Ihmisillä on niin kapea maailmankatsomus, että rikkimennyttä suhdetta pitää haikailla. Pitää avata silmät ja mennäeteenpäin. Tämä elämä on muutenkin lyhyt, miksi tuhlata hyviä vuosia miettimällä menneitä. Kyllä aina löytyy jokaiselle joku rakas, sanon tämän ikäni tuomalla viisaudella ja kokemuksella.
Miksi
Eteenpäinvaan
241071
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Oletkos kuullut koskaan sellaista sanaa kuin rakkaus? Siinä sinulle vastaus. Itse asuin miehen kanssa jonkin aikaa noin 25 vuotta sitten. Suhde oli todella ihana, rakkautta riitti niin että sen jälkeen en vastaavaa ole kokenut, vaikka suhteita on ollut ja olen ollut naimisissa ja kihloissa sen jälkeen. Nyt olen yksin. Tiesin silloin ja näin on vielä nytkin että Hän oli elämäni mies. Kaipaan häntä vieläkin niin paljon! Tiedän että pitää mennä eteenpäin eikä menneeseen pidä takertua, mutta minkä sitä tunteilleen voi!
on ihmeellinen asia. Sydän ei unohda.
Tavallaan juuri noin,muttei ihan kuitenkaan,
Kaikki kesken jäänyt kiinnostaa,ja kaikki mitä ei saanutkaan jää kummittelemaan.
On aivan sama ostaessasi tuotetta,se on ykkösjuttu juuri silloin,mutta kun se sitten on sinulla ,ei se sittenkään olekkaan niin huippua.
Sama pätee päättyneissä suhteissa,etenkin niiden osalta jotka on jääneet rannalle ruikuttamaan,elikkä eivät ole saaneet päättää itse suhteen kestosta.
Tälläinen henkilö saattaa jäädä pitkäksikin aikaa mieliin kaihertamaan,mielikuvitus kruunaa asiat hohdollaan.
Itselleni on käynyt näin parikin kertaa,siis olen tullut jätetyksi.
Toisella kerralla tuli mahdollisuus pitkän ajan päästä tavata kyseinen henkilö,tapaamisen aikana huomasin ettei se enää natsaakkaan,ja kaiho päättyi siihen.
Toinen kaivertaa edelleen,ja syystä että häntä en ole tavannut sen jälkeen,tuo nainen tuskin edes muistaa minua laisinkaan.
Kyseessä on kesken jäänyt juttu,ja kesken jäänyt se on vaan minun mielessäni.
Kuinka voikaan kaivata henkilö,joka ei kaikkein kauneimmalla tavalla minua kohdellut,mutta siinä se juuri onkin,kyse on halusta osoittaa tälle seikka että hyvän hylkäsit,suomeksi sanottuna tasata puntit.
Jokaiselle joku kummittelee,sen asian kanssa on opittava vaan elämään,ja ymmärtää .
Jos hörhöni tämän luet,niin tiedät että kummittelet päässäni,pelkkä kahvilla käynti saa minun mieleni jättämään haamusi rauhaan,
Jos luet,mennäänkö kahville,tiedät kyllä kuka olen!!
Niin se vain on että sydän ei unohda. Pitäisikin pystyä erotamaan järki ja tunteet. Kaikki mikä on järjenvastaista on myös vastaan tunteita, mutta ei tunteillenkaan mitään voi ja siksi tehdään monta tyhmää juttua. Joita ehkä jälkeenpäin kadutaan
Näin se on,jos maailma pyörisi järjen ympärillä olisi täällä tylsää elää,siksi tunteet ovat kaaosta järjestävä tekijä ,joka myös takaa sen että on alkoholismia,eroja,suhteita,kaipaavia haavanlehtisiä...
Liian järkiperäinen elämä kaavan mukaan kävisi tylsäksi.
Kun hörhöni jätti minut,olin luuseri ,ja tunteet ei kantanut järjen voimalle,nyt olisikin kiva näyttää että olen jonkin verran menestynyt ,kai sitä kaipaa saada kuulla ettei kaikki kumminkaan mennyt niin alamäkeä kun silloin näytti,vaikka se mtn muuttaisi ,mutta itsetuntoa varmaan kohottaisi.
Ei ole kyse siitä että kaipaa jotain kesken jäänyttä. On minullakin ollut keskenjääneitä suhteita, joissa olen ollut joko jätetty tai jättävä osapuoli. Enkä ole haikaillut suhdetta kuten tätä yhtä. Juuri tuo elämäni Mies oli sellainen että rakastin häntä niinkuin vain voi ihmistä rakastaa. Tunne oli niin mahtava, en ole sellaista kokenut ennen enkä tuon suhteen päättymisenkään jälkeen vaikka siitä on aikaa 25 vuotta.
No, olen onnellinen että minulla on muistot, niitä kukaan ei voi minulta pois ottaa.
Rakkautta on turha järjellä selittää. Kun on kokenut suuren rakkauden ihmisen kanssa joka oli sielunkumppanini, ei sitä tunnetta niin vain unohdeta eikä aika siinä merkitse mitään. Tunne on sama oli siitä kulunut kuukausi tai 25 vuotta.
Siinä on turha kenenkään puhua kapeasta maailmankatsomuksesta jos rakastaa edelleen. Tuskinpa tuonlaista puhuva henkilö edes tietää mitä rakkaus on...
Mielestäni se on vain niin, että toiset ihmiset ovat anteeksiantavaisia ja haluavat yrittää vielä uudestaan, sillä harva ihminen haluaa luovuttaa, jos näkee suhteessa edes jotain mahdollisuuksia rakentaa uudelleen. Eikä jatkuva eteenpäin meneminen ole järkevää, sillä jos ei osaa tarkastella mennyttä aikaa ja oppia niistä tekemisistä, ei voi elää parempaa tulevaisuuttakaan. Ja näin mä sanon nuoruuden kokemuksella, sillä ei viisaus ole sidottu ikään ja kokemukseen vaan asioiden ymmärtämiseen.
Olisiko sinulla kenties niin suppea mailmankatsomus, että kuvittelet tuon olevan ainoa syy haikalla rikki menneen suhteen perään?
Itse olen toistuvasti jo reilu kymmenen vuotta päätynyt sänkyyn yhden ja saman naisen kanssa, olimme aikanaan naimisissa muutaman vuoden. Olen asunut ulkomailla, matkustellut paljon muutenkin, tehnyt hyvin monenlaisia töitä ja ollut intiimissä suhteessa kymmenien naisten kanssa. Mikä tekee minun maailmankatsomuksestani suppean?
Syy miksi minua janottaa vanha suola on yksinkertaisesti se, että seksi on niin loistavaa tuon exän kanssa. Harrastimme sitä viimeksi eilen yhteisen hotelliyön merkeissä. Yksikään toinen ei ole vetänyt vertoja hänelle. Sitä en tiedä miksi hän on valmis ”uusintoihin” minun kanssani :-)
Aloittajalle vaan tiedoksi että maailmankatsomuksella ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Oikeastaan käy sinua sääliksi jos noin asiasta sanot, sillä silloin tunne-elämäsi on aikaslailla köyhää.
Vahvasti tunteva ihminen elää. Muut ruikuttajat luulevat elävänsä.
Kyllä kaiken perusteena on hylätyn syndrooma,miksen kelvannut ja voisinko vielä kelvata?
Tämä särö sydämessä saa aika monet haikailemaan mennyttä rakkauttaan, tuskin asian tunteettomasti hyväksynyt edes muistaa vuorokauden kuluttua koko suhdetta.
Ilmiö on sama kuin " lapsena kesät oli parempia ja talvet lumisempia" ,sitä muistaa vanhasta suhteesta ainoastaan ne vuosien kultaamat seikat,ja tunteettomasta kumppanistaan ainoastaan ne hyvät puolet.
Mutta niin se ihmisen tunne elin vörkkii,ei sille voi mitaan.
Tosi asia on että ihminen on aivan erillainen 20vuotiaana kuin vaikka 40vuotiaana,siihen mahtuu väliin paljon elettyä elämän muovaamaa aikaa.
Paljon paremmin onnistuvat lämmitetyt suhteet joissa erosta yhteen päädytään pian,kuin että menneisyyden suuren rakkauden uudelleen kohtaamisesta syntyvät yritykset.poikkeuksiakin tietenkin on.
Olen törmännyt hyvin usein katkeriin mielipiteisiin siitä miksi kävi näin,hän oli sieluni kumppani,se oikea, miksi hän sitten saattoi tehdä niin ja hylätä aidon rakkautemme..,samaa asiaa pyöritellään ja yritetään etsiä syitä toisen käyttäytymiseen jota ei voida järjellä ymmärtää.
Totuutta on vaikea hyväksyä ja ymmärtää,lähes aina kyseessä on ollut uuden rakkauden löytyminen tai sellaisen ilmaantuminen lähipiiriin,ja katkerin kalkki on siinä että rakkaus olikin lopulta vain yksipuolista.
Rakastunut ihminen kun kuvittelee,ja uskoo kaiken mitä rakkauden kohde sanoo,ja näin päättelee tunteen olevan aitoa molemmilla,ja tästä yhtälöstä nämä samat katkerat kysymykset hyvinkin monien kohdalla johtuu, ei ole hyväksyttävää että tunteista valehdellaan,ja se tuntuu lähes pahimmalta rikokselta mitä toiselle voi tehdä.
Asiat pitää hyväksyä,jatkaa eteenpäin ja kenties ensimmäisen kolauksen saatuaan olla paljon varovaisempi kenelle sydämensä avaimen luovuttaa.
Hyvin usein tälläinen jättäjä tyyppi,on nuorehko ja narsistinen luonne joka ei voi vastustaa uusien seireenien kutsua,onhan se kiva kuulla olevansa haluttu aina uudelleen ja uudelleen....
Tunteet venhettä vie,siinä ei järjen ääni paljoa sihhautta.
No voi hyvänen aika kun et tiedä mitään! Selitystä ja puhetta kyllä tulee mutta vailla mitään sen kummempaa.
Suhteet on niin moninainen juttu että ei niistä selittelemällä kummene.
Juttu nyt on vain niin että johonkin rakastuu täydestä sydämestään, olkoon itse sitten jätetty tai jättäjä, mutta lopputulos on se että vain se yksi sieltä menneisyydestä on ollut mielessä ihan alusta alkaen.
Et sinä tuolla selittelelläsi todellakaan tee tyhjäksi sitä asiaa ainakin minulle on yksi rakas vuosien takaa, vaikka suhteita on ollut sen jälkeen enemmän ja vähemmän niin silti tuon yhden ihmisen vaikutus on ja pysyy. Ikuisesti. Ja kysymys ei todellakaan ole "hylätyn syndroomasta".
Herää kysymys,miksette sitten ole yhdessä?
Taitaa tuo sihhauksen syndrooma pitää sittenkin paikkaansa kohdallasi?
No ei todellakaan pidä. Syy miksi emme ole yhdessä johtuu itsestäni, enkä ala sitä tässä selvittämään. Jokatapauksessa menetin maailman ihanimman ja kultaisimman ihmisen.
Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan,ei heitä voi erottuu kuin kuolema tai virkavalta,siksi kerrot menettäneesi maailman ihanimman ja kultaisen ihmisen joka vielä johtui itsestäsi,siis jätit rakkaasi jonkun syyn takia,ehkä halusit kokea parempaa tai rakastuit toiseen ja nyt sitten haikailet takaisin..
Eli syndrooman toinen osapuoli olit sinä,joka ei voinut vastustaa seireenien viehätystä.
Poikkeuksia todella on, mutta periaatteessa syy eroon on aina toisessa ja tämän tunteiden vääristymästä.
Kaksi magneettia vetöö puoleensa,mutta kun toisen vetovoiman vastavoima muuttuu niin silloin tapahtuu hylkiminen.
Kuule, enköhän itse tiedä paremmin omat asiat kuin sinä!!!!
Sen minkä sanoin pitää paikkansa, vaikka kuinka yrität sitä muuksi muuttaa. Eikä kysymys ollut edes kenestäkän kolmannesta henkilöstä kuten tuossa yrität väittää!
Näitä kaikkitietäviä on aina ja tulee olemaan, jotka tietävät muiden asiat paremmin kuin ko henkilö itse!!!
että näitä besserwissereitä on niin paljon jotka yrittävät selittää mustankin valkoiseksi!
Varsinkin näissä tunneasioissa voi sanoa että asianomainen itse tietää että jos rakastaa jotain menetettyä ihmistä läpi vuosikymmenten, on se jotain sellaista suurta, että kenenkään ulkopuolisen on turha tulla selittämään että se johtuisi jostain ihme maailmankatsomuksesta, jätetyksi tulemisen tunteesta, tai kuten tuo viimeinen, kolmannesta osapuolesta. Varsinkin jos sellaista ei edes kertomasi mukaan ole ollut!!!
Sanonta tyhjät tynnyrit kolisee pitänee hyvin paikkansa...
Kiinnostaisi vaan tietää noin periaatteessa mikä muu voi olla erottava tekijä,jos koska molemmat rakastavat toisiaan,jos se ei ole mikään vaihtoehdoistani?
Ihan aidosti ,mikä voi olla muu syy joka johtaa eroon??
Ja en ole kaikki tietävä,minuakin vanha suola janottaa 25vuoden takaa,mutta siinä syy oli että daamini halusi olla vapaa ja etsiä parempaa..,mutta tuohon syndroomaan jätetystä minä sovin.
Ohos, aika jännä juttu että sinullakin 25 vuoden takaa tuo suhde, kuten on minullakin. No, se erottava tekijä oli oma mustasukkaisuuteni, johon ei todella ollut mitään aihetta. Mies oli mitä kultaisin ja ihanin, minä välillä niin hankala ja mustasukkainen että en ihmettele näin jälkeenpäin että suhde loppui. Eihän mustasukkaisuudella ihmistä itsellä pidetä, kyllä jokainen pettää jos sitä haluaa sillä aina siihen on mahdollisuus.
Nyt vanhempana ja viisaampana tiedän että rakkaus on kuin lintu kämmenellä, jos sitä puristat niin se pyristelee vastaan. Mutta jos pidät kämmenellä, niin se omasta tahdostaan siinä pysyy jos niin haluaa.
Nyt jos saisin tuon saman miehen takaisin niin tekisin hänestä maailman onnellisimman miehen...
Omista virheistään oppii, mutta kalliin hinnan siitä maksoin.
Kyllähän minullakin oli daami joka oli niin mustis kuin vaan voi olla,jopa naisten lehdissä poseeraville naisille.
Tästä syystä pidinkin itseäni hyvin vahvoilla suhteemme suhteen,ja rakastin todella paljon tätä daamia.
Mutta yllätyksekseni tämä daami kuitenkin oli se,joka lopulta halusi parempaa ja vielä seikkailla.
Syndroomaan sopii myös se,että hyvin mustasukkainen henkilö on juuri itse se pettävä henkilö ainakin ajatuksissaan,ja tämä johtaa sairaalloiseen mustasukkaisuuteen juuri omien valheiden ja tunnontuskien luoman syyllisyyden käänteisyyden johdosta.
Jos olet varas,epäilet herkästi kaikkia muitakin samankaltaiseksi.
päästä lintusi vapaaksi , ja voit paremmin unohtaa tuon vanhan haamusi,tiedän ettei se ole helppoa mutta se on ainoa oikea tie.
Minuun ei ainakaan koskaan ole pätenyt se että olisin itse pettäjä, sillä olen erittäin uskollista sorttia. Olen yhden miehen nainen. Aina ollut ja tulen olemaan.
Mustasukkaisuuskin on jäänyt sinne nuoruuteen, se oli aikaa jolloin olin niin mustavalkoinen ja ehdoton, mustasukkaisuuteni sain näin jälkeenpäin ajateltuna jopa huvittavia piirteitä. No, mennyt on mennyttä.
Vaikka olen ollut tuon suhteen jälkeen naimisissakin ja kihloissa, ei tuo mies ole silloin "ollut taustalla haamuna" vaan olen yrittänyt elää tässä hetkessä.
Mutta se on selvää että ikinä en halua unohtaa tuota suurta rakkauttani, elämäni miestä. Vaikka menen elämässä eteenpäin, on se vain vieläkin sellainen tunne että on ja pysyy.
Tiedä sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan, parempi on hyväksyä asian unohtaminen ja kokonaan taakse jättäminen mikäli ihana parisuhde osuu kohdalleen.
Silloin on turha menneitä haikailla vaikka ne ihanina muistoina kulkeekin läpi elämän.
Suotta surkutellaan,vaan nyt me otetaan asioista selvää,laitetaan vanhoille rakkauksille Jussina sähköpostia ja kysellään mitä kuuluu !!
Tämä ryhmä tempaus tuottaa vastauksia ja moni saa mielen rauhan,ei enää ole sijaa arvuutteluille joskohan tai vieläköhän.
Vaikka olenkin varattu,en loukkaannu jos parinkymmenen vuoden takainen rakkauteni minua lähestyisi,kivahan olisi kuulla miten hurisee,siis sinä arjalaisen naisen mallia muistuttava vaaleaverikkö laitahan kuulumisia tulemaan,tiedät varmaan ketä tarkoitan jos luet tämän,ja vähänkään sinua tunteneena tiedän että luet.
Erottu mitä erottu,mutta ainahan ystäviä voidaan olla.
Kohtelias viesti ,ei kukaan mieltään pahoita tai joudu liemeen,
Toimitaan,otetaan selvää menneisyyden mieltä kaihertavista tunteista.
on laittaa vanhalle suolalle haku etsintäkuulutus osioon,kuitenkin niin ettei siitä aiheudu harmia kenellekkään..
Eli jäi vain kaukosuhteen ihanuuden muistot, jotka sekoittavat pään ja estävät eteenpäin menon. Ja tästä kaukosuhteesta on jo vuosia. Ja nykyinen kumppanini on epäluuloinen, koska olen edelleen yhteydessä entiseen ystävääni.
Mutta en pysty unohtamaan tätä entistäni ja tahtoisin nähdä hänet, vaikka tiedänkin, että hän on jo varattu. Kerromme vieläkin puheluissamme toisillemme kaiken.
En tiedä, vaikeaa on.
Voin kertoa omasta kokemuksesta että tuollainen suolaisen makea haaveilu jossain siellä takaraivossa saattaa kantaa läpi elämän,joskus se aktivoituu ja joskus se elää siellä vaimeana.
Sen kanssa on joskus raastavaa elää, tunne on että elämästä puuttuisi jotain vaikka perusasiat muuten olisikin kunnossa.
Tällöin vanha asia on jäänyt selvittämättä,ja se kaihertaa,usein syy on tämän toisen osapuolen tunteiden epätietoisuudesta,olisiko kenties sitä rakkautta sieltä löytynytkin jos olisin ollut erillainen,tai olenko kenties muuttunut sellaiseksi että tämä toinenkin olisi sillä voinut elää ja tyytyä.
On aivan ihmeellistä että tälläisiä vanhoja suoloja jotka kaihertavat on hyvin monella keski-ikäisellä,se ensirakkaus tai alkuvaiheen rakkaus ei kuole pois mielistä vaikka realistisesti sillä ei ole merkitystä nykyhetkellä muutoin,se kiusaa ja antaa joskus hyvän mielen ,ja taas joskus tunteen että kaipaan jotain.
Tälläisiä tunne tiloja ei ole pareilla jotka ovat pystyneet säilyttämään ystävyyden suhteen jälkeenkin,silloin kaikki on reaaliajassa,kun taas vuosien tai jopa vuosikymmenten tiedottomuus toisesta jättää siemenen itämään,ehkäpä jos?
Itse poistin,tai päivitin asian ottamalla vanhaan rakkauteeni yhteyttä,kumpikin olimme naimisissa mutta tällä iällä se oli helppoa.
Kumpikin ilahduimme alkuun kun kuulimme toisistamme,sovimme että tapaamme kahvien merkeissä ja kertoilemme kuulumisemme.
Heti ensihetkestä kun näimme toisemme.ymmärsin että minun oli helpompi elää asioideni kanssa,ja se ettei meistä olisi ollut kestävään suhteeseen,ja että nnäin oli parempi molemmille.
Minä olin jättäjä,ja hän olisi halunnut jatkaa.
Juttelimme kahvien merkeissä tunnin,ja sitten yksinkertaisesti keskustelun aiheet loppuivat,vanhat oli juteltu ja uutta keskusteltavaa meillä ei ollut,kuten ei mitään yhteistäkään,kuin tuo lyhyt episodi nuorena.
Kättelimme,toivotimme toisillemme hyvät jatkot,kohteliaasti sovimme uusivamme kahvittelun joskus vielä myöhemmin,ymmärsimme silti molemmat ettei sitä toista kertaa tule,eikä sitä edes kaivata.
Teraupeuttisena kokemuksena tämä silti oli suositeltava,nyt on ollut helpompaa elää ja hengittää,mikään JOSSITTELU ei kummittele,ainoastaan se nuoruuden ihana kesä pysyy muistoissa,mutta sen tarinaa päättyy siihen eikä siihen aivoni kehittele jatkoa.
Härkää sarvista vaan,kohteliaasti molempien ehdoilla,puhumalla asiat selviää ja löytävät oikeat mittasuhteet.