Olimme vuosia tunteneet miehen kanssa ja jostain syystä, kun kumpikin oli ollut hetken sinkkuja huomattiin, että viihdymme hyvin yhdessä, aloitimme seurustelun.
Olimme toista kuukautta yhdessä. En tiedä mikä minulle tuli, mutta yhtäkkiä en halunnut seurustella vaan palata kaveriksi takasin. Mies suostui siihen, että ok.
No nyt tämä on ollutkin melkoista tunteitten vuoristorataa.
Yöunet on mennyt, joko syön tai en syö..ahdistaa ja taas toisaalta ei.
Mies pyörii unissa. On ikävä ja taas ei.
Siis sovimme, että olemme kavereita. Eron syyksi sanoin, että haluan olla sittenkin vapaa vielä tovin verran. Olinhan seurustellut liki 7 vuotta ennen tätä.(joka siis aivan tosiasiallinen syy--ainakin melkein)
Kun olimme aikonaan kavereita niin tapaisimme todella harvoin, soiteltiin sillon tällön, mutta nyt näemme jokapäivä. Viestit menee puolin toisin. Tosin niiden sisältö on ihan neutraalia.
Aina jompi kumpi keksii jonkun tekosyyn minkä varjolla tavataan. Tai niin minä ainakin asian näen.
Ja kun erotaan, niin ihan kuin mies jäisi halausta odottamaan ja niin minäkin..
En osaa eritellä tunteitani. Silloin kun kokeilimme seurustelua, niin tuntui, että minä siinä olin lovelovena. Ja sanoinkin varsin pian rakastavani häntä. Hän ei koskaan sanonut muuta kuin, että ei sano sitä sanaa kovin helposti ja hepposin perustein. Mutta sano välittävänsä päivä päivältä enemmän ja kun ilmotin et ei tästä tule mitään, niin sanoi sen tuntuvan pahalta.
Rehellisesti sanottuna mua alkoi ketuttaan kaverina kuullut jutut.
Tiesin ko. ihmisen olleen melkoinen naisten mies.
Asia ei vaivannut vasta kuin sen jälkeen, kun seksi tuli kuvioihin mukaan.
Ajattelin, että olen vaan yksi päänahka miehen vyöllä----parasta erota ennekuin se jättää ensin.
Lapsellista.
Puhuimme kerran tuosta asiasta ja hän totesi, että meidän suhde on erilainen kun ne raflapanot tai siellä syntyneet suhteentyngät. Sano, että tietää tasan millainen ihminen olen ja arvostaa erilailla kaveruuden pohjalta syntynyttä parisuhdetta.
Uskoakko nyt tuota?
Ja jo ekaviikolla kun olimme yhdessä, riitelimme. Ja ihan jonnin joutavasta. Olimme kuin vanha pari.
Toisaalta se huvitti meitä kumpaakin.
Nyt kun olemme taas ns kavereita, niin olemme niin hillittyjä ja kohtelijaita..aivan kuin ennen aikaan.
Mikä on? Mikä mättää?
Vaistoan sen, että ei tämä tarina vielä loppu ole, tuskin edes alkoikaan.
Ylpeyteni kuitenkin estää sanomasta, että on ikävä..kaipaan..
Toivoisin, että mies ottaisi vielä puheeksi meidän välisen suhteen. Tai sitten tämä sopii erittäin hyvin hänelle jälleen.
Auttakaa mua, tunnesolmussa olevaa naista!
Olimme toista kuukautta yhdessä. En tiedä mikä minulle tuli, mutta yhtäkkiä en halunnut seurustella vaan palata kaveriksi takasin. Mies suostui siihen, että ok.
No nyt tämä on ollutkin melkoista tunteitten vuoristorataa.
Yöunet on mennyt, joko syön tai en syö..ahdistaa ja taas toisaalta ei.
Mies pyörii unissa. On ikävä ja taas ei.
Siis sovimme, että olemme kavereita. Eron syyksi sanoin, että haluan olla sittenkin vapaa vielä tovin verran. Olinhan seurustellut liki 7 vuotta ennen tätä.(joka siis aivan tosiasiallinen syy--ainakin melkein)
Kun olimme aikonaan kavereita niin tapaisimme todella harvoin, soiteltiin sillon tällön, mutta nyt näemme jokapäivä. Viestit menee puolin toisin. Tosin niiden sisältö on ihan neutraalia.
Aina jompi kumpi keksii jonkun tekosyyn minkä varjolla tavataan. Tai niin minä ainakin asian näen.
Ja kun erotaan, niin ihan kuin mies jäisi halausta odottamaan ja niin minäkin..
En osaa eritellä tunteitani. Silloin kun kokeilimme seurustelua, niin tuntui, että minä siinä olin lovelovena. Ja sanoinkin varsin pian rakastavani häntä. Hän ei koskaan sanonut muuta kuin, että ei sano sitä sanaa kovin helposti ja hepposin perustein. Mutta sano välittävänsä päivä päivältä enemmän ja kun ilmotin et ei tästä tule mitään, niin sanoi sen tuntuvan pahalta.
Rehellisesti sanottuna mua alkoi ketuttaan kaverina kuullut jutut.
Tiesin ko. ihmisen olleen melkoinen naisten mies.
Asia ei vaivannut vasta kuin sen jälkeen, kun seksi tuli kuvioihin mukaan.
Ajattelin, että olen vaan yksi päänahka miehen vyöllä----parasta erota ennekuin se jättää ensin.
Lapsellista.
Puhuimme kerran tuosta asiasta ja hän totesi, että meidän suhde on erilainen kun ne raflapanot tai siellä syntyneet suhteentyngät. Sano, että tietää tasan millainen ihminen olen ja arvostaa erilailla kaveruuden pohjalta syntynyttä parisuhdetta.
Uskoakko nyt tuota?
Ja jo ekaviikolla kun olimme yhdessä, riitelimme. Ja ihan jonnin joutavasta. Olimme kuin vanha pari.
Toisaalta se huvitti meitä kumpaakin.
Nyt kun olemme taas ns kavereita, niin olemme niin hillittyjä ja kohtelijaita..aivan kuin ennen aikaan.
Mikä on? Mikä mättää?
Vaistoan sen, että ei tämä tarina vielä loppu ole, tuskin edes alkoikaan.
Ylpeyteni kuitenkin estää sanomasta, että on ikävä..kaipaan..
Toivoisin, että mies ottaisi vielä puheeksi meidän välisen suhteen. Tai sitten tämä sopii erittäin hyvin hänelle jälleen.
Auttakaa mua, tunnesolmussa olevaa naista!
Vastaukset 2
Vanhimmat
turhaa olla ylpeä ja odottaa keskustelualkua toiselta. Jos haluat selvittää asian, otat sen rohkeasti puheeksi
Sinä olet halunnut takaisin kaveriksi, joten sinulta tulisi tulla aloite, jos haluat enemmän. Mistä mies voi tietää, että haluat jotakin, jos kerran jo olet halunnut peruuttaa. Hän odottaa, sinä päätät.