipiiparimies.Tosimiehiä kyllä löytyy suomenmaasta.