VIROLAISET

TYÖNTEKIJÄT ROMAHDUTTAVAT SUOMEN PALKKA TASON,KIRVEELLE TÖITÄ
161109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ammattiliittoon kuuluvat aktiivit työntekijät voivat estää palkkatason polkemista monin eri menetelmin. Tarvii ensinnäkin olla aktiivinen, eikä passiivinen purnaaja. Sitten saa käräyttää kaikki epäsovin ja laittomin menetelmin toimivat "alihankkijat" ja heidän työntekijänsä. Voi poikotoida työntekemistä henkilöiden seurassa, joiden työmenetelmät eivät vastaa meidän turvallisuus ym. normeja jne...! Kuulukaa liittoon! Yhdistykää ja toimikaa!

Äänestä
  • Ja purnaamisestako sulle vielä pitäs maksaa?! Potkut tollaselle pitäs antaa! En sano että palkkaa pitäisi alentaa, mutta sivukuluja kylläkin roimasti jos halutaan pysyä mukana meiningissä.

    On päivänselvä asia, että jos toinen tekee saman työn halvemmalla niin se myöskin saa sen työn. Ja sen työn voi myös tehdä sääntöjen mukaan halvemmalla. Ei siinä purnaamiset tai vikinät auta. Tämä on markkinatalouden peruspilari. Mikäli haluat alkaa rettelöimään työpaikalla tulet huomaamaan että aika nopeasti ei tarvitse enää rettelöidä muuta kuin sossun luukulla!

    Nyt pitäisikin liittojen ottaa lusikka kauniiseen käteen ja yrittää painostaa valtiota alentamaan työn sivukuluja ja verotusta niin että palkkataso säilyy. Nyt ollaan vain kokoajan parkumassa lisää palkkaa ajattelematta mitä se tekee yhtiöiden talouksille. Tämä tie on uusien EU maiden myötä kuljettu auttamattomasti loppuun.

    Äänestä

  • Voe vitalis! kirjoitti:

    Ja purnaamisestako sulle vielä pitäs maksaa?! Potkut tollaselle pitäs antaa! En sano että palkkaa pitäisi alentaa, mutta sivukuluja kylläkin roimasti jos halutaan pysyä mukana meiningissä.

    On päivänselvä asia, että jos toinen tekee saman työn halvemmalla niin se myöskin saa sen työn. Ja sen työn voi myös tehdä sääntöjen mukaan halvemmalla. Ei siinä purnaamiset tai vikinät auta. Tämä on markkinatalouden peruspilari. Mikäli haluat alkaa rettelöimään työpaikalla tulet huomaamaan että aika nopeasti ei tarvitse enää rettelöidä muuta kuin sossun luukulla!

    Nyt pitäisikin liittojen ottaa lusikka kauniiseen käteen ja yrittää painostaa valtiota alentamaan työn sivukuluja ja verotusta niin että palkkataso säilyy. Nyt ollaan vain kokoajan parkumassa lisää palkkaa ajattelematta mitä se tekee yhtiöiden talouksille. Tämä tie on uusien EU maiden myötä kuljettu auttamattomasti loppuun.

    Kun nykyinen työsuhteeni loppuu, en usko koskaan enää saavani nykyisenkaltaista palkkaa. Töitä uskon kuitenkin saavani ammattitaitoni ja koulutukseni sekä hyvän maineeni takia. Mutta hinnasta on tingittävä, ei auta mikään. Kuten sanoit, tämä tie on kuljettu loppuun. Monien elintaso tulee alenemaan, sille ei liitotkaan voi mitään.

    Äänestä

  • Anita kirjoitti:

    Suomi tosiaan ON konkurssin partaalla.
    Ikäviä uutisia media täysi, maamme on köyhä ja työttömiä täysi, firmat pakenevat nyt sosialistista riistoverotusta.

    Ja syyllinen suurongelmiin on liian sosialistinen politiikka eli: SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto ja SAK-liitto.

    Ne tuhosivat Suomen talouden ja yhteiskunnan mädällä ja brezneviläisellä sovjet-ajattelullaan.

    Vain verotusta ja byrokratiaa keventämällä voidaan Suomi pelastaa.
    Muuten tulee noutaja.

    Äänestä

  • proo kirjoitti:

    Itseasiassa luulin noutajan tulleen jo, kun ei ole proosta paljon kuulunut.Mutta kivä nähdä taas nasevia palkansaajia imartelevia lausuntoja.

    Eläköön Walhroos, kokoomus, äärioikeisto perussuomalaiset, hex, down jones, nasdag ym. uudet palkansaajajärjestöt joihin turvaamme yksityiskassoja unohtamatta.

    Äänestä

  • Kunnon POMO kirjoitti:

    Hehhee.

    Täällähän sitä taas ollaan!
    Minulla on tässä ollut elämänmuutos, siksi olin poissa täältä juttelemasta mukavia kanssanne.

    Vaihdoin nimittäin hiljattain parempaan firmaan, palkka edut nousivat toki ITSE neuvotellen. Liittoonhan en kuulu... miksipä maksaa turhasta. Täydellisen työttömyysturvankin muuteen saa siis kassasta...jokaikinen toimihenkilö ja työläinen, johtajat, yms. KAIKKI ihmiset.

    Toki koen olevani silti yhä alipalkattu, aionkin ITSE nostatuttaa palkkani asiallisemmalle tasolla.

    Palkat tulisikin AINA sopia tehtävän vaativuuden, koulutuksen tason ja henkilön pätevyyden perusteella. SE olisi AITOA demokratiaa ja kaikkien etu. Tasapäistäminen, samapalkkaisuus, riistoverotus ja sosialismi kun eivät toimi.

    Ilokseni havaitsen, että tälläkin palstalla demokratia/kapitalismi etenee VAHVASTI ja sosialismi on jäämässä lopullisesti alakynteen.

    Hyvä niin, ja hyvää jatkoa kaikille =)

    Niin minäkin oon ajatellu, että suomalaiset saavat pian muuttaa Somaliaan talouspakolaisina, toiset verottajaa pakoon ja toiset paremman toimeentulon toivossa. Suomi on jo myyty! Mitä täällä enää suomalaisilla tehdään. Mennään afrikkaan ja perustetaan sinne uusi kotomaa.

    Äänestä

  • punikki kirjoitti:

    Älkää menkö mihinkään mulla on valtava työvoimapula kun päässään vaan palkkatasosta sopimukseen 4,5€ on käypä hinta töihin voi tulla oli liitossa tai ei koska liitot ovat kohta muutenkin historiaa palkkaneuvottelut käydää naama naamaa vastaan ja rumempi kovaäänisempi ja ennen kaikkea rikkaampi määrää hinnan ja se olen minä ja proo tulee meille luottamusmieheksiei ay hoitaa työttömyyskassaa ja päätöksistä voi valittaa Ruotsin kuninkaalle kyllä Köyhien ja idiottien polkeminen maastamuuton voittaa. Lopettakaa vaan se ruikuttaminen ja painukaa töihin hakekaa sosiaalista ruokakuponkeja jos palkka ei riitä näin Amerikassakin on menestyksekkäästi toimittu vuosi tolkulla.

    POIS PÄÄTÄNTÄVALTA TYÖLÄISILTÄ, POIS IRTISANOMIS SUOJA, ALIPALKKAUS LAILLISEKSI TYÖAJAN LYHENNYKSET POIS. LOMAOIKEUS VAIN NIILLE JOILLA ON RAHAA LOMAILLA, LOPUTKIN VEROT TYÖLÄISTEN MAKSETTAVAKSI.

    KÖYHÄT VAAN TINKAA JOSTAKIN VITUN ANSIOSIDONNAISEN TYÖTTÖMYYSTURVAN HALVALLA SAAMISESTA hus hus töihin siitä mitään työttömyyskassoja ei tarvita ne on laiskoja varten

    Äänestä

Sinunlaiset pässit ei kyllä ikinä ymmärrä asioista yhtään mitään. Lakkaa tuijottamasta omaan napaasi. Sä oot just sitä samaa porukkaa joka kymmenenvuotta sitten itki että jos suomi liittyy EU:hun niin sakemannit tulee ja ostaa kaikki rantatontit suomesta. Montakohan meni kaupaksi?
Mitenköhän se mahtoi aikoinaan olla kun puoli suomea ryntäs ruotsiin töihin? Romahtiko ruotsin palkkataso.
Kirveellä olis sinun ja tämän pohjois-korealaisen SAK:n kanssa kyllä paljon tekemistä.
Sossun rahoilla sä oot tähänkin asti elänyt!!!

Äänestä

Virolaiset nostavat meidän ostovoimaamme, sillä jos ja kun ne tulevat tänne töihin pienemmällä palkalla kuin suomalaiset tekevät. Seuraa siitä että toimiala johon he tulevat töihin saa lisää kilpailukykyä ja saa paremmin tuotteet kaupaksi ja mahdollisesti myös halvempaan hintaan.

Henkilöt jotka ovat itse sopineet markkina tason palkkansa saavat tätä kautta lisää ostovoimaa palkkoihinsa kun virolaiset pystyvät tekemään samat tuotteet/palvelut halvemmalla. Ja samalla he näyttävät suomalaisille mallia miten tehdään töitä markkinalakien alaisilla palkoilla.

Ja kun tämä lisääntyy rupeavat suomalaisetkin tajuamaan että töitä on tehtävä vaikka pienemmälläkin palkalla ja siitä seuraa se että työttömyys vähentyy ja sitä kautta saadaan mahdollisuus verojen laskuun joka lisää ostovoimaa.

Sillä tosiasia on se että töissä tienaa paremmin kuin työttömänä vaikka se palkka ei olisi liittojen sopimuksen mukainen. Tämähän se on suomessa ongelmana että osa työntekijöistä sopii itse palkkansa kysynnän/tarjonnan perusteella ja suuri osa nauttii vääristynyttä liittojen kiristämää palkkatasoa joka ei ole aitoa.

Se joka pitää liittoja tärkeänä palkka-asioissa, saa todennäköisesti parempaa palkkaa mitä markkinat arvostaisivat hänen kykynsä, ja jos kyseinen henkilö ei tätä usko niin voi mennä kokeilemaan työpaikan vaihtoa.

Itse tienaan huonommin kuin keskiverto palkansaaja mutta olen tyytyväinen palkkaani ja se on itse neuvoteltu ja siten aito.

ps. formula- Häkkinenkin maksoi ensimmäisestä formula 1 vuodesta miljoonia tallille, ja vasta myöhemmin rupesi saamaan palkaa tallilta, koittakaa ymmärtää se että kannukset pitää ensiksi hankkia ennen kun voi ruveta haaveilemaan paremmista palkoista ja varautukaa myös siihen että palkka voi myöhemmin myös laskea kun taidot ja ahkeruus rupeaa vähenemään.

Äänestä
  • Kyllä nimim.ei ay.n matematiikka on rasistista unelmaa.Tulee auttamattomasti mieleen järjestelmä jossa Suomalainen perseaukinen ylimyskansa orjuuttaa Virolaista rahvasta.

    Pidät Viron kansalaisia tyhminä työhulluina jotka tekee kaiken ilmaiseksi.Miksi he näin tekisivät. Et tekisi sinäkään, eikä tehneet Suomalaisetkaan 60-70luvun Ruotsissa samassa tilanteessa.

    Kuvitteellinen tilanne jossa Virolainen työntekijä tekee alle tes.in palkalla lisää yrityksen kilpailukykyä pitää paikkaansa. Mutta kenen kanssa se kilpailukykyä saanut yritys kilpailee. Tietysti toisen Suomalaisen yrityksen kanssa.
    Ellei nämä yritykset toimi puhtaasti vientialalla tai muuten kilpaile muiden ulkomaisten yritysten kanssa kilpailu hyöty muuttuu kilpailu haitaksi.

    seuraus on palkkatason lasku ja ostovoimanlasku jonka seurauksena on kotimaisen kysynnän lasku josta taas seuraa työvoiman tarpeen heikentyminen
    josta edelleen seuraa sosiaalimenojen kasvu ja kaiken edellisen kruunaa valtava verotulojen romahdus.Tämän jälkeen pitäis vielä keventää verotusta. voi jessus.

    Hieno kapitalistinen ajattelumallisi muistuttaa kommunistista yhteiskuntaajattelua siinä mielessä että, jotain maatuska nukkeja kannattaa syytää markkinoille vaikkei niitä kukaan huolisi ilmankaan.Turha luulla että Suomessa koskaan voidaan kilpailla hinnalla kiinan kanssa jonkun sekundaromun tuottamisessa.

    Kilpailukykymme perustuu vain ja ainoastaan huippuosaamiseen tuotekehittelyyn ja Ympäristöystävällisesti sekä laadukkaasti tuotettuun huippuunsa jalostettuun tuotteeseen tai palveluun.

    Väitteesi: "joka pitää liittoja tärkeänä palkka-asioissa, saa todennäköisesti parempaa palkkaa mitä markkinat arvostaisivat hänen kykynsä"
    On tosi kaukaa haettu.

    Kyllähä me jotka arvostamme liittojen ja ylipäätänsä tulopoliittista ratkaisua haluamme vakautta työmarkkinoille ja vakuutusta sille ettei töitä voi teettää alemmalalla palkkatasolla millä Suomenkaltaisessa maassa voi tulla toimeen. Tämäkään ei monella alalla toteudu (varsinkaan aloilla mitkä tulee "hyvin toimeen" ilman liittoja).

    Ei sopimushinnat nyt niin hurjat ole. Esim oman alani korkein palkkaluokka noin 10€. ja jos menee yli niin se on itse neuvoteltu eli markkinahinta.

    Palkkahan on vain pieni osa varsinaista työehtosopimusta Ts. Kun vastustaa ammattiliittoja sopimusosapuolena, vastustaa myös lomaoikeuksia, työturvallisuutta sairausajan turvaa ym.ym.

    Ei muutako ei ay:n tyyliin: maksakaa työnantajillenne 20 000€ ensimmäisenä vuotena ja painakaa hommia niin perkeleesti ja kyselkää seuraavana vuonna jos vaikka sais palkkaakin.

    EI OLE KUMMA JOS EI OLE VARA MAKSAA LIITON JÄSENMAKSUJA!!!!!!

    Äänestä

  • Renki kirjoitti:

    Kyllä nimim.ei ay.n matematiikka on rasistista unelmaa.Tulee auttamattomasti mieleen järjestelmä jossa Suomalainen perseaukinen ylimyskansa orjuuttaa Virolaista rahvasta.

    Unelma on tasa-arvoinen ja demokraattinen mahdollisuus tehdä töitä oman maidensa säännöillä johon Rengin kirjoittama rasistinen AY:n unelma ei sovi.

    Muutama vuosi takaperin vaati suomen merimiesunioni viron merimiehille saman tasoista palkkaa kun heidän pääministerillä oli, se on sitä suomen AY-liittojen realismia ja rasismia. Sillä hyvin tiedetään että ei vaadi työhulluutta eikä tyhmyyttä jos tekee töitä pienemmällä palkalla kun oman maan pääministeri saa.

    Mainitsin jo että teen töitä palkalla jonka olen itse sopinut ja sitä monet virolaisetkin haluavat, mutta se ei kelpaa suomen AY:lle koska silloin paljastuu se että suomessa on palkat yli markkinahintojen. Taitaa rengillä olla jotain vikana kun on saanut kuvan että joku tekee jotain ilmaiseksi.

    Kun yritysten kilpailukyky kasvaa niin vienti helpottuu ja jos ne toimii kotimaisilla markkinoilla niin silloin tuotteet ja palvelut halpenevat ja kuluttajat saavat enemmän vähemmällä rahalla ja työttömyys vähenee.

    Seurauksena voidaan laskea veroja jolloin ei tarvitse kilpailukykyä syövää palkankorotuksia. Ja kun verot laskee niin ihmiset tulevat toimeen pienemmälläkin brutto palkalla varsinkin kun tuotteiden hintakin pysyy aisoissa.

    Se jos ei tehdä mitään ja pidetään palkat keinotekoisesti korkealla tulee myöhemmin kovemman kautta korjaantumaan ja sitten vasta ne verotulot tippuu ja työttömyys kasvaa, ei siinä silloin auta vaikka ammattiliitot vaatisivat palkankorotuksia ja lisää sosiaalietuisuuksia kun ei ole niille enää rahoittajaa.

    Vaikuttaa siltä että Renki ajattelee diktatoorisen sosialistisesti kun ei halua vapauttaa palkkasäännöstelyä,
    vaikka itse kilpailuttaakin tuottajia ostaessaan tuotteita tai maatuskoja.

    Vapaassa taloudessa tuottajat itse katsoo mitä kannattaa tuottaa ja miten paljon, jolloin ei tule olemaan ongelmaa siitä että tuotetaan maatuskoja suuret määrät vaikka niitä ei kukaan halua.

    Jos katsot sopimushintoja vaikka paperimiehillä, lennonjohtajilla, alkon myyjillä, ahtaajilla jne. eli vahvojen liittojen työntekijöillä niin havaitset että on niiden bruttopalkat aika kovat vaatimuksiin nähden.

    E muuta kun rengin tyyliin, jos työnantaja ei maksa palkkaa jonka TES edellyttää niin eikun työttömäksi vaikka kuinka tekisi mieli tehdä töitä alle tessin ja silti saisi enemmän kuin työttömänä.

    Kyllä ne vuokatyöfirmat sitten vaikka virosta tekee ne työt ja jos niille ei ne kelpaa niin silloin se palkkakin nousee tessin tasolle tai ylikin. Uskoisinkin että monelle kelpaisi paperitehtaankin työt 3000 eurolla kuussa vaikka se olisikin alle paperialan sopimuksen.

    ei ihme että monet eivät halua maksaa liiton maksuja kun AY-liike sosialisoi työmarkkinat.

    Äänestä

  • ei AY:lle kirjoitti:

    Unelma on tasa-arvoinen ja demokraattinen mahdollisuus tehdä töitä oman maansa säännöillä.
    On nimenomaan tarkoitus.

    Merimiesunioni vaati viron merimiehille korkeampi tasoista palkkaa että Suomalaisissa ja Suomenalueella seilaavisssa aluksissa säilyisi suomalainen miehistö.Eivätkä Virolaiset merimiehet isommasti hanttiin laittanu ja Viron pääministerikin oli ilahtunut että viron verotulot kääntyi huimaan nousuun ja että valtiolla on vara maksaa hänenkin palkkansa.

    Toinen vaihtoehto olisi ollut että Suomalaiset merimiehet olisi potkittu laivoista ulos, meidän verovaroilla elätettäväksi.Ja virolaiset merimiehet olisivat edelleen pienellä palkalla töissä laivoissa ja maksaisivat pienet veronsa Viroon.

    Ei:aylle väite että Suomessa on palkat yli markkinahintojen.Mikä on markkinahinta?
    Se EI OLE vitonen kymppi tai satanen mikä on tässä tapauksessa ainoastaan rahamäärää osoittava numero.

    Kyllä mielestäni markkinahinta palkoissa on se miten sillä voi kustantaa omat elinkustannukset Asuminen Ruoka juoksevat kulut yms.ihmisen perustarpeet.Toisaalta näistä ylijäävä osa kasvattaa kysyntää tuotteiden ja palveluiden tuottajille.

    Pidän ajatusta palkkojen hintojen sekä verotuksen osalta hyvinä mutta ei sellaista muutosta voi tehdä siten että joku pieni maa liittyy isompaan yhteisöön ja yhteisön maiden tulisi romahduttaa palkat samalle tasolle silloinhan romahtaisi verotulot totaalisesti ja kun vielä haluat laskea verotusta se johtaisi siihen että hyvinvointipalvelut laskisivat yhtä olemattomalle tasolle kuin itäeuroopan maissa.

    Olettamus että hinnat laskisivat samassa suhteessa palkkojen kanssa on melko utopistinen.Maailmassa kilpaillaan jo nyt eri osa-alueiden huippuosaajista ja kilpailuväline on raha.Vai kuvitteletko että esim. Suomessa pääosin valtion varoilla koulutettu insinööri jäisi tänne tekemään töitä viron palkkatasolla vai lähtisikö muualle korkeamalla palkalla ja paremman tason maahan.

    Virossahan asiat ovat juuri niinkuin haluat! mikset muuta sinne? On kilpailykykyiset palkat kilpailukykyiset hinnat, alhaisempi verotus edullinen asua. Maa houkuttelee yrityksiä mutta yritysten palveluja ei ole oman maan kansalla vara ostaa mutta länsieuroopalaisilla on.

    Toisaalta on mahdollisuus käydä hakemassa ostovoimaa länsieuroopasta, mutta ei ole alipalkattuna vara elää täällä (johon on syynä yritysten maksama kilpailukykyinen palkka ja toisaalta työvoiman liikumiseen asetetut siirtymäajat).

    Valitettavasti ilman työehtosopimuksia työmarkkinoilla alkaisi sellainen hulina ettei tänne uskaltaisi asettua minkään kansainvälinen yritys.

    Joka aamu klo 7 katsottaisiin palkkataso ja jos duunari katsoo että kylläpä pomolla on vittumainen ilme naamallaan niin se sanoo että palkka on 40€ tunti.Vastaavasti työnantaja voi antaa kenkää mutta kun työntekijöitä ei juuri nyt ole kyselemässä töitä eikä oikein kerkiä kouluttaa lennonjohtajaa tai paperikoneenkäyttöhenkilöstöä joka tekisi töitä kipailukykyiseen hintaan.Taitaisi turkista tulevat halpamatkalaiset joutua laskeutumaan korkeamman elintason maihin ja paperiteollisuuteen sijoitetut pääomat mennä muualle.
    Vastaavasti joillain aloilla palkkataso tulisi niin alas ettei työtä ole järkevää tehdä kuin siinä tapauksessa ettei varastamalla saa päivän ruoka-annosta.

    Diktatuuriista saa syyttää markkinavoimia ja sitä diktaattoria ei voi ruumiillistaa ei haastaa haagin tuomioistuimeen. Se on laillista toimintaa mutta ihmisten tulisi asettaa sille inhimilliset säännöt.

    Älä kadehdi paperimiehiä markkinat ovat muokanneet heidän palkkansa ja peruspalkka ei ole tähtitieteellinen mutta vuorotyö lisineen nostaa ansioita ja verokäytäntömme huolehtii siitä että he eivät pääse kohtuuttomasti rikastumaan ja heidänkin tienaamat rahat lähtevät kiertoon eivätkä kerry vain sioituksia tekevien pankkiiriliikkeiden taseisiin.

    Ehkä niitä lennonjohtajien töitä voisi teetättää vaikka itäeurooppalaisilla vuokrafirmoilla kun se on kerran ei:ay.n mielestä niin simppeliä hommaa ja ahtausfirmojen johtajat vois tehdä sen työn itse kun se on niin hauskaa ja talvella satamassa on niin ihanteelliset olosuhteet

    Peruspäivärahalla ei tule toimeen suomessa ansiosidonnaisella juuri elää, ammattiyhdistysten neuvottelemilla vähimmäishinnoilla ei pääse rikastumaan eikä näitä alentamalla asiat parane.

    Äänestä

Näinhän se on. Me olemme täällä liitoissa ajaneet jutut siihen jamaan, että suomalaisyrittäjät kiljuen palkkaavat virolaiset vaikka vain vähän pienemmällä palkalla. Ja ne ihmiset jopa tekevät töitäkin ahkerammin kuin suomalaiset, jotka vain narísevat palkoista. Hyvä me liitot.

Äänestä
  • Ammattiliitoille kiitos pian kasvavasta suomalaisten työttömyydestä.Järjettömät, monimutkaiset työehdot eivät ketään työnantajaa kannusta palkkaamaan yhtään työntekijää. Eikä palkkaeron tarvitse olla suuri. Ja työntekijä tekee töitä eikä vain käy töissä.

    Äänestä

  • Tottatotta kirjoitti:

    Ammattiliitoille kiitos pian kasvavasta suomalaisten työttömyydestä.Järjettömät, monimutkaiset työehdot eivät ketään työnantajaa kannusta palkkaamaan yhtään työntekijää. Eikä palkkaeron tarvitse olla suuri. Ja työntekijä tekee töitä eikä vain käy töissä.

    Olisko aihetta opetella lukemaan, sen jälkeen se työehtosopimus näyttää paljon selkeämmältä. Työnantajat osaa sen jo aika hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

SAK kirjoitti:

TYÖNTEKIJÄT ROMAHDUTTAVAT SUOMEN PALKKA TASON,KIRVEELLE TÖITÄ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu