Suhteeni päättyi eilen, 4 v seurustelun jälkeen. En ole varmaan edes vielä tajunnut koko asiaa, taidan olla jossain ihme tilassa.Hemmetin pahalta silti tuntuu.
Samalla huolehdin miten mieheni mahtaa selvitä, hän kun on jo pitkään kärsinyt masennuksesta. Rakastin ja rakastan häntä edelleen, mutta silti minua vaivasi pitkään tunne että kaikki ei ole kunnossa. Olimme ehkä enemmän kavereita kuin rakastavaisia, ainakin minun puoleltani. Tuntui etten rakasta häntä tarpeeksi kun kerta halusin mennä kavereiden kanssa. Tilanne on ristiriitainen, toisaalta haluaisin olla hänen kanssaan mutta toisaalta pelkään että olisin vain sen takia että en halua olla yksin ja että en halua hänen joutuvan kärsimään. Joudun koko ajan taistelemaan vastaan mielihalua soittaa hänelle ja pyytää että aloitetaan taas (tuskin tosin edes haluaisi)
Sanokaa ihmiset miten selvitä kipeästä erosta ja ikävästä ja tuskasta? En pysty keskittymään mihinkään, en töihin enkä opiskeluihin, mietin vaan asioita.
Samalla huolehdin miten mieheni mahtaa selvitä, hän kun on jo pitkään kärsinyt masennuksesta. Rakastin ja rakastan häntä edelleen, mutta silti minua vaivasi pitkään tunne että kaikki ei ole kunnossa. Olimme ehkä enemmän kavereita kuin rakastavaisia, ainakin minun puoleltani. Tuntui etten rakasta häntä tarpeeksi kun kerta halusin mennä kavereiden kanssa. Tilanne on ristiriitainen, toisaalta haluaisin olla hänen kanssaan mutta toisaalta pelkään että olisin vain sen takia että en halua olla yksin ja että en halua hänen joutuvan kärsimään. Joudun koko ajan taistelemaan vastaan mielihalua soittaa hänelle ja pyytää että aloitetaan taas (tuskin tosin edes haluaisi)
Sanokaa ihmiset miten selvitä kipeästä erosta ja ikävästä ja tuskasta? En pysty keskittymään mihinkään, en töihin enkä opiskeluihin, mietin vaan asioita.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olen ollut itse aivan vastaavassa tilanteessa ja kävi ihan samoin...ja kun oltiin erottu niin kyllä se vaan oli se sisäinen ääni joka mulle toitotti että on parempi ratkaisu pysyää erossa (vaikka oli just samanlaisia fiiliksiäkin kun sulla eron jälkeen...pitäiskö soittaa, pitäiskö kokeilla vielä). Sun täytyy vaan luottaa omaan päätökseesi, ja siis toistaen..etenkin siihen, mikä sisimmissään tuntuu oikealta. Ja tää päätös on parempi sekä sen, että sun kannalta. Rohkeutta!
Olin joskus tuossa tilanteessa, rohkeus ei riittänyt ja otin miehen takaisin vaikka tiesin että olisin onneton. Nyt on taas sama juttu ja saman miehen kanssa, vuoden jaksoin yrittää, mutta kun ei onnistu niin ei onnistu... Nyt on vaan se ero, että meillä on lapsi. Etsin nyt omaa asuntoa pojan kanssa. Mulla pyörii mielessä koko ajan että jos sittenkin vielä... Pitää olla voimia ja rohkeutta jatkaa eteenpäin. Ajan myötä tuska ja ikävä hellittää ja voin veikata että olet vielä iloinen siitä että teit oikean ratkaisun. Jos tuntuu pahalta ja haluaa erota, on ihan turha pitkittää asioita, tuskaista molemmille. Keksi itsellesi paljon tekemistä ja ole paljon ystävien kanssa, kun ei ole paljon yksinäisiä hetkiä on helpompaa. Kyllä se aurinko vielä sullekin paistaa. Muista että oikeat ratkaisut ei aina ole niitä helpoimpia... Voimia. :)
Jos rakastat häntä ja tuntuu et jokin on kumminkin vialla niin eikö kannattaisi jutella asiasta hänen kanssaan selviksi et missä mennään ja mikä on vialla. Usein erotaan juuri sen takia ettei asioista puhuta vaikka kumpikin rakastaa toista. Ongelmat eivät selviä puhumatta.
...toi oli todella hyvä pointti!!! Tackar!
mä koitin ongelmasta puhua mutta kun toinen ei halunnut niin se johti vaan riitaan ja pahenti tilannetta ennestään. täytyy olla kaksi hyvän keskustelutaidon omaavaa ihmistä jotta se toimii. mutta parempi sitä koittaa kuin vain olla kait...
Mullakin menee suhteessa huonosti ja on todella paha olla. Yritän puhua asioista, mutta siitä tulee aina vaan riitaa. Suhteessa on päihdeongelmaa/masennusta/pettämistä ja mies on töninyt aika pahasti muutaman kerran. Miksi roikun tällaisessa suhteessa?
Meillä on paljon hyviäkin hetkiä ja aikoja, jolloin on tasapainoista ja mukavaa. Se tosiaan rasittaa, kun asioista ei voi puhua kunnolla. Kaikki jää pimentoon.
Auttakaa minua ja sanokaa ulkopuolisen silmin, onko mitään järkevää syytä yrittää vai pakkaanko tavarani tänään ja lähden? Mies on taas menossa "duunibaari-reissulle".
Miten selviän erosta?
WOEBEGONE: Lähde nyt hyvä ihminen tuollaisesta suhteesta! Ota ainakin etäisyyttä (oma kämppä) ja katsele tilannetta, jos ei muuta! Turvakodissa työskennelleenä henkilönä voin kokemuksesta kertoa, että esim. tuo väkivalta ei usein ainakana helpotu, jos se on kerran jo alkanut. Pettämistä ja väkivaltaa, oli se henkistä tai fyysistä, ei tarvitse kenenkään hyväksyä ja kokea! Lähde, selviät kyllä erosta ja tulet huomaamaan, että elämäsi on paljon parempaa ilman tuollaista suhdetta. Aluksi varmasti on vaikeaa, mutta lopulta huomaat ratkaisusi olevan oikea. Jokaikisessä suhteessa on sekä hyviä että huonoja hetkiä ja jokaikisestä ihmisestä löytyy ne hyvät ja huonot puolet. Nämä puolet kuitenkin täytyy suhteuttaa toisiinsa; onko enemmän hyviä vai huonoja päiviä ja kuinka painavia ovat ne asiat, jotka puoltavat eroa. Itse en tuollaisessa suhteessa pysyisi hetkeäkään! Mieshän polkee itsetuntosi ja sinuutesi maahan! Jätä mies, et tarvitse tuollaista loukkaavaa kohtelua!
Kovasti tsemppiä! Ja muista: sinä selviät kyllä!
Kiitos viestistäsi Stiogjgonoas!
Sinulla varmasti on tietoa ja kokemusta siitä, että tällainen suhde ei toimi, kun olet turvakodissakin työskennellyt. Ymmärrän sen itsekkin järjellä, mutta silti olen vielä tässä suhteessa!!!
Se, mitä on tapahtunut:
- väkivalta on lisääntynyt ja raaistunut (sitä on kuitenkin ollut vain silloin, kun olemme molemmat olleet humalassa ja aika harvoin)
- olen kuitenkin saanut jo vammoja (mustelmat, nilkka mennyt, paikat olleet kipeänä yms.)
- mies on pettänyt
- henkistä väkivaltaa on myös, mies on usein huonolla tuulella ja purkaa sitä minuun
- olen ollut todella väsynyt ja töissäkin on ollut vaikeaa
- soimaan ja syytän itseäni kaikesta, ajattelen aina, että vika on minussa
- olen kuitenkin lähtenyt hakemaan apua ja ruvennut pitämään itsestäni hyvää huolta, esim. liikunnan harrastaminen, ystävien näkeminen
- yritän välttää yhteisiä suunnitelmia ja lopettaa suhteen pikkuhiljaa
Ymmärrän, että minun pitää lopettaa tämä suhde, mutta pelkään, että olen liian väsynyt. Joudun valehtelemaan omalle perheellenikin, ettemme ole enää yhdessä. Kaikki on sekavaa ja välillä minusta tuntuu, että eläisin unessa.
Erottiin eilen miesystävän kanssa 2v. seurustelun jälkeen. Ero oli yhteinen päätös ja päätettiin pysyä kavereina, mutta ei nähdä toisiamme vähään aikaan, jotta totutaan tähän tilanteeseen. Asiaa vaikeuttaa se, että eletään avo-liitossa, joten olen muuttamassa pois, mutta se kestää taas oman aikansa. Hankalaa on myös se, että suhde oli elämäni ensimmäinen ja se oli ihana suhde. Tapasimme vuonna 2009, kun olin 19v ja mies oli silloin 24v. Näin ensimmäistä kertaa eronneena tuntuu aivan kauhealta ja siltä ettei ole elämää enää tämän jälkeen, kun en ole tottunut tällaiseen, enkä oikeen tiedä miten pitäisi reagoida. Itken paljon ja koko viime yön yritin saada häntä muuttamaan mielensä ja että palattaisiin yhteen, mutta hänen mukaansa ero on paras ratkaisu ja asiaa pohdittuani, totesin sen olevan totta ja nyt yöllinen itku-potku-raivo-epätoivo-kohtaukseni hävettää :D mutta päivä kerrallaan tässä mennään ja ajan myötä tuska helpottaa. On sinänsä ihan hyvä fiilis, kun tietää, että erottiin sovussa ja voidaan jatkaa kavereina, mutta silti paha mieli on vielä, mutta se on normaalia
Täällä kanssa yksi! Erottiin 4,5 vuoden suhteen jälkeen miehen aloitteesta. Mitään suurta yksittäistä syytä erolle ei ole -molemmista on vain tuntunut, että elämä jonkun toisen kanssa olisi parempaa. Mies myös suhtautuu hyvin intohimoisesti työhönsä ja se on hiertänyt meidän välejämme, kun itse olen enemmän perhe- ja parisuhdekeskeinen ihminen.
Minä myös aluksi itkin ja raivosin epätoivoisesti, mutta tajusin kyllä järjellä, että tämä on oikea ratkaisu. Uskon, että pystymme pysymään kavereina, vaikka varmaan on hyvä jossain vaiheessa ottaa enemmän etäisyyttä. Nyt puhumme muutaman kerran viikossa puhelimessa ja silloin tuntuu aina välillä, että hullujako me ollaan kun erotaan -välillä taas mies tuntuu maailman suurimmalta idiootilta. Eli kyllä tällaisissa asioissa varmaan kannattaa niitä tuntojaan ja järkeäänkin seurata, vaikka päätös tuntuisi vaikealta. Kyllä me vielä jotain parempaa tässä elämässä löydetään :)
Itsekin huomaan, että yksinäisyys tässä tilanteessa ahdistaa kaikkein eniten. Kaipaan sitä, että on joku, jonka vieressä nukkua ja jolle kertoa asioitaan päivittäin. Kuitenkin tästä tunteesta juuri pitäisi päästä yli ja uskaltaa olla yksin ja antaa sen toisen olla yksin. Neuvoisin siis, että yritätä olla pitämättä yhteyttä ainakaan liikaa ja luotat siihen, että miehesi pärjää. Muuta et oikein voi, jos haluat päästä suhteesta yli joskus.
Niin ja jonkun jo ehdottama, että hommaat itsellesi mahdollisimman paljon tekemistä, toimii ainakin minulla. Elämä tuntuu paljon paremmalta, kun on mielekästä tekemistä ja ihmisiä ympärillä.
Itse erosin juuri tänään poikaystävästäni, kerettiin seurustella reilu vuosi. Ongelmaksi muodostui lähinnä hänen äitinsä, joka ei suostunut päästämään pojastaan irti, jatkuvat erimielisyydet ja riidat.
Koko päivän olen sahannut itkuraivarien, suuttumusten, katkeruuden ja tästä-en-ikinä-pääse-yli tunteen kanssa. Poika haluaisi vielä yrittää, mutta itse olen niin vakaasti sitä mieltä että yhteistä tulevaisuutta ei ole mahdollista enää rakentaa.
Ensimmäisenä eron osuessa kohdalle ei varmasti kannata ainakaan kieltää asiaa itseltään ja esittää ettei mikään olisi vialla. Sillä tunteiden patoaminen tässä tilanteessa ei tuota kuin itselle eniten pahaa mieltä ja estää toipumisen alkamisen. Kannattaa myöntää itselleen reilusti että ero on totta, jotta pääsee elämässään jatkamaan eteenpäin. Me ihmiset emme ole kuitenkaan sokerista tehty, ja uskon vakaasti että vielä löytyy onni kunhan sitä jaksaa itse etsiä eikä menetä uskoaan muihin ihmisiin. Ero tuottaa aina surua ja helpotusta, kannattaa kaikki tunteet ottaa vastaan mitä se tuo mukanaan, olivatpa ne sitten hyviä vai tai huonoja. Välimatkan ottaminen auttaa myös selventämään omia ajatuksia, ja ymmärtämään että ero oli paras ratkaisu, vaikka katumus saattaakin painaa hetkittäin. Tsemppiä kaikille eronneille, kyllä tästä vielä tuhkasta noustaan :)
Nyt olen 18 1/2 ja minulla oli semmone 2v suhde, mikä tosiaan oli ensimmäinen pidempi suhde ja ero tuli tuossa juhannuksen jälkeen. Meillä oli kesäkuu menny vähä enemmän riitelyyn ja ei oltu oikeen samaa mieltä asioista, mutta selvittii niistä. Kun iski juhannus, niin menimme ex-kaverin kämpille juhlimaan ja siellä sitten olimme ja juhlimme. Olin enemmän kavereideni kanssa ja luotin ettei mitään kummalista voi tapahtua vaikka kuulinki, että hän oli juossut tämän kämpän omistan perässä en ollut huolissan kun olin niin luottavainen. Kyselin kuitenkin häneltä, että onko meillä kaikki kunnossa ja haluisiko hän puhua, mutta vastaus oli aina sama "tietenki kaikki on kunnossa". No sitten seuraavana maanantaina leffan jälkeen hän ilmoittaa bussisa haluavan eroa kun hänellä ei ole enään yhtäkkiä tuntei minua kohtaan ja aloittaa seurustelun sen jätkän kanssa jonka perässä hän juoksenteli. Tämä isku oli yllättävä ja hyvin raskaasti otin sen. En voinut uskoa tapahtunutta todeksi yms. kaikkea. Hän kuitenkin halusi jäädä olla kavereita kun olen hänen meilestään "hyvä ihminen ja hän haluaa kuitenkin pitää minuun yhteyttä", en aluksi halunnut mitää tälläistä kun minussa paloi viha, mutta loppujen lopuksi hyväksyin sen. Olin kylläkin ensimmäisen viikon masentunut ja en saanut syötyä mitään. Kaverit ja vanhemmat auttoivat pääsen jotenkin yli kun sain vihdoin puhuttua asiasta(puhuminen tosiaan helpottaa). Nyt kuitenkin siitä on n.2kk ja opiskelemme samassa koulussa ja meillä on samat aineet lukiossa(kolmosella). Luulin päässenni yli kokonaan, mutta erehdyin. Aina kun näen hänet minun tekee mieli halata häntä tai puhua samalla tavalla kun olisimme yhdessä ja kun olen yksin kotona mietin vanhoja aikoja hänen kanssaan kuin myös uneksin siitä miten palaisimme taas yhteen. Hän kuitenkin haluaa istua vierelläni samoilla tunneilla ja häntä ei haittaa tekstailu tai muukaan vaikka hänen uutta poikaystävään haittaa(näin hän on sanonun). En kylläkään yhtään tiedä mitä tehdä ja vaikka olen clubeilla käynyt ja koittanut yhden yön juttui, kuin myös suhdetta uuden kanssa, mutta olen joutunut sanomaan naiselle ei kun vain ei tulee mitään tunteita. Olen miettinyt eri vaihtoehtoja, muttei mikään oikeen tunnu oikealta :S.
On teillä murheet, voi elämän kevät?