omiin vanhempiin koskaan palautua, jos nämä epäilisivät sinua mt-ongelmaiseksi syyttä suotta ja patistaisivat sinut psykiatrin pakeille?!
Voiko luottamus
?!
23301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Miten huoli ja epäilys edes voisi tuhota luottamusta? Ja jos olisivat väärässä, niin anteeksipyyntö kuittaisi asian.
he eivät olisi asiantuntijoita, sinä olisit täysi-ikäinen ja täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Vaihtoehtoisesti patistelija olisi kumppanisi tai kuka hyvänsä läheinen.
Minun käsittääkseni kysymyksessä olisi täydellinen epäluottamus sinua kohtaan läheisesi taholta.
Minusta erityisesti äitini on useinkin elämäni varrella tuntenut täydellistä epäoluottamusta tekemisiäni kohtaan. Minä en ole moiselle korvaani lotkauttanut vaan tehnyt omat valintani. Enkä minä mitään kaunaa asiasta kanna.
Jos on käyttäytynyt normaalia poikkeavalla tavalla on läheisillä syytä huoleen. Läheiset välittävät ja haluavat vain parasta ja siksi ehdottavat ulkopuolista apua. Luottamus palautuisi varmasti viimeistään siinä vaiheessa kun apu ongelmiin löytyy ja itsekin tajuaa tilanteen.....
Minä juoksisin ilomielin. Saisinpa diagnoosin ja sen jälkeen voisin vedota aina siihen. =)
häntä kohti taivasta laukkaavan lehmän :) Olikohan se niitä hulluja lehmiä? Vai oliko se normaali ja muut apeat ympärillä eivät..
Itse arvostaisin muutaman läheisen kommentteja ja neuvoja, jos alkaisi pönttö paisua. He rakastavat minua ja toimivat varmasti oikein, jos en itse pystyisi.
Kun mun luottamus ei tuommoisesta menisi. Tuohan on välittämistä ja huomioimista tms.
Jos tuommoisesta menee luotto, niin mulla herää kyllä epäilys että vanhemmat taitaa sittenkin olla, jonkinverran ainakin, hajuilla epäilystensä suhteen. Jos vanhemmat tuommoista sanoo, niin kannattaa ottaa onkeensa ja käydä tarkistuttamassa päälääkärillä tilanne. Läheiset noi ongelmat yleensä eka huomaa, ja ite ei meinaa myöntää sitä ikinä.
vanhempi onkin itse mielenterveyspalveluiden tarpeessa?
mistäköhän johtuu joidenkin sokea usko ja luottamus psykiatrian parantavaan vaikutukseen silloin, kun kysymys on muista henkilöistä kuin itsestä. - Jos taas itseä oltaisiin viemässä psykiatrille ja tämä määräisi lääkityksen, niin saisimme lukea täältä psykiatrien omasta hulluudesta.
Viittaan tällä kommentillani mm. aiempiin kirjoituksiisi.
Oletin että kyseessä on normitapaus. Tietysti pitää karsia pois suutus/vihapäissään tms. heitetyt selvästi vain loukkaustarkoituksessa sanotut hoitosuositukset.
Niin ja toisaalta.. vaikka olisikin niin voihan tietysti sittenkin kuunnella. Tärkeintä on erottaa se syy miksi niin sanotaan jotta voi arvioida kannattaako vai ei noudattaa kehotusta.
mistäköhän johtuu joidenkin sokea usko ja luottamus psykiatrian parantavaan vaikutukseen silloin, kun kysymys on muista henkilöistä kuin itsestä. -
-En tiedä kun en omaa sokeaa uskoa ja luottoa niitä kohtaan.. juurikaan.
Jos taas itseä oltaisiin viemässä psykiatrille ja tämä määräisi lääkityksen, niin saisimme lukea täältä psykiatrien omasta hulluudesta.
-Niinno, onko tää joku ääni sun päässä vai mikä tää juttu on? Meni vähän yli mutta ihan tapauskohtaisesti edetään.
Viittaan tällä kommentillani mm. aiempiin kirjoituksiisi.
-Nyt kyllä tulkittet hieman miten haluat. Mun vanhemmat ei ole muuten ikinä epäillyt mua mielenterveysongelmaiseksi eikä kehoittanut hakeutua hoitoon.
jossa te dazun kanssa haukuitte psykiatrit pataluhiksi.
Ymmärsinkö oikein, että sinä kuitenkin luotat psykiatreihin niin kauan, kun et itse ole heidän asiakkaana ja muidenkin kannattaisi heidän hoitosuosituksiinsa luottaa? Varsinkin, jos jopa Vanhemmat:) ovat hoitoonsuosittelijoina.
Harvoin mielenterveysongelmainen itse ymmärtää olevansa sellainen. Ilmeisesti siis tuo mt tarkoitti mielenterveyttä.
Ole tyytyväinen, kun sinulla on joku joka välittää. Tuolla raitilla hiihtää kaikenlaisia ongelmallisia, joista kukaan ei huolehdi.
Jos taas olet ihan kunnossa, psykiatrilla (psykologilla?) käynti ei mene hukkaan. Ota siitä kaikki irti, ja kehitä itseäsi.
Voi kumpa joku maksaisi mullekin vähän terapiaa... Olis kiva käydä purkamassa patoutumansa jollekin ammattilaiselle. Kavereille ei enää kehtaa valittaa.
On normaalia että vanhemmat välillä epäilevät lastensa olevan päästään sekaisin.
Ja myös toisin päin.
(ja lähes kaikki ovat sitä mieltä että joku naapureista on seinähullu)
asianhaaroista.
Vanhemmat voivat olla aidosti sosiopaattisia, jolloin kyse on raskaasta manipuloinnista ja luottamuksen on syytäkin kadota ja olla palaamatta.
Vanhemmat voivat olla myös aidosti ja perustellusti huolissaan jälkeläisensä mielenterveydestä, jolloin luottamuksen olisi syytä palata pikaisesti, jos se on välillä kadonnut. Ja miksi luottamus on kadonnut, jos ei kyse kuitenkaan ole pakkohoitoon toimittamisesta?
"...jos nämä epäilisivät sinua mt-ongelmaiseksi syyttä suotta..." Tämä voi viitata monenlaisiin asioihin.
Jotkut saattavat pitää mt-ongelmaisena ja patistaa psykiatrin pakeille pelkän tiukasta sosiaalisesta normista poikkeamisen vuoksi: isänmaallisen, oikeistolaisen aatelisen upseeriperheen jälkeläinen alkaa vaikka puita halailevaksi aseistakieltäytyjäksi, mikä ylittää vanhempien mielestä mielenterveyden rajat.
Joku jälkeläinen taas viettää elämäänsä pahoin vääristyneen minäkuvan kourissa (vaikkapa anoreksia) kokematta mitään sairaudentuntoa. Vanhemmat yrittävät saada jälkikasvuaan hoitoon ja tämä valittaa, että häntä ahdistellaan syyttä suotta.
Ja tämä johtaa tietysti kysymään sinulta, millaisesta patistamisesta on kyse ja miksi se on aivan syyttä suotta?
...vaan sinne kallonkutistajan juttusille ja kiität lähimmäisiä sitten kun olet parantunut. Kyllä ne tietää.
vitsi vai oletko oikeasti noin vanhempien auktoriteettiin uskova?
...mä elän siinä luulossa, että sairas itse huomaa oman sairautensa viimeisenä.
taitaa olla sellainen lapsi-vanhempi -suhde, jossa kumpikaan ei missään elämäntilanteessa epäilisi toisen mielenterveyttä.
Lähtökohtaisesti kyse on tosiaankin luottamuksesta ja epäilystä toisen kykyyn hoitaa asioita. - Vaikka olisin saanut tunnustusta kyvystäni hoitaa suurempiakin kokonaisuuksia, äitini epäilee silti, etten osaa pukea lasteni päälle riittävän lämpimästi enkä ainakaan anna heille riittävästi ruokaa... tänäkin päivänä.
- Jos olen alakuloinen, minua epäillään masentuneeksi ja jos olen riehakas, minua saatetaan syyttää kaappijuopoksi. - Mutta lopulta kaiken tämän takana on vain huoli oman lapsen pärjäämisestä elämässä ilman vanhemman apua ja valvovaa silmää... - Oma lapsi on aina lapsi, vaikka kuusikymppisenäkin ;)
- Joskus on myös etua siitä, että joku sinulle läheinen ihminen huomauttaa, mikäli oma käytöksesi muuttuu huomattavasti siitä, mitä se on aikaisemmin ollut. - Joku, joka tuntee sinut pitkältä ajalta saattaa huomata esimerkiksi juuri väsymisen ja siitä aiheutuvan masennuksen oireet, jolloin sinun kannattaa vain avoimesti puhua asiasta esim. omalääkärin kanssa ja arvioida hänen kanssaan onko sinun syytä käydä esim. perhekeskuksessa psykologin tai psykiatrin vastaanotolla.
Mikäli taas olet huolissasi omien vanhempiesi mielenterveydestä tai kyvystä huolehtia omista asioistaan, kenties alkavan dementian johdosta, voit ottaa asiasta yhteyttä heidän omalääkäriinsä, joka kirjaa ylös kaikki asialliset yhteydenotot ja tarvittaessa vie asian eteenpäin, mikäli näyttäisi olevan tarvetta asettaa vanhempi holhouksen alaisuuteen.
Riidan yhteydessä heitetyistä solvauksista ja käskyistä mennä psykiatrin puheille ei kannata pahoittaa mieltään eikä niissä ole mitään aihetta menettää luottamusta. - Kiihtyneenä tulee usein sanottua asioita, joilla on tarkoitus vain loukata toista mahdollisimman syvästi, vaikka siinä ei olisi mitään todenperää.
no vähän riippuu kuinka terveiltä ne omat vanhemmat vaikuttavat..Oliko se omaa "hetken heikkoutta" sanoa toiselle niin? Ja millä perusteella? Jos takana on huoli ja pettymys ettei lapsi hoida itseään kuntoon on se todella hyväksyttävää. Tietysti se on loukkaavaa etenkin jos välit ovat etäiset jos toinen nähdään sairaana, mut pitää miettii millaisilla standardeilla ne vanhemmat sitä "tervettä" elämää kelaa..Elätkö sä omaasi erilaisilla ja kykenetkö ymmärtää sen kuilun ja erittelemään mm. suraavia asioita siinä:
On se todella todella loukkaavaa jos vanhemmat ovat sellaisia jotka ei kykene itse avaamaan silmiä toisen pahalle ololle tai ololle joka on ehkä heidän aiheuttamaansakin ja kasvanut ahdistuksesta jo lapsuudesta ja sitten tulee ohjeita hakeutua hoitoon..mutta toiset ihmiset ovat tällaisia ns. "tunnevammaisia" luonteeltaan (eikä se riipu sinusta millään tavalla) jotka ei itse uskalla avata itseään tunnepuolen asioille mutta arvostelevat ja ohjailevat mielellään muita. Kyse on järjestelmästä joka muutoin romahtaisi jos ne kaikki asiat avattaisiin. Siksi he tyytyvät ylläpitämään näennäistä järjestystä, johon muiden arvostelu kuuluu.
Onko rakkautta lapseen kuitenkin havaittavissa vanhempien taholta? Mikä luottamuksen puutteen lopulta aiheuttaa, nuo sanat vai koko lapsuuden jatkunut tunnekylmyys ja vastavuoroisen vuorovaikutuksen puute?
Nyt mä saatan manipuoloida mut nää on vain mun havaintoja, älä sovella suoraan omaan tilanteeseesi.
Tsemppiä vaan eewarille.
Jos asia mietityttää kovasti niin suosittelen psykiatrin puoleen kääntymistä.
(miksei kukaan tajunnut sanoa tätä aikaisemmin? Häh?)
ei mulla luottamus vanhempiini menisi. Olisi ihan hauskaa kustannuksellaan vain. Ihan kivahan se olisi psykiatrinkin kanssa mietiskellä syntyjä ja syntejä syviä jos mamma o pappa betalar.